Fairy tale: Jouduit nyt aika kauan odottamaan, mutta vihdoin sain aikaiseksi jatkaa tätä ja solmutkin alkavat seuraavaksi aueta! Kiitos kommentista!
Vendela: Huomasin tätä kirjoittaessa, että minunkin kannattaisi vain kerralla kirjoittaa koko juttu valmiiksi silloin, kun idea on tulilla. Siinä mielessä taidetaan olla samanlaisia, kun tällaiset projektit sitten tuntuvat keskeneräisinä välillä tahmeilta. Toisaalta en ole muita varsinaisia jatkiksia kirjoittanutkaan kuin tämän, niin tämä oli myös itselleni hyvä kokeilu. Halusin tästä pidemmän tarinan, jossa on lyhyet luvut, niin että voi jatkaa vaikka pienen pätkän kerrallaan aina kun siltä tuntuu. Viime viikonloppuna sain vihdoin jostain kaivettua inspistä ja nyt tämä sitten onkin yhtäkkiä valmis! Tai siis osat ovat valmiina odottamassa, mutta julkaisen ne vähän pienemmissä paketeissa
Siirrän seuraavaksi Drarry-inspikset sinulle, jospa siitä olisi apua
Kiitos kommentista!
A/N: Hei taas! Tämä jumittui taas hetkeksi, mutta tosiaan naputtelin tämän viikonlopun ja tämän päivän aikana valmiiksi, joten nyt voin luvata jatkoa nopeamalla tahdilla
Laskin ikärajan sallittuun, kun ei tähän lopulta tullut mitään, mikä olisi vaatinut sitä korkeampaa. Tässäpä nyt oikein monta osaa, kun olette joutuneet niitä odottamaan!
73.
Harry ei viitsinyt viipyä Dracon luona kovin myöhään. Keskustelu eteni vaisusti ja kumpikin siemaili oluttaan hieman nopeammin kuin olisi oikeastaan halunnutkaan. Harry oli työviikon päätteeksi melkoisen väsynyt, eikä Draco näyttänyt juuri virkeämmältä.
“Minä taidan painua nukkumaan”, Harry sanoi lopulta, laskien tyhjän olutpullonsa sohvapöydälle mustavalkoisen lasinalusen päälle.
Draco saattoi hänet eteiseen.
“Anteeksi, ettei minusta ole oikein perjantaiseuraksi”, Draco mutisi, vältellen Harryn katsetta.
“Ei se mitään… Minäkään en ole ollut viime aikoina parhaimmillani. Koetetaan saada levättyä viikonloppuna.”
Draco nyökkäsi hänelle ja katseli ovenraosta, kun Harry astui käytävään, käveli muutaman metrin eteenpäin ja pujahti sisään asuntoonsa.
Kaksi ovea kolahti kiinni täsmälleen yhtä aikaa.
74.
Lauantaina Harry päätti ottaa itseään niskasta kiinni.
Kunnon yöunien jälkeen ajatus juoksi selkeämmin, vaikka Henryn ajatteleminen saikin hänen vatsansa nipistelemään oudosti. Siinä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi syytä jättää miestä täysin epätietoisuuden valtaan, odottamaan viestiä päiväkausiksi. Ehkä hän saisi itselleenkin rauhan, kun kirjoittaisi Henrylle ja pyytäisi tätä juttelemaan kanssaan.
Harry pisti kahvin kiehumaan ja etsi keittiön laatikosta puhdasta pergamenttia ja sulkakynän.
Hei,
Meidän pitäisi jutella. Tavataanko kotitaloni edessä klo 15?
HarryHarry kiipesi kerrostalon ylimpään kerrokseen, josta pääsi ulos kattoterassille. Siellä asusti muutama asukkaiden yhteiskäyttöön tarkoitettu pöllö. Harry herätti närkästyneen helmipöllön ja lähetti kirjeensä kiireesti matkaan, ennen kuin ehti katua suunnitelmaansa.
75.
Helmipöllö palasi tunnin kuluttua vastauksen kanssa.
Hei,
Sopii hyvin. Nähdään silloin.
-HHarryn oli mahdotonta keskittyä yhtään mihinkään. Hän vaihtoi ylleen siistimmän kaavun (mustan punaisilla kaulustikkauksilla ja napeilla), vain riisuakseen sen jälleen. Pynttäytyminen tuntui liioittelulta, tavallinen kaapu taas liian arkiselta. Harry ei kuitenkaan jaksanut enää kolmatta kertaa vaihtaa vaatteita, joten musta peruskaapu saisi nyt kelvata. Hän haroi epätoivoisena hiuksiaan, jotka olivat yhtä kurittomat kuin aina.
Harry käveli ympyrää olohuoneessaan. Oli niin hiljaista, että hän kuuli oman sydämensä jyskytyksen ja Dracon asunnosta kantautuvan hiljaisen musiikin. Harry ei aivan erottanut kappaleen sanoja seinän läpi, mutta ainakaan kyseessä ei ollut Selestina Taigorin ääni.
76.
Kymmentä vaille kolme Harry seisoskeli talon edustalla, vaihdellen painoaan jalalta toiselle. Kylmä tuuli puhalsi hänen viittansa sisään ja Harry hieroi hermostuneena kohmeisia käsiään yhteen. Hän oli unohtanut hansikkaansa, eikä uskaltanut lähteä hakemaan niitä. Henry tulisi hetkellä millä hyvänsä.
Harry ei ollut vieläkään varma, oliko hän todella valmis lähtemään treffeille. Mitä jos Henry haluaisi suudella keskellä katua tai kahvilassa, kaikkien nähden?
Jos uskot hänen tekevän sinut onnelliseksi… mene.Dracon aiemmat sanat pyörivät Harryn päässä. Hän näki mielessään tämän kasvot ja epävarmuus vain kasvoi. Hän ei todellakaan ollut varma, tekisikö Henry…
“Hei, Harry.”
Harry käänsi katseensa Henryn siniharmaisiin silmiin.
“H-Hei…” Harry sanoi.
77.
Harryn ajatus katkesi kolahdukseen. Draco astui ulko-ovesta mustissa lenkkivaatteissaan, kasvot kyynelten raidoittamina.
Hetkeksi Draco pysähtyi ja katsoi suoraan Harryyn. Henryn nähtyään hän kuitenkin käänsi päänsä, ja liikahti lähteäkseen. Draco otti ensimmäiset juoksuaskeleensa jo pihakäytävällä, kadoten pian näkyvistä kulman taakse.
Yhtäkkiä kaikki tuntui aivan väärältä. Harry ei tiennyt, miksi Draco oli pahoilla mielin, mutta hänestä tuntui, että hänen pitäisi olla ystävänsä vierellä, eikä hämmentyneen Henryn seurassa sopimassa treffejä, joita ei koskaan tulisi.
“Henry. Anna anteeksi, mutta… en voi alkaa tapailla sinua”, Harry sanoi. “En vain pysty… se ei tunnu oikealta.”
Henry hymyili surumielisesti, kiitti Harrya rehellisyydestä, lausui hyvästinsä ja kaikkoontui poksahtaen.
78.
Paino tuntui pudonneen Harryn rinnan päältä. Ajatus Henryn tapaamisesta ja mahdollisista treffeistä oli loppujen lopuksi pelkästään ahdistanut häntä. Kun asia oli vihdoin selvitetty, olo tuntui paljon kevyemmältä.
Harry oli silti huolissaan Dracosta, joka ilmeisesti oli lähtenyt juoksemaan murheitaan pakoon. Niinpä hän päätti itsekin vaihtaa urheiluvaatteet, ja lähteä tuulettamaan päätään ulos. Ehkä hän törmäisi Dracoon matkalla.
Harry suuntasi kohti puistoa. Harmaat pilvet enteilivät sadetta, ja Harry teki pikaisen
Tarttumatum -loitsun takkiinsa estääkseen sitä kastumasta, jos taivas yhtäkkiä aukenisi.
Puisto oli täynnä värikkäitä lehtikasoja ja pari haravaa oli loitsittu töihin tekemään niitä lisää. Harry yritti nauttia syksyisestä säästä ja hölkkäsi kevyesti eteenpäin.
79.
Harry löysi Dracon hautausmaalta.
Draco istui penkillä, katsellen hiekkaisen käytävän toisella puolella olevaa valkoista kiveä, jossa luki hänen äitinsä nimi. Harry käveli hitaasti lähemmäksi ja istuutui Dracon viereen.
“Eikö sinun pitäisi olla treffeillä”, Draco kysyi hiljaa, yrittäen kätkeä äänensä värinän.
“Ei. Olisin ollut väärässä paikassa, väärän ihmisen kanssa… Ei siitä olisi tullut mitään.”
Draco ei vastannut. Harry seurasi hänen katsettaan kiveen, johon oli kaiverrettu lintuja ja kukkia.
“Miten sinä voit?”
Draco hymyili hänelle surullisesti, yhä kyyneleitä silmissään.
“Paremmin.”
He istuivat hiljaa monta minuuttia.
“Oletko varma, että olet oikeassa paikassa nyt?” Draco kysyi lopulta.
Tällä kertaa Harryn ei tarvinnut miettiä.
“Olen.”
80.
Alkoi vihdoin sataa.
He lähtivät hölkkäämään kotia kohti. Märällä penkillä istuminen ei houkutellut, vaikka tarttumattomuustaiat estivätkin vaatteita kastumasta.
Kumpikaan ei juuri puhunut, mutta Harrysta tuntui, että pelkkä toisen hiljainen seurakin teki hyvää. Henryn seurassa hiljaisuus oli vaivaantunutta, Dracon kanssa ei koskaan. Harryn ajatukset tuntuivat seesteisemmiltä kuin koko viikkoon, vaikka toisaalta hän oli hämmentynyt hänen ja Dracon yllättäen syventyneestä yhteydestä, johon Henry oli tietämättään heidät sysännyt. Ystävyys tuntui entistäkin merkityksellisemmältä, kun Draco uskalsi olla hänen seurassaan haavoittuvainen ja auki.
Hetken mielijohteesta Harry halasi Dracoa porraskäytävässä. Vaaleista hiuksista pisaroi vettä hänen poskelleen, kun he sekunnin kuluttua irrottautuivat ja astuivat sisään omiin asuntoihinsa.