Ficin nimi: Vahinkotorkut
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: My Hero Academia
Ikäraja: S
Paritus: Kirishima/Bakugō
Genre: Slice of life, fluff
Summary:
Oli miten oli, siinä oli hyvä olla.A/N: Jotain pientä ja somaa viileisiin syysiltoihin.
***
Kai se oli teoriassa mahdollista herätä omaan hiljaiseenkin kuorsaukseensa. Bakugō säpsähti tokkuraisena ja tajusi torkahtaneensa vakaiden aikomustensa vastaisesti. Enemmän häntä kuitenkin liikutti se, miten hän maata pötkötti jonkun päällä pää tämän rintaa vasten ja reidet yhteen kietoutuneina. Liikauttaessaan hieman kasvojaan Bakugō haistoi tutun tuoksun ja rentoutui välittömästi. Nokkaunet eivät olleet kuuluneet sen illan suunnitelmiin, mutta Kirishima tuskin pani pahakseen. Muussa tapauksessa tämä olisi luonnollisesti herättänyt hänet ja kammennut päältään.
”Hm? Heräsitkö sä?”
Bakugō olisi voinut murahtaa jotain myöntävää, mutta jokin sai hänet pysyttelemään hiljaa kuin hän olisi yhä leijunut unten mailla. Hän painoi poskensa vasten Kirishiman T-paidan pehmeää kangasta ja ohikiitävän hetken suostui myöntämään itselleen, miten nautinnollista se kaikki oli. Kirishima oli lämmin ja tämän käsivarsi hänen hartioilleen kietoutuneena tuntui oudon... turvalliselta. Höntti ajatus.
Oli miten oli, siinä oli hyvä olla.
”Näköjään et. Ihan hyvä, sä näytitkin siltä, että pikku nokoset tekisi terää”, Kirishima hymähti hiljaa ja kiinnitti huomiotaan johonkin muuhun, oletettavasti puhelimeensa. Oleellinen kysymys kuului, kauanko hän oli jo mahtanut pitää tätä ansassa allaan. Kaikesta päätellen Kirishimalla ei kuitenkaan ollut mikään kiire toisaalle.
Bakugō kuulosteli juuri Kirishiman rauhallisia sydämenlyöntejä, kun punapään puhelin pärähti soimaan säikäyttäen heidät molemmat. Kirishima oli laittanut luurinsa äänettömälle, mutta värinän tasainen humina raastoi Bakugōn pinnaa hyvän kanssa.
”
Miitäää?” Kirishima sihisi langan toiseen päähän. ”Niin missä te olette...?”
Bakugō saattoi arvata, kuka soittaja oli, mutta sen kummemmin hänen ei onnistunut kuulla muuta kuin Kirishiman vastaukset.
”En mä nyt jouda, ehkä vähän myöhemmin... No siksi mä kuiskaan, kun täällä nukutaan! Ai, joo kyllä,
mä tässä nukun ja vastailen unissani, apina –”
Bakugō puri huultaan ollakseen virnistämättä.
”Johan mä sanoin, täällä nukutaan!” Kirishima supatti painokkaasti, ja Bakugō tunsi tämän alkavan silitellä hänen joka suuntaan sojottavia hiuksiaan. Hän hengitti syvään punapään sormien hakeutuessa hänen korvansa taakse rapsuttamaan takaraivon seutua.
Saamari se tuntui hyvältä.
”Edelleenkin ehkä sitten myöhemmin! Mulla on nyt parempaakin tekemistä, moikka... Joo, sanon terveisiä –” Kirishima kähähti ja tyrskähti itsekseen saatuaan puhelunsa päätökseen. Hiuksia hellivä käsi ei lakannut puuhaansa, ja Bakugō painautui punapäätä vasten tiiviimmin, mikäli mahdollista.
”Kuule...” Kirishima maanitteli ravistaen hänen hartiaansa hellästi. ”Jos sä jaksat heräillä, niin voitaisiin mennä tekemään jotain iltapalaa? Siellä on kuulemma appelsiineja...”
Mainitessaan appelsiinit Kirishima kuulosti niin iloiselta, että Bakugō saattoi ihan nähdä leveän virneen punapään naamalla.
”Hrmmh.” Helkkari, miten hänen äänensä olikin painuksissa.
”Huomentapäivää”, Kirishima toivotti hipsuttaen sormellaan hänen niskaansa. ”Ylös ja ulos, muuten sulta karkaa yöunet.”
”Viisi minuuttia”, Bakugō murahti kietoen kätensä Kirishiman kyljelle.
”No joo, pikku tovi sinne tai tänne”, tämä naurahti.
”Kuule, Torahammas...” Bakugō mutisi, muttei kuollakseenkaan saanut lausettaan jatketuksi. Jotenkin hänen pyyntönsä olisi liittynyt siihen, miten mukavalta Kirishiman tarjoama päähieronta oli tuntunut.
Toisinaan ei kuitenkaan ollut tarpeen sanoa mitään sen kummempaa, kun Kirishiman hyväkäs oli jo tilanteen tasalla kuudennen aistinsa ansiosta.
”Tottahan toki, Kuumakalle!”
Kirishima laski kätensä jälleen hänen hiuksiinsa ja alkoi hieroa sormillaan hänen päänahkaansa niin rentouttavasti, että jaloissa tuntui heikolta. Bakugō hapuili laiskaan otteeseensa punapään paidan kangasta lämpimään syliin tyystin uponneena.
Siinä todella oli hyvä olla.
