A/N: Kiitos kommenteistanne Vendela ja Thelina ♥ Seksikohtauksia on kyllä vaikea kirjoittaa näin pieneen sanamäärään, mutta joskus niinkin on vain tehtävä 
Tässä nätissä paketissa viimeiset osat!
5.
Kuluu viisi viikkoa ja ensilumi sataa maahan. Remus värisee ikkunan ääressä, edellisöinen täysikuu ei ollut hänelle armollinen, ja hänen olisi ehkä parempi palata sänkyyn, mutta hän haluaa katsoa, miten pulleat hiutaleet laskevat levolle jäisen maan peitoksi. Sirius istuu hänen lähellään ja on valmis ottamaan kiinni, jos Remus nukahtaakin. Remus nojaa hänen rintaansa vasten, kun hän kietoo kätensä tämän ympärille.
– Tiedätkö, Remus aloittaa karhealla äänellä. Jokin Siriuksen sisällä hankaa vastaan, vihloo viimaa kylmemmin.
– Joskus minä toivon, että tappaisit minut.
Sirius tuskin hengittää. Remus naurahtaa ilottomasti ja pudistaa päätään.
– Jestas, en minä sitä sinulta ikinä voisi pyytää.
Sirius tuntee syyllisyyttä, vaikkei haluaisi.
6.
Täysikuu paistaa irvaillen ikkunasta sisään.
Sirius värisee valonkajossa häntä koipiensa välissä ja korvat luimussa ja toivoo, ettei hänen tarvitsisi kuunnella Remuksen itkua. Se ei ole ihmisen itkua: se on surullista uikutusta, vääränlaista vingutusta, eläimellistä ja raakaa ja täynnä kipua ja itseinhoa ja
miksi minun PITÄÄ olla tällainen. Siriuksen lonkassa on verinen haava, joka yltää lihakseen asti. Verta ei voi erottaa mustasta turkista.
Remuksen suupieletkin ovat veressä. Hän ei näytä eläimeltä, enemmän Luojan luomalta virheeltä, irvokkaalla tavalla silti kaiken sen alla ihmiseltä.
Sirius uikuttaa. Kun Remus kuulee sen, hän nostaa päätään ja ulvoo. Savupiipusta kuuluu, kuinka sudet vuorilla ulvovat hänelle takaisin.
7.
Kuten jokaisen täydenkuun jälkeen koittaa auringonnousu, niin koittaa kevätkin. Sirius hoivaa Remuksen kuntoon ja rakentaa itselleen kainalosauvat.
He makaavat kosteassa maassa likellä rantaa. Siinä on kylmä olla, mutta Remus haluaa aurinkoa arpisille kasvoilleen, eikä Siriuksella ole sydäntä jättää tätä omilleen.
– Tämän pitää loppua, Remus sanoo määrätietoisena. Sirius ajattelee kettinkejä, jotka Remus kävi ostamassa eilen kaupungista. Hän ei aio käyttää niitä.
– Et sinä ole minulle vaaraksi, Sirius sanoo.
– Katso nyt jalkaasikin…
– Se oli oma vikani. Et sinä tee mitään, jos en tule liian lähelle. Itket vain kuuta kuin sudenpentu.
Hän ojentaa sormensa ja tarttuu Remuksen käteen. Hetkeksi Remuksen surusilmät vangitsevat auringon.
A/N: Kiitos, että luit! ♥
