Kirjat & kirjasarjat #3

[hiddenben]

Vendela, saitkin jo yhden vastauksen kysymykseesi Thelinalta, jonka kanssa olen samaa mieltä tuosta Seitsemän sisarta -kirjasarjan ensimmäisestä osasta. Kirjaa on hehkutettu vaikka missä ja tiedän muutaman, jotka ovat sanoneet tykänneensä kirjasta ja sen muista osista. Itse en kuitenkaan vakuuttunut, sillä dialogi oli mielestäni kömpelöä eikä juoni temmannut mukaansa missään vaiheessa. Uskon, että kirjasta tykkäävät sellaiset, jotka haluavat lukea kevyttä, historiallista draamaa ja jotka eivät ole turhan tarkkoja kielen suhteen, mutta minulle se ei sopinut lainkaan. Taistelin kyllä kirjan loppuun asti, mutta huh, se oli nimenomaan taistelua En toisin sanoen aio lukea Rileylta enää enempää.

Thelina, kiva kuulla, että tuo Rooneyn esikoisteos vaikuttaa hyvältä! Tykkäsin kovasti Normaaleja ihmisiä -kirjasta, joten pitääkin tarttua tuohon heti, kun vain saan sen käsiini Minullakin on kirjojen lukeminen ollut hieman hidasta viime aikoina, mutta onneksi kaikki ovat olleet hyviä! Erityisesti Antti Röngän ja Petri Tammisen yhteiskirja Silloin tällöin onnellinen teki todella suuren vaikutuksen rehellisyydellään

[Arte]

Minä tulen kans sanomaan, etten suosittele Seitsemän sisarta -sarjaa. Kuuntelin ensimmäisen kirjan "ihan ok"-tunnelmissa ja tykkäsin siitä, että kirjassa oli paljon historiallista draamaa (tykkään oppia jotain uutta historiallisen draaman kautta, ja tuossa kirjassa käsiteltiin hieman Kristus-patsaan rakentamista Riossa). Kirja oli kuitenkin aika ennalta-arvattava ja hahmot tylsiä, eikä romanssikaan tuntunut yhtään miltään. Kokeilin seuraavaa kirjaa, ja sen jouduin lopettamaan kesken, koska kirja oli aivan samanlainen kuin ensimmäinen. Minusta sekä hahmot että asetelmat olivat sarjassa tosi stereotyyppisiä ja heteronormatiivisia, enkä tajua, että miten sarja on niin suosittu. Hyvin lujasti yhteiskunnan normeihin ja ideaaleihin nojaavaa romanttista draamaa. Varmaan hyvin samanlaisia kuin Jenny Colganin kirjat, jotka tuntuvat olevan nyt aivan supersuosittuja, mutta joihin en itse halua koskea (en pystynyt lukemaan kuin esipuheen kirjasta "Uusia lukuja ja onnellisia loppuja").

Minäkin olen miettinyt, että tutustuisinko Normaaleja ihmisiä -kirjaan, koska tv-sarja oli kiinnostava ja koukuttava! Minullakin kirjojen lukeminen vähän tökkii, mutta onneksi kuunteleminen vielä sujuu ja on mukavaa.

[Vendela]

Kiitos kommenteista Thelina ja hiddenben Ai että Seitsemän sisartakin noudattaa tuollaista "takauma menneisyyteen"-hommaa, sillä aivan sama oli tuossa Enkelipuussa Siinä kuljettiin kahdessa ajassa ja oikeastaan koko tarina tapahtui menneisyydessä. Ihan kiva idea sinällään, mutta kuten sanoin, minua häiritsi henkiköhahmojen tekemät valinnat ja niiden seuraukset. Täytyy katsoa annako mahdollisuutta tuolle Seitsemän sisaren ekalle osalle, tuolla se kirjahyllyssä odottaisi... Jospa silmäilen sen harppomalla

Olin niin keskittynyt tähän omaan "ongelmaani", että meni ihan ohi tuo Salemin maininta Virpi Hämeen-Anttilan Björkistä! Olen kaikki sarjan osat lukenut ja kovasti tykästynyt 1920-luvun Helsinkiin. Minuakin jäi kiinnostamaan, että mikä Kirkkopuiston rakastavaisissa jäi mietityttämään, itse muistan vain hämärästi kirjan tapahtumat.

/ Arte ehtikin myös naputella kommentin ja kiitos siitä! Vakuutun nyt entistä enemmän, että mikäli tuohon sarjaan tutustun niin teen sen selailemalla tuon omassa hyllyssä olevan pokkarin. Äänikirjana en viitsi kuunnella, kun menee vain aika hukkaan ja nuo ovat kuitenkin aika pitkiä/paksuja.

Ja se pitää vielä sanoa Thelinan mainitsemasta Robert Galbraithista että tätä kirjaa odotan kyllä! Näyttäisi ilmestyvän BookBeatiin äänikirjana ensi maanantaina ja olen jo varautunut etten ota tässä kuunteluun mitään kovin massiivista hommaa ennen sitä Olen kuullut tästä Levottomasta verestä hyvää ainakin mitä tulee Cormoranin ja Robinin veivaamiseen

[Kelsier]

Luin Seitsemän sisarta vastikään ja minua siinä häiritsi eniten, että kaikki selvisi niin helposti. Siis jos eteen tuli ongelma, ne kyllä päivittelivät sitä kauheasti, mutta käytännössä se selvisi seuraavalla sivulla tai viimeistään seuraavassa luvussa. Lukijalle tällainen asetelma ei anna juuri mitään, kun isoillakaan päätöksillä ei tunnu olevan mitään merkitystä, kun konflikti liukenee ennen kuin on ehtinyt syntyäkään.
Tykkään kyllä sinänsä kahdessa aikatasossa liikkuvista kirjoista. Aiemmin Rileyltä lukemaani Keskiyön ruusuun verrattuna Seitsemän sisarta oli positiivinen yllätys, koska se oli puhtaasti romanttinen hömppädraama. Ruusu taas oli hassu sekoitus vakavaa historiallista romaania ja romantiikkidraamahömppää, mikä latisti koko kirjan tunnelmaa. Siihen oli vähän hankala asennoitua.

[Fiorella]

Tästä Seitsemän sisarta -sarjasta sanoisin, että en nyt tiedä onko vaivan väärti lukea, mutta olen silti lukenut ne kaikki ja uusinta, kuudetta luen nyt äänikirjana ja siinähän se menee. Mutta en käyttäisi rahaa ja tilaa näiden hankkimiseen itselle omaksi. Samalla kirjailijalla on parempaakin luettavaa, mutta uskoisin että tämä sarja on hänelle jotenkin henkilökohtaisesti niin tärkeä, että on sille jotenkin sokeutunut?

Kaikissa kirjoissa on jopa minun makuun ihan liikaa turhaa jahkailua ja rönsyilyä ja selvää tiivistämisen tarvetta. Hahmoissa on joka kerta niin, että joko taustatarina on tylsempi kuin päähahmo tai päinvastoin.

Heteronormatiivisuuden tasapainoksi löytyy yksi tyttörakkaus-kirjakin, mutta sekin vähän kipuilee aiheen rajamailla, että mitäs tämä nyt oikein onkaan. Se taisi silti olla näistä toimivimpia.

Minua kiusaa se outo taustahahmo Papa Salt, joka nähtävästi on saanut rahalla ja mystisellä vallalla hankituksi itselleen kokoelman maailman taiteilijoiden jälkeläisiä joka kulttuuritaustalla ja vetelee naruista vielä aikuisten lasten elämää ohjaillen. Vaikkakin tarkoitus on hyvä, niin asetelmassa on jotain creepyä. Omituinen tarina täynnä vähän liian isoja yhteensattumia, mystisiä maagisia juttuja ja nuoria naisia joilla on jokaisella joku kompleksi voitettavanaan.

[Nyyhti]

Luin Seitsemän sisarta vastikään ja minua siinä häiritsi eniten, että kaikki selvisi niin helposti. Siis jos eteen tuli ongelma, ne kyllä päivittelivät sitä kauheasti, mutta käytännössä se selvisi seuraavalla sivulla tai viimeistään seuraavassa luvussa. Lukijalle tällainen asetelma ei anna juuri mitään, kun isoillakaan päätöksillä ei tunnu olevan mitään merkitystä, kun konflikti liukenee ennen kuin on ehtinyt syntyäkään.

Olen tästä tismalleen samaa mieltä! Itsekin kuuntelin tuon Seitsemän sisarta hiljattain, kun olin kuullut siitä niin paljon hyvää. Yksi kaverini, joka tykkää yleensä aina samanlaisesta hömpästä kuin minä, ihan erikseen suositteli kyseistä sarjaa. Alkuasetelma oli hurjan mielenkiintoinen, mutta siihen se sitten jäikin. Yli kuukauden kesti, että sain kirjan kuunneltua loppuun, ja tuntuu ettei siitä jäänyt juuri mitään käteen Paitsi sitä pohdin, selviäisikö joskus se "seitsemännen sisaren" mysteeri sekä se, miten ja miksi tämä Papa Salt oli lapsosensa hankkinut. Mutta ehkä kyseisen mysteerin selvittäminen ei ole koko sarjan kahlaamisen arvoista Mietin tosin vähän sitäkin, että olisiko tämä ollut helpommin lähestyttävissä paperiversiona, kuunteleminen kun on itselläni muutenkin niin hidasta (ja nukahdan aina jossain välissä, enkä tiedä mitä olen missannut).

[Fiorella]

Se selvinnee sitten siinä päätösosassa, seitsemännessä kirjassa. Seitsemäs, puuttuva sisar on vielä toistaiseksi kuudennessakin täysin avoin asia, joten jos tahtoo tietää mitä tapahtuu, voi lukea sen sitten kun ilmestyy ja tuskin jää paljosta paitsi.

Tämä sarjahan on rakennettu niin, että kukin kirja sijoittuu samaan ajankohtaan mutta eri henkilön vinkkelistä katsottuna, joten oma arvaukseni on, että seitsemännessä kaikki kokoontuvat taas yhteen ja tarina pannaan jotenkin pakettiin.

[Tamsin]

Voitteko suositella Afrikkaan sijoittuvia romaaneja? Väkivaltaiset tai ytimeltään surulliset tarinat (mikä mielikuva minulla on romaanista kuten Tuhat loistavaa aurinkoa (ei sijoitu Afrikkaan, mutta esimerkkinä)) eivät ole minun juttuni. Samoin en pääse mukaan hyvin ns. kaunokirjallisiin tarinoihin (Taivaanpallo on vähän tällä rajapinnalla). Mutta jotain muuta? Seikkailullista, arkista, kutkuttavaa, kiehtovaa, miltä aikakaudelta tahansa?

Kiitos ja niiaus.

//Kiitos Thelina! Tuo kuulostaa heti sellaiselta johon haluaisin tutustua.

[Thelina]

Tamsin, minulle tuli heti mieleen Barbara Woodin Lumottu maa. Takakansiteksti lupaa näin: Tämä mittava sukutarina tempaa lukijan lumottuun maahan, kikujuheimon asuinsijoille Afrikkaan. Englantilaisten maahanmuuttajien kohtalot, unelmat ja pyrkimykset niin kahvinviljelyn kuin lääketieteen alalla kietoutuvat Kenian kansan värikkääseen historiaan. Woodin kirjat näyttävät ihanine 80-luvun kansikuvatyyleineen ihan roskaromaaneilta, mutta ovat todella mukaansa tempaavia ja viihdyttäviä! Olen lukenut häneltä myös kirjan Sielun liekki, sekin oli hyvä.

[Tamsin]

Seitsemästä sisaresta. Minäkin olen tutustunut tähän sarjaan, ensimmäisen kirjan pokkariversion kanssa. Se jäi rakkaalta kesävieraalta kotiini ja pidin sitä sittemmin käsillä kuin naistenlehteä - se ei ainakaan lopu kesken ja luin toisinaan aukeaman tai pari.

Koska aloitin satunnaiselta aukeamalta, eli Belin (brasilialainen esiäiti 20-luvun Pariisissa) tarinasta - ilman kontekstia - olin hämmentynyt siitä että kirja vaikutti siltä kuin erittäin älykkäälle avaruusolentolajille olisi syötetty tietoa tarinan aiheista, ihmisistä ja 1920-luvusta, ja se olisi tuottanut niin "aidon" tarinan kuin ihmiselämän kokemuksia ja psyykeä tuntemattomalle taholle on mahdollista. Tämä kuulostaa ilkeältä, mutta en tarkoita olla ilkeä, etenkään koska nämä kirjat ovat tuottaneet sadoilletuhansille ihmisille iloa ja mieluisaa ajanvietettä, mutta yritän kuvata hämmentynyttä vaikutelmaani. Kaikki oli sovinnaista, kohtaukset katkeilivat, mitään aitoa ei ollut mukana. Toinen mielikuva oli jonkinlaisen luovuuden sotasensuurin tuotos. Käytinkin kirjaa mielikuvaharjoitteena: miten kohtaus olisi pitänyt kirjoittaa paremmin saadakseen lukijassa aikaan aitoja tunteita.

Jossain vaiheessa tarina jatkui nykyajan päähenkilöstä minä-kertojana, mutta ongelmat säilyivät. Niin kuin mitään pahaa, rohkeaa, rehellistä, kiihottavaa (mistä tuo tuli?) ei pystyttäisi kertomaan. Minäkin tykkään melko viihteellistä kirjoista toisinaan, mutta tämä jättää joka syventymisen jälkeen hämmentyneen niljakkaan pettymyksen valtaan, vaikka jälkikäteen tuntuu kuin olisin nähnyt iltaa kohti hämärtyvän Rion, kuullut äänet kilometrien päästä merenrannalta ja nojannut parvekkeen kaiteeseen.

Kaikissa kirjoissa on jopa minun makuun ihan liikaa turhaa jahkailua ja rönsyilyä ja selvää tiivistämisen tarvetta. Hahmoissa on joka kerta niin, että joko taustatarina on tylsempi kuin päähahmo tai päinvastoin.
(--)
Minua kiusaa se outo taustahahmo Papa Salt, joka nähtävästi on saanut rahalla ja mystisellä vallalla hankituksi itselleen kokoelman maailman taiteilijoiden jälkeläisiä joka kulttuuritaustalla ja vetelee naruista vielä aikuisten lasten elämää ohjaillen. Vaikkakin tarkoitus on hyvä, niin asetelmassa on jotain creepyä. Omituinen tarina täynnä vähän liian isoja yhteensattumia, mystisiä maagisia juttuja ja nuoria naisia joilla on jokaisella joku kompleksi voitettavanaan.

Olen näistä samaa mieltä, mutta toisaalta jahkailua ja rönsyilyä olisi minusta voinut olla enemmän. Kielellisesti, ympäristön kuvailussa ja hahmojen fyysisessä ja sisäisessä tunnemaailmassa.

Tuo viimeinen pointti häiritsi alitajuisesti minuakin ja kirjoituksesi jälkeen ymmärsin miksi.

//Lisäys:

Kesävieraani selvitti että Riley ei kirjoita kirjojaan, vaan sanelee ne, ja jonkinlainen assistentti kirjoittaa ne suoraan puhtaaksi. Tämä avasi minulle todella paljon sitä hyvin epäkirjalliselta tuntuvaa otetta joka tarinoissa on. Kirjoittaminenhan on omanlaisensa tapa ajatella ja muodostaa asioita kuin varsinainen ajattelu, tai puhuminen.

Belin tarina itsessään on aika mielenkiintoinen ja siinä on ainesta. Ehkä jos kirjan lukee nopeasti, tai kuuntelee, ja kuvat virtaavat mielessä ilman että sanoihin tai kuvaukseen jää jumiin, syntyy viihdyttävää kokonaisuutta.

//Toinen lisäys:

Kun Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoista ottaa pois sarjakirjailijan (toisinaan todella) raskaat maneerit, niiden historiaa ja fiktioita sekoittavat tarinat ovat elämänmakuisia, nautittavia, persoonallisia ja täynnä tunteita ja tekoja. Etenkin Rileyyn verrattuna Mustosen pitäisi saada jokin historianelävöittämis- tai kirjallisuuspalkinto.

//Kolmas ja viimeinen lisäys:

Papa Salt tai Pa Salt on minusta niin hirveän tyhjä ja pölhö nimi...

[Fiorella]

Tamsin, yhdyn täysin mielipiteeseesi.

toisaalta jahkailua ja rönsyilyä olisi minusta voinut olla enemmän. Kielellisesti, ympäristön kuvailussa ja hahmojen fyysisessä ja sisäisessä tunnemaailmassa.

Tämä juuri! Koska minä kyllä tykkään runsaasta kuvailusta, mutta näissä kirjoissa se taas oli enemmänkin hyvin stereotyyppistä ja sielutonta "hänen pitkät, kauniit hiuksensa laskeutuivat vasten sinistä, helmikoristeisen laajahelmaisen leningin selkää" (omasta päästä vetäisty, mutta tähän tapaan) -kuvailua, ja sitten kussakin kirjassa on sivutolkulla turhaa ja sisällötöntä dialogia. "Ihanko totta? Eikö sinustakin? Kyllä, niin se on. Niin se on minunkin mielestäni. Niin, aivan. Voiko olla niin? Joo, siltä minusta ainakin tuntuu. No mutta entä jos kuitenkin? Ei kai nyt sentään. No ei, ehkä vain kuvittelen. Nähdään taas. Joo, nähdään taas. Ehkä ensi viikolla? Se olisi mukavaa. Hyvää yötä. Hyvää yötä sinullekin."

Jos tuo sanelu assistentille pitää paikkansa, se oikeastaan selittää tätä aika tavalla. Mietin nimittäin jossakin vaiheessa että se tosiaan kuulostaa enemmän todelliselta jaarittelevalta keskustelulta kuin harkitulta ja jäsennellyltä tekstiltä tarinassa. Eipä ihme, että kirjat ovat niin paksuja.

Oma päivän pettymys. Luin kirjaston hyllystä nappaamani Kutsu minua nimelläsi, jota ainakin jossakin vaiheessa tuntui moni suorastaan fanittavan. Minuun ei kolahtanut sitten yhtään. Ollakseen ilmeisesti saavuttamattoman ja suuren ensirakkauden kuvaus, se oli minusta aika tyly ja vastenmielinenkin. Laitan nyt varalta spoilerin alle tuntemuksiani tai ehkä lähinnä ärsytyksenaiheitani.

Spoiler: näytä

Päähenkilöt olivat sellaisia, joihin oli vaikea samaistua ja vielä vaikeampi pitää heistä, ja suurimman osan kirjaa toinen oli tympeä ja toinen pakkomielteinen, kunnes lopulta koitti "suuri täyttymys", joka ei sitten vastannutkaan haaveita vaan johti lähinnä torjunnan tunteisiin ja omituisiin kostosuhteisiin vielä sittenkin, kun periaatteessa heillä oli jo asiat mallillaan. En ymmärrä. Ja sitten vielä vuosikymmenten jälkeen haikailtiin että oi sitä suurta nuoruutta ja tunteen paloa! LOL! Olisivat edes tykänneet toisistaan kunnolla, mutta käytännössä kerkisivät heilastella vain hetken ja silloinkin pyörivät muiden kimpussa yhtä paljon. Ja vain hetki kotiin palaamisensa jälkeen tyly jenkki vei kotipuolen tyttöystävänsä vihille ja hankki lapsia. Toinen ei muka piitannut mutta oikeasti mökötti siitä suunnilleen elämänsä loppuun asti. Olipahan romantiikkaa kerrakseen!

Minusta oli erittäin outoa, että päähenkilön isä ihasteli pojalleen, miten aivan kadehtii hänen Suuren Rakkauden kokemustaan, ja mietin että outo tyyppi. Itse en kyllä hyvällä katsoisi jos joku seitsemän vuotta vanhempi mies tulisi kotiini panemaan lomansa aikana kokematonta teinipoikaani, oli tämä miten ihastunut hyvänsä. Jäi sellainen mielikuva kuin isä olisi itse ollut homo, joka tyytyi suhteeseen naisen kanssa ja ikään kuin eli poikansa kautta sitä fantasiaansa. "Ei kerrota tästä äidille" -henkeen, vieläpä. Epämiellyttävää.

[Abarat]

Yritän kuumeisesti etsiä luettavaa. Onko joku muuten lukenu kokonaan Carlos Ruiz Zafónin kirjasarjan Unohdettujen kirjojen hautausmaa? Mulla jäi joku osa lukematta, voisin palata takaisin sarjan pariin. Entä onko joku tarttunut Tommy Orangen kirjaan Ei enää mitään?

[Joanniina]

Tamsin kysyi Afrikkaan sijoittuvia romaaneja. Suosittelen ihan ehdottomasti Päivi Alasalmen kirjaa Valkoinen nainen! Mielenkiintoinen tarina, jossa kaikki ei ole ihan sitä, miltä alussa näyttää. Kirjan lukemisesta on mulla jo aikaa, joten siteeraan Sallan lukupäiväkirja -blogia http://sbrunou.blogspot.com/2010/12/paivi-alasalmi-valkoinen-nainen.html, jonka kautta kirjan alunperin löysin.

"Tarina alkaa Afrikasta, tarkemmin sanottuna Tansaniasta. Anita tuntuu elävän unelmaelämää - hänen miehensä Kimmo on kansallispuiston vartija, pojat Antti ja Simo suloisia lapsia. Vapaa-ajalla tavataan eurooppalaisia ystäviä, Tansanian kuuma luonto hehkuu kauniina ympärillä. Mutta Anita pelkää kun näkee ympärillään aika ajoin valkoisia miehiä - kaksi valkoisiin pukeutunutta suomalaismiestä tuntuu vainoavan häntä".

[Thelina]

Fiorella, minullekin tuo Kutsu minua nimelläsi -kirja oli aika pettymys, varsinkin kun olin nähnyt elokuvan ensin ja tykkäsin kyllä siitä. Tällä kertaa siis elokuva oli parempi, siinä oli jotenkin paljon kivempi ja ihanampi tunnelma. Enpä sitten tiedä, olisiko käännös jotenkin kökömpi kuin alkuperäinen kirja.

Abarat, muistaakseni olen lukenut jonkun osan tuosta Unohdettujen kirjojen haustausmaa -sarjasta, mutta en oikein muista koko kirjasta mitään. En ehkä oikein päässyt sarjaan sisälle, taisin sitä paitsi lukea jonkun muun kuin osan 1 ensimmäisenä... Pitäisi ehkä tutkia, jos antaisi niille uuden mahdollisuuden.

Joko Vendela on päässyt Levottoman veren loppuun? Mitä tykkäsit Pistän tuohon spoilerin alle omia ajatusia!

Spoiler: näytä

En oikein tykännyt kirjasta niin paljon kuin aiemmista osista. En tiedä johtuiko se siitä, että kuuntelin sitä suurimmaksi osaksi äänikirjana ja se oli aika pitkä siihen (välillä kyllä luin e-kirjana eteenpäin, kun Storytellissä oli ne molemmat siten, että pystyi vaihdella eri muotojen välilä). Huomasin yhdessä Goodreads -arviossa jopa kommentin, että onkohan J. K. Rowlingista tullut "she who must not be edited" Mutta voi olla, että omalla kohdallani tuo olisi toiminut paremmin perinteisenä kirjana, kun äänikirjana jotenkin helposti meni sekaisin ne kaikki horoskooppisekoilut ja monet haastateltavat ja tutkittavat henkilöt yms. Ja huomasin myös sen, että välillä kirjassa oli Talbotin tutkimuksiin liittyviä outoja piirroksia ja kirjoituksia kuvina ja niistä ei saanut mitään selvää e-kirjaversiosta, kun kuvat olivat niin pienellä tabletin ja kännykän näytöllä Hyvä kirja se kuitenkin oli, vaikka tällä kertaa ehkä tykkäsin enemmän ihmissuhdejutuista ja etsivän arjen kuvauksesta kuin itse päätapauksesta. Aion ehdottomasti lukea seuraavatkin osat, toivotaan että Robinin ja Cormoranin veivaaminenkin päätyy johonkin jossain vaiheessa!

[Vendela]

Thelina, joo, kuuntelin Levottoman veren jo tuossa ennen joulua Minäkin laitan ajatukseni spoilerin taakse, sillä todellakin spoilaavat juonta!

Spoiler: näytä

Tykkäsin ja en. Aika samoja fiiliksiä siis kun sinullakin. Juoni oli vähän sekava ja hahmoja oli ihan liikaa. Etenkin kuunnellessa meni välillä sekaisin kuka oli kuka vaikka tykkäsinkin itse lukijasta Loppuratkaisu oli myös vähän sellainen... öööh... kun siinä nyt oli kuitenkin pyöritelty kaikenlaisia teorioita. Tuli tosiaan fiilis, että kaikki mahdollinen on tungettu samaan ilman suurempaa filtteriä

Mutta suurimman pettymyksen aiheuttivat itse Cormoran ja Robin!! Sillä mitä ihmettä! Niiden hommaa on jankattu nyt jo vaikka kuinka monta kirjaa ja nyt tuli sellainen fiilis että mentiin tosi monta askelta taaksepäin. Olen tykännyt tosi paljon niiden kemiasta ja kaikista läheltäpiti tilanteista, mutta nyt tuntui että koko tuo kuvio aloitettiin vain alusta. En toki olisi halunnut että he tässä kirjassa päätyvät vielä yhteen, mutta ehkä jotain uutta olisin toivonut. Toki lopussa oli se hajuvesi-juttu mikä oli kiva ja jätti taas sellaisen mukavan olon että on kiva odottaa seuraavaa kirjaa. Mutta pitkin matkaa Robinin ajatukset olivat liian analyyttisia Cormoranista. Minusta olisi riittänyt hyvin, jos jännite olisi pysynyt yllä niillä väärinkäsityksillä ym. Sellainen tunteiden vatvominen ei ollut ainakaan minun mielestä tarpeellista, etenkään kun se ei oikein johtanut mihinkään.

Mutta olen aika varma, että koko sarja päättyy sitten kun nämä kaksi viimein ovat yhdessä. Sillä vaikka rikosjutut ovat olleet mielenkiintoisia, niin kyllä tämän kaksikon juttu on ollut se, mikä myös kiinnostaa. Joten veikkaan, että Rowling on siitä vähän hankalassa tilanteessa, että hänen pitäisi onnistua pitää jännite yllä mutta kuitenkin niin, että homma jotenkin etenee. En tiedä onko hänen ongelmansa myös se, ettei hän oikein osaa laskea irti näistä "lapsistaan" eikä siksi osaa oikein tehdä lopetusta sarjalle?

Innolla kyllä odotan seuraavaa osaa, vaikka tämä olikin pieni pettymys. Tuosta sarjasta lempikirjani on se tätä edellinen Valkoinen kuolema

[Fiorella]

Lukiessani tuon Levottoman veren taannoin huomasin itsekin pohdiskelevani, mitähän Vendela mahtaa siitä tykätä. Oli lähellä, etten ihan yksäriä laittanut.

Omiakin ajatuksiani spoileritagin alle:

Spoiler: näytä

Kirjassa parasta oli itse mysteeri, ja isoin pettymys päähenkilöiden välinen suhde. Tässä jäätiin nyt sellaiseen kissa kiertää kuumaa puuroa -asetelmaan koko kirjan ajaksi. Tietyssä mielessä se oli ihan realistinenkin skenaario; loppujen lopuksi todellisessa elämässä häänsä perunut harvoin syöksyy uuteen suhteeseen vakavin mielin heti kirkon portailta, tms. Kuitenkin tässä jäätiin harmillisella tapaa junnaamaan tilanteeseen, jossa kumpikin oikeastaan tahtoisi edetä suhteessa toisiinsa, mutta toisaalta kuitenkaan ei tahdo mitään vakavaa ja pysyvää, eikä tahdo nykytilanteen muuttuvan liikaa ja ystävyyden menevän pilalle. Voisi sanoa, että ehkä tuo oli ikävänkin realistinen siinä mielessä, että Robin olisi halunnut jonkinlaista sitoutumista ja syvällisempää suhdetta, kun taas Cormoran "tyypillisenä miehenä" kaipasi lähinnä seksiä kätevän ystävyyden päälle, muttei mitään liian sitovaa tai monimutkaista tunnepuolella. Siinä mielessä Rowling sai minulle myytyä sen tuskastuttavan pitkän vuoden vatvomisen, että noiden suhde olisi tuhoutunut, jos siihen olisi heittäydytty suin päin. Mutta ei se ollut mikään lukijaystävällinen vaihtoehto. Kirjan mysteeri oli minusta kiinnostavampi kuin se Valkoisen kuoleman versio, mutta suhteen jännitteisyyden puolesta taas päinvastoin. Tuossa edellisessä se jännite oli ihanasti yllä ja uuden kirjan kanssa odotti epätoivoissaan että päästäisiin takaisin samalle tasolle, mistä juuri tipahdettiin. Sentään kirja päättyi aika söpöön kohtaan.

Mutta olen aika varma, että koko sarja päättyy sitten kun nämä kaksi viimein ovat yhdessä. Sillä vaikka rikosjutut ovat olleet mielenkiintoisia, niin kyllä tämän kaksikon juttu on ollut se, mikä myös kiinnostaa. Joten veikkaan, että Rowling on siitä vähän hankalassa tilanteessa, että hänen pitäisi onnistua pitää jännite yllä mutta kuitenkin niin, että homma jotenkin etenee. En tiedä onko hänen ongelmansa myös se, ettei hän oikein osaa laskea irti näistä "lapsistaan" eikä siksi osaa oikein tehdä lopetusta sarjalle?

Ajattelin ihan samaa. Ja hän nyt vatvoi ainakin tämän yhden kirjan tällä ollako vai eikö olla -asetelmalla. Pahoin pelkään, että seuraava tulee olemaan sellainen vähän tätä tuttavallisempi mutta silti vastaava, jossa päästään ehkä pusuasteelle muttei kumpikaan uskalla sen pidemmälle.

Fiorella, minullekin tuo Kutsu minua nimelläsi -kirja oli aika pettymys, varsinkin kun olin nähnyt elokuvan ensin ja tykkäsin kyllä siitä. Tällä kertaa siis elokuva oli parempi, siinä oli jotenkin paljon kivempi ja ihanampi tunnelma. Enpä sitten tiedä, olisiko käännös jotenkin kökömpi kuin alkuperäinen kirja.

Aloin miettiä, että ehkä se olikin se elokuva, mitä kaikki ihkuttivat silloin tuoreeltaan, eikä tuo kirja. En ole sitä itse nähnyt.

Tuorein lukemani kirja on Emma Rous: Täydelliset vieraat. Kuuntelin alun äänikirjana ja sitten sain sen kirjastosta käsiini. Tarina avautui paremmin luettavassa muodossa, sillä siinä oli paljon muuttuvia tekijöitä ja vaihtuvia kertojia. Minusta tämä oli mielenkiintoinen mysteeri ja piti hyvin otteessaan. Mukavalla tavalla kevyempää luettavaa.

[Salem]

Writer's blockista on juteltu Finissä, mutta entäs reader's block? Mitä te teette, kun tällainen tilanne yllättää? Olen tottunut elämään kirja kädessä tai katsomaan e-kirjaa puhelimen näytöltä, mutta välillä iskee sitten tuo reader's block. Nyt on jo useamman viikon ollut lukemisen suhteen vähän epäinspiroivaa ja hankalaa. Näissä tilanteissa tartun johonkin vanhaan, useampaan kertaan luettuun suosikkiin, sellaiseen turvakirjaan. Yksi tällainen romaani on Agatha Christien At Bertram's Hotel. Nyt olen kuitenkin puurtanut läpi Idän pikajunan arvoitusta.

[Vendela]

Fio, olisit vaan laittanut viestiä Kivaa, että olin ajatuksissasi!

Minä sain juuri kuunneltua tuon Emma Rousin Täydelliset vieraat. Olin hieman skeptinen sen suhteen, sillä kuuntelin jokin aika sitten saman kirjailijan esikoisteoksen Au pair mikä oli pettymys, sillä arvasin juonikuvion ihan liian aikaisin. Mutta onneksi tämä Täydelliset vieraat oli parempi ja piti otteessaan Kuten Fio jo totesi, kevyt luettava/kuunneltava!

Reader's block
Niin tuttu tunne mikä tulee ja menee ihan miten sattuu Yleensä en ehkä tee asialle mitään, annan olla tai luen ficcejä. Toki kuuntelen niin paljon nykyisin äänikirjoja, että varsinainen lukeminen on ollut tosi vähäistä. Tämä oli aikaisemmin isompi harmin aihe, mutta nykyisin jos blokki iskee, niin yritän siirtää ajatukset muihin juttuihin

[Salem]

Minulla on tuo reader's block taas vaihteeksi menny ohi

Mitä te olette lueskelleet viime aikoina? Itse sain eilen loppuun toisen Soul Riders-kirjan, joka perustuu suosittuun pelisarjaan. Sisäinen ikärajapoliisini heräsi, kun ei se minusta tuntunut ollenkaan lapsille sopivalta kirjalta, mutta itse lueskelin kymmenvuotiaana esim. Animorphsia, joten ehkä olen vain suosiolla hiljaa täällä tätinurkassa Ikävä kyllä tuo kirja tuntui myös tosi tylsältä ja sotkuiselta. Nämä hahmot ja maailma on sellainen mun soft spot niin kuin olen pelitopicissa joskus kirjoittanut, mutta vähän mietityttää, että jaksaako noita lukea lisää.

En ainakaan haeskelemalla huomannut, että täällä olisi mainittu tätä kirjaa, joten voisin kysyä, että oletteko muut lukeneet Holly Jacksonin A good girl's guide to murder? En oikein ihastunut tähänkään. Toisaalta kirja oli ihan viihdyttävä, mutta tuntui aika raskassoutuiselta, ja olen toisaalta lukenut varmasti kymmeniä hyvin samantapaisia kirjoja.

Huvittaa aina se, että loppupeleissä luen aika paljon kirjoja, joista en oikeastaan pidä

[Vlad]

Mulla ei kyllä ole ollut Reader's Blockia ainakaan hetkeen Oon lukenut tänä vuonna jo 16 kirjaa ja 17. on melkein luettu Tosin mulla lukuintoa tappaa tehokkaimmin yleensä ajanpuute. Nyt työttömänä sitä aikaa on ja piisaa, niin tulee luettua huomattavan paljon enemmän kuin mitä "normivuonna" (aka opiskellessa). Oon muutenkin aika nopea lukija, joten kirjastokäynnitkin yleensä menee siihen, että saatan lainata kymmenkunta kirjaa, etten lue niitä kaikkia kerralla lyhyessä ajassa... ja sitten menee korkeintaan viikko, yleensä muutama päivä ja oon lukenut jo kaikki ne kirjat

Mitä te olette lueskelleet viime aikoina?
Mä olen kahlaillut läpi viimeisimpänä Elina Pitkäkankaan Kuura-trilogiaa, jonka eka osa löytyy ihan omastakin hyllystä. Kaksi muuta osaa piti lainata kirjastosta. Kajon ahmaisin läpi päivässä, kun ei sitä malttanut laskea käsistään ollenkaan, ja tykkäsin siitä ihan hirveästi, vaikka joskus Kuuran ilmestyessä ajattelinkin, etten kuulu sen kohdeyleisöön ollenkaan, kun pararomanssit ei oikein iske. Luin sen nyt uudestaan ja kolahti kyllä jotenkin ihan uudella tavalla ja tuoltahan löytyy sävyjä enemmänkin. Oli sitten pakko varata kirjastosta jatko-osat ja tokan osan tosiaan luin tyyliin viidessä tunnissa, kun en malttanut laskea kirjaa käsistäni. Ja pakko sanoa, että oli mun mielestä melkein jopa parempi kuin aloitusosa, vaikka yhden jutun sieltä arvasinkin jo Kuuran lopussa. Kolmas osa Ruska on tällä hetkellä luettavana ja tykkään kyllä siitäkin. Odotan mielenkiinnolla, minkälaisia vastauksia pariin kysymykseen lopulta tulee ja tiedän jo tässä vaiheessa, että haluan ehdottomasti lukea myös sarjalle viime vuonna julkaistun spinoff-kirjan Hukan perimätkin, koska Kajon ja Ruskan kahden sivuhenkilön tarina kiinnostaa. Plus Jahti.

Kuura-trilogian jälkeen suunnitelmissa on alkaa kahlata Noituri-sarjaa läpi. Molemmat novellikokoelmat ja Haltiain verta mulla on tällä hetkellä lainassa kirjastosta, joten niihin on helppo siirtyä, kunhan Ruskasta selviän. Harkitsen myös sitä, että yrittäisin uudelleen kahlata Tulen ja jään laulun läpi, ekan kirjan luin joskus 2014 tms. ja muistan sen lukuprosessin kestäneen tyyliin vuoden ja etten tykännyt kirjasta juurikaan. Ehkä näin 6 vuoden jälkeen voisi yrittää uudelleen, jos selviäisi sen lukemisesta hieman nopeammin ja sais luettua sarjan muutkin osat. Mulla on toki myös edelleen pientä listaa siitä, mitä kirjoja varaan näiden nyt lainassa olevien jälkeen kirjastosta luettavaksi, joten varmaan luen ne ensin ja sen jälkeen toivottavasti saisi käytyä ihan kirjakaupassakin katsastamassa, jos saisin pari tiettyä kirjaa omaankin kirjahyllyyn. Finlandiankin voittanut Margarita on ehdottomasti yksi sellainen, jonka haluan lukea/omaan hyllyyn, Kristiina Vuoren uutukaista odotan innolla, haluaisin tutustua pariinkin dekkariin ja Neonkaupunki vaikutti ainakin takakantensa perusteella sellaselta kirjalta, että voisin tykätä. Ja voi olla, että nyt kun saan Kuura-trilogian luettua kirjastonkirjojen avulla loppuun, niin voisi oikeasti ostaa ne jatko-osat myös ihan omaankin hyllyyn. Ei tarvisi ainakaan aina hakea kirjastosta, kun haluaa lukea uudelleen. Tällä hetkellä tuntuu, että mulla on taas vähän semmoinen YA-vaihe menossa, että luen taas enemmän myös YA:ta, mulla on lainausjonossa useampikin YA, ja tavallaan kiinnostaisi tutustua yhteen itselleni vielä vieraaseen YA-sarjaan, luultavasti kirjaston kautta sekin.