Kirjat & kirjasarjat #3

[Vendela]

- - Yritän löytää noita muitakin tiettyjä Utrion kirjoja saada käsiini nyt kun huomasin mikä ero niissä olikaan. Ja sain tosiaan alkuviikosta luettua Utrion Vendelan loppuun. Siis jos joku on ottanut tuon vuosia sitten nimimerkikseen, päättelin ettei kirja voi huono olla. Siinä päästiin heti toisessa tai kolmannessa luvussa tapahtumien keskiöön, josta pidän paljon jaaritteluja enemmän. Eli kiitos Vendelalle kirjasuosituksista, joita aion hyödyntää jatkossakin. - -

Todella kiva kuulla, että olet löytänyt Utriolta mieleisiä kirjoja Fairy tale Oman nimimerkkini nappasin tosiaan silloin vuosia sitten juuri tuosta, koska ihastuin tuohon Utrion hahmoon kovasti. Toki hän on hirmu kliseinen päähenkilö, mutta niin minäkin varmasti olen

Utrion tuotanto on tosiaan laaja ja sieltä löytyy tasollisesti hyvin erilaisia kirjoja. Hänen yhtä pääteostaan Yksisarvista en ole itse asiassa edes lukunut vaikka se omassa hyllyssäni onkin. Onneksi Utrion rinnalle on tullut viime vuosina myös muita keskiajasta kirjoittavia, kuten näissä ketjuissa jo aikasemmin mainittu Kristiina Vuori. Käsittääkseni Johanna Valkama kirjoittaa myös samassa hengessä edellisten kanssa. Onko joku lukenut hänen kirjojaan ja minkälaisia arvioita antaisitte? Onko niissä sisältöä vai menevätkö historiallisen viihteen kanssa samaan sarjaan?

[Okakettu]

Suosittelisitteko mulle fantasiakirjoja? <3

Hienoa kuulla, että joku muukin finissä on tykännyt Winternight trilogysta! <3 Ardenin seuraava aikuistenromaani tulee sijoittumaan ensimmäisen maailmansodan Ranskaan vastaanlaisessa historiallisen fantasian hengessä, ja odotan palavasti siitä lisää infoa ja julkaisupäivää.

Tässä joitain omia fantasiasuosituksiani:

The Golem and the Djinni - Helene Wecker:
Winternightin tapaan historiallista fantasiaa, joka sijoittuu 1800-luvun lopun New Yorkiin. Erittäin kauniisti kirjoitettu henkilövetoinen romaani, joka käsittelee yliluonnollisten päähenkilöittensä kautta muun muassa siirtolaisuutta ja sitä, miten hyvin eri tavalla he suhtautuvat ihmisyyteen ja ihmisiin ympärillään. Kaksikon hitaasti kehittyvä ystävyys on yksi romaanin parhaita puolia, mutta taustalla on mukana myös toiminnallisempi juoni, jos sellaista kaipaa.

Spinning Silver - Naomi Novik:
Löyhä uudelleentulkinta Tittelintuure-sadusta, jossa pääpaino on Winternightin tyylisellä kauniin lyyrisellä kerronnalla, moniuloitteisilla naishahmoilla sekä slaavilaisella folklorella. Näkökulmakertojia oli omaan makuuni tosin vähän liikaa, mutta kyllä tätä voi silti ehdottomasti suositella. Myös Novikin Uprooted-romaani on samanhenkinen.

Circe - Madeline Miller:
Ihan äärimmäisen upeasti kirjoitettu uudelleentulkinta useammastakin kreikkalaisesta myytistä, joskin kaiken keskiössä on nimenomaan Circen hahmo. Tykkäsin tosi paljon feministisestä otteesta ja siitä miten Miller käsitteli antiikin jumalia ja jumaluutta. Toimii hyvin myös sellaiselle, joka tietää alkuperäisen taruston vain pintapuolisesti. Itse kiinnostuin aihepiiristä ihan uudella tavalla nimenomaan tämän romaanin myötä.

YA-fantasian puolelta tykkään etenkin Sharon Shinnin ja Shannon Halen romaaneista, kuten Summers at Castle Auburn ja A Book of Thousand Days, juurikin hahmovetoisuuden ja tietynlaisen maanläheisen fantasian vuoksi. Myös jo mainittu Korpinkehät-trilogia on minusta ehdottomasti lukemisen arvoinen.

[Fiorella]

Kaipaan kotimaista hyvän mielen luettavaa?
Minusta yksi kotimainen hyvän mielen kirjojen kirjoittaja on Veera Vaahtera (oikealta nimeltään Pauliina Vanhatalo). Pirjo Rissasen kirjoja en ole tainnut lukea.

Veera Nieminen - Avioliittosimulaattori
Eve Hietamies - Yösyöttö ja jatko-osat

Komppi näille, vaikka molemmissa onkin vakavampaa aihetta alla, silti kevyttä lukea.

[tirsu]

Tarvitsen teidän apua. Luen liikaa käännöskirjallisuutta. Kaipaan kotimaista hyvän mielen luettavaa?

Anneli Kivelän kirjat sopii tohon kategoriaan aika hyvin, mun mielestä. Ne on hyvän mielen kirjoja, hauskoja ja laaja hahmokaarti. Päähenkilö vaihtuu joka kirjassa. Mukana on myös kyllä vähän h/c:täkin. Tällä hetkellä osia on 14.

[Arte]

Tarvitsen teidän apua. Luen liikaa käännöskirjallisuutta. Kaipaan kotimaista hyvän mielen luettavaa? Pirjo Rissasen Rakkaus niin kuin lupiininkukka vetosi tyyliltään mutta mitään muuta vastaavaa en ole lukenut. Nyt saa suositella, meen huomenna kirjastoon kun ei ole kerrassaan mitään luettavaa!

Luen vähän suomalaista höttöä tai "höttöä", mutta nämä kaksi tulivat mieleen:
Veera Nieminen - Avioliittosimulaattori
Eve Hietamies - Yösyöttö ja jatko-osat

[Violetu]

Venla Saalo: Sateenvarjotarina. Mieltäisin ehdottomasti hyvänmielen luettavaksi, jos tähän hyväksytään lasten/nuortenkirjat

[Fiorella]

Pientä ärsytyksen purkua. 

Eilen aloitin ja tänään lopetin Kyung-sook Shinin kirjan Hovitanssija. Kirjan takakansi kertoo kirjasta näin:

Kohtalo kuljettaa kuvankauniin korealaisnaisen kauas merten taakse Kyung-sook Shinin aistivoimaisessa historiallisessa romaanissa. Yi Jiniin rakastunut nuori ranskalainen diplomaatti on saanut kuninkaalta luvan naida hovin lumoavimman tanssijan ja viedä hänet mukanaan.

Elämäniloa pirskahtelevassa La Belle Époquen ­Pariisissa Yi Jinia odottaa aivan erilainen vapaus kuin tarkkaan valvotussa hovissa. Viehättävä nainen herättää ylenpalttisesti huomiota eksoottisella ulkonäöllään ja säkenöivällä älyllään ja pääsee pian kirjallisiin piireihin. ­Syvimpiä surujaan Yi Jin ei kuitenkaan onnistu jättämään taakseen. Kiihkeästi hän kamppailee kahden kulttuurin välissä ja kaipaa Koreaan. Vaan voiko kotiinpaluu enää tuoda onnea?

Hovitanssija kertoo pakahduttavan naiskohtalon ­Geishan muistelmien ja Madama Butterflyn hengessä. Taustalla kuohuvat 1800-luvun viimeiset vuodet Ko­reassa, kun talonpojat kapinoivat ja Kiina, Japani ja muut suurvallat taistelevat vaikutusvallasta niemimaalla.

Tykkään erityisesti belle epoguen ajasta, Pariisista, naiskohtaloista, tanssista ja vieraista kulttuureista. Ja romanttisista tarinoista. Kuitenkin päällimmäiseksi tunteeksi jäi vahva pettymys ja ärsytys. Pidin ja aivan nautinkin kerronnasta ja kuvailusta, pidin hahmoista, olin kiinnostunut juonenkulusta ja vaikutti siltä, että pitäisin tästä kirjasta kovasti. Kuitenkin se loppui tavalla, josta en pitänyt yhtään. Minusta se ei tehnyt oikeutta kenellekään tarinan hahmoista ja ainakin minulle latisti koko kokonaisuuden.

Lisää ranttausta spoilerin alla. Voihan nimittäin olla, että joku muu tykkää lopetuksesta juuri tuollaisena, vaikka minä en.

Spoiler: näytä

Minua otti suunnattomasti päähän tässä kirjassa se, että kukaan hahmoista ei saavuttanut onnea missään muodossa. Lopetus oli surullinen, mutta se ei itsessään olisi ollut mikään ongelma. Joskus traaginen tai surullinen tarina on erityisen kauniskin ja koskettava. Mutta tämä vain turhautti pahan kerran. Alla juonipaljastuksia, älä lue jos et tahdo tietää!

Jos kyseessä on rakkaustarina, ei mikään ole sen ärsyttävämpää, kuin että rakkaus laantuu ilman järkevää syytä. Tässä kävi juuri niin, että kun eksoottinen rakastettu tuodaan pois sieltä kaukomailta länsimaisen sivistyksen pariin, puoliso kuitenkin odottaa tietynlaista sopeutumista ja ehkä myös jonkinlaista "kiitollisuutta", ja pettyy kun jääkin sitä vaille. Tässäkin typerä mies rakastuu, lähinnä eksoottiseen kauneuteen ja poikkeukselliseen taitoon ja älyyn, mutta ei anna rakastetun olla aito ihminen. Mies häpeää sitoutua viralliseen avioliittoon, koska oma äiti paheksuu vierassyntyistä puolisoa, mies loukkaantuu, kun nuori vaimo ei toivukaan keskenmenosta pienellä hemmottelulla, miestä ärsyttää, että vaimo kaipaa yhä kotimaataan vaikka on päässyt paremman sivistyksen pariin ja kehtaa vielä kyseenalaistaa Ranskan oikeutta muualta tuotuihin toisten kulttuurien aarteisiin. Hän ei ymmärrä, miksi naista häiritsee, että häntä tuijotetaan kadulla kuin nähtävyyttä, tai että tämä kokee, ettei tasa-arvo toteudu oikeasti. Kaiken tämän johdosta mies vieraantuu, tottahan hänellä siihen on oikeus? Hänellä on muita naisia ja hän lemppaa naisen takaisin Koreaan ja lähtee seikkailemaan vuorostaan Afrikkaan. Tarinan päätyttyä traagisesti kaikkien Koreassa olevien osalta massamurhien ja itsemurhien kautta, joka ei säästä myöskään kaipaamaan jäänyttä uskollista paikallista rakastettua, elämä Ranskassa jatkuu tylsän tavanomaisena ja uusi vaimo järkyttyy ja pahastuu löytäessään entisen rakastetun kuvan, joka on vahingossa unohtunut hävittämättä - ei edes nostalgiasyistä säästettynä vaan kirjaimellisesti vahingossa! 

Kirja päättyy kirjailijan lopputoteamaan, että hän saa tappaa hahmonsa jos haluaa.  Jostain syystä se ärsytti minua vieläkin enemmän.  (Näin kärjistäen sanottuna, oikeasti vatvoi sitä aihetta muutaman sivun verran, mutta tuotahan se sillä tarkoitti.)

[Sokerisiipi]

Heitänpä tällaisen kysymyksen, josta olisi kiinnostavaa keskustella: oletko joskus tarttunut uudestaan keskeneräiseen kirjaan, josta et ole pitänyt, lukenut sen loppuun ja huomannut tykänneesi siitä?

Itselläni sattui vastikään tällainen tapaus, kun näin kirjaston esittelyhyllyssä Patrick deWittin Sistersin veljekset (2012) jota yritin lukea joskus 17-18 -vuotiaana ja inhosin sitä.

Lyhyt yhteenveto kirjan juonesta: Eli ja Charlie Sisters ovat kommodorin värväämiä palkkatappajia 1850-luvun Villissä Lännessä. He saavat tehtäväkseen tappaa miehen nimeltä Hermann Kermit Warm, joka onkin harvinaisen liukas tapaus. Jäljittäessään Warmia veljekset kohtaavat kaikenkirjavaa väkeä roistoista huijareihin ja viattomiin sivullisiin, ja veljeksistä nuorempi alkaa kyseenalaistaa, kenen vuoksi hän käyttää elämänsä tappamiseen.

Nuorempana, kun tätä luin, koin, että toinen veljes, Charlie, kohteli Eliä niin inhottavasti, etten halunnut lukea enempää, koska inhoan tällaisia asetelmia, jossa perheenjäsenet sortavat, mollaavat ja manipuloivat toisiaan. Sukujen väliset juonittelut ja valtataistelut eivät siis todellakaan ole mun juttu. Pahinta on kuitenkin kolmiodraama, jossa joku muikkeli tulee ja pilaa veljesten/parhaiden ystävien välit. Hyh!

Mutta nyt, kun tartuin kirjaan, se imaisi minut täydellisesti mukaansa. Tarina oli kiinnostava ja viihdyttävä. Upeaa, maltillista satiiria länkkäreistä. Eli henkilöhahmona on huvittavan melankolinen ja turhankin hyväsydäminen. Charlie taas on impulsiivinen ja väkivaltaan taipuvainen. Ja no, hän ei kohtele veljeään aina kivasti ja on toisinaan tosi törkeäkin, mutta hän kuitenkin todella välittää Elistä, suojelee tätä ja haluaa sovitella, kun he ovat riidoissa. Jotenkin missasin tämän seikan ihan totaalisesti ensimmäisellä lukukerralla. Heidän suhteensa on monimutkainen, mutta kamoon, he ovat veljeksiä. Perhesuhteet yleensä on monimutkaisia, joten kärhämät, kaunat ja murjotukset kuuluvat asiaan. Lopetus oli myös yllättävä ja hyvä juuri siksi! Ja kirjassa on myös erittäin voimakas homoeroottinen lataus kahden muun hahmon välillä, ja kirjassa todetaan jopa aika suoraan, että ystävyyden lisäksi heidän välillään on muutakin, ja se oli erittäin mieluinen yllätys länkkärikirjassa

Olen siis iloinen, että annoin tälle kirjalle toisen mahdollisuuden, koska lukukokemus oli intensiivinen ja vangitseva! Luin koko kirjan yhdeltä istumalta. En edes muista, milloin viimeksi olisi käynyt näin. Huvittavaa, mitä kuusi vuotta voikaan tehdä asenteille ja olettamuksille! Olin toki teini, kun yritin ensimmäistä kertaa, että kehitys tässä ajassa on toki erittäin suotavaakin

Kellään muulla vastaavia kokemuksia?

[Thelina]

Minunkin on pakko liittyä tänne kirjakeskusteluun, kuulun niihin, joilla on aina joku kirja kesken ja sain täältä hyviä suosituksia lukulistalleni, kiitos kaikille niistä! Tässä joitakin omia suosituksiani.

sugared (tai muut?), onko tullut luettua sellaista kotimaista fantasiatrilogiaa, kuin
Kaksoauringot? Kirjoittaja on Erika Vik ja ainakin minä tykkäsin tosi paljon. Päähenkilö on nuori nainen, joka löytyy lumihangesta, eikä muista itsestään tai menneisyydestään mitään. Tätä arvoitusta ja muita kirjan maailmassa tapahtuvia kummallisuuksia selvitellään koko trilogian ajan ihmisten ja seleesien voimin (seleesit ovat kirjoissa ihmisiä muistuttava laji, joilla on ylivertaiset aistit ja joillakin taito kanavoida mahtia magiaksi).

Sarah J Maasin Throne of Glass teki mieli heittää ennen puoliväliä seinään ja Jessica Townsendin Nevermoor ei myöskään oikein innostanut.

Voi, minusta tuntui ihan samalta, kun luin tuota Throne of Glassin kolmatta osaa. Neljäs osakin on lainattu jo kirjastosta, mutta en ole saanut aloitettua, kun en tiedä, onko se minusta hyvä vai ei, enkä jaksaisi lukea mitään ”ihan hyviä” kirjoja, kun huippuhyviäkin on olemassa Nevermoorin eka osa oli mielestäni parempi kuin toinen, mutta en usko että seuraavia enää luen. 

Muita fantasiasuosituksia, mitä olen viime vuosina lukenut:

-Patrick Rothfuss, Tuulen nimi ja Viisaan miehen pelko (aivan mahtavia, kunhan tarina pääsee käyntiin, mutta näissä on juurikin sellainen ylivertainen päähenkilö, josta kaikki ei tykkää ja huonoa se, ettei trilogian viimeinen osa ole ilmestynyt vuosien odotuksesta huolimatta...)
-Robin Hobbin kirjat, joita Arte jo suosittelikin: näihin olen aivan rakastunut, nyt sarjan viimeinen osa Salamurhaajan kohtalo juuri työn alla<3
-Emmi Itärannan kirjat (nämä on oikeastaan jonkinlaista scifi/fantasia/dystopia yhdistelmää): Teemestarin kirja ja Kudottujen kujien kaupunki
-Mikko Kamulan Metsän kansa -sarja: suomaismytologiaa ja fantasiaelementtejä yhdistettynä historialliseen kuvaukseen 1400-luvun Savon seudusta

Mysteerien ja dekkareiden ystäville suosittelen Joël Dickerin kirjoja ja jos haluaa oikein kevyitä höpödekkareita, niin Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarja on hauska (päähenkilö Flavia on 11-vuotias kemistinero, joka ratkoo rikoksia ~1950-luvun Englannissa). Kevyemmistä dekkareista Sujata Masseyn Rei Shimura -kirjat olivat ihan viihdyttäviä myös, osa parempia, osa huonompia, luin koko sarjan pari vuotta sitten.

[Rosmariini]

sugared (tai muut?), onko tullut luettua sellaista kotimaista fantasiatrilogiaa, kuin Kaksoauringot? Kirjoittaja on Erika Vik ja ainakin minä tykkäsin tosi paljon.

Oi, tämä on ihan loistava kirjasarja! Päädyin lukemaan tämän, kun Vuotis.netissä järkättiin pari vuotta sitten lukupiiri jonka kautta sai tästä ennakkokappaleen. Siitä se sitten lähti. Ihana yhdistelmä steampunkia ja luonnonläheistä fantasiaa. Erika Vik on myös kirjailijana todella maanläheinen ja vastaa mielellään lukijoiden kysymyksiin ja on kontaktissa yleisönsä kanssa. Tämä kirjasarja myös inspiroi minua suuresti jälleen aloittamaan tavoitteellisen romaanikirjoittamisen, joten siitä iso kiitos Vikille!

Ja mainitsitpa tuolla vielä Tuulen nimen, ah! Luin siis tämän + jatko-osan Viisaan miehen pelon tänä kesänä ja pakko sanoa, että yhtiä parhaita fantasiakirjoja, mitä olen ikinä lukenut. Selkeästi vähän aikuisempaan makuun oleva kombo Potter-tyyppistä taikakoulua ja sitten vähän synkempää settiä. Taikuusjärjestelmä (sympatia) on tässä yksi kiehtovimpia mitä olen ikinä mistään lukenut. Lisäksi näissä kirjoissa on aivan upeaa kuvailua, persoonalliset hahmot, hyvin kirjoitettuja taisteluja ja uskomatonta maailmanrakennusta. Ei oikeastaan mitään pahaa sanottavaa muuten kuin se, että toka kirja oli ehkä pikkuisen liian pitkä tai hidastempoinen ajoittain. Tulispa tuosta vain se kolmososa joskus!

En nyt tätä koko keskustelua ehtinyt käydä läpi, mutta tuosta Vikin Kaksosauringot-sarjasta tuli vain mieleen Siri Pettersenin Korpinkehät! Kirjoissa oli mielestäni jotenkin samanlainen viba, eli juuri tuollaista "luonnonläheistä magiaa", ja molemmissa on sellaista mysteerin tuntua. Tuon kirjan synopsis kuuluu seuraavalla tavalla:

Kun Hirka on viidentoista, hän kuulee olevansa ihminen, odininlapsi – hännätön olento toisesta maailmasta. Mädän kantaja. Halveksittu. Pelätty. Ja nyt myös saalistettu: joku tahtoo tappaa hänet, jotta hänen salaisuutensa säilyisi ikuisesti.

Mutta on vaarallisempiakin olentoja kuin odininlapset, eikä Hirka ole ainoa, joka on päässyt porteista sisään…

Odininlapsi on karuun pohjoiseen sijoittuva tarina, jossa kyltymätön vallanhimo, totuuden tavoittelu ja sokea usko raadollisine seurauksineen punoutuvat hengästyttäväksi, otteessaan pitäväksi seikkailuksi. Norjassa suursuosioon noussut kirja aloittaa kolmiosaisen Korpinkehät-sarjan.

Noiden yllämainitsemieni lisäksi kestosuosikikseni nousi viime kesänä Joe Abercrombien First Law (ensimmäinen laki)-sarja. Kyseessä on aikuisille suunnattua "grimdark"-tyyppistä fantasiaa, johon ominaista ovat runsaat, veriset taistelut, likaiset valtapelit ja kaikenmoinen irstailu. Oikeastaan todella samanhenkistä kuin Game of Thrones, siis. Vaikka nuo elementit eivät sinällään kuulosta välttämättä kovin houkuttelevilta, minuun iski tässä sarjassa nimenomaan tuo synkkyys, runsaasti viljelty musta huumori sekä kaikenlainen odotusten murskaaminen. Abercrombiella on tapana ottaa tavallisia fantasiakliseitä ja kääntää ne päälaelleen siten, että hahmoille käy yleensä juuri päinvastaisesti kuin kliseestä voisi odottaa, tai sitten klisee on jollain tavalla vääristynyt, esim. itsekeskeisestä hahmosta tulee kuningas, mutta kuninkaana ollessaan hän huomaakin, että hänellä ei ole minkäänlaista oikeaa valtaa, eikä kehenkään voi luottaa, koska kaikki vain "tahtovat" sinulta jotakin. Tuosta First Law-sarjasta on ilmestynyt suomeksi kaksi ensimmäistä (Ase itse & Ennen hirttämistä), kolmososa Last Arguments of Kings on vielä suomentamatta. Lisäksi tähän sarjaan kuuluu kolme standalone-kirjaa jotka sijoittuvat joitakin vuosia pääteosten jälkeen, ja nyt tänä syksynä ilmestyi uuden trilogian Age of Madness ensimmäinen osa (A Little Hatred). Tämä toinen trilogia sijoittuu n. 20 vuotta alkuteosten jälkeen samaan maailmaan, jossa teknologiassa ollaan päästy eteenpäin keskiajasta teollisen vallankumouksen alkuvaiheille. Ihan kaikenkaikkiaan todella hyvä kombo historiaa, politiikkaa, juonittelua, eeppisiä taisteluita ja (rankkaa) huumoria. Jos siis GOT uppoaa, voin ehdottomasti suositella näitä.

[Thelina]

moodrose, oon ihan samaa mieltä Tuulen nimestä ja Viisaan miehen pelosta, ehdottomasti parhaita lukemiani fantasiakirjoja ja juurikin tuo taikayliopisto sekä erilainen, todella kiehtova ja jollain tavalla tieteellinen taikajärjestelmä saivat ihan viimeistään hurahtamaan tähän sarjaan ihan täysillä. Itseäni ei myöskään häiritse päähenkilön tietynlainen ylivertaisuus, minusta hän on vain i-ha-na! Tokassa osassa oli tosiaan pari kohtaa, joiden olisi toivonut etenevän vähän nopeammin, mutta täyttä kultaa se on silti. Sekoan varmaan, kun sen kolmososan ilmestymispäivä joskus koittaa. Ootko miuten lukenut sitä pikku spin-off-kirjaa, Slow regard of silent things? Luin sitä, mutta tuntuu etten ehkä saanut siitä kovin paljoa irti, koska olen vaan aika huono keskittymään lukemaan englanniksi. Suomeksi on niin paljon rennompi lukea.

Korpinkehät puuttuikin omalta suosituslistaltani, mutta joku oli tuolla aiemmissa viesteissä maininnut sen! Pidin siitäkin todella paljon, mutta ehkä Kaksoisauringoista kuitenkin vielä enemmän, koska seleesit ja heidän myöskin kiehtova taika/magiajärjestelmä. 

Noita Joe Abercrombien kirjoja on suositeltu minulle aiemminkin ja itse asiassa aloitinkin tuota Ase itse -kirjaa jossain vaiheessa, mutta en silloin jostain syystä päässyt alkua pidemmälle. Pitänee ottaa uudestaan lukulistalle, kokeilla jos kuitenkin tykkäisin. Voisin kuvitella, että suositukseesi voi luottaa, kun kerran tykätään muutenkin näin monista samoista kirjoista

[Rosmariini]

Ootko miuten lukenut sitä pikku spin-off-kirjaa, Slow regard of silent things? Luin sitä, mutta tuntuu etten ehkä saanut siitä kovin paljoa irti, koska olen vaan aika huono keskittymään lukemaan englanniksi. Suomeksi on niin paljon rennompi lukea.

Noita Joe Abercrombien kirjoja on suositeltu minulle aiemminkin ja itse asiassa aloitinkin tuota Ase itse -kirjaa jossain vaiheessa, mutta en silloin jostain syystä päässyt alkua pidemmälle. Pitänee ottaa uudestaan lukulistalle, kokeilla jos kuitenkin tykkäisin. Voisin kuvitella, että suositukseesi voi luottaa, kun kerran tykätään muutenkin näin monista samoista kirjoista.

Luin tuon tänä kesänä! Kyseessä oli tosiaan aika erikoinen kirja. Siitä kertoo aika hyvin se että kirja alkaa osiolla, jossa Rothfuss kertoo parin sivun ajan syitä sille, miksi tämä kirja ei ehkä sovi kaikille. Varsinaista juontahan siinä ei oikeastaan ole, kyse on pikemminkin Aurin päivien kuvauksesta ja niihin liittyvistä, melko tylsistäkin tapahtumista. Lukukokemuksena oli kuitenkin mielenkiintoinen. Tykkäsin kuvituksista tosi paljon ja oli tavallaan ihan virkistävää lukea välillä kirjaa joka vain keskittyy siihen mitä milläkin hetkellä tapahtuu ilman että kaikki on osa jotain suurempaa kokonaisuutta. Lisäksi tämä avasi aika paljon Auria hahmona, hänen sisäistä ajatusmaailmaansa ja yliopiston alla olevaa kokonaista maailmaa. Herätti siis laajempiakin kysymyksiä kirjasarjaan liittyen, mutta tuskin mitään sellaista, mistä kokisi jääneensä paitsi sitten joskus kun Doors of Stone ilmestyy. Mutta suosittelen kyllä yrittämään uudelleen, jos se vaikka sitten uppoaisikin! Sama tuon Ensimmäinen laki-trilogian kanssa. Tosin itse luen mielelläni englanniksi ja mitä olen näiden kirjojen suomennoksia katsonut, ne vaikuttavat aika kököiltä. Mutta tarinallisestihan ne ovat hienoja, heti kunhan maailmaan pääsee sisälle. Abercrombie on vaan kirjailijana sellainen, että häntä on vähän vaikea suomentaa, koska hän kikkailee niin paljon kielen kanssa. Se on myös osa hänen viehätystään, mutta vaatii myös kääntäjältä melko paljon luovuutta.

[Fiorella]

Thelinan kirjoitus kuulosti melkein omaltani. Tuulen nimi jatko-osineen vei mukanaan.

Parhaillaan luen toista osaa tuosta Robin Hobbin salamurhaaja-trilogiasta, ne olivat minulle uusi tuttavuus. Ensimmäisen kirjan loppu kosketti, ja ihan mielikseen noita lukee, mutta ei se kumminkaan vielä ole ihan parhaiden suosikkieni listalla.

Yksi aikuiseen makuun osuva fantasiasuositus olisi vielä Deborah Harknessin Lumottu (A discovery of witches), joka ainakin minuun osui ja upposi, vaikka en ole mikään noitien, demonien ja vampyyrien ykkösfani. Kirja on paitsi mukaansatempaava, myös mukavan kokoinen tiiliskivi, ettei lopu ihan heti kesken. Trilogian jatko-osia en ole vielä saanut käsiini, mutta nyt kun se taas tuli mieleeni, pistin saman tien kirjastosta varaukseen. Tietääkseni niitä ei ole suomennettu?

[Thelina]

moodrose, taidanpa kokeilla josko Ensimmäinen laki lähtisi englanniksi paremmin, minustakaan se suomennos ei vaikuttanut parhaalta mahdolliselta, kun yritin sitä silloin joskus aloittaa. En oikeastaan edes tiedä, miksi olen niin laiska lukemaan englanniksi, kun osaan kuitenkin sitä ihan hyvin ja luen/kirjoitan/välillä myös puhun töissä joka päivä englanniksi... Joskus toki turhauttaa, jos heti ekalta sivulta lähtien on niin paljon outoja sanoja, ettei tunnu pääsevän mukaan tarinaan, mutta aina voi kokeilla.

Fiorella, tuo Lumottu kuulostaa mielenkiintoiselta, pistin lukulistalle! Ja Hobbista, jos olet vasta ekan trilogian toista osaa lukemassa, niin se seuraava trilogia, Lordi Kultainen, oli minusta jopa vielä parempi kuin tuo ensimmäinen. Ja jos englanti taipuu, kannattaa lukea myös suomeksi kääntämättömät osat tuosta Hobbin saagasta (The Liveship Traders sekä The Rain wild Chronicles). Ne ovat itselläni vielä lukematta koska en ole jaksanut aloittaa niitä englanniksi, mutta ovat kuulemma hyviä ja niihin on ilmeisesti viittauksia myöhemmissä kirjoissa.

Huomasin just, että varaukseni Mikko Kamulan Metsän kansa -sarjan uudesta osasta on matkalla kirjastoon, jee! Tosin pitäisi varmaan lukea pöydällä odottava Olli Jalosen Merenpeitto ensin, sen olin myös varannut eikä varmasti voi uusia, kun on uutuuskirja. Oletteko muut lukeneet Jalosen Taivaanpalloa tai sen jatko-osaa Merenpeittoa? Itse kuuntelin Taivaanpallon äänikirjana, lukijalla oli ihanan rauhoittava ääni.

[carrowfan]

sugared (tai muut?), onko tullut luettua sellaista kotimaista fantasiatrilogiaa, kuin Kaksoauringot? Kirjoittaja on Erika Vik ja ainakin minä tykkäsin tosi paljon.

Oi, tämä on ihan loistava kirjasarja! Päädyin lukemaan tämän, kun Vuotis.netissä järkättiin pari vuotta sitten lukupiiri jonka kautta sai tästä ennakkokappaleen. Siitä se sitten lähti. Ihana yhdistelmä steampunkia ja luonnonläheistä fantasiaa. Erika Vik on myös kirjailijana todella maanläheinen ja vastaa mielellään lukijoiden kysymyksiin ja on kontaktissa yleisönsä kanssa. Tämä kirjasarja myös inspiroi minua suuresti jälleen aloittamaan tavoitteellisen romaanikirjoittamisen, joten siitä iso kiitos Vikille!

Ja mainitsitpa tuolla vielä Tuulen nimen, ah! Luin siis tämän + jatko-osan Viisaan miehen pelon tänä kesänä ja pakko sanoa, että yhtiä parhaita fantasiakirjoja, mitä olen ikinä lukenut. Selkeästi vähän aikuisempaan makuun oleva kombo Potter-tyyppistä taikakoulua ja sitten vähän synkempää settiä. Taikuusjärjestelmä (sympatia) on tässä yksi kiehtovimpia mitä olen ikinä mistään lukenut. Lisäksi näissä kirjoissa on aivan upeaa kuvailua, persoonalliset hahmot, hyvin kirjoitettuja taisteluja ja uskomatonta maailmanrakennusta. Ei oikeastaan mitään pahaa sanottavaa muuten kuin se, että toka kirja oli ehkä pikkuisen liian pitkä tai hidastempoinen ajoittain. Tulispa tuosta vain se kolmososa joskus!

En nyt tätä koko keskustelua ehtinyt käydä läpi, mutta tuosta Vikin Kaksosauringot-sarjasta tuli vain mieleen Siri Pettersenin Korpinkehät! Kirjoissa oli mielestäni jotenkin samanlainen viba, eli juuri tuollaista "luonnonläheistä magiaa", ja molemmissa on sellaista mysteerin tuntua. Tuon kirjan synopsis kuuluu seuraavalla tavalla:

Kun Hirka on viidentoista, hän kuulee olevansa ihminen, odininlapsi – hännätön olento toisesta maailmasta. Mädän kantaja. Halveksittu. Pelätty. Ja nyt myös saalistettu: joku tahtoo tappaa hänet, jotta hänen salaisuutensa säilyisi ikuisesti.

Mutta on vaarallisempiakin olentoja kuin odininlapset, eikä Hirka ole ainoa, joka on päässyt porteista sisään…

Odininlapsi on karuun pohjoiseen sijoittuva tarina, jossa kyltymätön vallanhimo, totuuden tavoittelu ja sokea usko raadollisine seurauksineen punoutuvat hengästyttäväksi, otteessaan pitäväksi seikkailuksi. Norjassa suursuosioon noussut kirja aloittaa kolmiosaisen Korpinkehät-sarjan.

Noiden yllämainitsemieni lisäksi kestosuosikikseni nousi viime kesänä Joe Abercrombien First Law (ensimmäinen laki)-sarja. Kyseessä on aikuisille suunnattua "grimdark"-tyyppistä fantasiaa, johon ominaista ovat runsaat, veriset taistelut, likaiset valtapelit ja kaikenmoinen irstailu. Oikeastaan todella samanhenkistä kuin Game of Thrones, siis. Vaikka nuo elementit eivät sinällään kuulosta välttämättä kovin houkuttelevilta, minuun iski tässä sarjassa nimenomaan tuo synkkyys, runsaasti viljelty musta huumori sekä kaikenlainen odotusten murskaaminen. Abercrombiella on tapana ottaa tavallisia fantasiakliseitä ja kääntää ne päälaelleen siten, että hahmoille käy yleensä juuri päinvastaisesti kuin kliseestä voisi odottaa, tai sitten klisee on jollain tavalla vääristynyt, esim. itsekeskeisestä hahmosta tulee kuningas, mutta kuninkaana ollessaan hän huomaakin, että hänellä ei ole minkäänlaista oikeaa valtaa, eikä kehenkään voi luottaa, koska kaikki vain "tahtovat" sinulta jotakin. Tuosta First Law-sarjasta on ilmestynyt suomeksi kaksi ensimmäistä (Ase itse & Ennen hirttämistä), kolmososa Last Arguments of Kings on vielä suomentamatta. Lisäksi tähän sarjaan kuuluu kolme standalone-kirjaa jotka sijoittuvat joitakin vuosia pääteosten jälkeen, ja nyt tänä syksynä ilmestyi uuden trilogian Age of Madness ensimmäinen osa (A Little Hatred). Tämä toinen trilogia sijoittuu n. 20 vuotta alkuteosten jälkeen samaan maailmaan, jossa teknologiassa ollaan päästy eteenpäin keskiajasta teollisen vallankumouksen alkuvaiheille. Ihan kaikenkaikkiaan todella hyvä kombo historiaa, politiikkaa, juonittelua, eeppisiä taisteluita ja (rankkaa) huumoria. Jos siis GOT uppoaa, voin ehdottomasti suositella näitä.

Täst HBO vois tehdä sarjan.

[Kelsier]

Seuraavaksi kaipaisin kuitenkin hömppäsuosituksia!

Luen tällä hetkellä Jo Bakerin Longbournin talossa, joka kertoo Ylpeyden ja ennakkoluulon Bennetien palvelusväestä. Oon jossakin puolessa välissä ja olen tykännyt kyllä.

Tämä kuulostaa tosi tutulta. Lukenut en ole, mutta onkohan tästä kohkattu jossain vaiheessa? Olisikohan tämä tuollaista kevyttä luettavaa, vai muistuttaako tyyliltään enemmän esim. Austenia?

Minä sanoisin, että Longbourn kuuluu kevyttä hömppää -kategoriaan, vaikka sielläkin taustalla toki näkyy esim. palvelusväen huono-osaisuus aatelisiin isäntiinsä verrattuna.
Austeniin en voi verrata, kun en ole Austenin romaaneja (vielä) lukenut.

Pakko tulla korjaamaan omaa vanhaa kommenttia sen verran, että ei tuo nyt mennytkään ihan kevyeen hömppään. Puolen välin jälkeen alkoi tulla sitä raskaampaa tavaraa. Kuitenkin niitä raskaitakin juttuja käsitellään suht pintapuolisesti eikä mitään graafista tai tarkkaa kuvailua surkeudesta ole.

Itselläni sattui vastikään tällainen tapaus, kun näin kirjaston esittelyhyllyssä Patrick deWittin Sistersin veljekset (2012) jota yritin lukea joskus 17-18 -vuotiaana ja inhosin sitä.

Sokersiipi tästä oli hiljattain tehty leffakin, julkaistiin Suomessa maaliskussa. En käynyt katsomassa, mulle oli yllätys, että perustuu kirjaan, ei sitä trailerissa mainittu tai ainakaan erityisemmin mainostettu.

Viisaan miehen pelko on tarkoitus lukea joululoman aikana. Tykkäsin kovasti Tuulen nimestä, mutta alunperin kiinnostus tähän sarjaan syttyi Viisaan miehen pelon otsikosta, se tuntui kutsuvalta, kiinnostavalta ja kauniilta.

Kiitos suosituksista, minäkin voisin ottaa nuo Joe Abercrombien kirjat lukulistalle. Tykkäsin hänen Vain puolikas -sarjastaan. Samoin tuo Discovery of Witches (Lumottu) kuulostaa kiinnostavalta.

[Vendela]

Onko kukaan lukenut Pajtim Statovcin tänään Finlandia palkinnon voittanutta Bolla-teosta?
Kansainvälisen tähtikirjailijan lumoava romaani sokeasta rakkaudesta, sodasta, kodittomuudesta ja kaipauksesta.

Arsimilla on vaimo, mutta kun hän tapaa Pristinan yliopistolla lääketiedettä opiskelevan Milošin, hän ei voi kuin ottaa tavaransa ja seurata. Heidän välilleen syttyy kiihkeä suhde, joka jatkuu, kunnes sota ajaa Arsimin perheineen maanpakoon. Kun Arsim vuosia myöhemmin palaa yksin sodan runnomaan Pristinaan, alkaa epätoivoinen etsintä. Mitä Milošille, ja mitä heille, oikein tapahtui?

Yhtä aikaa ajaton ja ajankohtainen teos häikäisee kiihkeydellään, fyysisyydellään sekä huimaavalla kielellisellä kauneudellaan. Samalla se on armoton avioliittokuvaus sekä hurja kertomus ihmisestä oikeuskoneiston hampaissa.

Kiinnostaisi kuulla kommentteja, että kannattaako toivoa tätä joulupukilta

[Fiorella]

Jes! Sain hankittua kirjastosta kaksi jatko-osaa Deborah Harknessin Discovery of Witches (Lumottu)-sarjaan! Nyt kun vielä jossakin välissä ehtisi jotakin lukeakin...

Sain sentään loppuun sen Robin Hobbin Kuninkaan salamurhaajan, pidin ensimmäisestä osasta enemmän kuin toisesta, joka tuntui jankkaavan aika pitkään samassa tilanteessa pääsemättä mihinkään ratkaisuun. Nyt sen loppuratkaisun jälkeen onkin kiintoisaa, miten tarina etenee. Minua tuppaa aina vähän ärsyttämään niin kirjoissa kuin ohjelmissakin tilanteet, joissa ollaan vähän liian pahasti alakynnessä. Se nyt tietysti on aika tavallinen kakkososan kirous, mutta kuitenkin.

Tuo Bolla kuulostaa siltä, että se on luultavasti hyvä kirja noin niinkuin kirjana, muttei sellainen, jonka lukemisesta todennäköisesti nauttisin.  Tykkään kielellisestä kauneudesta, mutta en pettämisestä enkä raakuuksista sodan aikaan.

[Abarat]

Onko joku lukenut viime aikoina Stephen Kingin kirjoja? Entä tarinakokoelmaa Sydänyö? Langolieerit oli hyvin kirjoitettu ja tarkastelee ajan käsitettä. King on kirjoittanut koko joukon oikeiksi yksilöiksi. Pidin lopusta todella paljon! Elokuvankin oon nähnyt.

[summerblue]

En ole ihan viime aikoina Kingiä lukenut. Olen vanhemman tuotannon fani (Carrie, Painajainen, Uinu uinu Lemmikkini, Tarpeellista tavaraa...), mutta loppupeleissä Stephen King on itselleni hyvin voimakkaasti kaksijakoinen kirjailija. Rakastan joitain hänen teoksiaan ja olen ne lukenut useamman kerran, mutta ihan yhtä paljon koen jotkut hänen kirjansa hyvin epämukaviksi. En edes itse tiedä miksi sen luin, mutta esimerkiksi Julma Leikki on yksi sellaisista kirjoista, jotka olivat jo vähän liian vastenmielisiä omaan makuuni.

Sydänyönkin olen aikoinaan lukenut. Siinä on paljon sellaista, josta itse tykkään, mutta kokonaisuutena tuosta pienoisromaanikokoelmasta tulee oudon levoton olo. Se ei vain ole omaan makuuni. Tykkään ehkä suoraviivaisemmista tarinoista, mutta vaikka kauhusta sinänsä genrenä pidänkin, olen sen kanssa valikoiva ja siinä on hiuksenhieno raja ennen kuin kirja menee omaan makuuni ahdistavaksi.

Tämän vuosituhannen puolelta voisin mainita kirjat Tervetuloa Joylandiin, Tapahtumapaikkana Duma Key, ja tietenkin itkettävä 22.11.1963. Koen että kahdessa ensimmäisessä on samanlainen kesyttämätön fiilis ja niistä tulee sellainen positiivisen haikea olo. Useimmiten en tykkää lukea surullisia tarinoita, mutta poikkeuksiakin on. Tuo viimeinen mainitsemani kirjahan liittyy läheisesti J.F. Kennedyn murhaan. Mitä mieltä te olette siitä, että fiktiossa otetaan käsittelyyn tosielämän tapahtumia?