Luin
Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä noin kuukausi sitten muutaman päivän sisällä. Se oli ihan hauska kirja, mutta minua jäi häiritsemään kirjailijan tyyli tunkea politiikkaa tekstiinsä. Tästä viestistä taitaa tulla nyt aika lailla pelkkää valitusta... pahoittelut jo etukäteen.
Hahmot tuntuivat poliittisilta näkemyksiltään todella mustavalkoisia. Kaikki republikaanit olivat pahiksia, heillä oli kaikki väärät mielipiteen (homofobia, rasismi, populismi ym.) Tämä ajattelumalli korostui erityisesti Ellen Claremontin vastaehdokkaassa Richardsissa.
Totta kai juuri Richards palkkasi paparazzit stalkkaamaan ja paljastamaan Alexin ja Henryn suhteen. Argh
Henryn veli Philip ja isoäiti kuningatar ovat myös aika raivostuttavia hahmoja. Philipin ainut persoonallisuus oli se, että se oli peestä. Ainoat asiat, jotka Philipiä kiinnostivat olivat kuninkaallisen perheen perinteet, perillisten hankinta ja kuninkaallisen perheen julkisuuskuva. Hahmon koko idea oli vain kiusata Henryä. Ja miksi edes oli asia, että Henryn pitäisi hankkia lapsia? Ymmärsin, että se on perheen nuorin ja Philipistä tulee kuningas Catherinen jälkeen. Ainakin Wikipediassa lukee, että Henry on kolmas perimysjärjestyksessä. Jos Philip eikä Henry eivät saa lapsia, Beatricesta tulee kuningatar.
Sama mustavalkoisuus vaivaa myös kirjan "hyviksiä". Aina välillä kirjailija muistuttaa lukijaa, kuinka Alex, Henry, June ym. ovat Hyviä ja ajattelevat Oikein. Ellenin työntekijä Amy on transsukupuolinen, koska tottakai hyvispresidentillä on transsukupuolinen työntekijä. Kaikki Alexin ja muidenkin poliittiset mielipiteet tuntuivat olevan kuin suoraan nykyisten liberaalien amerikkalaisten pelikirjasta. Alexin turvamies Cash on panseksuaali. Alex ja June ovat puoliksi meksikolaisia. Nora on juutalainen ja bi jne. Tuntuu siltä, että kirjailijalla oli lista, jossa on kaikki mahdolliset vähemmistöt ja aina kun hän keksi uuden hahmon, hän valitsi listalta vähemmistön, johon tämä hahmo kuuluu, merkkasi rastin ruutuun ja taputti itseään selkään. Ei sillä, että monimuotoisuudessa olisi mitään pahaa. Tartuin tähän kirjaan pitkälti sen takia, että sen aihe on LGBT-rakkaus. Jotenkin myös se tuntui päälleliimatulta.
Näiden lisäksi oli erittäin outo valinta ottaa fiktiivisen kuninkaallisen perheen nimet suoraan elävistä oikeista kuninkaallisista.
Henry - Prinssi Harryn oikea ristimänimi
Beatrice - Yorkin herttuaparin vanhempi tytär, 9. perimysjärjestyksessä
Philip - kirjan julkaisuaikaan oli vielä elossa, Elisabetin aviomies
Catherine - nykyinen Walesin prinsessa
Mary ja Arthur ovat ainoat nimet, jotka eivät ole kenenkään elossa olevan oikean kuninkaallisen etunimiä. Tämä häiritsi, koska totta kai kuvittelin fiktiivisen Beatricen oikean Beatricen näköiseksi. Ja muutenkin vaan outoa.
Lisäksi, kuninkaallisnörtti kun olen, häiritsi, kun Henryn titteli oli suomennettu Walesin prinssiksi. En nyt enää muista ihan tarkasti, mitä sanamuotoa käytettiin. Tiedän, että kirja on fiktiota, mutta oikeiden sääntöjen mukaan Henry ei voi olla englanniksi Prince Henry of Wales. Tai ainakin oletan että englanniksi titteli on kirjassa tämä. Koska kruununperijä Catherine on nainen, hänelle ei voida myöntää Walesin prinsessan arvonimeä. Esim. Elisabet ei ollut koskaan Walesin prinsessa, koska se titteli annetaan vain Walesin prinssin puolisolle. Walesin prinssi taas on miespuolinen kruununperillinen. Eli: Catherine ei voi olla The Princess of Wales joten Henry ei voi olla Prince Henry of Wales. Toivottavasti tajusitte.
Loppujen lopuksi kaikista häiritsevistä asioista huolimatta kirjasta jäi lämmin ja mukava fiilis. Muutaman fanficinkin luin AO3:sta. Ei nyt mikään mestariteos, mutta ihan söpö. Minulla on tästä kirjasta paljon mielipiteitä... voisin vielä jatkaa, mutta ehkä lopetan nyt, ettei tule ihan järkyttävän pitkää kilometriviestiä.