A/N: Ääh, nyt viimmeinkin laitan tänne lisää jatkoa. Toivottavasti pidätte!
5. Taas Tylypahkassa
Olen tällä hetkellä junassa. Istun Cedricin sylissä nojaten päätäni hänen olkapäähänsä. On ihanaa päästä taas takaisin Tylypahkaan ja nähdä Cedric ja Alicia, vaikka oli myös upeaa päästä kotiin välillä ja tavata äiti. Sain myös selville paljon uusia asioita vanhemmistani.
”Miten joulu meni, rakas?” Cedric kysyy hymyillen.
”Ihan hyvin. Lahjasi oli upea. Minulla oli kuitenkin todella ikävä sinua”, vastaan iloisesti. Cedric suutelee minua tavalla, joka kerto hänellä olleen myös ikävä minua.
Päivät Tylypahkassa menevät todella nopeasti. Pidämme hauskaa Alician kanssa ja tapaan Cedriciä päivittäin. Läksyjä tulee liikaa, mutta muuten kaikki on hyvin.
Juoksen kohti kirjastoa. Minun pitäisi etsiä yksi kirja. Käännyn kulmasta. Jokin osuu minuun voimakkaasti, jonka seurauksena lennän voimakkaasti selälleni. Joku kumartuu ylleni. Avaan silmäni, ja yläpuolellani loistaa samanvärinen silmäpari kuin minulla.
”Anteeksi! En tarkoittanut olla noin huolimaton”, sanon jo toisen kerran.
”Ei se mitään. Miten silmäsi näyttävät niin…?”, toteaa professori Lupin.
”… samanlaisilta? En tiedä”, jatkan hänen lausettaan. ”Äitini käski muuten lähettää terveisiä”, kerron.
”Kuka olikaan äitisi?”, kysyy Lupin.
”Norah Jones”
”Aa, Norah! Kyllähän minä nyt hänet muistan. Me seurustelimme ennen kuin hän lähti Ranskaan” kertoo professori tajutessaan samalla jotakin.
”Oletko sinä minun… Oletko sinä minun…?”
”Taidan olla. Se tarkoittaa sitä että sinä siis olet..”
”… sinun isäsi. Huh huh”, huokaisee Lupin.
”Äitini sanoi, että hän ei tiennyt pois muuttaessaan olevansa raskaana. Hän tajusi sen vasta oltuaan pari kuukautta Ranskassa. Hän ei kuulemma ole nähnyt sinua sen jälkeen, joten hän ei kehdannut kertoa että sinulla on tytär”, selvennän professorille.
”Se on totta, että en ole nähnyt häntä sen jälkeen. Olisin kyllä ollut kiitollinen, jos hän olisi kertonut”, vastaa Lupin ja lähtee transsiin vaipuneen näköisenä kävelemään pois. Lähden kävelemään kohti oleskelutornia. Remus Lupin, pimeyden voimilta suojautumiseni opettaja on isäni? Mitä tässä pitäisi ajatella? Tavallaan olen iloinen, että hän on isäni, mutta toisaalta en meinaa uskoa sitä. Mutta kuka muu se voisi olla? Niinpä niin, ei ole toista vaihtoehtoa. Äitini ei ole pettävää tyyppiä, ja hän tuli raskaaksi ollessaan vielä Lontoossa. Äidille en vielä kerro, että tiedän kuka isäni on. Lysähdän sängylleni ajatellen sitä, mitä äsken sain selville.
Nyt on pääsiäisviikon ensimmäinen päivä. Pyhäinpäivien ajan meillä on vapaata, mutta olemme sen ajan täällä Tylypahkassa. Maleksin pitkin käytävää kohti taikakausien historian luokkaa. Taas on edessäni yksi tylsä opettaja Binnsin tunti.
”Avatkaa kirja sivulta 186. Tänään aiheenamme ovat 1700-luvun maahiskapinat”, sanoo Binnsin haamu tylsällä äänellään. Avaan kirjan.
”Kukas haluaa lukea? Eikö kukaan? No, sitten tekstin lukemisen aloittaa neiti Jones”, opettaja toteaa. Katson kirjaani, ja alan lukea siinä olevaa tekstiä.
”1700-luvulla maahiset nousivat velhoja vastaan, koska velhot eivät luovuttaneet heille sauvojaan. He tuhosivat velhojen asumuksia, ja tekivät kaikkea muuta tuhoa. Nämä ihmistä pienemmät olennot esittelivät hyvin oman kyvykkyytensä…” luen rauhallisesti ja suureen ääneen. Koko kappale luetaan. Tunnin lopuksi Binns antaa läksyt.
”Tehkää kahden jalan mittainen essee siitä, mitä mieltä olette maahiskapinoista. Kertokaa, oliko mielestänne oikein, että maahiset rupesivat kapinaan, ja perustelkaa mielipiteenne monipuolisesti. Saatte poistua luokasta”, Binns kertoo.
Lähden Alician kanssa kulkemaan käytävälle. Vielä olisi liemien kaksoistunti ja yrttitiedon tunti. Aliciasta on tullut minulle korvaamaton. Vietämme yhdessä lähes kaiken aikamme, ja kerromme toisillemme kaiken. Luotamme toisiimme täysin ja pidämme hauskaa yhdessä. Olisin hukassa ilman Aliciaa, sillä hän on aivan mahtava ystävä. Kerroin hänelle isästäni, ja hän oli iloinen puolestani, kun minulla on niin viisas ja ihana mies isänäni.
Seitsemäsluokkalaiset rohkelikot pitävät juhlat rohkelikkotornissa pääsiäisen kunniaksi. Minua harmittaa, koska Cedric ei pääse juhliin kanssani. Olen pukeutunut mustaan hameeseen ja valkoiseen toppiin. Olen juuri meikkaamassa itseäni. Vaikka Cedric ei pääsekään juhliin, aion silti pitää hauskaa ystävieni kanssa.
”Oletko jo valmis?” kysyn Alicialta.
”Juu. Lähdetään vain”, vastaa ystäväni. Astelemme portaita alas oleskeluhuoneeseen. Musiikki pauhaa kovalla. Huoneen ympärille on taiottu vaimennustaika, jotta opettajat eivät kuule meteliä. Huonekalut on raivattu pois lattialta, joten eteemme levittyy suurikokoinen tanssilattia. Kävelemme vapaalle alueelle lattialla, ja alamme tanssia. Seuraamme liittyy Lavender, Katie ja Angelina. Muodostamme tanssipiirin lattialle. Biisistä toiseen tanssimme lattialla, kunnes kaiuttimista kajahtaa ilmoille ensimmäinen hidas biisi. Siirrymme istumaan seinän vieressä sijaitseville tuoleille. Tanssilattialla näkyy monia pareja; Ron Weasley tanssii Hermione Grangerin kanssa, George Weasley Angelinan kanssa, Seamus Finnigan Lavenderin kanssa. On niitä rutkasti enemmänkin, nuo ovat vain silmiinpistävimmät. Nyt vain juhlin, juon kermakaljaa ja tanssin. Astelen kohti pöytää, jossa juomat ovat. Otan yhden lasin, ja kaadan siihen jotakin nestettä. Juon sen, ja kurkussani tuntuu mukavaa poltetta. Päätän ottaa sitä hieman lisää, ja pian olenkin juonut jo puoli pullollista tuota tuntematonta juomaa. Yhtäkkiä oloni alkaa tuntua hieman heikolta. Raahaudun sohvalle istumaan.
Päähän särkee. Missä minä olen? Avaan silmäni ja katselen ympärilleni. Olen ilmeisestikin omassa sängyssäni. Mikä päivä tänään on? Katson yöpöydällä olevaa kalenteriani. Nyt on pitkäperjantain jälkeinen lauantai. Eilen oli ne juhlat. Taisin juoda jotakin muutakin kuin kermakaljaa… Raahaudun kohti oleskeluhuonetta. Istahdan sohvalle.
”Koskeeko päähän?” kysyy paikalle ilmestynyt Fred.
”Todellakin. Mistä tiesit?” vastaan.
”Kannoin sinut sängyllesi illalla, kun sammuit liiallisen tuliviskin juonnin takia”, kertoo Fred ja virnistää.
”Ai sitä se kivasti poltteleva juoma olikin”, totean. Olin siis mennyt juomaan eilen itseni humalaan asti tuliviskillä. Isälle ja äidille ei kannata kertoa.
Isäni ei kertonut muille olevansa isäni. Hän käyttäytyy ihan normaalisti opettaessaan minua. Olen tavallaan iloinen siitä. En ole kertonut asiasta kellekään. Se tuntuu vain niin uskomattomalta. Koulu loppuu ihan pian. Aika on kulunut valtavan nopeasti. Enää muutama päivä koulua ennen kuin kesäloma alkaa. Sovin isän kanssa, että hän tulee meille minun mukanani. Äiti on töissä silloin kun junamme saapuu. Sovimme, että menen poimittaislinjalla kotiin. Pakkailen tavaroitani jo hieman lähtöä varten. Jätän laukun ulkopuolelle vain vaatteet, joita tarvitsen ennen lähtöä. Sovin Cedricin kanssa, että kirjoittelemme toisillemme kesän aikana. Jos hyvin käy, saatamme lähteä myös viettämään kahdestaan aikaa. Rupean nukkumaan. Huomenna on toiseksi viimeinen päivä ennen lähtöä. Minua jännittää, mitä äiti sanoo siitä, että tuon isäni kotiin. Ajatus Remuksesta isänä tuntuu vieläkin hieman oudolta. Ihanalta, mutta oudolta. Kyllä siihen varmaankin ajan myötä tottuu.
"Alicia, minulla olisi sinulle asiaa", sanon ystävälleni maatessa sängyillämme makuusalissamme.
"No mitä?" hän kysyy.
"Sain tietää kuka isäni on", vastaan ystävälleni.
"Kuka hän on?" Alicia utelee.
"Ööh... Remus Lupin", vastaan punastuen.
"Siistiä! Olettekin aika lailla saman näköisiä", hän toteaa tyynesti.
"Kiitos, että suhtaudut asiaan noin tyynesti", sanon.
"Mitä? En voisi suhtautua asiaan mitenkään muuten. Mukavaa, että sait isäsi selville", hän sanoo hymyillen.
Juna pysähtyy. Nousen pois sen kyydistä. Etsin matka-arkkuni ja lähden pois laiturilta 9 ja 3/4. Rautatieaseman portaiden alapuolella seisookin jo Remus. Menen hänen luokseen ja halaan häntä. Nostan oikean käteni ylös, ja pian paikalle tupsahtaa violetti bussi.
”Minnekäs oot menossa?”, kysyy rahastaja.
”Bournetie 7”, vastaan Stan Pikitielle. Maksan matkani ja istahdan penkille. Isäni istahtaa pian viereeni.
”Äiti tulee kotiin muutaman tunnin päästä siitä, kun olemme kotona”, kerron.
”Mitähän hän sanoo kun näkee minut?”, Remus miettii.
”Uskon, että hänestä on mukavaa nähdä sinut”, sanon ja hymyilen.
”Toivotaan niin”, vastaa isäni hymyillen. Loppumatkan ajan puhumme sitä sun tätä.
”Bournetie”, sanoo kuljettaja. Lähden isän ja tavaroiden kanssa pois bussista. Kävelen kotioveni eteen, ja avaan sen avaimellani. Nenäni haistaa vienon pullan tuoksun.
”Äiti on tainnut leipoa. Tällaisessa talossa minä elelen”, totean isälleni. Lähden esittelemään Remukselle taloamme. Vierashuoneen kohdalla jätämme hänen tavaransa sängyn viereen.
”Minä keitän teetä, niin juodaan sitä ja syödään äidin tekemiä pullia”, sanon.
”Kuulostaa hyvältä”, Remus sanoo hymyillen. Napsautan vedenkeittimen päälle ja etsin kaapista kupit. Vien kupit pöytään, ja otan kaapista rasian, joka on täynnä eri makuisia teepusseja. Kun vesi on kuumaa, kaadan sitä kuppeihin. Tarjoan Remukselle pullaa, ja otan itsekin yhden.
”Kukakohan meillä on ensi vuonna pimeyden voimilta suojautumisen opettajana?”, kysyn.
”En tiedä. Luultavasti joku vanha kääkkä”, vastaa isäni virnistäen.
”Harmi kun sinä et ole. Tulee ikävä”, totean hieman surullisesti.
”Älä huoli, kyllä sinä näet minua ihan tarpeeksi”, isäni sanoo ja hymyilee rohkaisevasti.
”Olet vahva ja rohkea tyttö. Olen siitä iloinen”, hän jatkaa.
”No en nyt kovin”, vastaan hymyillen.
”Kyllä olet, tulet vielä huomaamaan, vannon sen”, Remus sanoo hymyillen.
”Mitä teet ensi vuonna töiksesi?” kysyn mielenkiintoisena isältäni.
”En kai mitään. Töitä on nykypäivänä vaikeaa löytää”, hän vastaa. Ovi kolahtaa.
”ÄITI! Sinulle on vieras!”, huudan eteiseen.
”Ai kuka?”, kuuluu äidin ääni eteisestä.
”Hei, Norah! Mukavaa nähdä pitkästä aikaa”, sanoo Remus, kun äiti ilmestyy keittiöön.
”REMUS!”, äiti kiljaisee ja ryntää halaamaan Remusta.
”Miten sinä tänne eksyit?”, äitini ihmettelee
”No sanotaanko niin, että tulin tyttäreni mukana” vastaa isäni.
”Anteeksi, etten ole kertonut sinulle. Aluksi en ymmärtänyt itsekään, mitä oli tapahtunut”, äitini sanoo punastuen.
”Ei se mitään. Tärkeintä on, että tiedän nyt”, vastaa isäni hymyillen leveästi. Lähden hiippailemaan matka-arkkuani raahaten kohti omaa huonettani. Norah ja Remus jäävät puhumaan keittiöön. Onnellisena alan purkaa matka-arkkuni sisältöä omaan huoneeseeni. Ihanaa, että vanhempani tulevat yhä hyvin toimeen keskenään. Saa nähdä, mitä vielä ehtii tapahtua. Kenties he menevät naimisiin. Tai sitten eivät. No, odotetaan ja katsotaan sitten. Kömmin peiton alle unisena.
Noin, nyt hieman ripsiväriä vielä. Äh! Noin, nyt sain poistettua ylimääräiset ripsivärit. Vielä hieman luomiväriä ja huulikiiltoa, niin olen valmis lähtöön. On viides lomapäivä. Lähden kohta treffeille Cedricin kanssa. Olen pukeutunut valkoisiin capreihin ja vaaleanvihreään toppiin tungen vielä bikinit ja pyyhkeen laukkuuni. Menen Cedricin kanssa jästien uimarannalle. Uinnin jälkeen siirrymme rannan lähellä olevaan kahvilaan. Nappaan laukkuni ja suuntaan askeleeni ulos. Uimaranta on parin kilometrin päässä kotoani. Nautin kesällä ulkona kävelemisestä, joten liikun aina mahdollisimman paljon jalan.
Rannalla näen tutun hahmon auringossa. Juoksen loppumatkan, ja hyppään vauhdilla Cedricin kaulaan. Suutelen häntä pikaisesti suulle.
”Ihanaa nähdä sinua”, sanon poikaystävälleni.
”Niin sinuakin. Ehti tulla jo ikävä”, hän vastaa ja halaa minua. Menen uimarannan pukukoppiin vaihtamaan bikinit. Kun saavun ulos, näen Cedricin seisovan uimahoususillaan rannalla.
”Viimeinen vedessä on mätämuna!” huudan ja ryntään juoksuun. Saavumme veteen yhtä aikaa.
”Kylmää!” huudan. Aloitamme hurjan vesisodan. Rannalla aurinkoa ottavat jästit katsovat meitä ihmetellen. Lopetamme vesisodan nauraen. Saimme kumpikin aivan tarpeeksi vettä niskaamme. Cedric lähtee uimaan. Katselen jonkin aikaa hänen komeaa ulkomuotoaan. Lihaksikkaan käsivarret, litteä vatsa, ihanat lyhyet hiukset. Hän on täydellinen. Ei sillä, että välittäisin ulkonäöstä kovinkaan paljoa. Vaikka onhan se tietysti aina mukavampaa, jos poikaystävä on myös komea, mutta Cedric on myös luonteeltaan ihana. Hän kysyy aina kuulumisiani, on todella kohtelias ja suloinen. Aito Puuskupuh. Lähden hiljalleen uimaan Cedriciä kohti. Sukella suoraan hänen naamansa eteen. Suutelen poikaystävääni hennosti huulille. Hän vastaa pehmeästi suudelmaani. Suudelmat syvenevät. Olen ihan kiinni Cedricissä. Erkaannumme vastahakoisesti toisistamme, kun alkaa sataa vettä. Uimme nopeasti rantaan. Menen vaihtamaan äkkiä bikinit pois päältäni. Kun olen saanut vaatteet vaihdettua, juoksen Cedricin kanssa kahvilaan. Märkinä istuudumme rauhalliseen nurkkapöytään.
”Vihreää teetä ja suklaakakkupala”, sanon tarjoilijalle.
”Otan samat kuin neiti”. sanoo Cedric. Tarjoilija lähtee tilaustemme kanssa.
”Haluaisitko tulla kanssani huispauksen maailmanmestaruuskisoihin? Isä sai ministeriön avulla hyvät liput”, kysyy Cedric.
”Tietenkin minä sinun kanssasi lähden”, vastaan Cedricille hymyillen.
”Ihanaa”, hän sanoo. Juttelemme kaikesta maan ja taivaan välillä. Jossakin vaiheessa keskusteluamme tilauksemme tulivat, ja jatkoimme juttelua välillä teetä hörppien.
”Minun pitää lähteä”, Cedric sanoo lopulta. Astumme yhdessä ulos kahvilasta.
”Nähdään taas”, sanon, ja anna Cedricille pusun poskelle. Lähden talsimaan kohti kotia. Ilma on selkiintynyt. Aurinko paistaa taas. Matka sujuu hyvin, ja pian olenkin jo kotiovellani.
”Äiti, saanko lähteä Cedricin seurassa huispauksen maailmanmestaruuskisoihin?” kysyn äidiltäni.
”Tietenkin”, vastaavat vanhempani keittiöstä. Remus on ainakin alkukesän meillä, jatkosta en vielä tiedä. Lampsin omaan huoneeseeni ja laitan soimaan Kohtalottarien uusimman levyn. Istahdan sängylleni ja alan lukea kirjaa. Luettuani tarpeeksi päätän kirjoittaa kirjeen Alicialle. Hän on ensimmäisen kuukauden kesälomasta Kreikassa.
Hei Alicia! Miten lomasi on mennyt? Omani on sujunut loistavasti. Näimme Cedricin kanssa tänään ja kävimme uimassa sekä kahvilla. Lähden huispauksen maailmanmestaruuskisoihin hänen kanssaan. Ihanaa! Remus ja äitini tulevat hyvin toimeen keskenään. Onneksi! Remus asuu suurimman osan kesästä luultavasti meillä. Saan ainakin tutustua isääni paremmin.
Iloisia terveisiä täältä Lontoon kesästä!
Rakkain terveisin, Rachel
PS. Onko siellä Kreikassa ketään kivan näköistä poikaa tullut vastaan?
”Vie tämä Alicia Spinnetille”, kuiskaan pöllölleni saatuani sidottua kirjeen sen jalkaan. Äitini ja isäni voivat todellakin hyvin. Heidän välinsä ovat alkaneet lämmetä. Toisinaan he valvovat koko yön olohuoneessa puhuen teekuppiensa ääressä. Olen iloinen heidän puolestaan.
Kävelen kohti kukkulaa Cedricin ja Amos Diggoryn kanssa. Olen matkalla poikaystäväni ja hänen isänsä kanssa huispauksen maailmanmestaruuskisoihin. Tarkoituksenamme on mennä porttiavaimella Weasleyiden kanssa kisapaikalle.
Seisoskeltuamme kukkulalla jonkin aikaa, mäkeä näkyy kiipeävän ylös seitsemän hahmoa. Viidellä heistä on kirkkaanpunaiset hiukset.
”Hei Amos! Ja tietenkin Cedric! Kuka sinä arvon neiti olet?” Sanoo Arthur Weasley.
”Hei. Olen Rachel Jones”, kerron herra Weasleylle. Tervehdimme kaikki toisiamme. Weasleyt menevät kisoihin Harry Potterin ja Hermione Grangerin kanssa.
”Tarttukaa lapset saappaaseen!” ohjeistavat Amos ja Arthur. Tartun saappaaseen yhdessä muiden kanssa. Koko maailma alkaa kieppua. Tunnen, kuinka joku nostaa minut syliinsä. Tajuan pian olevani Cedricin sylissä matkaamassa kohti maan kamaraa.
”En halunnut sinun mätkähtävät maahan”, kuiskaa Cedric korvaani laskeuduttuamme maahan. Vastaan hänelle suloisella hymyllä. Lähdemme kävelemään kohti telttailualuetta jutellen Fredin ja Georgen kanssa. He ovat hyviä tyyppejä. On tosin kurjaa, kun en saa olla tätä aikaa vanhempieni kanssa. Heillä menee todella hyvin nykyään. Iltaisin äitini istuu Remuksen sylissä sohvalla. He nauravat paljon keskenään, ja nauttivat todella toistensa seurasta.
”No niin! Tähän me pystytämme telttamme!” Amos Diggory selostaa. Hän kaivaa repustaan pienehkön kangasmytyn ja asettaa sen maahan.
”Kasaannus!” sanoo Amos ja heilauttaa taikasauvaansa. Teltta hakee oikeaa muotoaan, ja on pian pystyssä. Se on mustaa ja jämäkkää kangasta. Hämmästyn, kun astun sisälle. Teltta on sisältään kuin pieni asunto! En ole ikinä ennen telttaillut. Cedric näyttä minulle huoneeni. Se on hänen omansa vieressä. Puran huoneessani olevaan komeroon vaatimattoman vaatekassini sisällön. Siellä on vain välttämättömimmät vaatteet.
Huispauspeli päättyi Irlannin voittoon tuloksin 170-160. Olen nyt teltassa valmistamassa iltapalaa Cedricin kanssa. Yhtäkkiä teltan ovesta tupsahtaa Amos pelokkaan näköisenä.
A/N2: Toivoisin taas kommentteja. Kirjoittelen parhaillaan uutta lukua, jotta saisin mahdollisimman pian laitettua lisää jatkoa
