Title: Aamuneljältä on vielä yö
Author: FractaAnima
Genre: hurt/comfort
Rating: K11
Pairing: Draco Malfoy/Tracey Davis
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä omistan mielikuvitukseni. Biisi on Damien Ricen. En saa tästä minkäänlaista hyvitystä.
Ficlet
Haasteisiin:RANDOM10 vol. 2
OTS20 #2
Juhannustaikoja
Yhtyeen tuotanto II (
Damien Rice - Me, My Yoke and I)
A/N: Juhannustaikaa
Lauchuolle, joka tykkää Dracosta, rare-hahmoista, Dracosta, hurt/comfortista ja tietysti Dracosta.
<3
Aamuneljältä on vielä yöTraceyn asunnossa soi häiritsevä, itseään toistava musiikki, jonka sanoissa ei ole mitään järkeä. Draco istuu sängyn laidalla pää painoksissa ja puree hampaitaan tiukasti yhteen.
"Sinä kannat yhä vihkisormusta", Tracey sanoo avatessaan ikkunan kadulle. Viileä ilma käy sisään. Draco vilkaisee sormustaan kuin ohimennen ja etsii sitten paitansa lattialta. Keho on vielä hiestä märkä, joten kylmä pureutuu nopeasti kiinni.
"Siitä on helvetti soikoon alle vuosi", Draco ärähtää kiskoessaan housuja jalkaansa.
"Ja silti sinä olet siinä, ties kuinka monetta kertaa. Sano minulle, rakastitko sinä Astoriaa koskaan?"
"Tietenkin rakastin", Draco sylkäisee sanat.
"Joten miksi olet vieraillut vuoteessani jo vuosia?"
"Kyllä sinä tiedät miksi", mies sitoo hiuksensa ja yrittää unohtaa vaimonsa kuoleman, joka yhä painaa hänen keuhkonsa kasaan ja saattaa hänet ahdistukseen, josta on vaikea päästä eroon.
"Sanonpa mitä minä tiedän, Draco. Sinä käyt minun luonani, koska minä olen helppo. Minua on helppo käyttää korvikkeena, kun vaimo ei kelpaa ja sydän huutaa muualle, mutta ei se tännekään huuda."
"Miksi me käymme tämän keskustelun taas, Tracey? Luulin, että meillä oli sopimus."
"Draco, se sopimus on purkautunut. Sinä olet vapaa mies, sinun ei tarvitse käyttää enää korviketta. Siirtyisit eteenpäin, tai pikemminkin päästäisit minut siirtymään eteenpäin. Minulla ei ole muuta kuin sinut, Draco. En ole tarvinnut ketään tai mitään, koska minulla on aina ollut sinut, mutta siinä samassa minusta on tullut riippuvainen miehestä, joka ei edes ole minun."
Draco jää katsomaan Traceya, naisen vaaleita, takkuisia hiuksia, tummia silmänalusia, aikaisin vanhentuneita kasvoja. Elämä ei ole kohdellut häntä hyvin, eikä ole Dracokaan.
"Olet oikeassa, Tracey", Draco painaa katseensa.
"Sinun pitäisi puhua hänelle", Tracey astelee Dracon eteen ja tarttuu miestä kädestä. Draco katsoo Traceya silmiin ja nielaisee. Hän tuntee paloa aina katsoessaan Traceya silmiin. Miehen hengitys muuttuu taas raskaammaksi. "Puhut hänelle, heti aamulla. Näet hänet kuitenkin ministeriössä päivittäin."
Draco nyökkää hitaasti ja painaa sitten huulensa Traceyn huulille. Tracey yrittää vastustella.
"Heti aamulla", Draco vastaa, "mutta kello on vasta neljä, on käytännössä vielä yö", hän sanoo ja kaataa Traceyn sängylle vielä kerran. Tällä kertaa hän on hellä ja tällä kertaa hän on täysin Traceyn kanssa, ehkä ensimmäistä kertaa elämässään. Se on ehkä kiitos, ehkä hyvästit, mutta pääasia on, että se on samalla viimeinen kerta.
Kun Draco lähtee asunnosta ennen seitsemää, Tracey nojaa ovenkarmiin ja kallistaa päätään.
"Kerro minulle Draco yksi asia: miksi minä?"
Dracon kasvoilla käy ohut, lähes kärsivä hymy.
"Koska sinun silmäsi ovat lähes yhtä vihreät kuin hänen."