Nimi: Valoilluusioita
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: tunnelmoiva fluffy
Paritus: Julius/Voitto
Haasteet: Originaali10 #4 ja Finikesä: Juhannustaikoja
A/N: Ihastuttavaa kesää,
Ronen! Kirjoitin sinulle tällaisen tunnelmoivan juhannustaian, toivottavasti pidät! :3
Valoilluusioita
Voitto sulki valvomisesta ja lukemisesta aristavat silmänsä ja heittäytyi selälleen hiekalle levitetylle makuualustalle. Hän kuunteli liekkien pehmeää huminaa ja hengitti savun ja palavan puun maanläheistä tuoksua. Nuotion lämpö tuntui suloiselta paljailla jalkapohjilla. Voitto hengitti syvään ja avasi silmänsä. Taivas oli jo enemmän vaalea kuin sininen. Pian viimeiset, kirkkaimmatkin tähdet hiipuisivat näkymättömiin. Voitto varoi visusti nukahtamasta nyt, kun hänen odottamansa sarastus oli jo niin lähellä.
Hänen vieressään tuhisevalla Juliuksella ei ollut mitään käsitystä valvetodellisuudesta. Tai ehkä sittenkin. Kuin vaistoten Voiton läsnäolon Julius ryömi unissaan lähemmäs, aivan hänen kainaloonsa. Voitosta se oli hassua, koska he eivät olleet olleet yhdessä vielä kovin kauaa, saati nukkuneet usein toistensa kanssa, ja silti Julius vaistosi hänet ja kaipasi häntä lähelleen nukkuessaan. Se oli aika kivaa. Voitto silitteli varovasti Juliuksen selkää, ettei herättäisi toista ennen kuin itäinen taivaanranta muuttuisi punertavaksi.
Pilviä olisi voinut olla enemmän. Ilman pilviä taivaan värit olisivat huomattavasti latteammat, mutta ei Voitto oikeasti jaksanut harmitella epätäydellisiä olosuhteita. Häntä väsytti. Pitkä, yksinäinen yö oli huuhtonut hänestä kaiken sen aamun ensihetkiin liittyvän taianomaisuuden. Hänen teki mieli unohtaa koko auringonnousu, halata Juliusta ja nukahtaa tämän raikkaan makeaan ominaistuoksuun. Voitto nousi taas istumaan, ettei olisi antanut kehonsa houkutuksille periksi. Hän palasi istuskelemaan hiipuvan nuotion ympärille ja lisäsi siihen pari halkoa, joihin ahnas liekki tarttui välittömästi. Voitto otti taas otsalamppunsa, jatkoi lukemista vilkuillen tarkkaavaisesti taivasta ja horisontin alla piilottelevaa aurinkoa.
Viimein taivaanrannan pehmeään keltaiseen oli alkanut sekoittua erilaisia punertavan oransseja sävyjä. Tähtiä ei enää näkynyt. Voitto kömpi herättämään Juliuksen, joka nousi istumaan silmät sirrillään ja tukka pystyssä.
”Nytkö jo?” mies mutisi unisesti ja näytti aika ärtyneeltä siitä, että hänet oli herätetty aivan liian aikaisin kesken hyvien unien. Tuskin Julius taisi enää muistaa, että hän oli moneen kertaan varmistellut Voitolta, että herättäähän tämä hänet sitten, kun on aika. Julius ähisi kontatessaan vaivalloisesti Voiton viereen. He katselivat punaisina hohkaavia pilvenriekaleita ja kultaisen oranssia taivaanreunaa. Hetki oli kaunis ja ehkä sittenkin kaiken odottamisen arvoinen.
”Etkö sinä aio ottaa niitä kuvia?” Julius kysyi. Voitto hypisteli kännykkäänsä. Se oli uusi, ja siinä oli hyvä kamera. Oikeastaan niitä oli kolme. Ei hän oikeastaan tiennyt älypuhelimista ja tai niiden ominaisuuksista paljon mitään, mutta tämän saatuaan hän todella oli innostunut valokuvaamisesta. Oli jotenkin todella tyydyttävää ottaa hyvälaatuisia kuvia. Voitto kokeili ottaa muutaman kuvan, mutta ei hän oikein innostunut siitä. Hän keskittyi mieluummin itse asiaan ja nautiskeli väreistä, sävyistä ja ensimmäisistä, häikäisevistä valonsäteistä, joita paraskaan kamera ei voinut vangita sellaisenaan.
”En mä taida”, Voitto vastasi. Julius tuhahti ja kuulosti ja näytti hyvin kiukkuiselta.
”Miksi meidän sitten piti yöpyä tällä paskaisella rannalla, jos sä et edes tee sitä, mitä suunnittelit? Mikä tän pointti edes oli!” Julius puuskahti, ja se oli ensimmäinen kerta, kun Voitto näki hänet niin kiukkuisena ja vittuuntuneena. ”Mulla on selkä ihan kipeä. Itikanpuremiakin on varmaan koko kroppa täynnä. Vittu mitä paskaa.”
Hillitty, rauhallinen, hymyilevä ja kohtelias illuusio Juliuksesta mureni. Voitto näki hänet nyt todellisempana. Siinä hänen vieressään istui aito, avoin ja inhimillinen tyyppi, joka murjotti ja kiukutteli unohtaen tyystin ylläpitää iloista ja kivaa poikaystäväkulissia. Muutos ihastutti häntä. Julius oli tosi söpö naama rutussakin.
”Tän pointtina oli olla yhteinen kokemus, ja mun mielestä se onnistui tosi kivasti”, Voitto sanoi hymyillen ja silitteli Juliuksen tukkaa. ”Oon tosi pahoillani, että sulla sattuu selkään. Meidän ei tarvii tehdä näin enää ikinä.”
Voiton lämmin myötätunto näytti lieventävän jonkin verran Juliuksen harmia. Voitto kumartui miehen puoleen ja suukotti ensin tämän poskea, sitten suupieltä ja lopulta huulia. Julius otti hänestä kiinni ja suuteli hyvillään takaisin. Kun he erkaantuivat, Juliusta jo hymyilytti. Voitto vastasi hymyyn ja silitti Juliuksen poskea.
”Sori, kun tiuskin”, Julius mumisi ja hivuttautui kiinni Voiton kylkeen. Voitto nosti käsivarttaan ja veti Juliuksen rintaansa vasten. He katselivat noussutta aurinkoa. ”Onhan tää näky aika uskomaton.”
”Niin on”, Voitto myönteli, mutta hän ei katsonut enää taivasta vaan Juliusta.
