Otsikko: Meren kutsu
Kirjoittaja: LillaMyy
Ikäraja: S
Hahmot: kertoja, merenneitoja, ja merirosvoja
Oikolukija: KARVALA
Tyylilaji: fantasia, draama
Tiivistelmä: Merenneidot huusivat ja tuntuivat kutsuvan minua ja ketä tahansa muuta, joka suostui kuuntelemaan heitä.Haasteet: FinFanFun1000, Originaali10, Fantasiahaaste
K/H: Lueskelin juhannustaikatoiveita ja selailin Pinterestiä aikani kuluksi ja törmäsin
tähän kuvaan. Aloin sitten kirjoittamaan erään toiveen ja tuon kuvan inspiroimana ihan puhtaasti tajunnanvirtana jotain ja sain tämän aikaiseksi. Tämä on siis juhannustaikani
Odolle, toivottavasti tykkäät! (:
Meren kutsu
Seisoin
Kultaisen tikarin kannella, kun se seilasi pitkin aavaa merta. Olin ensimmäistä kertaa isäni ja tämän miehistön matkassa, enkä pitänyt siitä yhtään. Laiva heilui myrskytuulessa, ja tunsin itseni merisairaaksi, vaikken sitä ääneen sanonutkaan. Ei merirosvon tytär voinut tulla merisairaaksi.
Kävelin laivan kannella valkoiset hiukset ja mekko hulmuten tuulessa. Sade ropisi kantta vasten kuin joku olisi rummuttanut sitä. Isän miehistö hääräsi ympärilläni ja yritti olla näkemättä minua, koska nainen laivassa tiesi huonoa onnea, jokainen merimies tiesi sen. Jopa minäkin tiesin sen.
Myrsky kuulosti siltä, kuin taivas olisi valittanut, kunnes kävelin reelingin äärelle ja huomasin meren pinnalla kelluvat merenneidot. Ne huusivat ja tuntuivat kutsuvan minua ja ketä tahansa muuta, joka suostui kuuntelemaan heitä. En ymmärtänyt merenneitojen oudosta kielestä mitään, mutta näiden kutsuvat sylit ja katseet vetivät minua puoleensa.
”Älä kuuntele merenneitoja, tai ne syövät sinut”, varoitti joku miehistöstä, kun kävelin laivan keulaa kohti. Kohautin olkiani ja yritin sulkea korvani.
Katsellessani kuitenkin keulan reelingin yli meren pinnalle näin merenneitojen iloiset ja kutsuvat katseet. Niitä oli vaikea vastustaa. Yritin kääntää katseeni merenneidoista keulapuomissa killuvaan puiseen leijonaan.
En ymmärtänyt itsekään, mikä merenneidoissa veti minua puoleensa, kun pelkäsin merta. Suljin jopa silmänikin, etten näkisi tai kuulisi mitään, mutta en osannut siltikään jättää kutsua täysin huomiotta. En edes tiennyt, kutsuivatko merenneidot minua vai oliko se vain pääni sisällä, mutta jokin meressä veti minua puoleensa kummallisesti.
Huusin ääneen niin kovaa kuin pystyin aivan kuin se olisi auttanut minua unohtamaan merenneidot. Tunsin, kuinka olin jo luovuttamassa taisteluni ja antautumassa merenneidoille, kun joku tarttui olkiini tiukasti ja veti minut kauemmas reelingistä. Käännyin ympäri ja avasin silmäni vain nähdäkseni isäni huolestuneen katseen. Punaisen lierihatun liepeiltä valui valtoimenaan vettä, kun isä veti minut syliinsä ja saattoi sitten takaisin kajuutan suojaan.