Viikko aikaa rakastua | S | Hermione/Draco | Pakkoavioliitto | 21/21

[tellie]

Hehe, arvelinkin vähän, että konfliktin jälkeen yhteistä säveltä pitäisi alkaa löytymään vähän helpommin. Niinsanotusti kissa on pöydällä ja Drako taisi paljastaa tunteenpuuskassa enemmän kuin oli tarkoitus.

Drako tosiaan kuulostaa muuttuneelta mieheltä, mutta en voi olla ajattelematta, että Harryn ja Drakon porukoiden konfliktissa heidän Tylypahkan vuosinaan oli siinäkin kaksi puolta joka tapauksessa.

[Lasijoutsen]

Ihanaa, että lukuja tulee niin usein, joten melkein aina on uutta luettavaa. Ja ihanaa myös, että Hermione ja Draco saivat sovittua, sillä he ovat kyllä yhdessä niiin söpöjä. Varsinkin viime luvussa!<3 Pahoittelut lyhyestä kommentista, jatkoa odottelen!

Lasijoutsen

[Crys]

tellie: Jep, joskus konfliktit on tarpeellisia, että saadaan kissa pöydälle ja asiat selvitettyä. Kiitos kommentistasi!
Lasijoutsen: Jep, lukuja tulee nyt tiuhaan, koska haluan saada tämän pois keskeneräisistä Saattaa jopa olla, että julkasen loput luvut tän viikon loppuun mennessä Kiitos kommentistasi, lyhyissä kommenteissa ei ole mitään pahaa, aina on mukava tietää lukijan seuraavan

13. osa

Hermione heräsi herätyskellon ääneen. Mutta se herätyskello ei ollut hänen oma tasaääninen patterikellonsa, vaan oikein rämisevä ja paikoillaan hyppivä taikakello.

Hermione säikähti ääntä niin, että pomppasi pystyyn hapuillen taikasauvaansa, joka oli jäänyt hänen makuuhuoneeseensa. Draco hapuili kelloa yhä puoliunessa, mutta kello läpsäisi jalallaan Dracon käden pois ja jatkoi meteliä. Draco huokaisi ja kierähti selälleen, avaten viimein silmänsä.

“Olen hereillä näetkö?” Draco mutisi ja painoi kelloa, joka suostui viimein vaikenemaan.

“Tuo on aivan kauhea, miksi käytät sitä?” Hermione ihmetteli. Hänen sydämensä hakkasi yhä lujaa säikähdyksen jäljiltä.

Draco käänsi katseensa Hermioneen näyttäen hetken aikaa hämmästyneeltä, kuin olisi unohtanut, että Hermione oli nukkunut hänen vieressään.

“Koska en herää muuten”, Draco haukotteli ja nousi istumaan.

“Oletko kokeillut antaa päivänvalon herättää sinut?” Hermione ehdotti.

Draco viskasi peiton päältään ja nousi ylös. “Liian vaivalloista”, hän mutisi ja käveli vaatekaapilleen. Hermione naurahti hiljaa miehen käsitykselle vaivalloisesta. Katseltuaan hetken aikaa kaapin sisältöä, Draco kääntyi katsomaan Hermionea. “Aiotko jäädä katsomaan esitystä?”

Hermione punastui ja kiirehti nopeasti pois huoneesta.

***

Ennen kuin Hermione suuntasi alakertaan, hän jäi katselemaan ympärilleen. Yläkerrassa oli toinen olohuonealue, jossa oli suuri kirjahylly, baari, biljardipöytä ja kaksi nahkanojatuolia. Sen läpi saattoi kulkea käytävään, jonka päädyssä näytti olevan parveke ja sen molemmin puolin kaksi ovea. Hermione nosti kätensä kohti toisen oven kahvaa.

“Nuuskimassako sitä ollaan”, Draco huikkasi makuuhuoneen ovelta.

“Niitä sinun luutasalaisuuksiasihan minä vain etsin”, Hermione vitsaili ja laski kätensä alas ovenkahvalta. “Et koskaan näyttänyt minulle taloa”, Hermione huomautti.

“Onpa epäkohteliasta minulta”, Draco sanoi ja käveli biljardipöydän ohi käytävään, jossa Hermione oli. Mies virnisti hieman ja sanoi: “Minun puolustuksekseni, sinun kasvoillasi oli aika murhaava ilme meidän tavatessa.”

“Minun puolustuksekseni, sinä olit puoli tuntia myöhässä”, Hermione huomautti ja risti kätensä rinnalleen. Hän tuli epämukavan tietoiseksi siitä, että hänellä oli yhä päällään unipuku eikä rintaliivejä ja Draco oli täysissä pukeissa. Hän itse halusi tehdä aamutoimet rauhassa ja pukeutua viimeiseksi, mutta ilmeisesti Draco oli asiassa aivan päinvastainen, sillä tämä oli nytkin pukeutunut tummansiniseen pukuun.

“Ehdit jo toivoa, että virkailija antaisi sinulle uuden ehdokkaan?”

“Niin.”

“No, sen takia minä olinkin myöhässä”, Draco myönsi sivellen biljardipöydän reunaa. “Minulla kesti hetken aikaa hyväksyä, että juuri sinä olit minun morsioehdokkaani.”

“Koska olen jästisyntyinen?” Hermione kysyi kurtistaen otsaansa.

“Huolehdin siitä vain vanhempieni mielipiteen takia”, Draco väitti. “Oikeastaan pelkäsin, että iskisit minua naamaan.”

Hermione purskahti nauruun, mutta Draco pysyi yhä vakavana. “Mitä? Oikeasti?”

“Niin no, kaiken sen jälkeen… ja sinun oikea koukkusi on aikamoinen”, Draco huomautti.

Hermione ei voinut hillitä kasvoilleen muodostuvaa hymyä muistaessaan kolmannen vuoden välikohtauksen, kun hän oli iskenyt Draco naamaan. Hän oli siitä aivan liian ylpeä. “En ole pahoillani siitä.”

“En ajatellutkaan, että olisit”, Draco totesi pahastumatta, mutta huokaisi sitten. “Ajattelin ratkaisevani asian sillä, jos vain en menisi, mutta viimein tajusin, että luultavasti tekisin vain enemmän hallaa elämälleni”, Draco kertoi vakavoituen.

Hermionea ei huvittanut puhua vakavia asioita niin aikaisin aamulla. “Mitä näissä huoneissa on?”

“Ei mitään kovin ihmeellistä, tuo on työhuone ja tuo toinen tilapäinen varasto, jolle en ole keksinyt vielä käyttöä”, Draco selitti ja lähti kävelemään portaita kohti. “Nyt minulla ei ole kyllä aikaa talokierrokselle, kello on puoli yhdeksän, minun ainakin pitää lähteä pian töihin.”

“Jo puoli yhdeksän?” Hermione älähti ja kiirehti Dracon ohi alakertaan. Hänen piti vielä käydä suihkussa, koska ei ollut tehnyt sitä illalla.

***

Työpäivä oli kiireinen. Hermione oli jäänyt jälkeen paperitöissä esitelmänsä takia, joten hän joutui tekemään monen päivän paperityöt kerralla ja piinaamaan muistiaan oikein olan takaa, kun ei ollut muistanut laittaa ylös tarkistuskäyntien yksityiskohtia.

Harry tuli puolen päivän aikaa yllättäen käymään hänen työpisteellään ja pyysi Hermionea lounasseuraksi. Hermione suostui tietysti, mutta ei voinut olla miettimättä, oliko Harryllä jokin takaa-ajatus, sillä tämä ei kovin usein piipahtanut hänen luonaan kesken työpäivän.

Olihan Hermione aavistanut jutun juonen, mutta häntä ärsytti silti, kun Harry otti ensimmäisten haarukallisten jälkeen puheeksi, miten Hermionen todistusaineiden etsintä Dracon luona sujui.

“Et sitten pyytänytkään minua lounasseuraksi seurani vuoksi”, Hermione huokaisi tökkien salaattiaan, joka lounaspöydässä oli aina nahistunutta, mutta jota hän kuitenkin aina otti.

“Tietysti tulin, enkö voi pyytää monesta syystä?” Harry puolusteli.

Hermione ei vastannut vaan seivästi nuutuneen salaatinlehden haarukallaan ja tunki sen suuhunsa. Se maistui vetelältä.

“Kuule Hermione, tämä on tärkeä tutkinta. Kai sinäkin haluat, että kuolonsyöjät ja heidän aatteensa kitketään lopullisesti pois?”

“Tietysti, mutta… Ei Draco ole enää sellainen, uskon oikeasti, että hän on muuttunut.”

“Draco?” Harry hämmästyi ja nyrpisti hieman nenäänsä. “Joko te olette niin lämpimissä väleissä.”

Hermione joi ison kulauksen vettä peittääkseen punehtuneet poskensa. “Minä voin katsoa, jos löytäisin jotain, mutta en ala tonkimaan paikkoja läpikotaisin”, Hermione huomautti.

“Voin antaa sinulle pimeyden esineiden tutkan mukaan ja listan tunnusmerkeistä, joita epäilemme tärkeiden papereiden sisältävän. He nimittäin käyttävät jonkinlaista koodikieltä papereissaan”, Harry sanoi kiitollisena.

Hermione nyökkäsi, vaikkei ollut ollenkaan innostunut asiasta. Hän oli luullut mysteerinselvityspäiviensä jääneen taakse.

[Crys]

14. osa

Hermione lähti Dracon luokse heti työpäivänsä päätyttyä mukanaan Harrylta saadut välineet. Draco ei ollut onneksi kotona, joten hän saattoi kulkea käsipeililtä näyttävän pimeyden esineiden tutkan kanssa ympäri taloa. Se ei hälyttänyt kertaakaan, joten Hermione jätti tutkan laukkuunsa ja alkoi sitten tutkailla tarkemmin Harrylta saatua virallista auroriviraston koodikieliohjeistusta, jossa neuvottiin pitämään silmät auki tekstien varalta, jossa olisi huomattava määrä useasti toistuvia adjektiiveja, lyhyitä kirjeitä, jotka ensilukaisulla näyttävät liian pelkistetyiltä ollakseen kenenkään lähettämä tai suoranaiselta siansaksalta näyttäviä asiakirjoja. Listattuna oli myös muutama sana, joiden esiintyminen oli mahdollinen merkki kuolonsyöjäsalakirjoituksesta: kuunvalo, sadepäivä, hellepäivä, hajuaisti ja rohkeahko.

Hermione tunsi olonsa kurjaksi hiipiessään Dracon työhuoneeseen luvatta. Kyllähän hän oli kouluaikoinaan tehnyt vaikka mitä luvattomuuksia, mutta yleensä hän oli puolustellut tekojaan sillä, että hän tiesi tekevänsä luvattomat teot oikeista syistä. Tämä ei tuntunut oikealta syyltä, vaikka jos Harryltä kysyttiin…

Hermione alkoi availemaan Dracon puisen työpöydän laatikoita salakirjoitusohjelappu kädessään. Niistä löytyvät paperit näyttivät tavanomaisilta työasioilta. Luutien kaavakuvia, ohjetekstejä, materiaalilistoja… Alin laatikko oli kuitenkin lukossa. Hermione laski paperinsa työpöydälle ja yritti loitsia laatikon auki, mutta alohomora ei toiminut. Merkillistä. Hän oli kuitenkin oppinut monimutkaisempiakin avausloitsuja, joten muutaman yritettyään laatikko ponnahti auki.

Hermione ehti näkemään vain sen, että laatikossa oli papereita ennen kuin hän kuuli oven avautuvan alakerrassa.

***

Hermione lukitsi laatikon, syöksyi ulos työhuoneesta ja painoi sen kiinni mahdollisimman hitaasti. Hänen pahaksi onnekseen portaat johtivat suoraan eteiseen, joten Draco pakoltakin näkisi, että hän oli tulossa yläkerrasta ja ihmettelisi mitä hän oikein oli puuhaamassa. Lisäksi Dracon askeleet kuuluivat jo nousevan ylös portaita. Hermionen katse osui pienen olohuoneen kirjahyllyyn. Hän nappasi ensimmäisen käteen osuvan kirjan ja avasi sen juuri ajoissa, ennen kuin Draco saapui yläkertaan. Mies pysähtyi nähdessään Hermionen.

“Mitä sinä täällä jo nyt teet?”

Hermione nosti katseensa kirjasta. “Mitä itse?”

Draco kohotti kulmaansa. “Tämä on kotini.”

Hyvä huomio. Hermione nielaisi. Draco käveli häntä kohti. “Minä vain… tuota ajattelin vain, että jos kerran on mahdollisuus, että vietämme loppuelämämme toistemme kanssa, meidän pitäisi tutustua toisiimme vähän paremmin välttelemisen sijasta”, Hermione selitti miettien mielessään nopeasti hätävaletta. “Avioliitto ei ole ruusuilla tanssimista, joten ajattelin, että olisi hyvä, jos olisimme selvillä toistemme rajoista ja siitä mikä meitä ärsyttää, jotta yhteiselostamme tulisi mahdollisimman mutkatonta.”

Draco tuijotti Hermionea hetken aikaa kriittisesti Hermionen yrittäessä näyttää mahdollisimman viattomalta, vaikka kylmä hiki valui hänen selkäänsä pitkin. Hän vihasi valehtelua.

“En voi sietää valkosipulia”, Draco tunnusti viimein.

“Oletko joku vampyyri?” Hermione töksäytti tuntien hermostuksen yhä kuplivan sisällään, vaikka hän oli ilmeisesti päässyt pinteestä.

Draco näytti lopen kyllästyneeltä kyseiseen vitsiin. “Vain sunnuntaisin”, hän tokaisi ja vilkaisi sitten kirjaa, jonka Hermione oli napannut yläkerran olohuoneen hyllystä.

“Ai niin, otin hieman iltalukemista, ajattelin, ettei se haittaisi”, Hermione sanoi ja vilkaisi ensimmäistä kertaa kirjan kantta.

1900-luvun maineikkaimmat huispaajat.

Draco kohotti kulmaansa ja katseli häntä skeptisesti. “Mistä lähtien huispaus on kiinnostanut sinua?”

“Aliarvioit minut”, Hermione väitti yrittäen pitää hermostuksen poissa äänestään, “koulussa parhaat ystäväni eivät juuri muusta puhuneetkaan kuin huispauksesta, kyllähän se pikkuhiljaa alkaa kiinnostamaan.”

Draco tutki yhä hänen kasvojaan. “Valitsitko sen siksi, että se on niin tylsää luettavaa, että nukahdat?”

Hermione hymyili nolosti. “Sait minut kiinni”, hän valehteli helpottuneena.

“Emme saa koskaan tarpeeksi tietoa toisistamme kyselemällä”, Draco huomautti. “Selvitämme enemmän toisistamme tekemällä jotain konkreettista.”

“Kuten mitä?”

Draco hymyili salaperäisesti. ”Vaihdan vaatteet, niin lähdetään sitten yhteen paikkaan.”

Hermione katseli Dracon selkää tämän kävellessä makuuhuoneeseensa. Mitä Draco haluaisi näyttää hänelle? Menisivätkö he oikeasti ihmisten ilmoille, yhdessä, vapaaehtoisesti? Mitä jos joku tuttu näkisi? Oliko sillä oikeastaan väliä? Tämä oli varmaan vain hyväksi. Hermionen sanat oli sanottu hätävalheiksi, mutta ne olivat olleet tosia. Heidän pitäisi oppia tuntemaan toisensa. Ja Draco oli selvästi samaa mieltä, halusi antaa heille mahdollisuuden menneisyydestä huolimatta. Ehkä tämä liitto ei olisikaan ihan kauhea asia. 

Hermionen juuri huulille muodostunut hymy kuoli nopeasti, kun hän tajusi jotain.

Harrylta saatu paperi oli jäänyt Dracon työhuoneeseen.

***

Hermione tunsi alkavansa taas hikoilemaan kylmää hikeä. Hän vilkaisi työhuonetta ja sitten Dracon makuuhuoneen ovea. Olisiko hänellä aikaa juosta hakemaan se ja päästä ulos huoneesta ennen kuin Draco tulisi käytävään? Ei varmaan, hän oli tuhlannut aikaa seisomalla tässä ihan liian kauan ja tuhlasi vain enemmän sekunti sekunnilta.

Helvetti vieköön, sinähän olet noita! Hermione kiljaisi mielessään ja kaivoi taikasauvansa taskustaan, mutta tiputti sen hädissään saatuaan siitä otteen, joten se kieri biljardipöydän alle. Hän kumartui nopeasti ja kurotti biljardipöydän alle napatakseen sen. Tietenkin hän iski päänsä pöytään noustessaan, mutta viimein hän pääsi taas jaloilleen.

Mutta sitten oli liian myöhäistä. Draco seisoi taas käytävässä ja katseli hänen taikasauvakättään.

“Näin ötökän”, Hermione valehteli nopeasti. Se oli niin säälittävä vale, että Draco ei edes epäillyt sitä.

“Ja ajattelit avadakedavroida sen?”

“On muitakin hyönteisenkarkotusloitsuja”, Hermione huomautti eikä Draco onneksi alkanut kysymään asiasta jatkokysymyksiä, vaan suuntasi portaikkoon ja vilkaisi taaksensa odottaen Hermionea seuraamaan. Hermione laski pitelemänsä kirjan biljardipöydälle ja seurasi Dracoa nykivin askelin.

He olivat menossa ulos, se oli hyvä. Jos hän saisi pidettyä Dracon kiireisenä iltaan asti, hän voisi odottaa, että tämä menisi nukkumaan ja hakea paperin sitten. Kyllä tästä selvittäisiin.

[Karma91]

Voi Hermione minkä menit tekemään.

Hermione tulee jäämään kyllä kiinni nuuskimisesta, mikä on kyllä omiaan pilaamaan luottamuksen hänen ja Dracon välillä. Kun Draco saa kaiken selville, niin toivottavasti Hermione heittää Harryn niinsanotusti bussin alle ja onnistuu selittämään tekonsa mahdollisimman hyvin ja perustellusti. Mutta ennen kuin kaikki menee taas draaman puolelle, niin on kyllä kiva nähdä se, kuinka kaksikon treffit sujuvat.

Kiitos taas näistä uusista luvuista. Viihdyn todella hyvin tämän ficin parissa

[Lasijoutsen]

Nyt kyllä jännittää mitä käy, jos ja kun Hermione jää kiinni.. :”) No toivotaan, että kaikki kääntyy kuitenkin lopulta parhain päin. Ärsyttää vähän, kun Harry laittaa Hermionen tuollaisiin hommiin, vaikkei Hermione haluaisi, mutta toisaalta hänen epäluottamuksensa on tavallaan ymmärrettävää. Hyvät luvut taas, kiitos!

Lasijoutsen

[Crys]

Karma91: Hermione tosiaan, ei kannattaisi kuunnella Harryä Kiva tietää, että tämä viihdyttää Kiitos jälleen kommentistasi
Lasijoutsen: Jännitys tihenee loppua kohti Kiva että pidit, kiitos kommentistasi

15. osa

Kaksikko ilmiintyi Vuotavan noidankattilan eteen, josta he kävelivät suoraan baarin läpi tiiliseinän luokse. Hermione muisti ensimmäisen kerran kuin eilisen, kun hän oli nähnyt tiiliseinän avautuvan taianomaisesti muutamalla sauvan napautuksella. Pieni jästisyntyinen tyttö oli joutunut hieraisemaan silmiään, sillä hän oli luullut uneksivansa nähdessään kokonaisen salatun maailman avautuvan hänen silmiensä edessä.

Nyt tämä oli todellisuutta. Jopa se, että hän oli mahdollisesti menemässä naimisiin Draco Malfoyn kanssa.

“Se on aika uusi paikka, olisiko ollut vuosi sitten perustettu. Kävin siellä sen alkuaikoina työpaikan tuttujen kanssa ja se oli oikein mielenkiintoinen kokemus”, Draco kertoi heidän ohittaessaan Säilän ja imupaperin.

“Niin että mikä oli?”

Draco hymyili salaperäisesti. “Näet sitten.”

He jatkoivat kävelyä. Viistokujalla ei ollut kauheasti väkeä, sillä kello oli puoli neljän hujakoille.

“Hermione?”

Hermione pysähtyi ja kääntyi tutun äänen suuntaan. Tien toisella puolella hänelle hymyili Neville, joka näytti varsin erilaiselta kuin Hermione muisti, sillä tämä oli antanut sänkensä kasvamaan juuri sellaiseen pituuteen asti, ettei sitä ehkä voinut enää kutsua sängeksi.

“Ai, Neville hei”, Hermione sanoi ja halasi ystäväänsä, joka oli kävellyt tien yli hänen luoksensa. Siitä oli liian kauan, kun hän oli nähnyt tämän. “Mikä sinut tänne tuo?”

“Kasvit, tiedän kliseistä, mutta olen suunnittelemassa uutta opetussuunnitelmaa ensi syksylle ja ajattelin ottaa riihikukat osaksi suunnitelmaa. Ne ovat helppohoitoisia, mutta ne voisivat käydä juuri sellaiseksi joululomanalus puuhaksi, kun oppilaat eivät jaksa keskittyä”, Neville rupatteli.

“Niin sinähän sait sen työn Tylypahkasta, onneksi olkoon!” Hermione muisti.

“Kiitos, vaikka sehän on jo vähän vanha juttu, yhden lukukauden minä olen jo ehtinyt opettaa”, Neville selitti ja vilkaisi sitten parin askeleen päässä seisovaa Dracoa, jolloin hänen hymynsä häipyi hivenen kasvoilta.

Kukaan ei sanonut mitään hetkeen, joten Hermione tunsi tarvetta selittää. “Me tuota... tiedäthän sen pakkoavioliittolain.”

Nevillen silmissä välähti hetken aikaa järkytys, kunnes hän käänsi myötätuntoisena katseensa Hermioneen. Dracon edessä hän ei kuitenkaan alkanut esittämään surunvalitteluja, josta Hermione oli kiitollinen. “Minäkin olen naimisissa nykyään, Hannah Abbottin kanssa. Emme me koskaan juuri jutelleet koulussa, mutta koeajalla juttu tuntui luistavan sen verran hyvin, että kumpikaan meistä ei halunnut riskeerata sitä, että saisimme jonkun oikein kauhean…” Nevillen lause hiljeni loppuun ja hän vilkaisi pikaisesti Dracoa.

“Me emme ole vielä naimisissa”, Hermione kiirehti selittämään, “mutta tiedän mitä tarkoitat.”

Neville nyökkäsi. “No, minun on mentävä, jotta ehdin kauppaan, se menee kiinni neljältä”, Neville selitti, “oli mukava nähdä”, hän sanoi. Hermione huikkasi myös heipat ja Neville jatkoi matkaansa.

Kun Hermione käänsi katseensa Dracoon, tämä oli ehtinyt jo kymmenen metriä kauemmas ja käveli eteenpäin viitan helmat hulmuten.

***

Hermione joutui ottamaan muutaman juoksuaskeleen saadakseen sulhasehdokkaansa kiinni.

“Meneekö sekin neljältä kiinni?” Hermione ihmetteli Dracon kävelytahtia saatuaan tämän kiinni. Draco ei vastannut. Hermione vilkaisi tämän kasvoja, joilla oli kireä ja synkkä ilme. “Draco?”

“Tiedän mitä tarkoitat”, Draco toisti katkerasti vilkaisematta Hermionea. “Minulle sinä sanot, että haluat yrittää, mutta ystävillesi valitat minusta varmaan päivät pitkät.”

“En tietenkään”, Hermione kiirehti sanomaan, “enkä minä tarkoittanut sinua, tarkoitin Gilbertiä, jonka kanssa samassa talossa viikon verran asuminen oli tuskaisempaa kuin Kalkaroksen jälki-istunnot.”

Draco hidasti tahtiaan ja näytti hieman nololta. Miehen kasvoilla oli myös ärtymystä, mutta se kohdistui ehkä enemmän tähän itseensä eikä Hermioneen.

“Tänne tulo oli hyvä idea. Nyt tiedän, että olet nopea hyppäämään vääriin tulkintoihin”, Hermione huomautti. “Luuletko sinä oikeasti, että haukun sinua selkäsi takana ystävilleni?”

Draco kohautti olkapäitään.

Se ei ollut kielto, joten se oli periaatteessa myöntö. Hermione pysäytti Dracon tarttumalla tätä kyynärvarresta. “Kuule, epävarmuuksistakin puhuminen on hyvä asia”, Hermione sanoi lempeästi. “Minun on myönnettävä, etteivät ystäväni ole erityisen innoissaan tästä, mutta en minäkään ollut, kun luin nimesi kirjeestä. He eivät tunne sinua sellaisena kuin olet nyt, mutta heidänkin mielipiteensä voi muuttua. Eivät sinunkaan ystäväsi varmaan olleet kauhean mielissään minusta?”

“En ole– ” Draco aloitti, mutta sulki suunsa nopeasti, pitäen katseensa tiukasti edessään.

“Kertonut?” Hermione lopetti lauseen hivenen pettyneenä. Ei se yllättänyt häntä kauheasti, mutta ei se saanut oloa tuntemaan kovin hyvältäkään.

“Kertoisin jos olisi oikea mahdollisuus, mutta en oikeastaan pidä yhteyttä kouluaikaisiin ystäviini paljoa. Elämämme ovat kulkeneet erilleen. Tapaamme syntymäpäiväjuhlissa ja muissa kissanristiäisissä”, Draco kertoi olkiaan kohauttaen, niin kuin se ei vaivaisi häntä, mutta asiassa oli selvästi jotain syvempääkin, josta Draco ei halunnut puhua. Mies siirsi viimein katseensa Hermioneen. “Olen minä sinut ohimennen maininnut tuttaville töissä, joten et sinä nyt mikään salaisuus ole. Vanhempanikin tietävät.”

Hermione nyökkäsi ja päästi viimein irti Dracon kyynärvarresta. Oikeastaan uutinen huojensi häntä, sillä se vahvisti hänen uskoaan siitä, ettei Dracolla ollut enää kuolonsyöjäyhteyksiä. “Entä jos… jos tästä tulisi oikea juttu, sinun vanhempasi… miten he...” Katkaisivatko he yhteydet sinuun? Hermione ei halunnut sano niitä sanoja ääneen.

Draco kohautti olkiaan, niin kuin ei haluaisi miettiä ilmassa leijuvaa vaihtoehtoa. “Ehkä he ymmärtäisivät. Lopulta. Hekin katuvat menneisyyttä. En usko, että he haluaisivat menettää minua elämästään."

Hermione hymyili toiveikkaasti. Ehkä Malfoyt olivat todella luopuneet kuolonsyöjäaatteistaan. “Toivotaan.”

He jatkoivat matkaa.

[Crys]

16. osa

“Pakohuone?” Hermione ihmetteli heidän pysähdyttyään Viistokujan reunamille pienen näköisen putiikin eteen. “En tiennytkään, että taikaväelläkin on tällaisia.”

“Kuten sanoin, tämä on uusi juttu. En muista kauheasti edelliskerrasta, sillä menimme heti sen jälkeen baariin, joten tämä on minullekin melkein uusi kokemus.”

“Miten sitten tiedät, että kokemus oli hyvä?” Hermione kysyi heidän astuessaan sisään.

Draco naurahti. “Ehkä en tiedäkään. Kohtapahan nähdään.”

***

Hermione tutki katseellaan suunnilleen kahdenkymmenen neliön kokoista huonetta. Teemaa oli ilmeisesti muutettu Dracon kokemuksen jälkeen, sillä tämä muisti olleensa laboratoriohuoneessa, mutta tämä huone oli selvästi sukellusvene. Hermione ei ollut koskaan käynyt jästien pakohuoneessa, mutta hän epäili, että se ei olisi läheskään yhtä hieno kokemus, sillä tämä huone näytti oikeasti sukellusveneeltä. Kahdella vastakkaisella seinällä oli suuret pyöreät ikkunat, joiden takana näytti uiskentelevan mereneläviä. Huone ei selvästikään ollut mikään sotilassukellusvene, vaan enemmän steampunk-tyylinen, sillä siellä oli sohva, nojatuoleja, pöytä tuoleineen, kirjahylly, jossa oli kaikenlaisia koriste-esineitä, laatikosto sekä paljon seinämaalauksia ja julisteita.

Jutun juoni oli yksinkertainen: Sukellusvenettä oli sabotoitu, joten sieltä loppuisi happi tunnin kuluttua (Hermione oli varmistanut, että kokemus ei ollut aivan autenttinen, siinä merkityksessä, että happea kyllä riittäisi, mutta he epäonnistuisivat tehtävässä, jos eivät saisi selvitettyä mysteeriä tunnissa). Sabotoija oli kuitenkin jättänyt huoneeseen veneen korjaamiseen tarvittavat osat (epärealistista, jos Hermionelta kysyttiin), jotka löytyivät vihjeiden avulla.

“Tässä sanotaan, että voimme käyttää taikaa halutessamme”, Hermione ihmetteli lukiessaan pöydälle jätettyä ohjeistusta. “Emmekö voi vain korjata sukellusvenettä?”

“Sen kun kokeilet”, Draco yllytti.

Hermione marssi ruorin luokse, jonka varressa oli paneeli, joka heidän pitäisi korjata, eli laittaa löytämänsä palaset kiinni. Hän kokeili yksinkertaista korjausloitsua, mutta se ei tietenkään toiminut. Sitten hän kokeili kutsuloitsua osiin, mutta sekään ei toiminut.

Hermione hymyili, alkaen innostua. “He ovat käyttäneet taitavaa taikuutta, mutta samalla yhdistäneet hauskuuteen jästien keksintöjä”, hän ihasteli.

“Haluatko kuulla ensimmäisen arvoituksen?” Draco kysyi katse ohjekortissa.

“Kerro.”

“Kun tarvitset minua, heität minut menemään ja kun et tarvitse minua, nostat minut ylös. Mikä olen?”

Hermionen otsa kurtistui hänen miettiessään vastausta. Hän pälyili ympärilleen yrittäen saada vihjettä tavaroista, mutta mikään ei näyttänyt erityisen silmiinpistävältä.

Tavaran funktio oli hankkiutua siitä eroon sitä tarvittaessa… kun sitä ei tarvita, se täytyy nostaa ylös. Mutta nostaa ylös mistä? Lattialta? Minne se laitetaan, kun sitä ei tarvita? Sillä ei ole varmaan väliä, arvoitus tuntuu vihjaavan, että esineen ylös nostaminen on itsessään funktio yhtä lailla kuin sen heittäminen menemään...

“Ankkuri!” Hermione tajusi ja kiiruhti ruorin luo etsimään, olisiko siinä jonkinlaista ankkurinnosto -nappulaa. “Onko sukellusveneessä ankkuria? Eikö se olisi vedessä?”

“Tai hyllyllä”, Draco sanoi ja nousi ylös pöydän äärestä. Hän käveli kirjahyllyn luo ja otti sieltä valkoisen koristeankkurin, joka lepäsi puujalustalla. Hän tutki esinettä hetken aikaa ja löysi sitten jalustasta salalokeron, josta löytyi seuraava vihje.

***

Pakohuone osoittautui hauskaksi kokemukseksi. Tehtävään ei kuulunut vain arvoitusten ratkaisua, vaan peli vaati myös sopivien loitsujen keksimistä ja käyttämistä. Draco oli ollut oikeassa siitä, että he saivat enemmän selville toisistaan selvittämällä arvoituksia ja työskentelemällä yhdessä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Varsinkin, kun tunnin aikaraja alkoi uhkaavasti lähestyä loppuaan, heidän paineensietokykynsä joutui koetukselle ja Hermione sai nähdä, että Dracon keskittymiskyky rakoili paineen alla huomattavasti. Viimein he kuitenkin saivat kaikki arvoitukset ratkottua ja löysivät sukellusveneen korjaamiseen tarvitut osat. Niin he pääsivät “ohjaamaan” aluksen takaisin satamaan ja pääsivät ylös sukellusveneen ovesta.

“Sepäs oli mielenkiintoinen kokemus”, Hermione myönsi heidän kävellessään hitaasti Viistokujaa pitkin. Samassa hän muisti kauhukseen, että hänen oli pidettävä Draco kiireisenä iltaan asti, jottei tämä löytäisi Hermionen unohtamaa paperia. “Kuule, minulla on nälkä, enkä jaksaisi tehdä ruokaa. Mennäänkö syömään jonnekin?”

Draco vilkaisi häntä hieman yllättyneenä, mutta myöntyi sitten ehdotukseen.

He päätyivät syömään intialaiseen ravintolaan, jonka seinillä oli suuria lumottuja maalauksia hindujumalista ja intialaisista maisemista. Ruoka oli hyvää, eikä liian mausteista Hermionen makuun. He viihtyivät siellä jutellen melkein kaksi tuntia, eikä jutusta sen alettua meinannut tulla ollenkaan loppua. Vasta Dracon pyytäessä lasku Hermione vilkaisi hermostuneena kelloa, joka lähestyi seitsemää. Ainakin kolme tuntia olisi hyvä kuluttaa ennen kotiin lähtöä.

Laskun saavuttua pöytään Hermione kurotti kätensä kohti laskua, mutta Draco ehti estelemään häntä.

“Älähän nyt, kai minun täytyy maksaa morsiameni ateria”, Draco huomautti ja iski silmää vetäessään laskun itselleen. Hermione punastui, eikä edes saanut suustaan feminististä kommenttia.

[Crys]

17. osa

Ilta oli alkanut hämärtyä, kun kaksikko käveli ulos Vuotavasta noidankattilasta jästimaailmaan. He pysähtyivät sen eteen ja katselivat hetken ajan sen edustan harvahkoa liikettä: yksi taksi kaasutti ohi, kaksi vanhempaa humalaista naista lauleskelivat jotain kauempana. Hermionen sisuskalut tuntuivat olevan solmussa työhuoneeseen unohtuneen salaisuuden takia, mutta hän halusi pitkittää iltaa toisestakin syystä: hän oikeasti nautti Dracon seurasta.

“Voitaisiinko käydä vähän kävelyllä, nyt kun olemme täällä. Tiedän yhden kivan puutarhan tässä aika lähellä ja sen kulmalla on jäätelöbaari, joka saattaa olla vielä auki”, Hermione kysyi, kun he seisoivat paikoillaan. Hermione vaistosi, ettei Dracokaan välttämättä halunnut lähteä kotiin.

“Jäikö nälkä?” Draco naurahti, mutta lähti kävelemään Hermionen osoittamaan suuntaan.

“No kyllä sitä sitten mahtuu, kun ensin kävelee”, Hermione hymähti. “Kun olin lapsi, vanhempani eivät ikinä ostaneet kotiin jäätelöä, vaan aina, kun halusin jäätelöä, meidän piti pyöräillä kauppaan tai kioskille sitä hakemaan. Sen takia en edes tajunnut pitkään aikaan, että jäätelöä voisi ostaa myös kotiin”, hän kertoi hymyillen muistolle, vaikka olikin opittuaan asioiden oikean laidan neljätoistavuotiaana tuntenut olonsa kauhean petetyksi.

“Ja sinäkö olit vuosiluokan priimus?” Draco naurahti.

“No ei sitä pienenä osaa kyseenalaistaa vanhempiaan”, Hermione puolusteli. Kommentti sai Dracon hymyn heti häipymään kasvoilta. He kävelivät hetken aikaa hiljaisuudessa ja saapuivat sitten puutarhaan, jossa ei muutamaa lenkkeilijää lukuun ottamatta ollut juurikaan ketään. Heidän askeleensa hidastuivat entisestään, niin että sitä hädin tuskin saattoi kutsua enää kävelyksi.

“Mitä sinä toivot tulevaisuudelta?” Hermione kysyi varovasti nyt, kun tunnelma oli muuttunut synkemmäksi.

Draco naurahti hivenen surullisesti. “En ole varma. Pitkään aikaan en uskonut, että minulla olisi sellainen”, hän selitti ja katsahti sitten Hermioneen. “Entä sinä? Kaiken sen keskellä, kun taistelit pahaa vastaan, luulitko koskaan…”

“Että epäonnistuisin?” Hermione lopetti lauseen Dracon puolesta. He pysähtyivät pulputtavan suihkulähteen eteen, jonka voisi toki kiertää, mutta sillä hetkellä tuntui niin kuin he olisivat saapuneet tien päähän. “Tietysti luulin. Aina välillä”, hän sanoi hiljaa ja siirsi katseensa suihkulähteeseen, jonka pohjalla kimalteli muutama kolikko. “Joskus se oli lähelläkin.”

Hermione kohotti katseensa, kun Draco tarttui hänen käteensä varovasti. “Anteeksi.” He molemmat tiesivät, mistä he puhuivat ilman varsinaisia sanoja, mutta Hermione tunsi taas arven ihon koskettavan hihan kangasta. Dracon silmissä oli katumusta ja syyllisyyttä, jonka Hermione oli nähnyt aikaisemminkin, mutta johon hän viimein uskoi koko sydämestään.

“Saat anteeksi”, Hermione sanoi hymyillen pienesti. “Et voinut mitään sille, minkälaiseen perheeseen synnyit.”

Draco nyökkäsi, katse yhä heidän käsissään. “Sinä siis…” Draco aloitti ja nosti katseensa varovasti Hermioneen, “uskot, etten halunnut sitä ennen. Tai nytkään.”

“Uskon. Menneitä aikoja tietysti varjostaa se, että näin sinusta vain kuoren, jota esitit, mutta tunnen sinut nyt ja luotan sinuun, jos sanot, ettet silloinkaan halunnut”, Hermione sanoi ja puristi miehen kättä.

Draco hymyili hymyä, joka sai jotain sykähtämään Hermionen sisällä. Se ajatus, tai ehkä enemmänkin tunne, oli pyörähtänyt hänen mielessään ennenkin pikaisesti, kun hän oli ajatellut mitä tulevaisuus tarjoaisi hänelle ja Dracolle. Avioliittolaki ei sinänsä vaatinut mitään fyysistä, mutta jos he olivat lain silmissä yhdessä, olisi todennäköistä, että joskus heräisi tunteita ja ajatuksia. Ilmeisesti se hetki oli nyt, sillä Hermione ei saanut silmiään irti Dracosta. Vatsanpohjaa kutitti ihanasti, kun Hermione katseli Dracon lämmintä hymyä ja silmiä, jotka vilkaisivat hänen huuliaan.

Se hetki tuntui olevan jossain muualla, ihan kuin he olisivat irtaantuneet fyysisestä maailmasta, koska sillä hetkellä maailmassa ei ollut enää mitään muuta. Ei kipeää menneisyyttä, johon kuuluivat poika ja tyttö, joita ei olisi ikinä voinut kuvitella ystäviksi. He olivat tässä ja niin erikoiselta kuin se vaikuttikin, se tuntui luonnolliselta, oikealta. Elämässä on paljon ihmeellisiä ja yllättäviä asioita ja joskus niistä yllätyksistä seuraa jotain erittäin kaunista.

Kuten suudelma, jonka he jakoivat puutarhan suihkulähteen edessä.

***

Jäätelö unohtui kokonaan, mutta luultavasti kioski olisi kuitenkin ollut kiinni. Hermione ja Draco kävelivät kotiin toisiaan käsistä kiinni pitäen. Se oli omituista, surrealistista ja ihanaa. Hymyä ei saisi pois heidän kasvoiltaan yrittämälläkään. Tai ehkä suutelemalla, mutta siinäkin oli jotain ihanan kutkuttavaa, että he päättivät yhteisesti sanattomalla sopimuksella kävelevänsä ensin kotiin. Hermione oli unohtanut, miten ihanalta ihastuminen tuntui. Läheisyys sai vatsan kuplimaan ihanasti.

Vasta sisään astuessa Hermionen mieleen palasi työhuoneessa odottava ongelma. Seinäkello näytti puoli kymmentä. Ehkä Draco menisi suoraan nukkumaan. Oli kyllä vielä hieman aikaista, tämä saattaisi haluta hakea jotain työhuoneesta huomisen varalle. Hermionen oli pidettävä Draco tarpeeksi kiireisenä, että tämä päättäisi hoitaa työasiat vasta huomenaamulla.

“Otetaanko iltateetä?” Hermione kysyi ja nyökkäsi keittiötä kohti.

“Otetaan vain”, Draco myöntyi.

Hermione täytti pannun vedellä ja laittoi sen liedelle. Taikakeittiöissä oli se huono puoli, ettei niissä ollut vedenkeittimiä, joten piti vaivautua sytyttämään tuli. Useimmat jästikeksinnöt olivat kyllä niin käteviä.

Hermionen sytyttäessä tuli lieteen taikasauvallaan Draco käveli hänen taaksensa ja sipaisi hänen poskeaan ja hiuksiaan kämmensyrjällään. Se tuntui mukavalta, mutta samalla Hermionen vatsaa kalvoi syyllisyys, joka esti häntä mukautumasta täysin Dracon hyväilyihin.

Miksei hän ollut kertonut totuutta? Hän oli ottanut paperin vastaan palveluksena Harrylle, ei siksi että hän olisi oikeasti epäillyt Dracoa. Draco ymmärtäisi, jos hän kertoisi, mutta nyt oli kieltämättä mennyt jo niin kauan, että Draco voisi loukkaantua siitä, ettei hän ollut tunnustanut alun perin, eikä hän halunnut tämän loppuvan. Alun perin hän ei ollut kertonut, koska kuusi tuntia sitten hän ei ollut osannut ollenkaan ajatella, että he päätyisivät tähän pisteeseen näin nopeasti.

Draco kiersi Hermionen viereen ja kohotti tämän leukaa suudellakseen häntä. Suudelma kutkutti vatsanpohjaa, mutta tunne oli omituinen, kun syyllisyys puristi yhä vatsaa kuin tiukka solmu. Ilmeisesti Draco huomasi jonkin olevan vialla, sillä tämä katsahti häntä kysyvästi erottuaan suudelmasta.

“Minua alkoi väsyttämään aika lailla”, Hermione naurahti selitykseksi. Pannu alkoi viheltää äänekkäästi, joten hän sai syyn lähteä kauemmas Dracosta etsimään teenlehtiä. Hän käveli oikean kaapin ohitse, joten Draco avasi sen hänen puolestaan ja nappasi teepurkin.

“No, tee varmaan saa sinut sitten sammahtamaan hetkessä”, Draco hymyili ja lisäsi teenlehtiä pannuun.

***

Teen juotuaan he sanoivat hyvät yöt ja lähtivät makuuhuoneisiinsa. Hermione yritti kuunnella tarkasti menisikö Draco työhuoneeseensa, mutta sitä oli hankala kertoa alakerrasta käsin. Hän vaihtoi pyjaman ylleen ja kävi hetkeksi aikaa makuulle, mutta hänen mieltään raastoi niin, että hänen oli pakko hypätä pian ylös ja hiipiä olohuoneeseen.

Hän käveli epävarmana eteiseen ja hiipi portaat ylös. Dracon makuuhuoneen oven raosta ei näkynyt valoa, mutta eipä näyttänyt näkyvän myöskään työhuoneessa.

Ennen kuin Hermione ehti ottamaan askeleen kohti työhuoneetta, makuuhuoneen ovi avautui ja hänen eteensä astui unipuvussaan yllättyneen näköinen Draco.

“Minä–” Hermione sanoi jähmettyneenä, eikä kerta kaikkiaan keksinyt hätävalhetta.

Draco hymyili hänen yllätyksekseen. “Meillä oli ilmeisesti sama ajatus”, Draco sanoi ja siirtyi sitten pois oven tieltä. “Tule sisään.”

Ei varmasti ollut. Hermione hymyili yrittäen piilottaa syyllisyyden kasvoiltaan ja otti askeleen kohti Dracoa.

[Crys]

18. osa

Kun Hermione heräsi lauantaiaamuna, oli Dracon puoli sängystä tyhjä. Aamuaurinko paistoi verhojen raosta, jotka Draco oli taas illalla avannut ennen sänkyyn menemistä. Mitään vaatteiden vähenemiseen liittyvää ei ollut tapahtunut, he olivat vain maanneet vierekkäin kuunnellen toistensa hengitystä. Hermionen oli ollut vaikea rentoutua, sillä läsnä oli ollut koko ajan kauhea ajatus siitä, että Draco heräisi ennen häntä ja löytäisi pergamentin, mutta viimein hän huomautti itselleen, että siitä huolehtiminen ei auttanut häntä ollenkaan. Hän oli saattanut vain maata siinä Dracon vieressä ja antaa tämän tasaisen hengityksen tuudittaa hänet uneen, toivoen, että heräisi ennen Dracoa.

Hermione nousi istumaan sängylle ja venytteli. Syyllisyys luikki taas täyttämään hänen sisuskalunsa. Hän nousi pikaisesti pystyyn ja livahti hiljaa ulos makuuhuoneesta. Hän kuunteli käytävällä talon ääniä hetken aikaa, mutta ei kuullut askelia mistään päin taloa, joten hän sipsutti varpasillaan Dracon työhuoneeseen.

Huoneessa ei ollut onneksi ketään, joten Hermione käveli työpöydän luokse, jonka päälle hän muisti unohtaneensa pergamentin.

Työpöytä oli tyhjä.

***

Ehkä hän oli tiputtanut sen? Hermione kumartui katsomaan laatikoston ja työpöydän alle, mutta pergamenttia ei näkynyt missään. Hermionen sydän alkoi jyskyttää hermostuneesti. Hän avasi alimmaisen lukossa olevan laatikon loitsulla, jota oli tarkastellut viimeksi, ennen kuin oli joutunut pakenemaan huoneesta.

Pergamenttia ei löytynyt viimeisestäkään laatikosta. Hermione penkoi sitä hetken aikaa ja näki, että se ei todellakaan sisältänyt mitään kuolonsyöjäkoodikirjeitä, vaan ihan viattomia kokeellisia luudantekosuunnitelmia harvinaisista materiaaleista. 

Hermione laittoi laatikon tärisevin käsin kiinni ja syöksyi ulos työhuoneesta. Hän suuntasi alakertaan ja pälyili katseellaan Dracoa, mutta talo näytti tyhjältä.

Keittiössä häntä odotti se, mitä hän oli pelännyt. Aamiaispöydällä lepäsi Harryltä saatu salakirjoitusohjeistus.

***

“Draco!” Hermione huusi, mutta tyhjä talo ei antanut vastausta. Hän kävi talon jokaisen huoneen pikaisesti läpi, myös puutarhan, mutta Draco oli poissa, eikä hänellä ollut mahdollisuutta selittää. Kyllä tämä varmasti tulisi takaisin ennen kahdeksan tunnin määräaikaa, sillä sen rikkominen vain tarkoitti läheisempää aikaa yhdessä, jota Draco tuskin halusi tämän jälkeen.

Hermione istui alas sohvalle tärisevät kädet puristaen pergamenttia. Hän tunsi epätoivon valtaavan sisuksensa. Miksi hän oli ottanut sen typerän lapun vastaan? Heillä oli enää kaksi päivää ennen yhteenvetokatsausta, mitä jos Draco päättäisi, ettei heillä tämän jälkeen ollut tulevaisuutta yhdessä? Että oli parempi ottaa hyppy tuntemattomaan ja päätyä yhteen jonkun toisen kanssa?

Hermionen sisuksista karkasi yllättäen nyyhkäisy. Hän tunsi olonsa vielä kauheammaksi, siitä, että itse tunsi olonsa niin surulliseksi, sillä Dracollahan se tässä oli oikeus olla loukkaantunut. Hermione tiesi tehneensä väärin. Hänen olisi pitänyt vain kertoa Dracolle totuus alun alkaen.

Hermione rypisti pergamentin käteensä ja pomppasi ylös sohvalta. Hän ei voisi viettää koko päivää täällä murehtien. Hänen pitäisi tehdä jotain, mitä hän oli alun perinkin halunnut tehdä.

[Lasijoutsen]

Voi ei olihan tämä odotettavissa, mutta silti.. Oli Hermionelta väärin alunperin ottaa lappu, mutta jos hän olisi edes kertonut siitä kaikki olisi paremmin. Sillä tuo luottamuksen pettäminen tuntuu nyt vielä pahemmalta, kun Draco oli jo alkanut luottaa Hermioneen ja heidän välilleen oli kehkeytynyt tunteitakin. Toivon kuitenkin, että he tästä nyt pääsevät yli ja saavat sovun takaisin, sillä kummallekaan en haluaisi Gilbert 2 lopulliseksi vaihtoehdoksi.

Lasijoutsen

[Crys]

Lasijoutsen: Jep, hankalaan tilanteeseen on Hermione itsensä hommannut Katsotaas mitä käy, enää muutama osa jäljellä! Kiitos jälleen kommentistasi

19. osa

Hermione koputti Kalmanhaukio kahdentoista oveen niin kovaa, että hänen rystysiinsä sattui. Hänen sydämensä hyppi yhä äskeisestä järkytyksestä ja hänen kätensä tärisivät, kun hän laski ne alas. Samalla hän sätti itseään siitä, ettei ollut arvannut, että tässä kävisi näin. Miksi, oi miksi hän oli ottanut sen typerän lappusen vastaan?

Oven avasi Harry, joka ei ehtinyt edes tervehtimään, ennen kuin Hermione tyrkkäsi pimeyden esineiden paljastajan ja rytistyneen pergamentin hämmentyneen Harryn käsiin.

“Tässä!” Hermione kivahti. “Olit väärässä hänen suhteensa, ei hän ole enää sellainen. Eikä koskaan halunnutkaan olla.”

“Hermione, mitä tapahtui, oletko kunnossa?” Harry huolehti. “Tulisitko sisään?”

Hermione tuijotti itsepäisesti rivitalorivistön seinää ja yritti räpytellä kiukun ja surun kyyneliä pois silmistään, mutta suostui viimein sisälle taloon, koska ei hän tiennyt minne muuallekaan mennä.

***

He istuivat keittiön pöydän ääreen ja Ginny asetti Hermionen eteen höyryävän teekupin. Viimein Hermione alkoi vuodattamaan sydäntään viikon tapahtumista ja hänen orastavista tunteistaan Dracoa kohtaan ja miten kaikki oli ehkä nyt pilalla.

“Tiedän, että tämä on tyhmää, sillä olen viettänyt vain viikon hänen kanssaan, mutta minusta alkoi hieman tuntua, niin kuin hänen kanssaan oleminen voisi oikeasti saada onnellisen lopun”, Hermione tunnusti.

“Ei sinun tarvitse pyydellä tunteitasi anteeksi”, Ginny lohdutti ja laski kätensä lohduttavasti Hermionen olalle. “Tässä tilanteessa tunteet ovat vain hyvä asia.”

“Eivät ole, jos hän päättää valittaa minusta”, Hermione huomautti taputellen kynsillään teekupin reunoja, “sitten kaikki se oli vain turhaa sydänsurua.”

“Hermione, olen pahoillani”, Harry sanoi syyllisen näköisenä. “Minun on myönnettävä, etten vieläkään osaa kuvitella Malfoytä sellaisena kuin kuvailet hänet, mutta luotan sinuun, jos sanot hänen muuttuneen. Tämä on minun vikani.”

Hermione pudisti päätään. “Sinun tilanteessasi olisin varmaan pyytänyt sanoin, kuten sanoit, et tunne häntä. Minun vikani tämä on, minun olisi pitänyt kertoa hänelle siitä, mitä pyysit minua tekemään ennen kuin oli liian myöhäistä.”

“Ehkä voit vielä selittää, eihän hän voi pysyä kovin kauaa pois luotasi”, Ginny huomautti.

“Niin. Ehkä”, Hermione sanoi, vaikkei tuntenut oloaan kovin toiveikkaaksi.

***

Kahdeksan tuntia. Hermione ei ollut täysin varma milloin se kuluisi loppuun, mutta neljän aikoihin hän istui olohuoneen sohvalle, josta oli näkymä ulko-ovelle, eikä liikahtanut ennen kuin puolentoista tunnin kuluttua näki Dracon avaavan oven.

Hermione ponnahti pystyyn ja kiirehti miestä vastaan ennen kuin tämä ehti kadota yläkertaan.

“Draco, olen-”

“Jätä minut rauhaan”, Draco ärähti ja yritti tunkea portaikkoon Hermionen ohitse, mutta Hermione pysyi itsepäisesti paikoillaan.

“En. Sinun täytyy antaa minun selittää”, Hermione pyysi ja painoi kätensä vasten seinää, jottei Draco pääsisi karkaamaan.

“Sinä halusit, että voisit luottaa minuun, mutta luottaminen toimii molempiin suuntiin”, Draco kivahti silmät täynnä pettymystä.

“Tiedän”, Hermione pahoitteli. “Harry sen pergamentin minulle antoi, vaikka minä yritin kertoa hänelle, että olet muuttunut. Myönnän, että sisuksiani kalvoi pieni epäilyn pistos sen pienen hetken ajan, kun otin paperin ja pimeyden esineiden tutkan vastaan-”

“Ai että sinä tutkit koko taloni jollain tutkallakin, mahtavaa”, Draco ärähti ja yritti taas kävellä Hermionen ohitse, mutta nainen esti miestä taas.

“... mutta sitten minä aloin tutustumaan sinuun ja nopeasti tajusin, ettei sillä epäilyllä ollut pohjaa”, Hermione jatkoi.

“Mutta silti menit penkomaan tavaroitani?” Draco syytti. “Etkä kertonut edes jälkeenpäin, kun aloit tutustumaan minuun?”

“Anteeksi, minun olisi pitänyt”, Hermione myönsi, “käytökseni ei ollut ollenkaan rohkelikkomaista ja olen todella pahoillani siitä. Et arvaakaan, kuinka syylliseksi olen tuntenut oloni.”

Draco pysyi vaiti ja vältteli hänen katsettaan.

“Luuletko, että voisit antaa minulle anteeksi?” Hermione pyysi.

Draco vilkaisi häntä nopeasti kylmällä katseella, joka hätkähdytti Hermionea niin, että hän ei enää tajunnut estellä, kun mies pyyhälsi yläkertaan hänen ohitsensa.

[Crys]

20. osa

Hermione päätti antaa Dracolle hetken aikaa käsitellä tunteitaan, vaikka se tarkoittikin sitä, että solmun paino hänen vatsassaan ei helpottunut. Hän teki illallista, mutta spagettikastikkeen tuoksu ei riittänyt houkuttelemaan Dracoa alakertaan.

Syötyään Hermione odotti vielä tunnin, kunnes meni yläkertaan ja koputti Dracon makuuhuoneen oveen.

“Draco?” Hermione huhuili saamatta vastausta. Hän nojasi oveen vielä hetken aikaa. “Olen pahoillani. Et selvästikään halua puhua kanssani, mutta ihan todella: en minä ajattele sinusta niin enää”, Hermione yritti, mutta sai taas vastaukseksi vain hiljaisuutta. Hän painoi otsansa ovea vasten. “Tein ruokaa, jos haluat syödä”, hän jatkoi vaimeammin. “Menen huoneeseeni. En häiritse sinua, jos päätät mennä keittiöön.”

Niinpä Hermione työnsi itsensä irti ovesta ja käveli hitaasti alakertaan tuntien palan kurkussa.

Sinä iltana hän ei saanut unta.

***

Hermione heräsi sunnuntaiaamuna kymmenen aikaa, koska hän oli pyörinyt sängyssä illalla niin pitkään. Hän pomppasi heti ylös ja kävi talon huoneet läpi Dracon varalta, mutta mies oli jälleen poissa. Tässäkin päivässä oli jäljellä kahdeksan tuntia, mutta Hermione oli olettanut, että tämä haluaisi säästää ne tunnit päivän loppuun, jotta tämä voisi viideltä pyytää Hermionea lähtemään talostaan ja olla ikinä palaamatta.

Hermione alkoi pakkaamaan tavaroitaan hitaasti matkalaukkuunsa. Aika paljon tavaroita hän olikin onnistunut levittämään. Oli kuitenkin parasta osata ottaa kaikki mukaan, sillä Draco ei välttämättä haluaisi palauttaa hänelle unohtuneita tavaroita.

***

Draco palasi kotiin kolmen aikaan. Kotiin. Hermione oli jo huomaamattaan alkanut ajattelemaan taloa kotinaan, vaikka luultavasti hän ei tämän päivän tai hyvällä tuurilla huomisen jälkeen ikinä näkisi sitä.

Hermione suuntasi miestä vastaan eteiseen.

“Hei”, Hermione sanoi hiljaa tarkkaillen miehen vakavaa ilmettä.

“Hei”, tämä vastasi katsomatta häntä, riisuessaan viittansa naulaan. Se oli sentään tervehdys.

“Tänään… tänään on sunnuntai”, Hermione huomautti hermostuneena.

“Niin on”, Draco tokaisi ja otti askeleen yläkertaa kohti.

“Draco, ihan totta etkö voisi mitenkään uskoa, että olen pahoillani”, Hermione anoi epätoivoisena.

Draco pysähtyi ja siirsi katseensa häneen, josta paistoi kipu. “Kyllä minä uskon, että olet pahoillasi. Ei se ole se ongelma”, hän huomautti. “Sinä suutelit minua, nukuit vieressäni ja kaiken sen ajan pidit sisälläsi tuollaista salaisuutta”, hän kertoi ja riisti viimein katseensa Hermionesta. “Olet taitava valehtelemaan, enkä tiedä kuinka voisin viettää loppuelämäni jonkun sellaisen kanssa.”

“Sinä et huomannut mitään, koska et halunnut huomata”, Hermione yritti. “Ja suurimman osan aikaa, kun olimme yhdessä, minä työnsin sen asian sivuun, koska sait perhoset lentelemään vatsassani enkä kerta kaikkiaan voinut ajatella mitään muuta kuin sinua. En halua, että tämä kuulostaa puolustelulta, koska tiedän, että mitä tein oli väärin ja kadun sitä sydämeni pohjasta. Minä luotan sinuun nyt. En tekisi jotain tällaista uudestaan.”

“Etkö?” Draco kysyi silmissään pistävä katse. “Vaikka viettäisin aikaa entisten ystävieni tai vanhempieni kanssa? Eikö mielessäsi silloinkaan kävisi, että mitä jos hän suunnittelee jästisyntyisten joukkomurhaa?”

“Tietenkään ei!” Hermione huudahti neuvottomana. “En tiedä mitä sanoa enää. Toivon, että voisit antaa minulle anteeksi, koska minä…” Hermione hengähti syvään, ennen kuin sanoi lopulliset sanat: “haluaisin olla kanssasi. Enkä vain tämän lain vuoksi. Jos jokin toinen asia olisi saattanut meidät yhteen ja olisin tutustunut sinuun, luultavasti haluaisin silloinkin antaa meille mahdollisuuden.”

Draco katsahti Hermionea. Kaiken sen pettymyksen ja surun tilalle nousi yllättyneisyys ja ehkä jokin pieni pilkahdus sellaista, joka sai Hermionen toivomaan, että tämä tunsi samoin.

“Tarkoitatko todella tuota?” Draco kysyi epävarmana.

Hermione nyökkäsi ja uskaltautui ottamaan askeleen miestä kohti. Hän tarttui hitaasti Dracon käteen, niin hitaasti, että tällä olisi ollut aikaa vetää kätensä pois halutessaan. “Kyllä”, hän sanoi vielä ääneen.

Draco katseli heidän yhteen liittyneitä käsiään hetken aikaa, mutta veti sitten kätensä Hermionen omasta.

“Minun täytyy ajatella”, mies sanoi ja katosi yläkertaan.

[Crys]

A/N: No niin viimeistä viedään Kiitos kaikille tätä seuranneille ja kommentoinneille!

21. osa

Dracolla kesti kauan ajatella. He söivät yhdessä, mutta eivät keskustelleet, eikä Hermione halunnut painostaa Dracoa enempää yrittämällä jankuttaa samasta aiheesta. Hän oli sanonut kaiken sanottavan ja nyt Dracon oli tehtävä päätös.

Draco ei sanonut mitään sunnuntai-iltana, kun Hermione ilmaisi menevänsä nukkumaan. Kello oli kymmenen ja teknisesti viikon määräaika saattoi olla jo ohi, mutta kumpikaan heistä ei näyttänyt tietävän täysin, kuinka kauan he olivat viettäneet erossa sinä päivänä. Ainakaan Hermione ei tiennyt, eikä hän ollut varma ilmoittaisiko Draco, jos tietäisi.

***

Maanantaiaamu koitti. Heidän yhteenvetoaikansa Ministeriöllä olisi kahdeltatoista, joten kumpikin oli saanut töistä vapaata siksi päiväksi.

“Mitä sinä aiot sanoa?” Hermione kysyi aamiaisella, joka oli siihen asti syöty hiljaisuudessa. Tai Draco oli enemmänkin syönyt, Hermione oli saanut alas kaksi lusikallista puuroa.

Draco ei vastannut, ei välttämättä edes kuullut, sillä tämä näytti kovin uppoutuneelta ajatuksiinsa. Ainakaan tämä ei näyttänyt vihaiselta, joten se oli alku. Vai oliko?

***

He lähtivät Ministeriöön, eikä Hermione vieläkään tiennyt mikä heidän kohtalonsa oli. Epävarmuus söi hänen sisuskalujaan fyysisen kivuliaasti. Draco hädin tuskin suostui katsomaan häntä. Hermione tunsi hikoavansa istuessaan tutulle järkiavioliittotoimiston penkille.

“No niin, mukava nähdä teitä taas”, Maria tervehti heitä hymykuopat näkyen. “Miten viikkonne on sujunut?”

“Vaiheikkaasti”, Draco totesi.

Hermione nielaisi. “Yllättävästi. En olisi vielä viikon alussa uskonut, että saattaisin pitää Dracosta.”

“Sehän on mukava kuulla, viikko meni siis hyvin?” Maria yllättyi. Ilmeisesti tämä tapasi paljon enemmän ihmisiä, jotka olivat samaa mieltä ehdokkaistaan kuin Hermione oli ollut Gilbertistä. “Oletteko siis valmiita sitomaan avioliiton?”

Hermione vilkaisi Dracoa, joka ei vastannut. “Neiti Granger? Herra Malfoy?” virkailija kysyi uudelleen.

“Minä olisin”, Hermione sanoi katsoen yhä Dracoa, jonka katse oli jämähtänyt pöydänkulmaan. “Muutamista riidoista huolimatta minusta me muodostimme erityisen yhteyden, joka tässä tilanteessa on parasta mitä voisin toivoa”, Hermione sanoi.

Draco suostui viimein vilkaisemaan Hermionea. “Me muodostimme yhteyden”, hän myönsi, “mutta se ei tarkoita, että haluaisin naimisiin.”

Sanat sattuivat kuin isku kasvoihin. Hetken ajan Hermione unohti hengittää.

“Kuulkaahan”, Maria aloitti varovasti, “olen nähnyt paljon toisiinsa tyytymättömiä pareja ja huomaan, ettette te ole toisiinne tyytymättömiä, olette tyytymättömiä lakiin. Ehdotan, että menisitte naimisiin.”

Kellon sekuntiviisarin naksutus ei ollut koskaan kuulostanut yhtä äänekkäältä Dracon miettiessä virkailijan sanoja pyöritellen kuvioita tuolin käsinojaan. Viimein mies selvitti ääntään ja vastasi: “Olet oikeassa. Ongelmistamme huolimatta, laki on se, jota minä tässä vihaan”, hän sanoi ja käänsi katseensa Hermioneen. “En sinua, Hermione.”

“Hienoa”, virkailija huokaisi ja kaivoi kansiostaan avioliittolomakkeet. “Täyttäkää nämä, olkaa hyvät.”

***

Allekirjoitettuaan paperit, vastanainut pari pysähtyi järkiavioliitto-osaston aulaan, jonka seinällä oli kaunis maalaus umpirakastuneesta parista häävetimissään. Kuvan pariskunta juoksi toisiaan käsistä pidellen kauniin kukkaniityn halki.

“Kukaan, joka tulee tuosta toimistosta ei tunne noin”, Draco sanoi neutraalisti katsellen maalausta.

Hermione nielaisi ja vilkaisi Dracoa. “Ymmärrän, jos olet yhä vihainen-”

Mutta ennen kuin Hermione ehti saada lauseensa loppuun, Draco tarttui Hermionen kädestä kiinni ja hymyili hänelle hieman. “En kai minä tuoreelle vaimolleni voi olla vihainen.”

Hermionen sydän pompahti helpottuneesti. “Tarkoitatko…”

“Tarkoitan. Kukapa pariskunta ei joskus kohtaisi ongelmia”, Draco sanoi ja heilutti heidän käsiään hieman niin kuin maalauksen pariskunta teki. “Tämä mitä meillä on, on liian hyvää haaskattavaksi yhden riidan takia. Sinä luotat minuun, kun sanon, etten koskaan halunnut entistä elämääni ja minä luotan sinuun, kun sanot, että olet pahoillasi.”

Hermione hymyili ja puristi Dracon kättä helpottuneena. Hän kiersi kätensä Dracon ympärille ja painoi kasvonsa tämän olkaa vasten. Helpotus vyöryi hänen ylitseen kuin aaltoina, saaden hänet nyyhkimään. Draco silitti hänen hiuksiaan lohduttavasti ja suuteli hänen päälakeaan.

Heillä oli vielä pitkä matka kuljettavana, jotta he pääsisivät pisteeseen, jossa maalauksen pariskunta oli, Hermione tiesi sen jo nyt. Liitto Draco Malfoyn kanssa ei ehkä sujuisi ongelmitta, mutta mikäpä parisuhde sujuisi.

Heillä oli loppuelämä aikaa selvittää tulevaisuus.

[Lasijoutsen]

Ah ihana lopetus! Onneksi ei loppunut eroon, koska se olisi kyllä ollut aika harmi, vaikka senkin olisi tavallaan ymmärtänyt. Mutta Draco ja Hermione olivat kyllä niin hyvä pari, että heidän kannatti yrittää. Harmittaa, että tämä loppui jo nyt, kun oli niin hyvä fic, mutta kaikki hyvä loppuu joskus. Kiitos loistavasta ficistä!

Lasijoutsen

[Crys]

Lasijoutsen: Jei mukavaa, että pidit lopetuksesta, enhän mä nyt niin julma olisi voinut olla että laittaisin heidät eroamaan Kiitos itsellesi kommentoinnista <3

[Fiorella]

Olen seuraillut näitä pakkoavioliitto-haasteen ficcejä, kun siitä itsekin kiinnostuin kirjoittamaan. Hermione/Draco on minusta osuva pari tämäntyylisiin ficceihin, ja tykkäsin tätäkin lukea.

Viisitoista ensivaikutelmaa eivät olisi riittäneet saamaan Hermionen pitämään Gilbertistä. Seuraavat päivät vain vahvistivat hänen arveluitaan siitä, että Gilbert oli sovinistinen, vanhanaikainen ja piittaamaton. Siivouksen ja ruuanlaiton hän sanoistaan huolimatta tuuppasi Hermionen harteille eikä jättänyt käyttämättä yhtäkään mahdollisuutta “vahingossa” koskea Hermionea ohittaessaan hänet tai ollessaan hänen lähellään.

Hermionen eka kumppani oli kyllä aika huolestuttava... Apua ja iiks, mikä tyyppi! 

Kotiin päästyään Hermione otti pitkän suihkun, pesi kaikki mukana olleet vaatteensa ja kuurasi jopa matkalaukun loitsulla, että pinttynyt tupakanhaju lähti pois.

Tuli vain mieleen, että minä olisin loitsinut jo siellä Gilbertin talossa! Tai ehkä siellä oli niin pinttynyt haju, ettei siihen olisi taikakaan tehonnut?

Olihan Ronissa vikansa, mutta Hermione oli kestänyt niitä jo kymmenen vuotta, hän voisi kestää niitä kyllä jatkossakin. Huonompiakin kohtaloja oli olemassa.

Nythän hän sen tiesi. Ja se oljenkorsi meni vielä ohi! Voi mahdotonta, ettei edes Krumin kanssa tärpännyt!

Malfoyn asema kakkoskosijana yllätti minutkin, vaikka otsikon perusteella ei kai olisi pitänyt. Mutta mikäs sen mukavampaa, ja oli hupaisaa, miten Hermione löysi kuin löysikin yllättävän yhteyden Dracoon kotitonttujen aseman kautta! Ginny on ihanan realistinen. Mieti nyt fyysisiä tarpeitasi, Hermione! Joskaan, eihän se ulkonäkö siihen liity, olisihan Gilbertkin ollut yhtä ällö, vaikka olisi ollut miten nuori ja komea.

“Jos päädyt muutamaan tänne saat kaikin mokomin tehdä puutarhalle mitä haluat”, Malfoy sanoi neutraalisti ja käveli sitten keittiöön.

Järjestely ei taidakaan häiritä Dracoa ihan niin paljon kuin Hermione ehkä kuvitteli. Dracossa oli muutenkin minua miellyttävää herkkyyttä.

Aikarajan ylittämisen aiheuttama fyysinen reaktio oli mielenkiintoinen kohtaus. Ihmettelen, miten tolaltaan Hermionen on täytynyt olla, että on jättänyt sopimuksen lukematta. Pakko myöntää, että olen tässä ficissä enemmän Dracon kuin Hermionen puolella. Tuntuu, että poikaparka sentään yrittää. Eikä tarttunut mahdollisuuteen teinitytöstä, jota alistaa mielensä mukaan.

Pakohuoneidea oli jännä. Ja sitä seuranneet romanttiset oivallukset. Mutta voi ei, se salaisuus, joka roikkuu pään yllä! Se oli kuin ansa, joka vain odotti laukeamistaan. Toisaalta sen kautta saatiin selvitettyä luottamusasiat kuntoon, mikä oli hyvä juttu.

Tämä ficci on taitavasti rakennettu kokonaisuus, pidin kovasti. Ja lopetus jätti hyvälle mielelle! Kiitos.

[Crys]

Fiorella: Pakkoavioliittotropee on siitäkin kiva, että se ei mene koskaan vanhaksi vaan aina voi syntyä jotain kiinnostavaa Jep, onneksi Hermione ei joutunut jumiin Gilbertin kanssa, hänen talossaan oli epäilemättä niin pinttynyt haju, että puhdistusloitsut eivät olisi auttaneet pitemmän päälle. Kiva että pidit Ginnystä tässä tekstissä, hänen ja Hermionen sanailua oli aina kiva kirjottaa. Toivoinkin nostavani Dracosta esiin herkkyyttä ja hänen muutstaan kouluajoista. Hauskaa myös, että olit tekstissä enemmän Dracon puolella, koska tilannehan ei ole ollenkaan mustavalkoinen, vaikka Hermione onkin tässä päähenkilönä ja sitä kautta "olettaisi" lukijan olevan hänen puolellaan. Totuushan on, että myös päähenkilöt voivat tehdä virheitä ja olla väärässä. Kenties lopulta salaisuuden paljastuminen kuitenkin toi heitä lähemmäs, koska he saivat selviteltyä noita luottamusjuttuja. Mukavaa että pidit tekstin rakentumisesta ja kiitos kommentistasi

[Moornag]

Miten vasta nyt löysin tämän ihanuuden. Pakkoavioliitto-ficit on monesti aika epäuskottavia ja tönkköjä, mutta tämä oli super hyvä!❤️ Oon täällä uus ja ois kiva jos joku vois kertoo että onko täällä vielä paljon aktiivisia tekijöitä?

[Crys]

Moornag: Jee mukavaa että pidit! Kyllä meitä aktiivisia täällä yhä liikuskelee, varmasti nimimerkit alkavat tulla tutuksi, jos seuraat tuota näytä edellisen käyntisi jälkeen kirjoitetut viestit -nappulaa Kiitos kommentistasi!