Olet täällä vieläkin (Remus/Sirius), S | Albumihaaste

[Puhpallura]

Title: Olet täällä vieläkin
Author: Puhpallura
Raiting: Sallittu
Pairing: Remus/Sirius
Genre: Angst
Disclaimer: Nerokas Rowling omistaa hahmot ja paikat, minä vain vähän lainaan niitä. Ja kappalehan kuuluu Josh Grobanille.
Summary: Kuka voi sanoa varmasti
                Ehkä olet vielä täällä
                Minä tunnen sinut kaikkialla,
                Sinun muistosi on niin kirkas
A/N: Ficci osallistuu albumihaasteeseen kappaleella To where you are.
Sanat löytyvät ficin lopusta ja kappaleen voi kuunnella tästä
Suosittelen laittamaan taustalle soimaan


Remus kuunteli hiljaisuutta ympärillään, kun hän valvoi ja katsoi katossa lohkeilevaa maalia. Tuo katto oli hänelle käynyt tutuksi viimeisen kahden kuukauden aikana, kun hän öisin ei saanut unta. Remus alkoi jo siihen tottua, vaikka se verotti hänen voimiaan entisestään. Mutta yöt olivat niitä hetkiä, jolloin hänen ajatuksensa selkiytyivät ja kaikki tuntui niin yksinkertaisilta. Olisi voinut kuvitella, että juuri yöt olisivat olleet ahdistavia, mutta Remukselle ne eivät sitä olleet. Yksin ollessaan hän saattoi tuntea Siriuksen läsnäolon, mitä ei päiväsaikaan ihmisten keskellä tapahtunut. Siksi hän odotti jokaista yötä, vaikka se tiesikin valvomista.

Remus nousi sängystä, ja käveli alakertaan vaikkei tiennyt, mitä siellä olisi tehnyt. Hän pysähtyi takan eteen, jossa näkyi vielä pieni hiillos. Remus katsoi takan reunalla olevia valokuvia, joissa osassa hän oli Siriuksen, Jamesin ja Peterin kanssa. Ne muistuttivat häntä menneistä ajoista, jotka olivat nykyään kultaakin kalliimpia hänelle. Ne olivat muistoja, jotka auttoivat hänet jaksamaan yksin eloaan.
Remuksen katse pysähtyi kuvaan, jossa hän ja Sirius hymyilivät leveästi ja Sirius veti Remusta itseensä kiinni, painaen suukon hänen poskelleen. Remus ei muistanut kuka kuvan oli ottanut, mutta hän muisti tarkkaan päivän, jolloin se oli otettu.
Remus kosketti kuvaa hellästi sormellaan ja hymyili surumielisesti. Muisto tuosta päivästä oli elävästi hänen mielessään. He olivat olleet Remuksen luona toisella puolella maata lähimpien ystävien kanssa juhlistamassa hänen syntymäpäiväänsä. Oli ollut aurinkoinen ja lämmin maaliskuinen päivä, ja tuntui, etteivät mitkään murheet voineet heitä koskettaa, ja se näkyi molemmista.
Remuksesta oli ollut hassua, kuinka Sirius oli keskittynyt melkein koko ajan häneen, vaikka ympärillä oli muitakin. Onneksi muut osasivat olla hellätunteisia ja vain hymyilivät Siriukselle ja Remukselle, jotka olivat onnellisia ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Kaikkien mielestä he olivat ansainneet sen.

Remus sulki silmänsä ja hän pystyi edelleen muistamaan sanat, jotka Sirius oli hänelle sanonut syntymäpäivänä, kun he olivat jääneet kahdestaan. Monien vaikeiden vuosien jälkeen Sirius oli viimein uskaltanut avata sydämensä Remukselle kokonaan. Remus tiesi Siriuksen pelänneen hänen menettämistään uudelleen, sillä kahdentoista vuoden ero oli kovettanut Siriuksen ja hän oli sulkenut sydämensä niin, että melkein oli unohtanut kuinka rakastaa. Mutta aika ja heidän yhteiset hetkensä auttoivat. Välillä Sirius oli ihmetellyt, miten kärsivällinen Remus oli jaksanut olla, mutta hän teki kaiken rakkaudesta Siriusta kohtaan, jota oli vaalinut koko ajan, kun Sirius oli istunut Azkabanissa syyttömänä, vaikkei Remus sitä silloin tiennytkään. Sirius oli joskus sanonutkin, että vain Remuksen ja Harryn muistaminen auttoi pitämään hänet järjissään. Tosirakkaus ei koskaan kuole, sen Remus ja Sirius olivat saaneet huomata.

Remus avasi silmänsä, ja vaikka hänen kasvoillaan oli hymy, kyyneleet kuitenkin valuivat hänen poskilleen. Jotkut muistot olivat liian kipeitä vieläkin.
Remus muisti, kuinka Sirius oli lähes joka päivä muistuttanut häntä siitä, että Remuksen pitäisi oppia hyväksymään itsensä sellaisena kuin hän oli. Sirius oli näyttänyt hänelle, kuinka kaunis maailma oli, vaikka olisi myrskynnytkin, lohduttaen, että aurinko paistaisi vielä. Sirius oli se, joka oli pitänyt Remusta pystyssä, kun hän oli luhistumaisillaan vaikeuksiin, ja kun muut olivat hänet jo hylänneet. Remus hymähti sitä ajatellessaan, sillä vastavuoroisesti hän itse oli auttanut Siriusta, kun hän heräsi huutaen painajaisiin yöllä, jotka olivat ajaa hänet järjiltään, sillä Azkabanin kauhut eivät koskaan kunnolla unohtuneet. Mutta Remus auttoi hälventämään muistoja.

Vaikka välillä Remuksen sydämessä tuntuikin kipu, joka ei tuntunut lakkaavan lainkaan hänen miettiessään tulevaisuuden suunnitelmia, joita he olivat Siriuksen kanssa suunnitelleen ja jotka oli ollut tarkoituksena toteuttaa, kun Siriuksen maine olisi pudistettu. Mutta kohtalo oli päättänyt toisin, ja Sirius oli kuollut suojellessaan Harrya, joka oli hänelle yhtä tärkeä kuin Remus, vaikkakin eri tavalla.
Sillä hetkellä, kun Remus oli nähnyt vihreän valosuihkun osuvan Siriukseen, oli kuin kaikki olisi hidastunut. Hän oli nähnyt kuinka Sirius kaatui verhon taakse hämmästynyt ilme kasvoillaan Remusta katsoen. Sillä hetkellä pieni osa Remuksesta itsestäänkin kuoli.

Remukselle seuraavat tapahtumat olivat kuin unta, joita hän ei pystynyt ymmärtämään. Hän oli pidellyt kiinni Harrysta, joka oli ryntäämässä kummisetänsä perään verhon taakse. Sellainen olo Remuksellakin oli ollut. Hän olisi halunnut pelastaa Siriuksen, vaikka tiesi sen olevan mahdotonta.
Seuraava kunnon muistikuva hänellä oli Kalmanhanaukiolta, kun hän istui nojatuolissa puristaen Siriuksen valokuvaa käsissään mitään käsittämättä. Remus oli pitkän aikaa kieltänyt tunnustamasta, että Sirius oli poissa, mutta kun päivät kuluivat, iski se tajuntaan ja lujaa. Hän oli tajunnut, ettei Sirius palaisi koskaan takaisin hänen luokseen sanomaan sanoja, joita Remus aina rakasti kuulla hänen suustaan. Kun Sirius oli ollut Azkabanissa, oli silloin sentään ollut pieni toivonkipinä.

Vaikka Remus kaipasikin suunnattomasti Siriuksen hymyä, kosketusta, ja kaikkea mitä Sirius oli, ei Remusta koskaan jäänyt kalvamaan tunne, että jotakin olisi jäänyt sanomatta. He olivat saaneet puhutuksi kaiken, mitä heidän sydämillään oli. He olivat saaneet sanotuksi, mitä toisiaan kohtaan tunsivat ja sen takia Remus tunsi olonsa rauhalliseksi. Ei ollut mitään, mitä katua.

Remus pyyhki kyyneleet poskiltaan, otti valokuvan käteensä ja lähti takaisin yläkertaan. Hän laski kuvan yöpöydälle, ja sujahti takaisin peiton alle, ottaen yhden tyynyn kainaloonsa, kuin korvikkeeksi Siriuksesta, jota kaipasi joka ikinen päivä. Remus kääntyi kyljelleen, jotta näki paremmin valokuvan, sillä se sai hänet tuntemaan vielä paremmin, että Sirius oli hänen kanssaan. Remus sai nähdä Siriuksen hymyilevät kasvot ja silmät, joissa näkyi onnellinen pilke, kun hän painoi kevyen suukon Remuksen poskelle. Hän pystyi vieläkin tuntemaan Siriuksen kosketuksen, joka kertoi enemmän kuin tuhat sanaa.
Kuvaa katsellessa, Remus tiesi, ettei Sirius ollut kaukana hänestä. Hänen ei tarvinnut kuin sulkea silmänsä, ja siinä Sirius oli hänen kanssaan, niin kauan kuin Remus halusi, aina ja ikuisesti.



To Where You Are

Who can say for certain
Maybe you're still here
I feel you all around me
Your memory's so clear

Deep in the stillness
I can hear you speak
You're still an inspiration
Can it be (?)
That you are mine
Forever love
And you are watching over me from up above

Fly me up to where you are
Beyond the distant star
I wish upon tonight
To see you smile
If only for awhile to know you're there
A breath away's not far
To where you are

Are you gently sleeping
Here inside my dream
And isn't faith believing
All power can't be seen

As my heart holds you
Just one beat away
I cherish all you gave me everyday
'Cause you are my
Forever love
Watching me from up above

And I believe
That angels breathe
And that love will live on and never leave

Fly me up
To where you are
Beyond the distant star
I wish upon tonight
To see you smile
If only for awhile
To know you're there
A breath away's not far
To where you are

I know you're there
A breath away's not far
To where you are

[amorito]

Voi, tämä biisi on minulle hyvin, hyvin läheinen ja rakas (olenpa siitä itsekin väsännyt songficin ), siksi ilahduinkin huomatessani jonkun muunkin tehneen siitä ficin.

Ainut, mikä tässä ehkä tökkäsi silmään, oli nimien toisto. Se käy hieman puuduttavaksi, mutta toisaalta, niitä on aika vaikea korjata. Makuasia sitä paitsi, tässäkin nimiä oli melkein pakko käyttää, koska esimerkiksi sanalla mies on hankala tuoda esille, tarkoitetaanko sillä Siriusta vai Remusta. No, turha valitus siis oikeastaan. :'DD

Mutta, tunnelman kuvauksessa onnistuit erinomaisesti, hyvin herkkää, tunteikasta ja surumielistä. Pidän ficeistäsi muutenkin, tämä ei ollut poikkeus.

[Puhpallura]

Kiitos kaunis kommentista amorito 

Tämä on myös oma henkilökohtainen suosikkini tuosta Josh Grobanin levyltä, ja minusta se oli aivan täydellinen Siriukselle ja Remukselle
Mielelläni haluaisin lukea myös sinun tulkintasi tästä kappaleesta

Itse myös mietin, tuliko noissa nimissä liikaa toistoa ja yritin kirjoittaa sanalla mies, mutta kuten sanoitkin, oli minusta ainakin vaikeaa päätellä kummasta puhutaan.

Mutta on todella hienoa kuulla että onnistuin tunnelman kuvauksessa, sillä se on minulle aina välillä aika vaikeaa kirjoittaa.
Ja tietenkin muutenkin hienoa kuulla että pidit

[Needled Laiho]

Tää on todella kaunis fic. Toi biisi kun soi taustalla, niin tunnelma on aivan mahtava. Kiitoksia että kirjoitit näin mahtavan lukunautinnon tänne *sorkkii ääliönä näppäimistöä*

[Puhpallura]

Kiitos kaunis kommentista Neeppu 

Ihana kuulla, että pidit ficistä ja laitoit vielä kappaleenkin taustalle soimaan, sillä se tuo tunnelmaa ficciin, kuten itsekin mainitsit.
Mutta vielä iso kiitos kommentista, joka piristi päivääni kummasti

[EvilIsSexy]

Kyllä on Sirre suosittu ja kaivattu jätkä *viittaa omaan ficciinsä* (meinasin jostain kumman syystä kirjoittaa typykkä.. O_o).
Juu, kuten sulle jo mesessä pääsin sanomasta, niin jostain tää ficin nimi kuulosti tutulta, ja huomasin et oonhan mä tän ennenkin lukenut. Oliskohan ollut se legendaarinen ilta miitin jälkeen kun pullo kallistui ja aamulla kallo pullistui, sitä en tiedä. Tai muista, väliäkös tuolla sitten. Mutta asiaan. Mä tykkäsin tästä jo ekalla lukukerralla ja tykkään vieläkin, koska Remppamiehen tunteita ja kaipausta on kuvailtu niin elävästi. Kappale ei kyllä ole tuttu, en ole varmaan koskaan edes kuullut sitä, mutta ei se haitannut lukunautintoa. ^^,
Jostain kumman syystä tuo lause "Mutta Remus auttoi hälventämään muistoja" (tai jotain siihen suuntaan) saa aikaan hihitystä, enkä mitenkään usko että kaksimielinen ajattelutyylini voisi olla osana asiaa, en.. Mutta, tykkäsin kyllä paljon. Paljon olisi vielä sanottavaa, mut tää pleikkari piruilee taas ja tila loppuu. :S Tyksin silti.

[Puhpallura]

Kiitos kommentista EvilIsSexy 

No tietenkin Sirre on kaivattu *luo kaipaavan katseen kuvaan*
Mitä, onko minulla sellaisiakin iltoja? Mutta mitään ei myönnetä

On kiva kuulla, että Remuksen tunteita ja kaipausta on kuvattu elävästi, sillä kuten tiedät, on minulla aina vaikeuksia niiden kanssa.
Anteeksi vain, mutta en kyllä jaksa millään käsittää, miten olet saanut jotain kaksimielistä mieleen tuosta lauseesta. En, vaikka itse omaan samanlaisen ajattelutavan kuin sinäkin

Mutta kiva kuulla, että pidit