Kiitos kommentista
Crysted. Hauskaa että tulit tarttuneeksi Ritaan, vaikka et ole hänestä koskaan pitänytkään. Rita ja Korpinkynnet eivät ole itseänikään oikeastaan paljoakaan puhutelleet, mutta päätin sitten sukeltaa aiheeseen vähän syvemmälle tämän kesän aikana. Itse käsitin että Tylypahkassa on ollut ainoastaan tuon ainokaisen kerran tuo näytelmä. Kerho on varmaan pyörinyt useammankin vuoden.
Myönnän että sulkakynä olisi voinut "ryppyillä" tuossa alussa ja kouluttaminen viedä vähän enemmänkin aikaa. Mutta voi tuon niinkin ajatella että sulkakynä oppi kirjeen melko äkkiä. Mutta onko se oppinut muistioita ja muita kirjoittamisen muotoja sittenkään niin nopeaan. Ja onhan kynän suotavaa toimia melko äkkiä, siksi siinä on valmistajan takuu.
Selvitin että Rita on jollain lailla "sotkeutunut" Igor Irkoroffin oikeudenkäyntiin, niin naisella on pakko olla alusta alkaen jotain tietoa kuolonsyöjistä, jotka nousivat juuri noihin aikoihin 1970-1971 uudelleen. Ja Ritahan on sopivasti silloin 2-kymppinen innokas heitukka ja sopivan luihu tosiaan pieniin hämärähommiinkin.
Nimi: Viskiä ja vierailuja
Yhteenveto: Nuori Rita vierailee Skotlannin länsirannikolla ja pääsee käymään viskitislaamolla
Kirjoittajalta: Tämä fikki osallistuu haasteeseen
FFF1000 sanalla
viski~Viskiä ja vierailuja~
Rita istahti kampauspöytänsä äärelle, viimeisteli meikkinsä ja lakkasi kyntensä. Hän oli valinnut asukseen oliivinvihreän jakkupukunsa, joka oli yksi hänen suosikeistaan. Se herätti sopivasti huomiota ja hän oli mielellään keskipisteenä. Asun kruunasi kokonaisuuteen sopivat oliivinvihreät korvakorut ja samanväriset korolliset nyörisaapikkaat. Silmälasien pokien väri oli helppo vaihtaa aina tilanteen mukaan taikasauvan avulla. Matkalaukussa olivat hänen muut suosikkiasunsa, joita hän ajatteli tarvitsevansa seuraavan parin viikon aikana, jonka hän tulisi viettämään Skotlannin länsirannikolla.
Porttiavain kiidätti hänet pieneen Gairlochin kylään. Joka ikinen kerta porttiavaimen käyttö sai hänen ojennukseen suitut hiuksensa menemään sekaisin ja hän joutui turvautumaan pieneen käsipeiliinsä ja kampaan saadakseen vaaleat kiharansa jälleen ojennukseen. Se oli kuitenkin pikkujuttu sen rinnalla, ettei hänen tarvinnut istua tuntitolkulla junassa tai ahtaassa autossa. Hän katseli ympärilleen ja totesi saapuneensa valkoisten talojen rykelmän luokse ja valkoiseksi maalatun kaariportin pieleen, jonka yläpuolella luki
Valhalla. Hänen mumminsa piti pientä Bed&Breakfast majoitusliikettä, jolle oli valikoitu perin skandinavinen nimi. Joka puolella kadunvartta ja pihoilla kukkivat alppiruusut täydessä kukassa.
”Rita!” Puutarhasta kuului hänen mumminsa Justina Luodikon ääni.
”Mummi”, Rita vastasi ja halasi vanhempaa versiota hänestä itsestään.
”Mitä sinä luet?” Rita kysyi tarttuessaan puutarhapöydällä olevaan kirjaan. ”Neiti Marple koston jumalattarena
*. Olisihan minun pitänyt arvata”, Rita tokaisi.
”Se on vasta julkaistu. Voin melkein haistaa tuoreen musteen kirjan sivuilta”, Justina totesi. Vanha rouva Justina oli itsekin kuin ilmetty neiti Marple, hoikka ja tyylikkäästi harmaantunut nainen joka pursui energiaa ja elämäniloa.
”Olen keksinyt meille pientä ohjelmaa”, Justina sanoi. ”Heti kun olet maistanut pinaattilettujani, niin lähdemme käymään McKaylla. Se on täältä parin mailin päässä oleva maatila ja viskitislaamo. Tyhjään vatsaan ei sovi maistella viskejä, joten tulehan tänne”, hän jatkoi marssiessaan sisään Rita perässään.
”Voit viedä laukkusi siniseen kamariin, joka on laitettu kuntoon sinulle.”
Rita nousi natisevat portaat toiseen kerrokseen. Kello oli tasan kaksitoista, joten viimeisetkin yöpyjät olivat lähteneet viimeistään tunti takaperin ja ovet olisivat auki uusille tulijoille taas iltapäivällä viiden aikaan. Rita haistoi maalin ja puun tuoksut. Käytävän varren huoneet oli kaikki sisustettu samalla tyylillä, mutta huoneet olivat keskenään eri värisiä. Oli keltainen kamari, oranssi, vihreä, punainen, violetti, valkoinen ja käytävän päässä hänen suosikkinsa sininen kamari, jossa oli vino katto ja siinä ikkuna. Alakerrassa oli vielä muutamia eri värisiä huoneita lisää ja yksi sateenkaaren värinen perhehuone.
Avaran ja valoisan ruokailuhuoneen lattia oli osittain luonnonkiveä ja osittain lautaa. Tilassa oli monta pirtinpöytää ja huoneen seinää kiersi seinäpaneeli. Yhdellä seinustalla oli suuri takka. Tilaa oli sisustettu merellisellä teemalla. Rita sai huomata, että pinaattilettujen lisäksi lautasella oli yhtä ja toista muuta pientä. Hän oli nälkäinen ja söi kaiken mielellään.
~*~
Vanhaherra McKay oli jäänyt leskeksi jo pari vuosikymmentä takaperin. Hän pyöritti henkilökuntansa kanssa 87 vuotta vanhaa viskitislaamoa.
McKay´s Distillery since 1884 luki jokaisen pullon kyljessä olevassa etiketissä.
”Justina”, herra MacKay ilahtui ja antoi naiselle poskisuudelman molemmille poskille.
”Tämä on pojantyttäreni Rita”, Justina esitteli.
”Neiti toimittaja? Olen kuullut sinusta paljon. Justina ei ole muusta puhunutkaan viime viikkoina”, herra McKay sanoi.
Rita kätteli vanhaa herraa ja katsoi sitten mummiaan kohottaen vähän kulmakarvojaan. Kaikesta päätellen hänen mumminsa kävi täällä useinkin vierailulla, noin niinkuin rivien välistä pääteltynä.
Rita pyöritteli lasia kädessään ja nuuhkaisi kullanväristä nestemäistä aurinkoa, kuten täälläpäin oli tapana sanoa. Hän kuunteli samalla korva tarkkana, kun herra McKay kertoi tislaamon historiasta ja siitä, kuinka viskiä kuului juoda oikein.
”Jos juoma ei tunnu ensin miellyttävän, sitä tulee juoda lisää. Viski alkaa maistua kyllä hyvältä, kun sitä juo lisää ja sille antaa mahdollisuuden”, McKay selitti nuuhkaistessaan omaa lasiaan.
Rita joi lasinsa tyhjäksi ja tunsi lämmön valuvan kurkkuaan pitkin alas sisuskaluihin saakka. Hän oli juuri nauttinut 12 vuotista viskiä, jota tislaamolla tuotettiin kaikkein eniten.
He maistelivat vielä kolmea muuta lajiketta, joissa yhdessä oli savunmakua ja yksi oli kermaista liikörityyppistä viskiä.
Sitten alkoi mielenkiintoinen kierros tislaamolla. Rita pääsi näkemään viskinvalmistusta alusta loppuun saakka. Viljan jyvät paahdettiin monin eri menetelmin, jotka vaikuttivat viskin loppumakuun. Heidän kierroksensa päättyi suureen varastoon, joka oli täynnä tynnyreitä.
”Vanhimmat viskit odottavat tynnyreissä pullotusta 70 vuotta”, McKay kertoi. ”Voitte itsekin todeta, ettemme ole vielä myyneet montakaan pulloa, koska toimintamme on kestänyt vain piirun verran tuon ajan ylitse.”
Rita veti varaston tuoksua keuhkoihinsa. Pehmeä viskin ja tervattujen tynnyrien tuoksi täytti koko varaston.
”Kuinka monta pullollista yhdestä tämän kokoisesta tynnyristä tulee?” Rita uteli. Hän näki tynnyreitä monilta eri vuosikymmeniltä.
”Koska viskiä haihtuu jatkuvasti ilmaan, on vanhimmissa tynnyreissä tuota jaloa juomaa jäljellä enää murto-osa tynnyrin koosta. Se tietysti nostaa viskin hintaa ja näistä pulloista pyydämme jopa 5000 puntaa”, McKay kertoi ja Rita vihelsi mielessään.
”Entä kuinka monta työntekijää sinulla työskentelee?” Justina kysyi.
”Kaksikymmentä kolme työntekijää minun lisäkseni. Vain muutama hallitsee kaikki prosessin vaiheet viljan kylvämisestä puimiseen ja lopulta varastoimiseen ja pullottamiseen.”
He tulivat varastosta päivänvaloon ja Rita näki kuinka viljapellot maatilan ympärillä vielä viheriöivät. Seuraavan kuukauden aikana ne kypsyivät kullanruskeiksi.
”Teitä varmasti kiinnostaa vielä eräs asia”, McKay sanoi johdattaessaan Ritan ja Justinan pihan perälle pieneen rakennukseen. ”Tässä rakannuksessa valmistetaan erästä viskilajiketta, jota ei aivan joka tislaamolla valmistetakaan.” Rita näki hetken ainoastaan tummasiniseen kilttiin pukeutuneen hauskan näköisen nuoren miehen, joka tarkkaili parhaillaan tislausvaihetta kädet puuskassa ja tutunnäköinen puinen sauva kädessään.
”Hei Anthony, tässä ovat Rita ja Justina, joille näytän vähän paikkoja”, McKay sanoi.
”Herra Mckay”, Anthony vähän hätkähti ajatuksistaan ja sujautti sauvansa nopeasti taskuunsa.
”Ei hätää Anthony, sisäpiirin väkeä.” Anthony rentoutui silminnähden ja kätteli siten Ritaa ja Justinaa hymyillen leveästi.
”Täällä valmistuu joka vuosi noin 60 tynnyrillistä tuliviskiä. Sitä valmistetaan Skotlannissa neljällä viskitislaamolla ja Irlannissa tällä hetkellä kolmella. Minä ja Anthony vastaamme kahden muun työntekijän kanssa tämän erän laadusta ja eteenpäin toimittamisesta.”
”Pitääkö paikkansa, että jokaisella viskitislaamolla on oma salainen ainesosansa lisättynä tuliviskiin, joka antaa sille ominaismakunsa?” Rita kysyi.
”Kyllä se pitää paikkansa. Parhaat tuliviskien tuntijat pystyvät sanomaan minkä tislaamon viskiä he nauttivat. Ja jos olet kuullut legendan tietyistä kyseenalaisista ainesosista, kuten myrsylin kusesta, sellaiset voit unohtaa”, McKay naurahti.
Rita hymyili ja vilkaisi Anthonya joka sattui katsomaan samalla hetkellä suoraan häntä kohti ja mieskin hymyili.
Heidän kierroksensa tuli päätökseen ja herra McKay sujautti molemmille vierailleen pienet pullot tuliviskiä viemisiksi.
”Oletan että tapaamme viikonloppuna festivaaleilla”, mies sanoi vielä.
”Minua ei voisi estää rynnisarvien laumakaan”, Justina totesi.
Naiset ilmiintyivät
Valhallan takapihalle, josta oli näkymä merelle ja Skyen saaren pohjoiskärkeen ja kävelymatkan päässä olevalle hiekkarannalle. Heillä oli hyvää aikaa vaihtaa kuulumisia ja juoruja ennen majoitusvieraiden saapumista.
”Sanoitko kuolonsyöjät? Olen kuullut heistä, enkä koskaan mitään hyvää”, Justina tuhahti.
”He eivät ole vielä nousseet laajasti julkisuuteen, mutta käsitin että ovat suunnittelemassa sitä”, Rita kertoi.
”Jos kertomasi pitää kutinsa, se tarkoittaa jästisyntyisille vaikeita aikoja”, Justina pohti.
Rita ei ollut pohtinut pienen elämänsä aikana sitä, mitä mieltä oli jästisyntyisistä, puhdasverisistä tai puoliverisistä. Aiheesta oli väännetty kättä niin kauan, kuin hän muisti ja hänellä oli tuttavia ja sukulaisia kaikista ryhmistä. Hän itse kuului puoliverisiin ja ajatteli sen olevan tarpeeksi neutraalia ja turvallista sen kannalta mitä hän oli sunnitellut. Häntä oli kiinnostanut ilmiö pikemminkin uutisoitavana asiana, eikä hän ollut tullut asettuneeksi niinkään yksittäisen ihmisen asemaan. Oli tullut aika pohtia asiaa syvemmin.
***
Valhalla on nykyäänkin Gairlochissa olemassa oleva B&B majoitusliike
*Neiti Marple koston jumalattarena on julkaistu vuonna 1971.
*Rynnisarvea tavataan Euroopan vuoristoseuduilla. Se on iso harmaa kyttyräselkäinen otus jolla on kaksi pitkää ja terävää sarvea. Otus on erittäin pahansisuinen. (L. Scamander, Ihmeotukset ja niiden olinpaikat, 71)