Tähtien sota: Valovuosien takaa (S • kipeä romantiikka, Luke/Han • shotti)

[Waulish]

S • Tähtien sota • FinFanFun1000 sanalla 72. planeetat; Juhannustaikoja
Tähtien sota ei ole minun omaisuuttani. Tämä teksti on fanifiktiota, jota kirjoittelen vain omaksi (ja mahdollisesti muiden) iloksi.

Tämä on juhannustaika Nevillalle. Hyvää kesää! En ole varma, olenko koskaan aikaisemmin ajatellut Luke/Han-paritusta, mutta nyt Nevillan toiveiden inspiroimana tulin ajatelleeksi sitä oikein kunnolla ja tunteneeksi samalla niin paljon, huhhui. Olipa ihanaa kirjoittaa näistä hahmoista!


Temppelisaari oli aina tuulinen niin kuin koko Ahch-Ton planeetta vellovine merivirtoineen, mutta sinä päivänä tuulenpuuskat olivat tavallistakin voimakkaampia. Ne repivät kosteaa meri-ilmaa ristiin rastiin ja riepottelivat kaikkea, mikä niiden tielle osui. Porgitkin suojautuivat. Luke näki, miten niitä kyyhötteli ryppäinä kallionkoloissa. Yksi onneton otus oli vasta matkalla suojaan, ja puhurit saivat sen horjahtelemaan ja kompuroimaan.

Luke etsi nuotiota varten jotain sytyttämiskelpoista välittämättä siitä, että hänen silmänsä vetistivät ja vaatteensa liehuivat ympäriinsä. Pian laskeutuisi hämärä, ja hän piti kiinni rutiineistaan. Niiden avulla selvisi hengissä karuissakin olosuhteissa.

Luke oli juuri kumartunut tutkimaan kivenkoloa, kun viiltävä kipu lävisti hänet. Se tuntui kaikkialla, ihokarvoissa saakka, aivan kuin jokainen solu hänen kehossaan olisi revennyt liitoksistaan ja yhtynyt tuskanhuutoon. Hänen hengityksensä salpautui. Hän rojahti maahan ja iskeytyi vasten kivenmurikkaa, mutta hän ei edes tuntenut osuneensa mihinkään. Hän tunsi vain suunnatonta tuskaa, joka kumpusi jostain sisältäpäin. Se ahmaisi hänet, teki hänet tyhjäksi, pyyhki pois kaikki hänen ajatuksensa ja tunteensa.

Sitten se katosi, aivan yhtä nopeasti kuin se oli saapunut. Yhtäkkiä jäljellä oli vain kasvoja piiskaava tuuli ja kova, viileä maa. Luke tunsi tympeää jomotusta kyljessään, jota kivenmurikka oli koetellut, mutta se oli tuskin huomattavissa verrattuna siihen kokonaisvaltaiseen tuskaan, jota hän vielä hetki sitten oli kokenut. Huohottaen hän kampesi itsensä istumaan, ja silloin kalpea aavistus hiipi häneen.

Hän ajatteli Voimaa. Hän ajatteli sitä, miten se oli yhteydessä kaikkeen ja kaikkiin, kaikkialla ja kaiken aikaa. Hän ajatteli sitä, miten monta kertaa se oli välittänyt hänelle viestin jostain hyvin, hyvin kaukaa.

Luke oli pyrkinyt sulkemaan mielensä siltä. Hänen elämänsä oli jo pitkään koostunut yksinäisyydestä, luonnosta ja selviytymisestä, ja päivä päivältä se oli käynyt helpommaksi. Jedi hänessä oli menneisyyttä. Hän ei halunnut olla missään tekemisissä entisen elämänsä kanssa. Hän ei halunnut olla yhteydessä siihen.

Yhteys oli kuitenkin väistämätön. Aina silloin tällöin Voiman tasapaino järkkyi niin pahasti, että hän vaistosi sen. Yleensä se oli helppo sivuuttaa; hyvin, hyvin harvoin se oli mitään fyysistä. Koskaan se ei ollut ollut samanlaista tuskaa kuin sinä tuulisena iltana Temppelisaarella.

Luke tasasi hengitystään. Hän sulki silmänsä ja valmistautui kohtaamaan väistämättömän, sillä hänen kalpealla aavistuksellaan oli nimi: Han Solo.

Jotain oli tapahtunut. Luke oli aistinut sen jokaisella solullaan. Fyysinen tuska oli muistuttanut siitä, ettei kyse ollut suinkaan vain Voiman tasapainosta, vaan myös Luken omasta tasapainosta. Kyse oli siitä hauraasta tasapainosta, jossa Luke ja Han olivat viruneet kuin kuolemaisillaan oleva tähti. Kyse oli herkistä hetkistä, jotka Luke oli haudannut taakseen, mutta jotka versoivat esiin jokaisessa mullassa, jolle hän jalkansa astui.

Han oli kuollut. Yhtäkkiä Luke tiesi sen, samalla tavalla kuin hän tiesi hämärän hiipivän kaiken aikaa lähemmäs. Tunne valovuosien takaa kantoi tiedon siivillään. Se tunne oli Hanin kuolema, ja se koski enemmän kuin pimeän puolen voimistuminen, koska Luke oli ihminen. He olivat ihmisiä, inhimillisiä. Han oli ainoa ihminen, jonka kanssa Luke olisi valinnut loppuelämän hetkeäkään harkitsematta, jos se vain olisi ollut mahdollista. Han oli Luken ainoa.

Loppuelämä ei ollut koskaan ollut mahdollista. Ystävyyden juuret olivat olleet vankat, ja he olivat pelänneet. He eivät olleet osanneet olla. He eivät olleet osanneet puhua. He eivät olleet tienneet, mitä tehdä toisillaan ja toisilleen. Sitten oli ollut Leia, joka oli ollut jotain niin hyvää Hanille, että Luke oli antanut sydämensä sammua.

Silti valovuosien päässäkin Han oli se, joka piti Luken kiinni menneessä vahvemmin kuin yksikään epäonnistuminen, yksikään tekemättä jätetty teko, yksikään mitä jos. Luke tapaili ruohoa sormillaan eikä tuntenut sen korsien taipuista pehmeyttä. Hänen rintakehänsä puristui kasaan, ja hengittäminen oli vaikeaa. Hän haukkoi happea, ja se tuuli hänen ohitseen. Kun kyyneleet lopulta tulvivat yli, ne olivat vuosikausia padottuja.

x

Han iskee kypärän päähänsä, ja Luke näkee enää määrätietoiset silmät. Niissä tuikkii jotain. Niissä tuikkii aina jotain.

”Helvetinmoinen taistelu tulossa”, Han toteaa nauraen. ”Lykkyä tykö.”

”Kuin myös”, Luke sanoo hädin tuskin kuuluvasti.

He taistelevat eri tiimeissä, eri tehtävissä. Imperiumin laivasto heitä vastassa salpaa hengen, jos sitä pysähtyy ajattelemaan. On parempi olla ajattelematta.

Han kääntyy noustakseen X-siipiseensä, mutta pysähtyy kesken liikkeen. Hän nostaa kätensä niskaansa ja katsoo jonnekin sivummas. Hänen kulmiensa välissä on ryppy, jota hädin tuskin huomaa.

”Noissa myrkkykaasuissa on kuulemma pirullista navigoida”, Han sanoo. Hän ei vieläkään katso Lukea. ”Voivat ilmeisesti sekoittaa anturit, jos aluksen rakenteisiin tulee riittävän paha vaurio.”

”Mm”, Luke mumisee. Silmiensä syrjästä hän huomaa, kuinka Hanin lentohansikkaan peittämä käsi puristuu nyrkkiin.

”Sitä vain, että”, Han jatkaa ja tuijottaa yhä samaan kiintopisteeseen, ”ole varovainen. Ollaan varovaisia.”

Hanin katse käväisee Lukessa hyvin pikaisesti – niin pienen hetken, että se olisi jäänyt Lukelta huomaamatta, jos hän juuri silloin olisi sattunut räpäyttämään silmiään. Toisessa silmänräpäyksessä Han on jo noussut X-siipiseensä taakseen katsomatta.

Luke jää seisomaan keskelle taisteluun valmistautujien hälinää.

Minä etsisin sinut aina, myrkkykaasuista viis, vaikka valovuosien takaa.

[Kaarne]

Ihana! Siis aivan ihana!

Tykkään kovasti Han/Lukesta sen eri muodoissa, ja swappificcien (Luke onkin prinssi, Leia jedi) jälkeen tällainen haikea tunnelmointi on lempparini. Arvostin kovasti myös sitä, miten olit sitonut tämän nykykaanoniin ja käsitellyt Hanin kuolemaa Luken näkökulmasta, koska itseäni harmitti se, ettei sitä juurikaan The Last Jedissa käsitelty.

Silti tuo lopun pieni kohtaaminen, ohimenevä hetki ja silti kaikki siihen ladatut tunteet, oli minusta vielä ihanampaa! Han ja Lume ovat parhaimmillaan juuri toisensa ohittavina taivaankappaleina, lähellä mutta kuitenkin kaukana, vetovoimakentät riittävän vahvat pitämään heidät toistensa lähettyvillä muttei koskaan yhdessä.

Oi kiitos tästä! En odottanut, että kukaan kirjoittaisi juuri Star Warsia, joten olen tästä erityisen iloinen. ♡

[Waulish]

Nevilla, voi että, ihanaa että tykkäsit! Oli hauskaa kirjoittaa pitkästä aikaa Tähtien sotaa, ja vielä hauskempaa oli kokeilla aivan uutta paritusta. Luonnehdintasi Luke/Hanista on hyvin kaunis ja hyvin osuva! Minullekin tuli heistä sellainen tunne, että he ovat periaatteessa hyvin lähellä toisiaan mutta silti samaan aikaan hyvin kaukana, saavuttamattomissa, ja toisensa ohittavat taivaankappaleet sopivat siihen mielikuvaan täydellisesti. Kauniisti sanottu!

Kiitos paljon ihanista sanoistasi!

[Waulish]

mimamu, ihanaa että Finissä on innokkaita Tähtien sodan faneja ja lukijoita! Ehkä tuleva elokuva tuo taas lisää eloa myös suomenkieliseen fandomiin.

Mukavaa, että pidit ideasta ja kuvailusta. Minäkin yllätyin tämän parituksen toimivuudesta! En ollut Lukea ja Hania aikaisemmin sillä tavalla ajatellut, ja olen aina pitänyt Leia/Hanista, mutta tämän kokeilun myötä minulle avautui ihan uusi maailma!

Kiitoksia kovasti!

[Sokerisiipi]

Vaihdokkaista heips!

Tähtien sota ei ole minulle kuin nimeltä ja epämääräisten viittausten kautta tuttu, mutta tämä oli silti hyvin ymmärrettävissä, mistä kiitän. Luken elämä tuntui kovin yksinäiseltä ja loputtoman ikävän koskettamalta. Aika kauheaa, että hän tunsi Hanin kuoleman tuolla tavoin, noin yllättäen ja kivuliaasti. Hirveä isku takuulla, jos Luke on jo vuosia elänyt tuollaista erakkoelämää ja yhtäkkiä tällainen tieto iskeytyy häneen: hänen vanha, ja kenties ainoa, rakkautensa on kuollut. Voin vain kuvitella, kuinka tuskallista sen täytyy Lukelle olla.

Pidin myös kovasti siitä, miten avaruus oli koko tekstin ajan läsnä, vaikka lähinnä sivulauseissa. Oli valovuosia, kuolevia tähtiä ja sammuvia sydämiä. Onnistuit koskettavasti kuvaamaan Luken ja Hanin suhteen ja sen ongelmat ja kipukohdat. Viimeistä kohtausta taas en oikein fiilannut. Siinä oli paljon teknisiä, fandomsidonnaisia juttuja ja sellaista, no, etäisyyttä, josta en saanut kiinni. Hanin ja Luken välit tuntuivat kauhean muodollisilta ja viileiltä eikä aiempien kappaleiden lämmöstä tai yhteydestä ollut juuri jälkeäkään. Niin sen takia se ei minua oikein tavoittanut.

Kiitos tästä tähtien välisestä rakkaustarinasta!

[Fiorella]

Ensinnäkin, onnittelut kommenttiarpajaisten voitosta! Löysin tämän, ja se olikin hieno teksti.

Luke, Leia ja Han olivat kaikki niin tiiviisti läheisiä, että tämä kuvio kuulostaa minusta hyvinkin uskottavalta. Eipä ihme, jos Luke oli paennut kauas yksinäisyyteen; ehkä muu maailma (tai universumi?) ei voinut antaa hänelle enää mitään, mitä hän olisi kaivannut.

Tuntui uskottavalta sekin, että Luke saattoi tuntea itsessään ja voimassaan miten Han Solo poistui olemasta. Vaikka valovuosienkin takaa.

Loppuelämä ei ollut koskaan ollut mahdollista. Ystävyyden juuret olivat olleet vankat, ja he olivat pelänneet. He eivät olleet osanneet olla. He eivät olleet osanneet puhua. He eivät olleet tienneet, mitä tehdä toisillaan ja toisilleen. Sitten oli ollut Leia, joka oli ollut jotain niin hyvää Hanille, että Luke oli antanut sydämensä sammua.

Tämä kappale todella puhutteli, koska se kertoo siitä, että rakkaus siskoa ja parhainta ystävää kohtaan oli niin suurta, että ylitti hänen omat tarpeensa ja toiveensa. Ja se kertoo paljon siitä, miten vahva ja hyvä sydän Lukella olikaan. <3 Voi olla, että sankari kuolee jonkun puolesta, mutta isompaa itsehillintää ja sisäistä voimaa ehkä vaatiikin se, että elää toisen puolesta.

Minusta tuo lopun muisto kertoi hyvin siitä, että vaikka ilmassa olisikin ollut jotain ystävyyttä syvempää, kumpikaan ei ehkä ikinä olisi ottanut sitä esiin.

Pidin tästä ficistä kovasti. Ja erityismaininnan ansaitsee hellyttävä mielikuva myrskyssä vaivoin taapertavasta pikku porgista. <3

[Waulish]

Sokru, hienoa jos tämä fikki oli suurimmaksi osaksi ymmärrettävissä, vaikkei fandom ollutkaan erityisen tuttu. Erityisen iloinen olen siitä siksi, että uskaltauduin tuuppaamaan tämän Vaihdokkaisiin, vaikka siinä on aina se riski, että teksti arpoutuu luettavaksi jollekulle fandomia tuntemattomalle eikä avaudukaan tarpeeksi. Joten jes, kiva jos ei ollut sitä ongelmaa!

Ihanaa, että koit avaruuden olevan läsnä ja pidit siitä. Tästä fandomista kirjoittaminen on välillä haastavaa, kun pitäisi tuoda esiin se, millaisessa miljöössä ollaan ja mikä kuuluu arkielämään. Harmi, ettei lopun takauma kuitenkaan tavoittanut sinua. Itse koin ja tunsin juuri tuon lopun kaikkein vahvimmin tätä tekstiä kirjoittaessani. Ajattelin miesten muodollisten ja viileiden välien ikään kuin korostavan sitä, että heidän suhteensa on aina ollut lämpimämpi kuvitelmissa ja toiveissa, menetetyissä mahdollisuuksissa.

Kiitoksia sinulle ihanasta kommentista!

Fio, haa, mukavaa että löysit mieleistä luettavaa Kommenttiarpajaisten tiimoilta! Olikin hauskaa saada kommentti tähän tekstiin. Minulla ei kovin montaa Tähtien sota -fikkiä täällä ole, mutta nämä muutamat ovat minulle kyllä tärkeitä, koska fandomin parissa on vietetty monia ihania ja unohtumattomia hetkiä.

On ihan totta, että Lukenhan on täytynyt tässä ajatella paitsi Hania, myös rakasta siskoaan. Toisen ihmisen asettaminen etusijalle vaatii paljon, mutta se voi lopulta myös antaa paljon ja taata mielenrauhan. Ehkä tämän fikin Luke aavisti, että Han ja Leia olisivat kumpikin niin paljon onnellisempia yhdessä, että lopulta hänkin olisi onnellisempi pelkkänä Hanin ystävänä. Kuka tietää. Ja kuten kirjoitit, on hyvin mahdollista, ettei Lukesta ja Hanista olisi kuitenkaan tullut mitään, sillä kumpikaan ei ehkä olisi osannut osoittaa tunteitaan konkreettisesti, vaikka tilanne olisi ollut otollisempi.

Hihi, minuakin myrskyssä taapertava porgi ilostutti! On ne vain suloisia pikku otuksia.

Kiitokset onnitteluista ja ihanasta kommentista!

[Angelina]

Sniif voi ei kun tämä oli haikea :'< En oo koskaan ennen lukenut Luke/Hania mutta joo, kieltämättä näen potentiaalin ja tämä oli oikein hieno ensikosketus paritukseen.

Kuvailit mielestäni Luken tunteita ja ajatuksia hienosti - ylipäätään ajatus siitä, että Hanin kuolema osuu häneen tuollaisena fyysisenä voimana oli jotenkin... tuskallinen.

Hänen rintakehänsä puristui kasaan, ja hengittäminen oli vaikeaa. Hän haukkoi happea, ja se tuuli hänen ohitseen. Kun kyyneleet lopulta tulvivat yli, ne olivat vuosikausia padottuja.

Nyyh, voin kuvitella tuon hetken, kun viimein Luke antaa itselleen luvan itkeä ja sitten kerralla vaan purkautuu kaikki. En osaa nyt sanoa mitään järkevää, pahoittelut siitä! Oli kuitenkin ihanaa, että lopussa oli vielä tuo pätkä menneisyydestä, jossa nähtiin edes pieni osa näiden kahden kanssakäymistä. Hitto, jäin kyllä vielä kaipaamaan sitä lisää, sun pitää kirjoittaa Luke/Hania enemmän!

[zilah]

No huh huh, minkä tekstin löysin!

Toden sanoakseni, minulle Star Wars on aina ollut vähän sellainen pyhä lehmä, jota ei mennä sormeilemaan, enkä sitä myöten juurikaan ole lukenut tästä fandomista ficcejä. Nimi kuitenkin veti vastustamattomasti puoleensa, niin päätin uskaltaa. Riski oli todellakin sen arvoinen!

En taida muistaa, milloin viimeksi olisi yksikään kirjoitettu teksti osunut näin syvään ihon alle. Luken tuska Hanin kuolemasta  ja kaikki se, mitä heidän välillään oli mutta jäi tapahtumatta, huipentuen tuohon lauseeseen:

Kun kyyneleet lopulta tulvivat yli, ne olivat vuosikausia padottuja.

Niin kaunista ja silti niin riipaisevan surullista, että minä parun täällä kuin pikkulapsi.   

Se on sanottava, että tämän tekstin myötä olet onnistunut tavoittamaan Lukesta jotakin aivan olennaista. Hän on aina ollut suosikkisankareitani pääasiassa siksi, että voimistaan huolimatta hän on haavoittuvainen. Tämä uusi trilogia ei niinkään tuo sitä esille, mutta se wanha, alkuperäinen sarja kyllä sitäkin enemmän. Tuo loppukohtaus tuntui aivan kuin paluulta sinne, lohdulliselta ja ikään kuin Hanin tervehdykseltä jostain sieltä valovuosien takaa.

Vielä suurempi syy, miksi pidän tästä tarinasta on se, että tämä teksti jollakin tapaa on loppukaneetti Hanin kuolemalle. Elokuva itsessään esitti sen minusta töksähtäen, vähän kuin märkä rätti päin naamaa ja sitten kiidettiinkin jo seuraaviin tapahtumiin antamatta katsojalle aikaa sulatella sitä. Ja Han kuitenkin oli fandomin keskeisimpiä hahmoja. Juuri tätähän fanfiction hienoimmillaan on: täydennetään niitä aukkoja, mitä alkuperäinen tarina jätti.


Kiitos tästä ihananihanasta tekstistä! Onneksi on nenäliinapaketti vieressä Se tuli nyt todella tarpeeseen! <3


zilah

[Isfet]

Kommenttiarpajaisien puolesta lähdin kaivelemaan listaustasi, ja silmäni osuivat tuohon Muut fandomit -osioon. Kun näin vielä Star Warsiakin, niin ajattelin että mikäpä jottei.  Noita hienoja originaaleja on niin monta, että niistä olisi ollut vaikeampi valita   

The Force Awakens oli kyllä alkuperäisen trilogian fanille kova paikka, mutta kivuliaasta aiheestaan huolimatta Luken näkökulmasta oli kiva lukea! Olen myös zilahin kanssa samaa mieltä siitä, että tuntui hyvältä että Hanin kuolemaa vihdoinkin vähän käsiteltiin. Olit mielestäni kaiken kaikkiaan tavoittanut niin maailman kuin tunnelmankin hienosti. Itse en ole uskaltanut Star Warsia kirjoittaa, koska juurikin tuntuu että sitä on vaikea kunnioittaa oikein.

He eivät olleet osanneet olla. He eivät olleet osanneet puhua. He eivät olleet tienneet, mitä tehdä toisillaan ja toisilleen. Sitten oli ollut Leia, joka oli ollut jotain niin hyvää Hanille, että Luke oli antanut sydämensä sammua.

Ja ah, tämä kyllä särki sydäntä </3 Koska tämä on myös niin tyypillistä ja jotenkin uskollista hahmoille, joiden välillä oli kuitenkin syvää välittämistä mitä tuossa ihananihanassa takaumassakin oli. Ja nimessä. Ja muutenkin, tunnelma! Esimerkiksi tässä:

Imperiumin laivasto heitä vastassa salpaa hengen, jos sitä pysähtyy ajattelemaan. On parempi olla ajattelematta.

Tämä tuntui todella tiiviiltä, todella... karulta? Ei kyllä aivan oikea sana, mutta ehkä tiedät. Samalla minusta tuntuu, että tuo kuvaa myös koko Luken ja Hanin välistä suhdetta, joka ei aivan noussut siivilleen.

Tämä oli ihanan haikea teksti sateiseen sunnuntaihin, kiitos!

[Unohtumaton]

Tuntui sopivalta valita Ihailijakaartin viimeiseksi fikiksi jotain Star Wars -aiheista. Minulla ei samanlaista tunnesidettä ole vanhempiin elokuviin kuin monella muulla, vaikka olenkin ne nähnyt – uudemmat ovat silti paremmin muistissa ja hahmot niiden kautta tutumpia. Silti minulla on sellainen kuva, että Luke, Leia ja Han olivat tiivis kolmikko, ja tämäkin paritus sitä kautta tuntuu hyvin luonnolliselta. Tämän luettuani jäin haaveilemaan fikistä, jossa Han ymmärtää rakastavansa molempia ja pohtii sen vaikutuksia!

Erityisesti minuun vetosi tuo, että vaikka Luke oli yrittänyt sulkea itsensä ulos Voimasta, kaikkia viestejä oli mahdoton sulkea pois – etenkin jos ne koskivat ihmisiä, joita rakastaa. Mietin myös sitä, että kun Luke oli kuitenkin ehtinyt olla saarella jo pitkän aikaa yksin, niin kuinka vahvasti tuollainen tunne on iskenyt, jos on jo tottunut hiljaisuuteen ja rutiineihin. Mutta mielikuva yksinään saarella itkevästä Lukesta vääntää kyllä sydämestä ja kunnolla </3

Minusta tuo lopun kohtaus on osuva, sillä se on kaikessa hienovaraisuudessaan todella hyvä! Han, joka kiertelee ja kaartelee, ja Luke, joka huomaa pieniä yksityiskohtia ja häviävän nopeita hetkiä – ai että mitä kemiaa. Lempparini oli fikin viimeinen lause, sillä se on väkivahva ja kaunis, täydellinen osoitus rakkaudesta, joka oli olemassa. Kiitos!

Olipa kiva lukea sinulta useampi teksti peräkkäin. Sinun teksteissäsi on aina kaunista kieltä ja isosti tunnetta. <3

[Vuorna]

Heissan hei ja terveisiä Kommenttikampanjasta! Nappasin tämän Star Wars -tekstin, koska kyseiset elokuvat ovat lähellä mun sydäntä ja Han/Luke on minusta erityisen kiehtova paritus. Pidän myös aina valtavasti sun kirjoittamista teksteistä, joten senkin takia tätä oli kiva lähteä lukemaan. Siitä on hieman aikaa kun olen viimeksi lukenut SW-ficcejä tai ylipäänsä leffoja katsonut, mutta sepä ei menoa haitannut.

Komppaan edellisiä kommentoijia siinä, että tässä tekstissä käsiteltiin todella hienosti Luken reaktiota Hanin kuolemaan. Sen voimakkuus tuli tosi hyvin esille ja korostui entisestään sen myötä, että Luke nimenomaan oli yrittänyt sulkea itsensä ulos Voimasta. Oli myös kiehtovaa, miten vaikka eristäytynyt Luke olikin melko hyvin onnistunut Voiman ignooraamisessa, ei kyseistä yhteyttä kuitenkaan pääse pakoon tiukan paikan tullessa. Erityisen sydäntäsärkevää olikin tuo, miten Luke sai tietää Hanin kuolemasta nimenomaan Voiman kautta, mikä tuntui korostavan heidän välistä yhteyttään entisestään. Oli myös tosi riipaisevaa, miten tässä kuvailtiin Hanin ja Luken historiaa, miten kommunikaatio ei onnistunut ja sitten Leia olikin jo kuvioissa.

Tuo lopun kohtaus oli minustakin erinomainen, sillä se toi mainiosti esille juuri Hanin ja Luken välistä dynamiikkaa. Välittämistä ja rakkautta on vaikka ja kuinka, mutta niinhän se on, että ne eivät pelkästään aina riitä. Mutta ne ovat kuitenkin molemmille tärkeitä ja läsnä vielä vuosienkin päästä, vaikka mitään konkreettista ei heidän välilleen syntynytkään. Juuri tämän sorttinen jossittelu ja "mitä jos"-tilanteet ovat minusta aina hirveän kiehtovaa luettavaa, ja ne riipaisevat aina syvältä – kuten nytkin.

Tämä oli kyllä todella mainio ja kaunis teksti, ehdottomasti surumielinen mutta sellaisella ihanan realistisella tavalla. Hanin kuolema sai tässä arvoisensa reaktion ja asetelma, jonka olit luonut Hanin ja Luken välille, oli uskottava ja todella mielenkiintoinenkin! Kiitos paljon tämän kirjoittamisesta, on aina mukava lukea ajatuksia herättäviä tekstejä vanhoista lempparifandomeista <3

[hiddenben]

Angie tarjosi tätä luettavaksi Kommenttikampanjassa ja minähän nappasin tästä otteen, sillä viime aikoina näitä SW-ficcejä on tullut luettua enemmänkin ja olen viihtynyt näiden parissa yllättävän hyvin! Eikä tämä ollut poikkeus, sillä alkuperäinen trilogia on kovin lähellä sydäntäni ja Hanin ja Luken (ja Leian) ystävyys on jäänyt mieleeni sydäntä lämmittävänä muistona ♥︎

Siksi ehkä tuntuikin tosi luonnolliselta, että Luken ja Hanin välille kehittyy jotain syvempää. Friends to lovers -trooppi on yksi suosikeistani ja toimii tässä niin hyvin, vaikka onkin kovin kipeä eikä lohtuakaan oikein ole tarjolla Samalla sekin on todella luonnollista, sillä Leian hahmo on niin vahva ja hän tarjoaa Hanille määrätietoista rakkautta. Luken luonteelle taas on ominaista ajatella muiden parasta ja asettaa itsensä tarpeen mukaan sivuun. Toisin sanoen tämän tekstin asetelma on kovin uskottava ja kohdillaan, ja toimii hyvin myös canoniin sijoitettuna. Pidin todella paljon siitä, miten kuvailet Luken yksinäisyyttä ja millaiset raamit hän on itselleen luonut voidakseen elää elämää etäisyydellä Voimasta ja sen liikkeistä. Se korostui mielestäni etenkin tässä:

Pian laskeutuisi hämärä, ja hän piti kiinni rutiineistaan. Niiden avulla selvisi hengissä karuissakin olosuhteissa.

Tässä jotenkin tulee esiin se, miten pitkään Luke on jo elänyt näin ja miten rutiinit pitävät hänet elossa ja toimintakykyisenä, liikkeellä. Tästä korostuu mielestäni myös hänen yksinäisyytensä.

Onnistut tuomaan hätkähdyttävän hienosti Luken ja Hanin välillä olevat syvemmät tunteet ja kuinka niiden lähempi tutkiminen on kaksikolle mahdotonta. Etenkin tuo He eivät olleet tienneet, mitä tehdä toisillaan ja toisilleen puhutteli, koska se kertoo mielestäni siitä, miten paljon heidän suhteensa olisi vaatinut, jotta he olisivat löytäneet oikean rytmin ja taajuuden suhteelleen. He olisivat tarvinneet tilaa ja aikaa ja ennen kaikkea rauhaa, jotta jokin suurempi olisi ollut mahdollista, mutta Hanin kiivas tapa rynnätä toimintaan ja Luken rauhallinen, mutta epäröivä luonne eivät löydä yhteistä rytmiä tuosta vain sodan keskellä.

Se ei silti tarkoita, etteivätkö Luken tunteet olisi olleet vahvoja. Tässä niiden vahvuus erottuu niin selkeästi ja kuvailet hienosti tuota Voiman tasapainon järkkymistä ja kuinka Luke nopeasti tajuaa sen kertovan Hanin kuolemasta. Koko tuo viimeinen kappale tekstin ensimmäisestä osasta osui syvälle sydämeen ja herätti sympatiaa Lukea kohtaan. Ajatuskin noin tärkeän ihmisen menettämisestä, vaikka häneen olisi pitänyt etäisyyttä jo pitkään, tuntuu tajuttoman raskaalta, ja Luken suru välittyy tarinasta lukijalle. Ensimmäistä osaa seuraava takauma on samanaikaisesti lohdullinen, että kipeä, sillä se korostaa hyviä hetkiä, mutta samalla sitä kaikkea, mitä Hanilla ja Lukella olisi voinut olla, mutta jota he eivät koskaan saaneet. Kamalaa

Pidin todella paljon tämän tekstin rakenteesta ja kuinka Tähtien sodan tapahtumat kulkivat taustalla, vaikka teksti keskittyikin Luken ja Hanin suhteeseen. Tästä välittyi etenkin Luken luonne ja se matka, jonka hän on kulkenut. Tämä herätti kovasti tunteita, kiitos siis tästä hienosta tekstistä! ♥︎