Nimi: Riippumattorakkautta
Kirjoittaja: Crysted
Fandom: Muumit
Ikäraja: S
Genre: Perhe-elämä slice-of-life
Yhteenveto: “Älä rankaise itseäsi suunnitelmien muuttumisesta, palkitse itseäsi saavutuksistasi.”
A/N: Osallistuu haasteeseen
Kesäfest. Tunnelman luomiseksi lisäsin tähän muumimusiikkilinkkejä, jotka vie youtubeen, joten lukukokemuksen maksimoinnin kannalta suosittelen lukemaan koneella, jotta voi availla niitä.
Spoiler: kesäfestin inspiskohdat • näytä Nimi: 9. Riippumattorakkautta
Aloituslause: 13. Kaikki oli jotenkin hiljaista, herkkää ja hienovaraista.
Pakolliset sanat: 18. nuttura, pisara, sitruuna, jarruttaa, äkkipikainen
Teema: 26. Loma ja lomailu. Onko kesällä vain aikaa? Mihin sen kaiken oikein käyttäisi? Rentoa loikoilua nurmikolla vaiko kenties aktiivilomailua?
Kaikki oli jotenkin hiljaista, herkkää ja hienovaraista. Ainakin sen pienen hetken ajan heti aamiaisen jälkeen, kun luonto vasta heräili ja Muumipappa makasi riippumatossaan aamutorkuilla silinterihattu silmien päällä. Sen pienen hetken ajan aurinko lämmitti tassuja juuri sopivasti ja aamutuuli keinutti riippumattoa hellästi. Muumipappa rakasti näitä pieniä hetkiä aamiaisen jälkeen, kun maailma tuntui pysähtyneen. Tietysti kaikenlaista pitäisi tehdä tänään: käydä palauttamassa Hemulilta lainatut kirjat, korjata hajoava kaivon reunus, suunnitella muistelmien toisen tarinakaaren rakennetta ja etsiä syksyksi hakattavia puita… mutta ei vielä. Tämän pienen hetken ajan Muumipappa sai vain olla ja nauttia kesäisen aamuauringon lämmöstä.
Mutta ne aamuhetket olivat nimensä mukaisesti pieniä, sillä Muumilaakso ei ollut aivan niin hiljainen kun luultiin.
(x)Jokin löi yllättäen silinterihatun pois Muumipapan silmiltä. Muumipappa säpsähti niin, että melkein tipahti riippumatosta.
“Anteeksi”, huikkasi ritsan kanssa sohiva Pikku-Myy, joka parhaillaan kaivoi taskustaan uutta kuusenkäpyä ammuntaa varten, “yritin osua Nipsuun.”
“Älä yritä”, riippumaton toisella puolella hätäisesti liikkuva Nipsu pyysi yrittäessään löytää turvallista reittiä Muumitalon ovelle, jota kautta hän ei joutuisi lähestymään Pikku-Myyn tulitusta. “Olen viaton siviili!”
“Ruokarohmu sinä olet!” Pikku-Myy virnisti ja ampui toisen kävyn Nipsua päin, jota tämä hyppäsi karkuun juuri ajoissa. “Vai väitätkö, ettet muka ole nytkin menossa syömään Muumeille?”
“Sinäkin syöt aina Muumitalossa!”
“Minä syönkin neljäsosan sinun annoksiisi verrattuna”, Myy huomautti.
“Lapset lapset”, Muumipappa yritti rauhoitella ja kurkotti kohti maahan tippunutta hattuaan. Tasapainon pitäminen oli hankalaa, kun yritti samalla kurkottaa eteenpäin, mutta pikku hiljaa hänen käpälänsä hivuttautui lähemmäs hatun lieriä. “Ruokaa riittää kyllä kaikille”, Muumipappa ähkäisi ja sai viimein napattua hattunsa ja kellahdettua sitten takaisin riippumaton suojiin.
“Sano se hänelle”, Nipsu pyysi ja luikki toisen puun taakse, johon riippumatto oli kiinnitetty.
“Myy-” Muumipappa aloitti laittaessaan hattuaan päähänsä, mutta hattu ei koskaan saavuttanut määränpäätään, sillä Pikku-Myyn käpy lennätti hatun jälleen nurmelle.
“Olen selvästi kertonut teille liikaa villin lännen tarinoita, jospa vaihtaisin iltatuokioiden tarinat meriseikkailuihin”, Muumipappa tuumi katsellen sisäisesti huokaisten hattunsa perään, joka oli kierinyt kauemmaksi kuin edelliskerralla.
“Ei kiitos, merelliset tarinat saavat minut voimaan pahoin”, Nipsu uikutti puun takaa kurkkien.
“Minä pidän villistä lännestä!” Myy hihkaisi hapuillen taskuistaan lisää käpyjä. “Äh, kävyt loppuivat”, hän huokaisi harmissaan.
Nipsu sen sijaan huokaisi helpotuksesta. “Hyvä”, hän sanoi ja uskaltautui esiin puun takaa, mutta siinä vaiheessa Pikku-Myyn punainen nuttura oli jo ehtinyt kadota pitkäksi venähtäneen nurmikon joukkoon ja Nipsu pälyili ympärilleen varautuneena Myyn hyökkäyksen johdosta.
Kohta ruoho pitäisi leikata, sillä pian vihreisiin varsiin ei tepsisi muu kuin viidakkoveitsi, Muumipappa tuumi alkaessaan taas kurkottaa hattuaan kohti.
(x)Muumipappa ei kuitenkaan saanut hattua käpäliinsä, sillä yllättäen Nipsun vierestä ruohikon keskeltä hyppäsi esiin Myy joka huusi: “Pöö!”
Samalla hyppäsi ilmaan Nipsu, joka huusi “Ääk!” ja tarrasi kiinni riippumaton naruihin.
Niinpä seuraavaksi, pudotessaan riippumatostaan alas, huudahti Muumipappa: “Au!”
“Katso nyt mitä teit Nipsu”, Pikku-Myy sanoi ja pudisteli päätään.
“En se minä ollut”, Nipsu puolusteli ja siirtyi kauemmas riippumatosta.
“Sinä tartuit riippumattoon”, Pikku-Myy huomautti.
“Koska sinä pelästytit!”
“Noh, noh”, Muumipappa sanoi noustessaan ylös kuonoaan hieroen, “Menkäähän jo sinne aamiaiselle. Ja anna tuo ritsa minulle, Myy, se on vaarallinen.”
“En anna”, Myy sanoi ja laittoi kätensä puuskaan.
“Sinä tähtäsit Nipsuun, mutta osuit hattuuni kaksi kertaa. Jos joku tässä tilanteessa on viaton sivullinen uhri, se on hattuni.”
Myy ojensi ritsan Muumipapalle nuristen ja lähti sitten kulkemaan sisälle päin najaillen Nipsun omahyväisille kommenteille. Muumipappa ehti juuri kivuta takaisin riippumattoon jatkamaan rauhallista hetkeään, mutta ovi kävi taas ja ulos kiiruhti hänen nimeään huhuileva Muumipeikko.
(x)Muumipappa nosti juuri silmilleen asettamansa silinterihatun päästään ja katseli Muumipeikkoa, joka kiiruhti häntä kohti kantaen jotain. “Mitä poika?”
“Niisku teki meille tällaisen potkulaudan, mutta sen pyörät jumittavat. Osaatko korjata sen, vai kysynkö Niiskulta?”
“Tottahan minä osaan”, Muumipappa sanoi ja kierähti alas riippumatosta tutkaillakseen potkulautaa. Hän rullasi jumittavaa pyörää hetken ajan edestakaisin. Niisku oli tehnyt potkulaudasta tukevan sorttisen ja siinä oli ihmeen paljon ruuveja, joita pitäisi alkaa avaamaan, jos haluaisi selvittää mikä pyörässä mätti. “Tuohan työkalupakkini kellarista”, Muumipappa pyysi ja asetti potkulaudan maahan, mutta ruoho oli niin pitkää, että potkulauta katosi sen sekaan hetkessä.
(x)Niinpä Muumipappa tarttui ruohonleikkuriin ja alkoi huristella sillä riippumaton edustalla. Voikukat saivat kyytiä ja leikatut ruohenkorret värjäsivät tassut vihreiksi. Saatuaan pienen pläntin ajeltua, Muumipappa huomasi, että näytti melko tyhmältä jättää se pieni pala leikattua ruohoa kaiken muun pitkän ruohon keskelle, joten hän jatkoi ruohon leikkausta hieman enemmän ja enemmän ja sitten olikin koko Muumitalon kukkulan ruoho ajettu. Muumipappa vei ruohonleikkurin takaisin vajaan ja sai viimein ryhdyttyä Muumipeikon potkulaudan pariin.
“Joko olet korjannut sen?” kuistille takaisin ilmestynyt Muumipeikko uteli.
“Hetki vain”, Muumipappa ähkäisi ruuvatessaan laudan ruuveja auki. Aurinko porotti kovin lämpimästi mustan hatun läpi. Olihan hänellä jossain viidakkohattu, joka suojaisi vähän enemmän kuin silinterihatun ohuet lierit.
“Voin viedä sen Niiskunkin luokse, jos et saa sitä korjattua”, Muumipeikko ehdotti.
“Ei ei, kyllä tämä tästä”, Muumipappa vakuutti. Nyt ruuvit oli saatu irralleen ja yhtäkkiä laudasta alkoi tipahtelemaan nurmelle kaikenlaisia osasia. Miten yksi potkulauta voi olla niin monimutkainen? “Viidakkohattu suojaisi auringolta, kipaisepa katsomaan löytyisikö se kellarista.”
Muumipeikko meni, mutta kului muutamia minuutteja ja sitten ainakin kymmenen, eikä aurinko suinkaan levännyt. Onneksi Muumipappa ei ollut äkkipikaista sorttia, koska paahtava aurinko ja potkulaudan ihmeelliset osaset kyllä koettelivat hänen hermojaan. Auringosta tuskastuneena Muumipappa suuntasi viileään kellariin, josta hän kuuli lasten leikin ääniä.
(x)“Minun vuoroni olla sankari!”
“Eipäs, minä pidän viittaa!”
“Nipsu, Myy, antakaa olla, toinen voi olla ritari.”
“Täällä on myös toinen kruunu.”
Portaat alas päästyään Muumipappa näki kellarissa vallitsevan kaaoksen. Muumipeikko, Niiskuneiti, Myy ja Nipsu olivat näköjään löytäneet jostain naamiaisasuja, joita he parhaillaan koettivat ylleen. Myy hukkui samettiviitan kätköihin, Nipsulla oli kasvoillaan musta maski, Muumipeikolla kädessään miekka sekä vyötäisillään asevyö ja Niiskuneidillä prinsessamekko sekä kutreillaan kruunu.
“Anteeksi isä, unohdin sen hatun”, Muumipeikko pahoitteli huomattuaan Muumipapan. “Olimme etsimässä sitä, mutta sitten löysimme nämä naamiaisasut ja-”
“Ei se mitään, löytyikö hattua?” Muumipappa sanoi yrittäessään olla astumatta lattiaa peittävien naamiaisasujen päälle.
“Ei vielä”, Muumipeikko sanoi ja kiskoi hyllyltä toisen laatikon, mutta samalla se koko hyllyrivi sortui ja sen mukana rojahtivat kaikki tavarat alas. Muumipeikko ja muut hyppäsivät nopeasti kauemmas.
“Voi ei!” Muumipeikko kauhistui. “Anteeksi, en tarkoittanut.”
“Ei hätää, hyllyt olivatkin vanhoja. Oletteko kunnossa?” Muumipappa sanoi ja tarkkaili lapsia, jotka nyökkäilivät. Muumipeikko näytti kovin syylliseltä. “Rakennan hetkessä uuden hyllylevyn jämälaudoista”, Muumipappa vakuutti tutkaillessaan vahinkoja. Muutama hillopurkki oli mennyt rikki naamiasasujen päälle. “Nipsu, lakaise lasinsirpaleet tuolla luudalla, Muumipeikko, auta nostamaan tämä hyllynosa. Niiskuneiti, Myy, kerätkää vaatteet lattialta ja peskää ne, jotka likaantuivat.”
Kellarin siivoamisessa meni aikansa, mutta Muumimamman lounaasta sain paljon puhtia ja niinpä uusi hyllylevy löysi kellarista paikkansa. Urakan jälkeen kellari oli sen jälkeen entistä ehompi ja siistimpi. Viidakkohattukin löytyi, jolloin hän pääsi viimein potkulaudan korjaamisen pariin.
Pienen hetken ajan Muumipappa ehti epäilemään taitojaan, kun potkulaudanosaset hyppivät kukin omaan suuntaansa, mutta viimein hän sai kuin saikin potkulaudan korjattua. Työssä oli mennyt aikansa, mutta Muumipappa oli tyytyväinen nähdessään Muumipeikon rullailevan sillä alas mäkeä.
(x)Muumipappa laski viidakkohatun maahan ja tarttui silinterihattuunsa. Hän huokaisi ja kellahti riippumattoon katselemaan kuinka haapojen vihreät lehdet kimaltelivat auringonvalossa ja kahisivat rauhallisesti toisiaan vasten. Pieniä hetkiä.
“Toin sitruunamehua”, Muumimamma huikkasi. “Ajattelin, että voisit kaivata kylmää juotavaa ennen iltapalaa. Tuntuu hassulta juoda kahvia näin lämpimällä.”
Muumipappa vilkaisi tarjottimen kanssa häntä kohti lähestyvää vaimoaan, nousi istumaan riippumatolle ja laittoi hatun päähänsä.
“Sinä se sitten olet huomaavainen, kiitos kultaseni”, Muumipappa sanoi ottaessaan mielellään vastaan haaleankeltaisen lasin, jonka sisällä uiskenteli jääpaloja ja sitruunaviipaleita. Kylmä mehu maistui virkistävältä. “Istahdahan viereeni.”
“Mahtaako kestää”, Muumimamma epäili, mutta istui kuitenkin. Mehulasista loiskahti pisara Muumipapan polvelle, mutta kesä kuivaa sen minkä kastelee.
“Vai että on jo ilta”, Muumipappa huokaisi katsellen auringon siirtymistä kohti yksinäisiä vuoria. “Ei uskoisi.”
“Valo on sekä kesän lahja että kirous”, Muumimamma myötäili siemaisten omaa lasillistaan.
“Ei vain siksi”, Muumipappa huokaisi. “Istuskelin riippumatossa koko päivän. En saanut mitään tehtyä: en palautettua Hemulin kirjoja, en kaivon korjausta, en puiden etsimistä, en muistelmien edistystä. Miten sitä vanhana väsyy tyhjänpanttina olemisesta.”
“No mutta pappa”, Muumimamma jarrutti toista. “Olet kaukana tyhjänpantista. Selvitit Myyn ja Nipsun riidan, sait suostuteltua Myyn luopumaan ritsastaan, leikkasit nurmen koko pihalta, siivosit kellarin ja korjasit Muumipeikon rullalaudan.”
“Kappas”, Muumipappa tajusi ja rapsutti kuonoaan. “Niinpä taisin tehdä.” Riippumattoaika olikin sitten jäänyt aika vähäiseksi.
“Älä rankaise itseäsi suunnitelmien muuttumisesta, palkitse itseäsi saavutuksistasi”, Muumimamma sanoi ja kohotti lasiaan kohti Muumipapan lasia. Muumipappa hymyili ja kilautti lasinsa reunaa toista vasten.
Samassa Muumipapan hattuun osui käpy ja se lensi nurmelle.
“Tällä kertaa tähtäsin hattuun!” Myy nauroi ja kipitti karkuun takaisin varastaman ritsansa kanssa.
Muumipappa naurahti ja pudisteli päätään. “Lapset. Olisi se elo erilaista ilman heitä.”
“Olisi tosiaan”, Muumimamma myötäili. “Kovin paljon tyhjempää.”
“Niin”, Muumipappa totesi. “Kyllähän nuo lapset joskus laittavat minut koville, mutta eivät he mitään voisi tehdä, joka vähentäisi minun riippumatonta rakkauttani heitä kohtaan.”
“Riippumattorakkautta”, Muumimamma naurahti ja keinutti hieman riippumattoa.
“Riippumattorakkautta”, Muumipappa toisti maistellen sanaa. “Se olisi hyvä luvun nimi. Mikäli mahdan päästä muistelmissani tähän päivään saakka.”
“Pääset toki”, Muumimamma vakuutti, eikä hänen äänessään ollut tippaakaan epäilyä, mitä Muumipappa arvosti.
Kyllä hänen elämänsä olisi totisesti paljon tyhjempi ilman perhettä.
