Nimi: Kohtaamisia
Kirjoittaja: Smarou
Beta: Arte - Lopullinen vastuu on silti minulla, osan korjausehdotuksista hylkäsin itsepäisyyksissäni.
Genre: One-shot, slash, romance
Paritus: Juha/Anssi
Ikäraja: K-11
Warnings: kiroilua,
ihan vitustiSummary:
"Ei ollut tervettä kaivata näin paljon"A/N: Taidan olla enemmän sydän paperilla kuin koskaan ennen.
***
Kohtaamisia
"Hei, mitä sä nyt skitsoot, rauhotu vähän", vaaleatukkainen mies rauhoitteli kumppaniaan, joka oli juuri rynnännyt huutaen keittiöön.
"Vittu mulla on kaikki oikeus skitsota! Mikä sä oot mua käskemään?!" Huusi mies, joka ei enää saanut raivoa katoamaan pehmeänruskeista silmistään.
"Juha, rauhotu. Keitetään kahvia ja hoidetaan tää heti, okei?" Vaalea mies käveli askeleitaan laskien kahvinkeittimen luokse, yksi, kaksi, kolme.
"Pitäis sun nyt vittu näiden vuosien jälkeen jo tietää, etten mä juo kahvia, saatana! Jumalauta Anssi", Juhaksi kutsuttu mies käänsi selkänsä toiselle ja haroi sormiaan tummien hiuksiensa läpi, puhisten ikkunalle.
"Joo sori, se on sellanen reaktio. Älä nyt huuda, saat mutkin vielä hermostumaan. Vittu istut alas, niin juodaan kaakaot, ku ei kahvi kelpaa", Anssi vastasi hieman ärsyyntyneenä.
"Sulla on nyt kuule kaakaopoju pavut ihan väärässä kipossa”, Juha huusi ja nosti sormensa osoittamaan toista, vaikka syyttävä ele menisi Anssin kanssa hukkaan. ”Mitä jos vaan menisit ittees ja jättäisit mut rauhaan välillä", Juha huusi edelleen. Häntä ärsytti, ettei saanut sanoihinsa sellaista vihaa kuin haluaisi.
"Tai mitä? Meinaatko lähteä?" Anssi kysyi vinosti hymyillen, pieni vittumaisuus äänessään. Tästä oli ennenkin puhuttu.
"Vittu lähen, ku ei täälläkään kestä olla!"
Anssi naurahti ääneen. Juha ei koskaan voinut antaa periksi, kun jotain vihapäissään päätti, melkein kun seurustelisi heteromiehen kanssa.
"Minnes meinasit mennä? Äidille? Ei, parempaa; baariin?"
Juhaa ärsytti toisen piikittely, miksi tuo mies tunsi hänet niin hyvin, että saattoi jopa piruilla hänen valinnoillaan, joita hän ei ollut vielä edes tehnyt. Ei Juha juonut, tai muutenkaan viihtynyt kauheasti ihmisten ilmoilla, mutta jokin miehinen uho ajoi häntä eteenpäin.
"Voisin mennäki. Vittu meen oikee tavalliseen baariin, enkä mihinkään homomestaan, jos siellä olis vähemmän neitejä ku täällä."
Nyt Anssi jo rehellisesti nauroi: "Oikee heterobaariin? Sähän oikee ranttaliks pistät. No, anna mennä. Kello on kohta yhdeksän; mä lupaan, että sä oot takasin puoli yhdeltätoista."
Molemmat tiesivät Anssin olevan oikeassa, vaikka Juha ei sitä olisi ikinä myöntänyt ääneen.
"Jumalauta vittu, sinuna en odottais henkee pidättäen!" Juha huusi kävellessään ovelle, kääntyen ovelta lisäämään ilkeästi: ”Muista, että sä oot se joka ei pärjää ilman mua.”
Sitten Juha katosi ovesta ja paiskasi kerrostalon oven niin lujaa kiinni, että naapurit valittaisivat taas huomenna. Jos uskaltaisivat.
"Ei jumalauta tota", Anssi naurahti toisen mentyä ja nosti toisen kätensä sormet hieromaan ohimoita, sitten käsi laskeutui tunnustelemaan ranteen kelloa, noin 20.45.
***
21.04
"Yks shotti."
"Minkäslainen sais olla?"
"Ihan sama, joku halpa."
"Ne on kaikki saman hintasia."
"Ihan vitun sama", Juha sulki silmänsä ja painotti jokaista sanaa.
Baarimikko kohotti kulmiaan ja täytti pienen lasin kirkkaalla juomalla: "Siinä ois, se on yleensä aika tykätty."
Juha loi mieheen katseen, joka kertoi melko selkeästi, ettei miehen läsnäolo kiinnostanut häntä enää pätkän vertaa. Lopetettuaan toisen mulkoilemisen Juha kumosi yhdellä kulauksella lasin tyhjäksi - ja sylkäisi heti takaisin.
"Hyi vittu."
***
22.23
"Vielä yks mehukatti", Juha pyysi surkeana, pyöritellen tuhkakuppia käsissään.
Baarimikko naurahti kuullessaan Juhan tilauksen. Onnettoman shotti-kokemuksensa jälkeen mies oli reilun tunnin ajan istunut siinä ja tilannut välillä alkoholittomia juomia.
"Mä en ole kyllä koskaan nähny kenellekään tulevan laskuhumalaa noin nopeesti, saatikaan alkoholittomista", tämä naureskeli työntäessään uuden juoman Juhan eteen.
"Sinuna olisin ihan vaan hiljaa. Etkö sä vittu oo täällä töissä? Tee työs ja anna mun kirota itseni ja kaikki muut", Juha ärähti ehkä hieman vihaisemmin kuin alunperin ajatteli.
Hän olisi itsekin nauranut, jos olisi seissyt tiskin toisella puolella katsellen itseään, mutta läheltä se ei naurattanut. Onneksi tiskin takana hääräilevä mies oli luonteeltaan leppoisa eikä ottanut toisen sanoja itseensä.
Tämä katsoi Juhan synkkää olemusta lysähtänyttä asentoa ruskean nahkatakin alla, tummia hiuksia, jotka keikkuivat niskassa poninhännällä. Vaikka miehen koko olemus huokui yleistä vitutusta, hyvä ihmistuntija tiesi, että siellä alla oli jotain muuta. Täällähän ne aina notkuivat, odottivat, että saavat rähjätä jollekulle, mutta lopulta kaipaavat olkapäätä, johon nojata. Mielellään jonkun sellaisen, joka on tarpeeksi tuntematon, että uskaltaa vähän purkaa sisustaan.
Koska sinä iltana ei ollut kauheasti asiakkaita, sitä saattoi toimia olkapäänä. "Make", sanoi mies, joka ojensi tiskin takaa Juhalle kätensä.
Juha katsoi kättä, kohotti katseensa Makeksi esittäytyneeseen baarimikkoon ja tarttui siihen murahtaen: "Juha."
"No niin, kerros Juha, mikä sut tollaseen jamaan on ajanu? Yleisimmät syyt on työ, raha, ihmissuhteet ja päättyneet ihmissuhteet, mikä sulla on?" Make luetteli.
"Ihmissuhteet. Käynnissä olevat ihmissuhteet, ja vitun vaikea toinen osapuoli."
Make naurahti taas. Tämän nauraessa syntyi silmäkulmiin pieniä uurteita, jotka tekivät hänestä hauskan näköisen.
"Niinhän ne aina. No mitäs sun tyttös on tehny?"
Juhan sisällä kiehahti. Hän nousi seisomaan ja tuijotti raivosta tummentuneilla silmillään toista miestä.
"Oonko mä sen näkönen, että mulla on tyttöystävä?” Tämä kysyi silmät tummina viiruina. "Sinuna miettisin tarkkaan, mitä vastaat. Jos sä sanot kyllä, niin tulee naamaseen, mut jos sanot, että et, niin tulee samaten pataan."
Makella kesti hetken tajuta, mitä toinen tarkoitti, mutta lopulta oivallus välähti tämän silmissä. "Aa… sä oot… joo", Make nosti sovittelevasti kätensä ylös. "Mä en tarkottanu loukata, mä vaan oletin, anteeks."
"No siinähän oletat. Luuletko sä, että mä oon tämän valinnu? Luuletko sä, että jos mussa olis tippaakaan jotain muuta, niin mä valitsisin ton?" Juha sylki viimeiset sanansa ja malttoi taas istua tuolilleen, poimien tutun tuhkakupin taas käsiinsä. Viimeisillä sanoillaan Juha oli viitannut Anssiin, miksi hänen pitikin rakastaa sitä miestä niin paljon?
"Hei samat ongelmat ne on heteroillakin. Mitä on tapahtunu?"
"Ei sillä oo väliä. Joka tapauksessa mä oon täällä ja se on kotona. Luultavasti nauraa mulle pimeessä, hekottaa, ku Juha on niin mäntti. Saatana", Juha sanoi puhellen tuhkakupille.
Pienen itsetutkiskelun päätteeksi hän tajusi olevansa surkeana. Pitäisi mennä kotiin, Anssi sai hänestä aina parhaat puolet esille.
Ei vittu. Anssi, ajatus pamahti Juhan tajuntaan. Hän oli jättänyt Anssin yksin kotiin kovin pitkäksi aikaa. Pieni syyllisyys ja huoli nostivat päätään Juhan itsesäälin seasta: "Mitä kello on?"
"Näyttäis olevan varttia vaille yksitoista. Kui?"
"Voi jumalauta vittu", Juha kirosi ja oli jo puolimatkassa ulko-ovelle: todisteena pienestä avautumisesta oli vain muutama tyhjä lasi ja seteli, joka kattaisi juomat ja tipin.
***
23.06
Juha seisoi tutun kerrostalon pihalla ja yritti löytää oikean ikkunan.
Heidän asunnossaan näytti pimeältä, olohuoneen nurkasta kajasti Ikeasta ostetun halvan jalkalampun pehmeä valo. Olisikohan Anssi mennyt jo nukkumaan, vai odottaisiko tämä Juhaa? Jos odotti, niin varmasti käärmeissään.
Juhaa pelotti mennä sisälle, juuri sillä hetkellä hän ei olisi kestänyt olla ihonsa sisällä. Tuntui kuin koko olemus olisi allerginen itselleen, ihottumaa, kutinaa ja ahdistusta. Ainoa ajatus, joka pakotti Juhan rappukäytävää kohti, oli huoli Anssista, huoli siitä, ettei tämä enää katsoisi Juhan lapsellisia kohtauksia.
***
23.09
Juha koputti etusormen toisella nivelellä hiljaa oveen. Hän olisi aina voinut mennä omilla avaimillaan, mutta se tuntui jotenkin rikolliselta, kun oli sillä lailla aiemmin lähtenyt ovet paukkuen, kun jo seinät tuntuivat syyttäviltä ja käytävän hiljaisuus tuomitsevalta.
"Saanks mä tulla?" Juha kysyi hiljaa, kun kuvitteli toisen ehtineen jo oven taakse. Juha hypisteli takkinsa helmaa käsissään ja yritti miettiä jotain sanottavaa. Ilta oli jo nyt poikennut kaavastaan, eikä samalla kaavalla pystyisi jatkamaan. Juha tiesi tyrineensä tällä kertaa.
"Tuu vaan", kuului vaimea vastaus postiluukusta ja kohta lukot napsahtivat avautumisen merkiksi.
Jos syyllisyys oli kuristanut Juhaa pihalla, oli hän sisään astuessaan tukehtua siihen.
Anssi istui eteisen lattialla käsiensä varassa, nostaen kasvonsa Juhaa kohti. Turvonneet silmät kavalsivat, että mies oli itkenyt. Kuinka kauan, sitä Juha ei tiennyt. Hän kuitenkin epäili miehen istuneen eteisessä viimeiset puoli tuntia, hiljaiset kyyneleet valuen. Juha tiesi toisen olevan mieheksi tavallista herkempi, silti se aina sykähdytti häntä.
Juha auttoi miehen pystyyn ja puristi tämän lähelleen, haluten ruumiinsa lämmöllä kertoa, että välitti. Yrittäen elellään kumota aiemmin lausutut sanat. Pää painautui kaipaavana niskalle ja ilma purkautui huokauksena keuhkoista.
"Mä luulin jo, ettet sä enää tuu", kuului Anssin ääni vaimeana nyyhkäyksenä Juhan korvalla
Yleensä miesten riidellessä Juha lähti, mutta oli melko tarkalleen puolentoista tunnin päästä aina palannut, painanut suukon Anssin päälaelle ja riita oli sovittu. Siihen Anssi olikin luottanut aiemmin, siksi oli sattunut niin paljon, kun mies ei ollutkaan palannut. Ajatus toisen menettämisestä sai Anssin rutistamaan miestä vielä aavistuksen lujempaa.
"Sun pitäis tietää, että mä tuun aina takaisin. En mä pystyis olee", Juha silitti toisen vaaleita hiuksia suukottaen tätä ohimolle. "Mä oon Anssi oikeesti tosi pahoillani."
"Shh, anna olla. Oo vaan hetki siinä", Anssi kuiskasi hiljaa, nostaen kätensä haparoiden tunnustelemaan Juhan kasvoja.
Lämpimät kädet hakeutuivat poskille, hellästi ne silittivät leukaa, huulia, otsaa ja hiusrajaa. Tämä kuului miesten kohtaamisiin, se oli Anssin tapa kertoa, että oli kaivannut, se oli hänen tapansa katsoa toista kaipaavasti, se oli hänen tapansa nähdä. Kädet löysivät omille paikoilleen toisen niskaan ja jäivät silittämään hiusrajaa.
Anssi nosti leukansa hieromaan toisen poskea, kuin hakien oikeaa kohtaa. Juha hieraisi poskeaan leukaa vasten ja kiersi kätensä miehen vyötärön ympäri antamaan tukea toisen liikkeille. Anssi hengitti ilmaa toisen kasvoille kuljettaessaan leukansa otsan kautta Juhan toiselle poskelle. Miehen silmiä kuivasi, ei ollut tervettä kaivata näin paljon. Juha siveli peukaloillaan Anssin alaselän ihoa, kun tämä kuljetti huulensa toisen huulien yli, kuitenkin niitä suutelematta. Oli kestänyt aikansa ennen kuin Juha oli tottunut miehen nautiskelevaan, kiireettömään tapaan tehdä asioita.
"Ihana, upea, kaunis mies", Anssi henkäisi kuin olisi viimein varmistanut miehen olevan Juha. Sanat olivat laimea heijastus Anssin ajatuksista, mutta niin paljon jäi aina sanomatta. Kaikki vähä piti hyödyntää.
Toinen naurahti lempeästi hymyillen Anssin poskea vasten: "Et sä voi tietää. Et sä oo koskaan nähnyt mua." Äänessä narahti aavistus surumielisyyttä, olisivatko asiat toisin, jos olisi nähnyt?
"Ja silti mä näen sut paremmin kuin moni muu."
Juhan ajatukset katosivat suloiseen sumuun Anssin painaessa hellän, rakastavan suudelman hänen huulilleen. Ensimmäisen koko iltana. Miehen pehmeä ääni vasten hänen huuliaan kuitenkin tavoitti Juhan tajunnan:
"Mä tiedän kuka sä oot. Sä olet upea."
***
A/N: Mielipiteitä, oivalluksia, ennustuksia?
// Kiinnostaisiko itsenäinen jatko-osa (K-11)?
