Onpa ihana otsikko! Se herätti heti ajatuksia siitä, että huispaus olisi heitä yhteensaattava tekijä – ja tällä kertaa vähän toisella tapaa kuin kouluaikoina. Hetki, kun Harry saa ensimmäisen kerran lentää Fredin vanhalla luudalla on erityisen koskettava. Harrykin näyttää tajuavan tilanteen merkityksen ja tulkitsin, että lentäminen yhdessä oli hetki, jolloin molemmat tajusivat ensimmäisen kerran ystävyytensä syventyneen. Ei vielä romanttisessa mielessä, mutta kuitenkin.
Vaikka sitä ei tässä ole kirjoitettu, niin kuvittelisin, että nämä kaksi ovat jossain vaiheessa käyneet keskustelun siitä, mikä on Harryn rooli Georgen elämässä. Että vaikka hän tekee Georgen kanssa samoja asioita kuin mitä George teki veljensä kanssa, hän ei kuitenkaan ole korvike, vaan uusi kumppani. Voisin kuvitella, että se on asia johon Harry on kiinnittänyt huomiota ja ottanut sen puheisiin, ja luulen, että se olisi ajallisesti tapahtunut raapaleiden III ja IV välissä – romanttisia tunteita alkaa tulla IV:n kohdalla mukaan ja luulen, että siihen olisi Harryn osalta myös vaikuttanut tällainen keskustelu. Minusta meinaan Harryssa tapahtuu jonkinlainen rentoutuminen neljänteen raapaleeseen tultaessa.
Tykkäsin erityisesti ensimmäisen suudelman rakentumisesta! On lennetty, on märkää, molemmat ovat elossa ja iloisia, ja sitten katse kertoo sen, mitä molemmat ovat ehkä jo aavistelleet tapahtuvaksi. Ai että. <3
Minusta oli myös kiva, että toiseksi viimeisessä raapaleessa nostetaankin vielä voimakkaita surun tunteita esiin ja kerrotaan lukijalle selkeästi, että kaiken uuden ja ihanan rinnalla on yhä kaipuu ja suru. Viimeisen raapaleen lempparini oli kohta, jossa George leikkaa kakusta vähän isomman palan hänelle ja Fredille. Kaunis ajatus, mutta ei enää niin surullinen. Surusta on tullut muistamista.
Olipa todella nätisti rakennettu tarina rakkaudesta, mutta myös surusta ja toipumisesta. Kiitos! <3
