Kaipuun kuvat, S, Draco/Harry, oneshot

[Hazyel]

Kirjoittaja: Lauchuo
Ikäraja: S
Genre: angst, draama
Paritus: Draco/Harry
Vastuuvapaus: Hahmot omistaa Rowling, tarinaidean minä

A/N: Aina joskus löytyy yllättäen sellainen biisi, mikä inspiroi juuri johonkin tiettyyn tekstiin. Tämän kanssa kävi niin, tästä en edes voinut keskustella itseni kanssa, kun kuuntelin Haloo Helsingin Ihmisen kuvat -kappaletta. Tämä oli vaan pakko kirjoittaa. Nyt. Tämä myöskin aloittaa Saagahaasteeseen osallistuvan verseni, koska tässä tarinassa on niin paljon kerrottavaa.

Haasteet:
Saaga II - kirjoita oneshottien sarja
Yhtyeen tuotanto II (Haloo Helsinki: Ihmisen kuvat)
FanFic100 (023.   Rakastavaiset.)

Kaipuun kuvat

Harry heitti näkymättömyysviitan itsensä ja Dracon ympärille, otti kiinni Dracon kädestä ja hymyili. Draco vastasi hymyyn, puristi Harryn kättä ikään kuin rohkaisevasti ja parivaljakko kaikkoontui ja ilmestyi kohta jästikaupungin sivukujalle. Harry viikkasi näkymättömyysviitan laukkuunsa, nyökkäsi Dracolle ja käsi kädessä he kulkivat pois kujalta.

Neljä muuta pariskuntaa odotti jo elokuvateatterin edessä: Hermione yhdessä jästimiesystävänsä Calebin kanssa, Ron Padman kanssa (erään joulutanssiaisepisodin jälkeen kaikille oli ollut yllätys, kun Padma oli puoli vuotta sodan päättymisen jälkeen pyytänyt Ronia ulos, ja ehkä vielä enemmän yllätys oli, että he olivat vielä viiden vuoden jälkeenkin yhdessä), Ginny ja Luna yhdessä ja Pansy Terry Bootin kanssa. Harry halasi Hermionea ja Ronia ja nyökkäsi muille tervehdyksensä.

“Missä Blaise on?” Draco kysyi ja katsahti Pansyyn, joka kohautti olkiaan.

“En tiedä, hän perui viime tingassa. Ehkä jotain ongelmia kotona?” Pansy tokaisi ja niksautti niskojaan. “Mennäänkö?” Pansy vilautti Dracolle heleän hymyn. Draco hymähti vaisusti, muttei hymyillyt takaisin.

Viisi paria astelivat sisään jästielokuvateatteriin - oli ollut Hermionen idea, että he kaikki yhdessä viettäisivät muutaman kerran vuodessa yhteisen illan erilaisten jästiajanviettotapojen parissa. Nykypäivänä kun kukaan heistä (lukuunottamatta Hermionea) ei juurikaan käynyt vapaa-ajallaan jästipaikoissa, kaiken kokemansa jälkeen se ei tuntunut edes Harrylle enää omalta. Hermionen mukaan juuri siksi se olisi hyvä tapa viettää aikaa yhdessä - tehdä jotain sellaista, mitä kukaan heistä ei tekisi yksikseen.

Elokuvan jälkeen kaverukset suuntasivat ravintolaan, josta oli varattu pöytä valmiiksi. Kolmen ruokalajin illallinen sujui nauraen ja kuulumisia vaihdellen. Illan päätteeksi jokainen pareista erkani omille teilleen.

***

“Painu helvettiin!” Draco huudahti ja vielä puolitäysi kahvikuppi osui seinään Harryn takana. Kyyneleet valuivat pitkin miehen poskia, mutta hän käänsi selkänsä, kun Harry levitteli käsiään. Sivusilmällä Draco näki Harryn nappaavan näkymättömyysviitan eteisen naulakosta ja vaimea poksahdus kertoi miehen lähteneen. Draco huokaisi ja keräsi lannistuneena rikkinäiden kahvikupin sirpaleet ja pyyhki lattian kahvista. Taas kerran hän sätti itseään, miksi hänen piti aina suuttua niin pienistä asioista?

Sillä nyt hän oli yksin.

***

“Iltaa, Hermione”, Harry tokaisi Hermionen avatessa hänelle oven yllättyneenä. “Voinko tulla sisään?” Harry kysyi ja Hermione nyökkäsi.

“Onko kotona tapahtunut jotain?” Hermione kysyi kiehuttaessaan teevettä ja kaivaessaan kaapista keksipaketin pöytään.

“Äh, ei, Draco lähti viettämään iltaa ja minulle tuli tylsää kotona, Harry kohautti olkiaan ja otti kiitollisena vastaan Hermionen ojentaman teemukin. Hermione istahti häntä vastapäätä ja tarkasteli häntä syvääluotaavalla katseellaan.

“Vai niin”, Hermione tokaisi. Harry kohautti olkiaan uudestaan ja teemukit tyhjenivät hiljaisuudessa.

***

Draco kosketti varovasti Harryn olkapäätä. Harry pyyhkäisi käden pois omallaan ja kääntyi kyljelleen, piiloutui korviaan myöten peiton alle. Draco huokaisi ja kääntyi hänkin, selkä Harryn selkää vasten, kyyneleet taas silmistä valuen. Harry oli vieressä, mutta silti hän oli yksin.

Kyyneleiden suolainen maku kielellään Draco nukahti jälleen toivoen aamulla heräävänsä painajaisen loppumiseen.

***

Pansyn vuosien takaiset sanat kolkuttivat ovea Dracon mielessä. Ei, hän ei voisi antaa niille periksi, ei voisi. Sillä se tarkottaisi luovuttamista, se tarkottaisi... että hänen pitäisi myöntää olleensa väärässä. Eihän hän ollut? Draco nielaisi palan kurkussaan.

“Ei, meillä menee mainiosti. On vain... työstressiä”, Draco vastasi Pansyn kysymykseen ja hymyili perään. “Entä sinä ja Terry? Ette vaikuta yhtä läheisiltä kuin ennen” , Draco totesi naurahtaen. “Eikö hän olekaan tarpeeksi fiksu sinulle?”

“No, minä... tavallaan rakastan häntä vielä. Mutta olemme ehkä kasvaneet erillemme”, Pansy totesi ja hörppäsi tuliviskinsä loppuun. “Mennäänkö tanssimaan?” hän nousi pöydästä ja ojensi kätensä Dracolle. Draco nyökkäsi, joi kermakaljansa pohjat ja tarttui Pansyn käteen.

***

“Meidän täytyy puhua. Tämän on muututtava, tiedät sen itsekin”, Draco aneli, mutta Harry pudisti päätään.

“Ei, Draco. Ei se auta. Ei tule koskaan auttamaan. Ei mikään koskaan muutu. Sinä et koskaan muutu, et halua muuttua”, Harry vastasi ja kieltäytyi taas kerran puhumasta. Ratkaisemasta heidän ongelmiaan. Ja näin se aina alkoi. Draco yritti sovitella, kertoa mikä on pielessä, ehdottaa ratkaisua, puhua edes jotain. Muutakin kuin huutaa. Ja Harry torjui hänet. Sitten he viettivät mykkäkoulua - joskus päivän, joskus viikon. Kerran kuukauden. Ja lopulta kaikki räjähti käsiin, kumpikin suuttui toisilleen. Sen jälkeen kaikki olisi hetken ihan okei.

Ja sitten Harry taas sanoisi, ettei mikään muuttuisi. Ettei Draco muuttuisi. Koskaan. Ettei hän halunnut muuttua.

Pahinta oli, että Draco tiesi sen olevan totta.

[Parris]

Vaihdokkaista moimoimoi Sinä ja Haloo Helsinki on yksi mulle ikonisimmista Fini-yhdistelmistä, joten olikin oikein kivaa saada tämä luettavaksi ja kommentoitavaksi!

Tässä eniten mun mielenkiintoa raotti tämän rakenne. Tämä tuntuu inspiraatiobiisinsä ja otsikkonsa mukaiselta: yksittäiset kohtaukset tähtien välissä tuntuvat välähdyskuvilta, jotka voisi oikeastaan järjestää mihin tahansa järjestykseen, ja silti tämä tuntuisi jollain oudolla tavalla ehjältä kokonaisuudelta. Toisaalta se, että olet valinnut laittaa kohtaukset juuri tähän järjestykseen tuntuu merkitykselliseltä. Se, kuinka painokkaan roolin tuo viimeinen kohtauksen keskustelu nyt saa... mulle tulee fiilis tästä tekstistä, että kuvaat jännästi alaspäin suuntaavaa spiraalia. Tavallaan sitä, miten Dracon käytös pahenee ja pahenee mutta samaan aikaan on aina ollut tuollaista... Äh, minen osaa oikein kuvata sanoin sitä, mitä fiiliksiä tästä tekstistä tulee tuolla saralla, joten ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat A/N:ssa olevalla maininnalla siitä, että tää teksti tuli ulos tällaisena etkä voinut vaikuttaa siihen!

Tässä oli pari tosi kivaa yksityiskohtaa, jotka elävöittivät tämän arkista maailmaa kivasti ja venyttivät sen rajoja mielenkiintoisella tavalla. Ekana huomioin Hermionen jästimiesystävän, joka korostaa jästimaailman ja velhomaailman yhteensulautumaa Hermionessa. Olen jokseenkin surullinen siitä, että Harry on tämän ficin maailmassa hylännyt jästimaailman oikeastaan kokonaan, mutta toisaalta eipä hänellä sieltä paljon hyviä muistoja ollut (köh Dursleyt köh), niin sen takia varmaan olikin syleillyt vahvemmin velhopuoltaan. Toisena kiinnitin huomiota näkymättömyysviittaan noin vaan roikkumassa eteisen naulakossa - liekö sille ollut useinkin siis tarvetta, kun se noin näkyvällä paikalla oli? Tää vahvistaa ajatusta siitä, että tämän tekstin kohtaukset tietynlaisilla sirpaleina toistuvat ja peilautuvat toisistaan; Dracon ja Harryn suhde rakoilee pahasti.

Kiitokset, tämä oli mielenkiintoinen character study Dracoon ja Harryyn - en kummastakaan liikoja välitä hahmoina, mutta hyvin kirjoitetussa tekstissä heistä saa paljonkin irti. Oli kiva teksti! <3

[Fairy tale]

Kun tätä aloittaa lukemaan, ei voi aavistaakaan kuinka nopeasti tunnelma vaihtuukin toiseksi. Alku kuulostaa siltä, että tarina voisi jatkua vaikka kuinka monta sivua. Tekee itselleni välillä hyvää lukea Dracosta ja Harrysta, joilla ei mene hyvin vaan joita vaivaa ainainen kitka. Se jotenkin tässä parivaljakossa on, että jotenkin he ovat päätyneet yhteen ja vielä sittenkin kun ilo yhdessä olemisesta on hävinnyt, niin vieläkin ollaan yhdessä. Herää kysymys ovatko nämä kaksi jollain lailla riippuvaisia toisistaan, niin hyvässä kuin pahassakin.

Molemmat puhuvat ystävilleen puuta heinää jotka kysyvät miten menee. Heissä on paljon samaa. Dracon yksin jäämisen pelkoa onkin raotettu, mutta miksi Harry edelleen on suhteessa? Löytyykö Harrysta se sama pelko jäädä yksin. Minusta on vain hyvä ettei lukijalle anneta vastauksia, koska kysymykset ja epätietoisuuteen jääminen juuri ruokkivat tämän fikin tunnelmaa. Tuo valitsemasi kappale (jonka kuuntelin vasta lopuksi lukemisen päätteeksi) vahvistaisi jotenkin sitä että nämä kaksi vain jatkavat, vaikka välissä olisi ollutkin tuo kuukausi mykkäkoulua.

Tuo Dracon todellisuus oikein hyppää tuolta lukijan silmiin, kun päätät tämän niin että Draco itsekin käsittää että ei oikeasti halua muuttua itse, vaikka jotain muutosta kaipaakin. Kuinka kamalaa onkaan kuulla se Harryn suusta. Harry ei usko Dracon muuttuvan ja Draco myöntää sen itselleen.

Kiitos tästä ja hyvää kesän jatkoa.