Ficin nimi: Seinät huutaa: Mä vihaan sua
Kirjoittaja: Winga
Oikolukija: Finin ulkopuolinen mussukkainen
Ikäraja: S
Tyylilaji: angst
Paritus: Draco/Harry
Vastuuvapaus: Rowlingin hahmoja, minä leikin.
Yhteenveto: Talon seinät kaikuivat sanoja silloinkin, kun sen asuttajat olivat hiljaa.
Kirjoittajalta: Salainen ystävä -pelastuspartio ilmoittautuu! FractaAnima, tää on sulle, toivottavasti tykkäät!
Seinät huutaa: Mä vihaan sua
Riitoja. Aamusta iltaan huudettiin ja kirottiin. Talon seinät kaikuivat sanoja silloinkin, kun sen asuttajat olivat hiljaa. Silloinkin, kun oli vieraita, ilma oli sähköinen kirouksista, joita heiteltiin sanojen painoiksi.
Raskasta. Niin raskasta oli avata ovi taas illalla niin pitkän työpäivän jälkeen, pitkän päivän, koska sai olla poissa. Ja toinenkin. Joskus tultiin kotiin samaan aikaan, sähköisku messinkisestä kahvasta osui vahingossa itseen, koska sen oli nähnyt. Kirouksen. Tai aavistanut.
Draco ei jaksanut enää, ei tiennyt miten tässä oli käynyt näin, oli laskeuduttu lapsellisille tasoille. Sinne, missä he olivat eläneet joskus aikoinaan, kun eivät vielä tunteneet toisiaan. Ja sittenkin, silloin kun vihasivat toisiaan, tai hän vihasi kaikkea sitä mitä Harry edusti. Joka päivä hän mietti, josko tänään hän lähtisi, pakkaisi tavaransa. Tai Harryn tavarat, mutta tämä oli Harryn talo, ei hänen.
Toisinaan iltaisin Harry kokkasi, muistutti itselleen, että he olivat suhteessa, yhä. Että he olivat rakastuneet toisiinsa. Silloin joskus, vuosia sitten. Mutta milloin se oli loppunut?
Kaikki alkoi niin väärin, mutta sitä ei enää muisteltu. Oli turhaa muistella mitä ei voinut muuttaa. Eikä sitä halunnutkaan. Halusi muuttaa tämän hetken, nämä tunteet, palata menneeseen.
Niin, toisinaan Harry kokkasi. Hän rakensi ruokailuhuoneeseen suojan aamujen, päivien, iltojen huudoilta. Rakensi tilan, jossa sai olla rauhassa, ja yritti. Yritti olla hyvä aviomies, yritti kuunnella, kertoa, puhua, keskustella. Jos vaikka kaiken saisi korjattua, sitä hän yritti, vaikka ehkä. Vaikka ehkä se oli turhaa.
Draco näki mitä Harry yritti, yritti itsekin. Joskus otti sormuksen sormestaan, luki sen kaiverruksen. Sen lyhyet, ytimekkäät sanat. Rakastan. Ikuisesti. H. Eikä mennyt kauan unohtaa sitä, olihan Harrykin, olihan Harrynkin pakko unohtaa.
Ei kai heistä kumpikaan tiennyt miten tähän oltiin päädytty. Tai ehkä. Ehkä jos mietti oikein tarkkaan. Muisti, miten luotiin uria, vietettiin pitkiä päiviä työskennellen. Harry ei halunnut puhua töistä ja sulkeutui. Hermione sanoi joskus, että toinen ura olisi parempi. Draco oli ottanut vastaan nimen ja osoitteen, kun Hermione sanoi, että terapia voisi auttaa. Heitä molempia.
Draco ei halunnut puhua töistä, koska Harry ei puhunut. Eikä se auttanut. Hiljaisuus kasvoi vähitellen, otti tilaa, eikä Draco ehkä tuntenut Harrya enää. Eikä Harry ehkä tuntenut Dracoa enää.
Hiljaisuus kasvoi, kasvoi, niin suureksi, että lopulta se räjähti heidän kasvoilleen. Ja sitten tuli huuto.
Sitten tulivat kiroukset.
Lopulta jäljellä oli kaiku huudoista hiljaisessakin asunnossa.
Eikä se ollut vain kuviteltu kaiku, ei aina. Joskus Harry oli kehittänyt eteenpäin loitsua, tehnyt vahvemman, joka toisti hänen vihaisia sanojaan. Koko päivän, koko viikon. Ja Draco opetteli sen myös, ja lopulta he huusivat toisilleen, vaikka istuivat tuoleillaan hiljaa. Vaikka olivat eri huoneissa. Vaikka olivat toisessa maassa.
Joskus Draco muisti, kuinka oli luottanut. Kuinka yhä luotti? Luotti, että Harry ei pettäisi, ei lähtisi, ei unohtaisi; rakastaisi, haluaisi. Mutta entä nyt?
Nyt, nyt kun sattui avata ovi, fyysisestikin. Draco olisi halunnut palata aikoihin, jolloin kaikki oli ollut helppoa. Olisi halunnut suudella Harrya vielä kuin ennenkin, vaikka joskus hän mietti halusiko sittenkään.
Ehkä Harry olisi taas tänään valmistanut heille aterian. Laittanut ruusukimpun maljakkoon, etsinyt sen reseptin, jonka Draco oli maininnut joskus. Muistanut, millaista ennen oli. Tai yrittänyt, yrittänyt matkustaa ajassa taaksepäin ilman ajankääntäjää. Olisikin sellainen. Ehkä Harry olisi tänään valmis keskustelemaan, vihdoin, siitä kaikesta mikä heidän välillään kiersi.
Mutta ehkä eteisessä odottaisi seinistä kimpoileva huuto, vihainen äkäinen ärtyisä. Ehkä Harry ei olisi kotona. Ehkä ruoassa olisi jotain.
Draco sulki silmänsä oven edessä. Ehkä pitäisi vain kääntyä pois.