Hänelle minulta #1
En ollut päässyt yli vielä edellisestä suhteesta. Katsellessani sinisiä silmiäsi, hukuin välillä menneisyyteen, joka palasi mieleeni utuisina muistoina, joissa minä hymyilin ja hän näytti onnelliselta.
Hän jatkoi omaa elämäänsä maapallon toisella puolella. Ja minä omaani sen toisella. Vakuuttelin itselleni, että kaikki oli ohi ja että häntä ei ollut enää olemassa minulle. Olihan hän vain jättänyt jälkeensä haavoja sydämeeni, joka oli edelleen rikki, vaikka ajattelin sen jo eheytyneen.
Minä näin sinua muutamia kertoja. Keskustelimme tulevaisuudesta ja parisuhteesta, mutta silti kumpikaan ei halunnut sanoa ääneen sitä, mitä välillämme oli. Ja minä ajattelin kykeneväni odottamaan sitä oikeaa hetkeä, joka tulisi lopulta.
Sitten sinä lähdit pois ja minä kamppailin sydänsurujeni kanssa. Lakkasin syömästä ja nukkumasta. Menetin sen pienen kipinän, joka oli pitänyt minut kiinni elämässä. En halunnut kuolla, mutten olisi aina jaksanut elää. Jouduin pakottamaan itseni aamuisin ylös sängystä, kun aurinko oli jo laskenut ja ulkona oli pimeää.
Olin onneton. Toisina päivinä itkin. Toisina vihasin sinua. Tai halusin vihata, mutta oikeasti en pystynyt siihenkään. Ethän ollut tehnyt väärin minua kohtaan. Ja kaiken aikaa sisälläni kyti rakkaus, joka pakotti minut jälleen syömään ja elämään.
Päätin, että eläisin itseäni varten. Ja että oppisin rakastamaan itseäni, jotta olisin valmis, kun sinäkin viimein olisit. Ja vaikka ajattelin, ettei häntä enää ollut olemassa minulle, hän oli kaiken aikaa.
Ja niin minä päätin kirjoittaa niin kauan hänestä, että lopulta en enää jaksaisi. Ja viimein unohtaisin hänet lopullisesti. Unohtaisin tarinamme, joka alkoi tuikkivan tähtitaivaan alla. Ja unohtaisin tähdet, joista tuli osa meitä. Osa tätä tarinaa, jonka olisi pitänyt jo päättyä.
