Otsikko: Halla sydämessä
Kirjoittaja: LillaMyy
Ikäraja: K-11
Hahmot: Olexandr & Yuri
Oikolukija: –
Tyylilaji: post-apokalyptinen scifi
Tiivistelmä: Olexandr muistelee menneitä, ja ihmettelee elossa oloaan.
Haasteet: Kirjoittamisen kuudestilaukeava, Teelusikan tunneskaala, Originaali10 & Genretasohaaste
K/H: Onneksi minulla on mies, jolla on paljon ideoita, tai tämä olisi jäänyt kirjoittamatta.
Idea tulee siis täysin poikaystävältäni, joka auttoi tämän kanssa enemmän kuin tarpeeksi.
Halla sydämessä
Rääkäisy.
Ja toinen.
Sitten.
Syvä hiljaisuus.
Olexandr ja Yuri piilottelevat Stalinin hampaan pimennossa, kun demonilepakot kaartavat toiseen suuntaan Moskovan synkeällä taivaalla.
Vasta monta minuuttia myöhemmin eriparikaksikko uskaltaa kävellä takaisin aukiolle. Olexandr sytyttää tottunein sormin pienen nuotion lämmittämään sisintä.
”Miksi et ampunut niitä?” Yuri ihmettelee ja katsoo Olexandrin kantamaa Dragunovia.
”Niitä oli liikaa”, vanha mies vastaa ykskantaan.
”Ei kai kolme ole liikaa?” Yuri päivittelee.
”On.”
Kaksitoistavuotias poika kurottaa käsiään pitkälle nuotion ylle, kunnes vanhus kiskaisee ne taemmas.
”Poltat vielä hihasi”, Olexandr toteaa. Yuri yrittää seisoa samassa asennossa kuin vanhempikin mies, mutta huomaa sen hankalaksi ja istahtaa tuhkan peittämälle kiveykselle.
”Kerro taas se tarina”, poika pyytää niin monetta kertaa, että Olexandr on tippunut laskuista jo vuosi sitten. Vanhus kääntää kaasunaamariaan parempaan asentoon ja huokaisee syvään.
”Sen jälkeen, kun Suuri Tuho ajoi ihmiset maan alle, löytyi tarvikkeita helpommin, mutta niistä oli enemmän kiistaa. Luulimme löytäneemme jättipotin, kun löysimme ambulanssin punaiselta torilta. Sergei otti Vasilin mukaansa tutkimaan ambulanssia ja jätti minut pitämään vahtia Dragunovini kanssa”, vanha mies kertoo aivan kuten ennenkin.
Kolmikon epäonneksi paikalle oli kolmisenkymmentä vuotta aikaisemmin saapunut toinenkin iskuryhmä putsaamaan ambulanssia tarvikkeista. Sergei ja Vasil olivat ehtineet juuri ja juuri kurkistaa ambulanssin sisään, kun Olexandr oli välittänyt radiopuhelimella tiedon, että he olivat saaneet seuraa. Ammuskelu oli alkanut vain hetkeä varoitusta myöhemmin
Sergei oli saanut kuolettavan osuman lähes heti tulituksen alkamisen jälkeen, ja Vasilin ja Olexandrin oli täytynyt jättää joukkueensa johtaja sinne. Demonilepakot olivat ilmaantuneet paikalle joko veren tai laukausten houkuttelemina niin sankoin joukoin, että kahden ihmisen ammukset eivät olisi riittäneet suojautumaan niiden kynsiltä kovin pitkään.
Pari päivää myöhemmin myös Vasil oli kuollut ambulanssilta saamaansa säteilymyrkytykseen. Pieni lääkelaukku oli ainoa, mitä jäi lopulta jäljelle kaksikon suurelta ryöstöretkeltä. Vasil ei ehtinyt edes kuulla pelastaneensa erää pienen tytön hengen tuomillaan lääkkeillä, ennen kuin myrkytys vei hänet.
”Anya ehti saada sinut, ennen kuin säteilystä aiheutuva syöpä vei hänetkin”, Olexandr lopettaa tarinansa ja alkaa miettiä hiljaa itsekseen. Miksi hän oli selviytynyt näin vanhaksi? Miksi muut olivat kadonneet hänen ympäriltään ja jättäneet äärettömän ikävän?
Olexandr ei tuntenut ketään koko Moskovan alueella, joka olisi elänyt Suuren Tuhon jälkeen yhtä pitkään kuin hän. Eikä tuntenut varmaan kukaan muukaan. Jos ei Suuren Tuhon jälkeensä jättämä säteily tai ihmisten väliset kahinat vieneet ihmisiä, niin demonilepakot hoitivat sitten homman. Olexandr oli nähnyt niistä kaikki ja selvinnyt niistä tahtomattaankin.