Ripple: kiva, että Juusesta lukeminen miellyttää, mie oon kyllä nauttinut siitä kirjoittamisesta :') ja pakko sanoa, että tässä kohtaa Danin radiohiljaisuus on ihan ymmärrettävää. Mutta siitäkin lisää sitten jahka purkukiekossa päästään tuohon asti. kiitos kommentista!
Jouduin jättämään tämän kirjoittamisen kesken hetkeksi, koska menin aivan asklöjdfaf kaikista tunteista ja en oikein vieläkään ole saanut itseäni koottua tämän kanssa. Nyt hypätään aika pitkälle tulevaisuuteen, viisi vuotta Jään, k15, jälkeen, kaksi vuotta Umpijään, k11, jälkeen. Tähän väliin sopii aika paljon kaikkea, mutta eiköhän sinnekin päästä. :') en oikein nyt osaa sanoa mitään muuta kuin että huhhuh ja näköjään nämä pystyy tähänkin. olkaa hyvä.
3.
2018
Juuse parkkeeraa auton punaiseksi maalatun hirsitalon pihaan. Pihassa on muutama auto, Juuse tunnistaa yhden. Talon pihassa on punainen polkupyörä ja kuistin kaiteeseen nojaa potkulauta. Toukokuun alun aurinko paistaa korkealla, varjot ovat syviä.
Juuse sammuttaa auton, radio hiljenee samalla ja autoon tulee hiljaista. Juuse avaa turvavyön ja vilkaisee nopeasti Danielia. Se istuu paikoillaan ja hipelöi takkinsa hupun kiristysnauhaa sormien välissä.
“Maa kutsuu”, Juuse sanoo. Daniel hymähtää, nauha tipahtaa sen sormista.
Juuse puree huultaan, hän vilkaisee pihalle, se näyttää hiljaiselta, eikä kukaan ole vielä ainakaan ulkona asti odottamassa heitä.
Daniel on ollut vielä lähtiessä okei, se on käskenyt Juusen vaihtaa paitaa siistimpään,
vaikka ne onkin vaan Leon synttärit niin et sä voi lähtee tossa, siinä on liimaa, ja se on vastannut
tiiän kun Juuse on sanonut, että
ei sun oo pakko lähteä mukaan. Mutta puolentoista tunnin automatka on pikkuhiljaa vetänyt sen takaisin epäröintiin, ja mitä lähemmäs he ovat tulleen Juulian ja Iljan vastavalmistunutta omakotitaloa, sitä hiljaisemmaksi ja etäämmäksi se on muuttunut.
“Ei meidän tarvi olla kauan”, Juuse sanoo. “Leo täyttää neljä, ei se kuitenkaan välittäisi.”
“En mä sitä”, Daniel mutisee, se ei katso Juuseen puhuessaan.
Juuse haluaisi ajaa auton syvälle mäntymetsään ja siellä, piilossa kaikilta, pakottaa Danielin katsomaan itseään, muistuttaa sille, että se on
ihan okei, jos jännittää, että heidän asiansa eivät kuulu muille, että
kaikki on okei.
Juusea turhauttaa ja harmittaa. He olisivat voineet välttyä tältä, jos asioista olisi puhuttu jo kotona. Nyt kaikki mene vain hankalaksi ja Juusen kylkiluiden alle piiloutunut epävarmuus kaivaa itselleen enemmän ja enemmän tilaa.
“Mikä sitten?” Juuse kysyy, hän kuulee omassa äänessään kireyden ja varovaisuuden, häntä pelottaa, että he kiertävät kehää, eikä se solmu koskaan aukea.
“En mä ees ‒”, Dani aloittaa, se etsii sanoja, “mulla on ihan muut asiat mielessä.”
“Okei”, Juuse sanoo. “Miksi me sitten istutaan edelleen autossa?”
Daniel katsoo Juuseen ja Juuse katsoo takaisin. Aika kuluu.
“Kokeile”, Daniel sanoo, se ojentaa kätensä keskikonsolin yli kohti Juusea. Juuse rypistää otsaansa, mutta tietää, mitä Daniel tarkoittaa. Hän laittaa etu- ja keskisormen Danielin takin hihasta sisään, etsii pulssin sormiensa alle. Se on tasainen, mutta kiivas.
“Tää on ihan vitun tyhmää”, Daniel sanoo, sen pulssi kiihtyy sen sanoista. “Mutta mua ahistaa, kun sun siskolla on tällanen täydellinen idyllielämä. Tai siis, ei tietenkään kenenkään elämä ole täydellistä, mutta sä tiedät mitä mä tarkoitan. Niillä on kaikki. Ja sä oot joutunut tyytymään muhun. Ja mä en oo todellakaan täydellinen, vaan ihan
vitun fucked up. Että sulla on sikäli käynyt ihan vitun paska mäihä. Ja mua pelottaa, että sä tajuat joku kerta, että en mä pysty kahteen lapseen, tilavolvoon ja järvimaisemaan.”
Juusen huojennus tulee ulos hengähdyksenä, hän kiertää sormet Danielin ranteen ympärille. Danielin pulssi jyskyttää Juusen kämmentä vasten.
“Dani hei”, Juuse sanoo, “mä rakastan sua. Ja tuskin me oltais tässä, jos mä haluaisin kaksi lasta ja volvon.”
Daniel hymähtää. Sen pulssi tasaantuu.
“Ja musta mulla kävi aika hyvä mäihä”, Juuse sanoo vielä.
“Jos sä jatkat vielä, en enää usko sua”, Daniel sanoo.
“Uhallani jatkan”, Juuse sanoo, silittää peukalolla Danielin kämmenensyrjää. “Eiköhän me kumpikin tiedetä, mihin ollaan ryhdytty. Sä saat olla just niin fucked up kuin oot, kunhan oot mun kanssa.”
Daniel hymyilee vähän. “Okei.”
“Hyvä. Joko mennään?” Juuse kysyy. Daniel nyökkää, Juuse päästää irti sen kädestä ja he astuvat ulos autosta. Juuse ottaa takapenkiltä paketin ja kortin, kortissa on Ryhmä Hau ja takana Danielin käsialalla onnentoivotukset ja
toivoo Juuse ja Dani. Juusea on hymyilyttänyt, kun Daniel on kirjoittanut sitä.
Juuse paiskaa takaoven kiinni, etsii autonavaimet taskustaan ja laittaa ovet lukkoon. Hän on jo menossa ovelle.
“Oota”, Daniel sanoo. Juuse kääntyy ja kohottaa Danielille kulmiaan, Daniel hymähtää ja nykii Juusea lähemmäksi kyynärvarresta. Juuse ei laita vastaan, vaikka näkee kuinka Amanda kuikkii eteisen ikkunasta ulos.
Kun Daniel on saanut Juusen tarpeeksi lähelle, se laittaa toisen käden Juusen niskan taakse ja suutelee. Siitä ei meinaa tulla mitään, Juusea hymyilyttää vähän liikaa, tavarat käsissä lipsuu, kun hän asettaa kätensä Danielin vyötäisille.
“Kiitti”, Daniel mutisee lähinnä Juusen suuhun.
“Ei mitään”, Juuse vastaa, “maksat mulle takas joskus.”
“Selvä.”
Juuse pussaa Danielia uudestaan.
“Siitä järvimaisemasta me voitais kyllä puhua vielä”, hän sanoo sitten. Daniel tyrskähtää ja tönäisee Juusen irti itsestään.
“Katotaan sitä sitten joskus”, Daniel sanoo, tönii Juusea ovelle.
Juuse virnistää Danielille vielä ennen kuin painaa lähinnä näön vuoksi ovikelloa. Ovi avautuu hetken päästä, Juulia virnuilee ovensuussa.
“Mikä kesti?” se kysyy. Juuse ei ehdi sanoa mitään, kun Amanda törmää innostuksissaan äitiinsä.
“Mä näin kun noi pussaili pihalla”, Amanda ilmoittaa ja hymyilee etuhampaatonta hymyään.
“Jaaha, no ihmekös että kesti”, Juulia sanoo ja päästää heidät sisään.
Leo juoksee jostain eteiseen, se ei edes huomoi Juusea, vaan menee suoraan Danielin luo ja alkaa esitellä sille jotain lahjaksi saamaansa lelua, jota Daniel ihmettelee Leon iloksi.
Juusen sisällä on lämmintä ja rakkautta.