Otsikko: Ystäväkoru 2.0
Ikäraja: S
Fandom: Harry Potter, next generation, yrittää olla canon compliant kirotun lapsen kanssa... ainakin periaatteessa, en usko spoilaavan silti yhtään.
Paritus: Albus/Scorpius
Genre: UST (jotain sinne päin) ja fluff
Vastuuvapaus: Lainaan vain.
Sanoja: noin 2000
Yhteenveto: Albus ja Scorpius ovat seitsemännellä Tylypahkassa. He ovat parhaita ystäviä ja siksi Albus haluaa antaa tärkeän lahjan bestikselleen tämän syntymäpäivänä. Scorpius on syntynyt ilmeisesti 13.01.2006, joten tämä sijoittuu laskujeni mukaan vuoteen 2024! A/N: Tämä on
Salainen Ystävä IV -teksti
Violetulle, toivottavasti pidät! Poimin hänen toiveistaan genren (UST ja fluff) ja parituksen. Yleensä kirjoitan originaalia, mutta nyt mulla on selvästi tällainen yritys uskaltaa kirjoittaa fanfictionia, koska toinen fikki heti perään
ja eka HP-fikki. Lisäksi osallistun tällä haasteeseen
Teelusikan tunneskaala II tunteella
huojentuneisuus.
y s t ä v ä k o r u 2.0
Albus Potter viimeisteli rautapadassa hautuvaa rohdosta. Se ei liittynyt mitenkään hänen seitsemännen vuoden opintoihinsa, mutta oli muuten tarpeen. Hän aikoi nimittäin valaa lahjan ja sitä varten Albus tarvitsi kolme osaa: rohdon, muodonmuutoksen ja loitsun. Muodonmuutoksissa (ja loitsuissakin) Scorpius oli valovuosia Albusta parempi, mutta käytännössä ensimmäistä kertaa hän ei voinut pyytää apua Scorpiukselta, sillä lahja
oli Scorpiukselle.
Tippa kuhnuriuutetta ja keitos olisi valmis tekeytymään kahdeksi vuorokaudeksi. Albus napautti padan reunaa taikasauvallaan ja asetti muistutuksen kännykkäänsä.
Älypuhelimet olivat Tylypahkassa kiellettyjä oppitunneilla, mutta professorit eivät voineet estää oppilaitaan selailemasta velhonettiä vapaa-ajallaan tai lähettämästä viestejä toisilleen.
Al, illallinen! Albus hymyili kirkkaalle ruudulle ja tunki puhelimen kaapunsa taskuun ja sauvan hihaansa.
✧✧✧
Vihreä solmio roikkui rennosti Albuksen kaulan ympärillä ja poskipäitä kutittelivat liian pitkiksi kasvaneet, vallattomat ja mustat kiharat, kun hän pysähtyi ystävänsä eteen ja heitti ylävitosen. Albus oli kuluneen vuoden aikana venähtänyt melkein Scorpiuksen mittaiseksi. Kaksi pitkänhuiskeaa poikaa hengittivät keuhkonsa täyteen herkullisia tuoksuja ja Scorpiusta hymyilytti Albuksen tyytyväinen ilme.
Kesäisin Albus oli liikuttavan kesakkoinen, mutta nyt oli tammikuun ensimmäinen viikko ja Albus oli kalpea. Kalpea ja nälkäinen, Scorpius huomioi. Suuressa salissa oli tarjolla talvikurpitsapiirasta, pepperonipitsaa, pähkinäisiä uunijuureksia ja mustajuurikeittoa, Albus haarukoi ja lusikoi vuoroin suuhunsa kaikkea. Scorpius naurahti ja siemaili höyryäävää, kermaisen vaaleaa sosekeittoa suuhunsa, tarkkaillen samalla Albusta. ”Mikä kiire sulla on, kun oot noin hädissäsi syömässä?”
”Pitää vielä tänään ehtiä, tota, jatkaa yhtä projektia.”
”Liemien?”
”Mitä?!”
”…No taikajuomat on ainoa sun aineista, jota mä en opiskele?”
Albus punastui pienesti ja nyökkäili rivakasti. Scorpius hymyili ja siristi aavistuksen silmiään. Albus oli luihuiseksi hämmästyttävän surkea valehtelija. Tai sitten Scorpius vain tunsi parhaan ystävänsä jokaisen ilmeenväreen, huulten hermostuneen puraisun ja silmille valuvien kiehkuroiden aiheuttaman ärtymyksen.
✧✧✧
He ovat olleet ystäviä niin kauan, että syntymäpäivälahjapanokset ovat vuosi vuodelta kohonneet aivan älyttömyyksiin. Mutta minkäs teit, Scorpius täyttäisi kahdeksantoista alle viikon kuluttua ja Albuksen olisi saatava lahja valmiiksi ennen sitä ja onnistua vielä pitämään se siihen asti salaisuutena.
Kumpikin heistä oli melko varakkaasta perheestä, joten he olivat tottuneet kivoihin joulu- ja synttärilahjoihin. Tänä vuonna Albus kuitenkin halusi tehdä jotain itse. Hän oli surffaillut velhonetin jokaisella keskustelupalstalla ja etsinyt sopivaa ideaa, kunnes oli sen keksinyt.
Nyt Albusta oli kuitenkin alkanut hieman epäilyttää. Mitä jos lahja on Scorpiuksen mielestä ihan nolo? Mitä, jos Albus paljastuu? Hän kuitenkin kuvitteli tuntevansa ystävänsä sen verran läpikotaisin, että uskoi Scorpiuksen olevan vain iloinen merkityksellisestä lahjasta… Toivottavasti.
Liemi onnistui kaikesta päätellen juuri nappiin, mutta se olikin Albuksen vahvuuksia ja nyt olisi edessä hankalimmat osuudet, muodonmuutos ja loitsu. Albuksen edessä oli Scorpiuksen ja Albuksen kakkosvuonna toisilleen askartelemat ystävyysnauhat. Oli suoranainen ihme, että molemmat olivat tallessa, mutta niissä olisi juuri riittävästi tunnetta ja puhdasta ystävyyttä nivoutuneena, että ne olisivat täydelliset tähän ystävyyskoru 2.0:aan.
Ensiksi Albus kopioi monimutkaisella loitsujen sarjalla ystävyysnauhojen ytimen ja ajatuksen, ja upotti ne sitten väreilevänä vanana pöydällä lepäävään messinkikimpaleeseen. Sen jälkeen hän pehmensi messingin ja alkoi valaa sitä uuteen muotoon.
✧✧✧
Albus palasi ”läksyjensä" parista myöhään. Scorpius olisi halunnut pelata ystävänsä kanssa, mutta oli sitten uppoutunut kirjaansa sen sijaan, mikä ei ollut kyllä mikään huono vaihtoehto. Scorpius rakasti lukemista.
Tummahiuksinen, solakka ystävä lysähti Scorpiuksen viereen tummanvihreälle merikäärmeennahkasohvalle ja painoi päänsä toisen syliin. Silmiään pyöritelleen Scorpius jatkoi lukemista ja tuki kirjansa Albuksen otsaan.
”Se painaa mua…”
”Voi voi.”
”Lue mulle.”
”Frithiof Menling oli filosofi ja 1520-luvun merkittävimpiä messingin taikavalajia, häntä luetaan edelleen ja Menlingin urasta..-"
”Mikä kirja tää on", Albus keskeytti ja repi kirjan päänsä päältä, ”mä lainaan tämän sulta.”
Scorpiuksen huulten välistä pääsi pieni ilahtuneen yllättynyt inahdus ja hän antoi Albuksen ottaa kirjan oikein mielihyvin. Albus laski kirjan vatsalleen ja katseli Scorpiusta virnuillen. Tyrmien vihertävä takkatulien kajo sai Albuksen terävöityneet piirteet erottumaan selvemmin. Sillä oli vahvat, tummat kulmakarvat, suuret
harrypotterin vihreät silmät, suora nenä ja pehmeännäköiset, turpeat huulet. Aina pureskellut. Ja kesäisin koko naama pisamilla, näin talvisin ja hämärässä Scorpius ei pystynyt erottamaan kuin muutaman nenällä ja poskipäillä.
”Saat lainata”, Scorpius henkäisi ja näpäytti hennosti sormellaan Albuksen nenänpäätä, ”nyt nouses siitä, läskipää, niin mennään meidän tyrmään palelemaan.”
Albus nousi, kuiskasi jotain ja heilautti taikasauvaansa virnistäen. ”No niin, nyt on herralle tilattu huoneeseemme jo kuule iloisesti rätisevä takkatuli.”
Scorpius tuhahti hymyillen. Albus oli niin hassu, jos se tajuaisi kuinka usein teki vahingossa romanttisia juttuja ja kuinka paljon Scorpius niistä ilahtui, niin varmasti lopettaisi heti.
Vielä edellisvuonna Scorpius ja Albus olivat jakaneet makuuhuoneensa kahden muun pojan kanssa, mutta kaikki seitsemäsluokkalaiset saivat kahden hengen huoneet. Heidän oveensa Albus on kirjoittanut kultaisena hehkuvin kirjaimin
Albius ja Scorpus ja se oli Scorpiuksen mielestä niin ääliömäisen söpöä, että hänen poskensa nykivät joka kerta kun hän astui huoneeseen.
Heillä ei ollut huoneessaan edes mitään ”puolia", vaan kiviseinäinen yksiö oli sisustettu ripotellen ja sommitellen sekaisin kummankin tavaroita ja julisteita. Hyvä on,
ehkä Scorpiuksen kädenjälki näkyi hieman enemmän kuin Albuksen, mutta yhtä lailla se oli
heidän oma paikkansa.
Albus nosti Scorpiuksen alkemiakirjan yöpöydälleen, ripusti olalla roikkuneen solmion naulaan ja riisui kaapunsa. Kaavun alla Albuksella oli harmaa kollari ja kapeat farkut. Albus kurkisti Scorpiukseen päin ja kohautti kulmiaan nauraen, napautti taikasauvallaan kännykkäänsä ja huoneessa alkoi soida musiikki. Albus rakasti ysärijästimusiikkia. Se kertoi tämän biisin olevan Snown
Informer. Scorpius ei ollut kuullut kappaletta aiemmin (kuten ei yleensä mitään Albuksen musiikeista), mutta hän tykkäsi siitä heti, sillä rytmikäs biisi sai Albuksen heiluttelemaan olkiaan ja ravistelemaan virnistellen hiuksiaan kasvoilleen.
✧✧✧
Lahja oli valmis. Albus katseli sitä tyytyväisenä ja pyyhki nihkeällä pyyhkeellä kiiltäväksi. Alkemian oppikirjasta oli ollut hyötyä messingin muodonmuutoksessa ja lopputulos oli siisti. Scorpiuksen syntymäpäivä olisi huomenna. Nyt oli perjantai-ilta ja Luihuisten tyrmissä olisi todennäköisesti jonkinlaiset bileet, joten Albuksen oli kiirehdittävä, ettei herättäisi poissaolollaan huomiota.
Albus kääri lahjan sanattomalla taialla pakettiin ja sulloi kaapunsa taskuun.
Oleskeluhuoneessa
oli pienimuotoiset juhlat käynnissä, kuten Albus oli arvellutkin. Kuutosluokkalaisista muutama oppilas oli perustanut bändin ja he tykkäsivät esiintyä aika usein. Ei se Albusta haitannut, he soittivat ihan hyvää musiikkia. Se oli sellaista vähän psykedeelistä akustisen ja taialla tehostetun yhdistelmää.
Normaali kalsea vihreä sävy oli taiottu kimmeltämään kaikin sateenkaaren värein ja sohvapöydillä oli punssia ja rivissä pulloja tuliviskiä. Albus bongasi Scorpiuksen kaatamassa itselleen lasillista boolia. Vaalea tukka oli jotenkin erilainen kuin yleensä. Se oli jotenkin... lennokas. Vaikka Scorpius käänsi päätään nopeasti, hiukset seurasivat liikettä hitaammin. Hiukset käyttäytyivät kuin ne olisivat veden alla.
“Mikä tää on?” Albus naurahti asteltuaan Scorpiuksen kanssa kuuloetäisyydelle ja työnsi sormensa ilmassa uiviin, platinanvaaleisiin hiuksiin. Scorpius laski katseensa ja suu mutristui mietteliääksi.
“Se on semmoinen, bileloitsu...” Scorpius vastasi ja Albus veti kätensä takaisin.
Scorpiuksella on ollut nyt viimeisellä vuodella useita tällaisia, uusia juttuja. Se pukeutui eri tavalla, se saattoi laittautua aamuisin ties miten kauan ja se jakoi Albukselle kummallisia ilmeitä. Nyt Scorpiuksella oli uusi tukka ja silmissä jotain hohtavaa. Sillä oli jalassaan mustat nahkakengät, korkeat mustat polvisukat ja mustat polvien yläpuolelle jäävät housut. Niiden kanssa musta, myös polvien yläpuolelle jäävä kaapu. Albukselle tuli kiire vaihtaa itsekin paremmat vaatteet, jos kerran Scorpiuskin oli laittautunut niin hienoksi. Hän ei halunnut jäädä kakkoseksi.
Palatessaan oleskeluhuoneeseen, oli musiikki vaihtunut tasaisemmaksi ja basso voimakkaammaksi. Scorpius tanssahteli jonkun ykkösluokkalaisen tytön kanssa ja Albusta hymyilytti. Hän istui vihreälle sohvalle, joka oli siirretty seinän viereen, jotta lattiatila olisi avarampi. Albus kutsui käteensä lasinpohjallisen tuliviskiä ja alkoi siemailla sitä seuraten parasta ystäväänsä tanssilattialla. Scorpius oli sulava. Albus muisteli ystäväänsä nuorempana, jolloin toinen oli ollut varsinaisen kömpelö. Pari kulunutta vuotta oli tehnyt Scorpiukselle hyvää, se oli oppinut kantamaan hoikkaa kehoaan, sen kasvot olivat sopusuhtaistuneet ja aikaisemmin jotenkin möllöttävän isot silmät olivat nyt vain, sopivat ja kauniit.
“Albus! Sä tykkäät tanssia, miksi vaan nökötät täällä?” Scorpius kysyi istahdettuaan Albuksen viereen. Scorpius nojasi päätään Albuksen olkaan ja uiskentelevat hiukset silittelivät pehmeästi Albuksen leukaa. Se tuntui oikeastaan aika mukavalta, kuin joku paijailisi höyhenillä poskea.
“Sä olit niin vallannut koko lattian, etten tohtinut tulla viemään huomiota mun uskomattomilla muuveilla.”
“
Me oltaisi voitu yhdessä valaista tanssilattia”, Scorpius virnisti ja kumpikin nauroi.
“Ehkä vielä jonain päivänä”, Albus sanoi ja pussasi ystävänsä otsaa hymyillen. Scorpius pyöräytti silmiään ja Albus tarkisti kännykästään kellonajan. Kymmentä vaille puolenyön jo. “Sä oot kohta kahdeksantoista.”
“No kappas!” Scorpius oli yllättyvinään ja Albus tunsi poskiensa lämpenevän. Vaikka he viettivät käytännössä kaiken aikansa samassa tilassa, hän ei saanut tarpeekseen. Scorpiuksen huumori oli hauskaa, Scorpius oli nokkela ja Scorpius sai Albuksen tuntemaan itsensä taitavaksi ja tärkeäksi.
“Sun pitäisi varmaan kaataa itsellesi joku täksi illaksi, ei hätää, voin vaikka leiriytyä tähän sohvalle siksi aikaa”, Albus sanoi, eikä voinut katsoa Scorpiusta silmiin, “kato, synttäreiden kunniaksi joku sängynlämmittäjä.”
“Mitäh”, Scorpius nauroi ja Albuksen oli vähän kurkistettava, sillä nauravaa Scorpiusta oli vaikea vastustaa, “juuri sellainenhan mä olen. Aina kaatamassa muijia. Mitä ihmettä nyt, Al? Onko tää sun hätälahja mulle? ‘Voin nukkua sohvalla’?”
“En mä tiiä, kahdeksantoista vuotta kuulostaa sellaiselta, että peuhaaminen ois sopivaa. Ja ei, mulla on sulle oikea lahja.”
Scorpius nosti viimein päänsä Albuksen olalta ja kiersi käsivartensa toisen ympärille ja taputteli vähän. “Eiköhän me olla tuomittuja vaan seuraamaan muita tältä sohvalta.”
✧✧✧
Scorpiuksen syntymäpäiväaamu sarasti järviveden läpi ikkunasta. Hän heräsi vuoteessaan ja huoneessa oli poikkeuksellisen lämmin. Albus oli kohentamassa kamiinan tulta sauvallaan ja kääntyi katsomaan Scorpiusta hymyillen.
“Huomenta, päivänsankari.”
Jokin kamiinan tulta lämpimämpi valui Scorpiuksen vatsaan ja hymy kiipesi suupielestä silmäkulmiin. Ehkä se oli Albuksen unesta pehmeät kasvot ja pörröinen tukka. Ehkä se, että Albus oli noussut lämmittämään heidän huoneensa, koska Scorpius aina paleli aamuisin.
“Yksi suortuva leijuu edelleen”, Albus sanoi ja osoitti Scorpiuksen tukkaa, “hmm. Tässä. Hyvää syntymäpäivää.”
Albus etsi arkustaan pienen, siniseen paketoidun lahjan ja ojensi sen Scorpiukselle. "Kiitos", hän sanoi ja alkoi avata pakettiaan. Käärön sisältä paljastui kullanvärinen laite. Scorpius ei oikein tunnistanut, mikä se oli, mutta Albus neuvoi Scorpiusta painamaan laitteen ainoaa nappulaa. Albus vaikutti hermostuneelta ja Scorpius painoi. Laite raksui hiljaa ja sen pienistä rei’istä alkoi nousta vihreää höyryä.
“Voi ei, ei!” Albus huudahti ja nappasi laitteen Scorpiuksen kädestä kasvot silminnähden pettyneinä. Albus alkoi vääntää sitä kahdesta ruuvista, kuiskaili ja koski laitetta (vai korua?) taikasauvallaan.
“Mikä se on?” Scorpius kysyi ja halusi lahjansa takaisin. Hän ei voinut uskoa, että Albus oli
tehnyt itse tämän laitteen.
“Ystävyyskoru kaksi piste nolla”, Albus mutisi harmissaan, “mutta se on jotenkin rikki.”
Albus selitti Scorpiukselle, että hän oli valanut messingistä heidän ystävyytensä esineellistymän ja että sen oli tarkoitus höyrytä punaisena, kun Albus tarvitsisi Scorpiuksen apua, tai olisi pulassa. Pelkästään ajatus oli Scorpiuksesta aivan käsittämättömän liikuttavaa, ei häntä lainkaan haitannut, ettei Albuksen keksintö toiminutkaan oikein.
Albus laski korun Scorpiuksen yöpöydälle ja istahti sängylleen huokaisten.
“Sä saat sen vielä toimimaan. Ethän sä voinut tietää toimiiko se, ennen kuin pääset testaamaan käytännössä”, Scorpius lohdutteli ja nappasi laitteen takaisin kämmeneensä, “ja mun mielestä tää on tosi kaunis ainakin. Sä oot taitava.”
Albus hymyili hieman ja laitteesta alkoi taas höyrytä vihreää. Nyt Scorpius antoi höyryn muodostua kauemmin ja hän haistoi sen myös. Se tuoksui hyvältä. Hän ei osannut edes heti sanoa, mikä se tuoksu oli. Se oli vaan
hyvä.
“Tää tuoksuu ihanalta! Mitä sä oot laittanut tähän? Voidaan pitää tätä huoneenraikastajana”, Scorpius naurahti ja hengitti lisää palavan puun, puhtaiden vaatteiden, laventelisaippuan ja
Albuksen tuoksua.
“Mä en haista mitään. Se on ihan rikki. Ei sen kuulunut tuoksua miltään...”
Scorpius oli välkky. Hän yhdisti langanpäät tavallisesti nopeasti. Silmiä siristäen ja arkaillen hän kysyi Albukselta, kuinka hän oli
tarkalleen valmistanut ystävyyskorun. Ja Albus kertoi.
“Viimeisessä vaiheessa, mekaniikkaloitsussa, mun oli tarkoitus ajatella sua ja meitä. Tuota, jotta se olisi henkilökohtainen.”
“Ja mitä rohtoa sä käytit? Mihin laite upotettiin? Musta tuntuu, Albus... että teit tähän vähän vahvemman loitsun, kuin tarkoitit.”
Albuksen kasvot valahtivat ja sitten punastuivat. Se piiloutui käsiensä taakse ja heittäytyi selälleen sängyllään. Scorpius tahtoi vain sanoa, että samoin samoin, muttei saanut sanoja suustaan. Laite tuprutti vaan ihanan tuoksuista huumavaa höyryä lisää huoneeseen ja Albus ulisi, että sulje se.
Scorpius painoi nappulaa ja laski korun pöydälle. Hän asteli varovasti Albuksen sängynreunalle ja silmäkulmastaan huomasi, kuinka yksi villi ja vaalea kiehkura kurotteli kohti tummaa poikaa. Niinpä. Scorpius huokaisi ja veti Albuksen kädet tämän kasvoilta ja solmi sormensa sormiin. Kaunis, kaunis Albus Severus. Kyllähän Scorpius oli tiennyt, aikakausia ja tunteja ja päiviä ja kuukausia. Rakas ihana Albus.
“Ajattelin, kuinka tärkeä sä olet. Ajattelin kaikkea sitä, mistä me ollaan selvitty. Ajattelin, että millaista olisi ilman sua. Ajattelin, kuinka
kuuma sä olet”, Albus sanoi ja puri alahuultaan. Vihreissä silmissä oli haastava palo ja Scorpius vastasi katseeseen.
“Kiitos, se on ihana. Sä oot uskomaton”, Scorpius kuiskasi, puristi Albuksen käsiä ja ojentautui purtuja huulia kohti. Albus naurahti huoahtaen Scorpiuksen suuta vasten. Se oli hellä, sopiva,
odotettu ja yhteenkuuluva suudelma.
Kaikenkattava, näkymätön painolasti vierähti Scorpiuksen niskalta ja harteilta suutelun syventyessä.
A/N2: Siis Scorpius Malfoy = blondi Troye Sivan or???
