Ficin nimi: Tuomio
Kirjoittaja: Odo
Hahmot: Sirius(/James), Regulus
Genre: (surullinen) draama, angst, AU
Ikäraja: K11
Vastuunvapaus: J.K. Rowlingille kunnia Harry Pottereista. En rahasta, enkä omista.
A/N: Jaahas, minulle tuli mieleen pienoinen jatkisidea, jossa Sirius vangitsee Reguluksen Azkabaniin. Kuinka suuri tragedia se olisikaan! Voi lempipoikani, anteeksi tästä. ♥ Kiitos
liljankukalle tämän esiluvusta! Tämä, kuten monet ideat, saavat aina kaikenlaisia uusia muotoja, joten lisätietoa löytyy spoilertägin alta (suosittelen lukemaan vasta ficin jälkeen). Tämä on VALMIS ja osat tulevat tässä hyvään tahtiin, joita on siis kolomisen kipaletta. Otsikosta en sano juuta tai jaata; sen voi tulkita, olla tulkitsematta tai
tuomita surkeaksi, haha. Menisi Aakkoshaasteeseen kirjaimella T, ellei DL olisi mennyt ajat sitten.
Haasteet:
- FF100: Puhdasveriset (077. Mikä)
- Neliottelu (Team Jatkis)
Lähtökohtaisesti idea oli vain surustella, miten ankeaa olisi, jos Sirius joutuisi lähettämään Reguluksen Azkabaniin. Reguluksen, joka on tappanut Voldemortin käskystä, lopuksi minun näkökulmastani jopa vastoin tahtoaan. Reguluksen, joka on nähnyt kuolemaa ja kiduttamista, kaikkea sitä pahaa vain, koska uskoi Voldemortin aatteisiin. Regulus oli kuitenkin rohkea ja petti Voldemortin, kuten tässäkin ja selvisi luolasta. Lopussa Regulus puhuu medaljongista, joka tavallaan tekee tästä prologin pitkälle AU!jatkikselle, joka kertoo tarinan siitä, miten Kelmit etsivät hirnyrkkejä, eikä Triolle jää haasteeksi kuin selvitä Binssin tunneista nukahtamatta. Tämä jatkis vaatisi paljon osia, taustatyötä ja ties mitä, joten sen toteutumista en lupaa hetkeen. Sellaiseen kuitenkin voisi olla ajatusta, kun on resursseja lähteä toteuttamaan. Tämä taas puolestaan on toivottasti itsenäisesti toimiva surkuttelu, vaikka tietynlainen prologimaisuus onkin olemassa. Sen enempiä puheitta, tällaiset ovat taustat, jatko ja ajatukset. Kiitos teille, jotka luitte stoorin alusta loppuun! Jätithän myös puumerkkisi? (;
Tuomio
Luku 1
“Minä en halua tappaa sinua!” Sirius huusi pitäessään sauvaansa kohti veljensä nopeasti kohoilevaa rintaa tämän koettaessa vetää keuhkoihinsa happea tilanteessa, johon oli ajatunut. He olivat tienneet, että se hetki tulisi, kun he kohtaisivat taistelukentällä. Kaikki muut kuolonsyöjät olivat päässeet pakoon, mutta Regulus oli lamaantunut nähdessään Siriuksen, eikä Sirius ollut jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä ja siinä he seisoivat katsoen toisiaan, kun Reguluksen kasvot valahtivat kalpeiksi.
“Ei! Sinä pakotat minut Azkabaniin, ja se on pahempaa kuin kuolema! Ole kiltti, veli. Älä tee sitä… Älä pakota minua sinne… ”, Regulus huusi ennen äänen särkymistä, kun puheesta tuli itkuista anelua. Sirius ei ollut nähnyt Regulusta koskaan niin rikkonaisena, mutta hänellä ei ollut muita vaihtoehtoja. Hän ei kyennyt tappamaan Regulusta, vaikka tämä pyysi, eikä se olisi ollut oikein.
“Sinä selviät ja vapaudut”, Sirius sanoi voimattomasti, eikä Regulus kuullut sitä. Sirius ei ollut kuulla sanoja itsekään, niin hiljaa hän ne kuiskasi. Heistä kumpikin tiesi, että kuolonsyöjää kohtaisi elinkautinen ellei Regulus paljastaisi omia tovereitaan, joita Sirius jahtasi kuin verikoira.
Jamesin käsi laskeutui Siriuksen olkapäälle ja hetken aikaa Sirius oli laskea sauvansa, kunnes kuuli ystävänsä sanat, jotka eivät rauhoittaneet Siriusta, kuten yleensä.
“Sinun on tehtävä se. Vietävä hänet oikeuden eteen.” Sirius ei tiennyt, mitä sanoa. Silmiä kirveli ja suuta kuivasi, kun hän iski tainnutusloitsunsa veljeensä, Jamesin käsi yhä hartiallaan. Sirius vapisi, mutta tiesi teon olevan välttämätön. Liittyessään Kiltaan, hän oli toivonut, ettei Regulus astuisi Kiltaa ja Albus Dumbledorea vastaan. Toivo oli ollut turhaa ja vain vuotta myöhemmin Regulus oli nimitetty kuolonsyöjäksi Voldemortin riveihin.
Maahan retkahtanut keho oli epäluonnollisessa asennossa Reguluksen polvien petettyä, eikä Sirius voinut enää katsoa. James vapautti kätensä ja asteli nuoren tajuttoman miehen luokse. Reguluksen, joka oli kutsunut Siriusta veljekseen kaiken taistelun jälkeen.
“On aika, Sirius”, James sanoi lyhyesti ja kutsui Siriuksen kaikkoontumaan kanssaan. Regulus toimitettaisiin Azkabaniin, jota tämä pelkäsi enemmän kuin henkensä menettämistä. Siellä tämä odottaisi oikeudenkäyntiin ja saisi lopulta tuomionsa, eikä Siriuksella ollut muuta toivoa kuin se, että Regulus pettäisi aatteensa ja se lieventäisi tuomiota. James hoiti kaikkoontumisen, sillä Siriuksen oli mahdotonta keskittyä ja pian he olivatkin vankilan porteilla, missä meri hakkasi kallioita vasten, eikä tuuli koskaan tyyntynyt.
*
Regulus oli ollut Azkabanissa vain muutaman päivän ennen oikeudenkäyntiään, jota oli kiirehditty Albus Dumbledoren toiveesta. Monet kuolonsyöjät olivat kerenneet virua jopa viikkoja ennen oikeudenkäyntiä tutkintavankeudessa ennen tuomiotaan, joka oli jokaiselle heistä väistämätön. Dumbledore oli suostunut kyselemättä, koska Sirius oli pyytänyt sitä. Sirius oli aikoinaan rakastanut veljeään, vaikka heidän välinsä olivat katkenneet jo kauan sitten. Aikana, kun he opiskelivat Tylypahkassa ja Sirius oli jättänyt Kalmanhanaukion taakseen iäksi ja muuttanut Jamesin vanhempien luokse.
Silti muutos Reguluksessa oli silmiinpistävä, vaikka vielä ei ollut kulunut edes viikkoa. Sirius puristi Jamesin kättä rystyset valkoisina, mutta toinen ei valittanut vaan piteli yhä kiinni. Siriusta inhotti, miltä Regulus näytti. Saastaiselta, hiukset olivat takussa ja silmien alla olevat varjot olivat mustat kuin silmät, jotka muistuttivat jo nyt pohjatonta kaivoa. Pahinta oli, miten Regulus säikähti jokaista kosketusta ja tärisi pelosta, jonka häntä vartioivat ankeuttajat herättivät.
Ehkä Regulus pelkäsi myös oikeudenkäyntiä, jossa hänet oli lukittu häkkiin ja kahleisiin. Siriusta pelotti, että vangittu ei jakaisi tietojaan muista kuolonsyöjistä ja saisi elinkautisen, joka tuhoaisi Reguluksen. Sitäkin pahempaa olisi ankeuttajan suudelma, vaikka harva kuolonsyöjä saikin sellaisen osakseen. Syynä ei ollut oikeudenmukaisuus, siihen Ministeriö ei langennut. Syy oli ilmeisempi, julmempi. Kuolonsyöjät pidettiin hengissä, vaikka useimmat menettivät järkensä ja elämänhalunsa. Toimintamalli oli niitä varten, jotka pelkäsivät kuolemaa ja hitaasti riuduttuaan paljastaisivat tietonsa.
Regulusta odottaisi sama kohtalo, jos tämä ei puhuisi nyt, kun pystyi vielä asioihin vaikuttamaan.
“Sinä teit oikein”, James sanoi arvaten, mitä Sirius ajatteli katsoessaan tiiviisti vangittua veljeään. Siriuksesta tuntui kuin ankeuttajat imisivät hänenkin kaiken ilonsa, vaikka suojeliukset suojelivatkin paikallaolijoita. Suojeliuksista huolimatta oli kylmä.
“En tiedä, mitä tein” Sirius mutisi, mutta puri sitten huultaan ja pyrki ryhdistäytymään. Edellisenä iltana kaikki muistot heidän yhteisistä vuosistaan olivat palanneet mieleen. Sirius oli ajatellut jopa vanhempiaan, Walburgaa ja Orionia, joita ei ollut kutsunut vanhemmikseen vuosikausiin. Hän tiesi vanhempiensa murtuvat lempipoikansa menettämisestä. Sillä ei ollut väliä, eikä Reguluksellakaan olisi pitänyt olla enää mitään väliä.
Oikeudenkäynnin alkaessa kaikki, mitä puhuttiin rikoksista, meni Siriukselta ohi. Hän katsoi välillä Jamesia, joka kuunteli vakavana. Siriuskin oli vakava, vakavampi kuin aikoihin, vaikka Kilta oli tehnyt heistä kaikista aikuisempia kuin he oikeasti olivatkaan. Nyt Sirius tunsi itsensä kuitenkin lapseksi. Kuin hän olisi katsonut sivusta, miten Walburga rankaisi häntä lapsena ja tällä kertaa hän oli myös syyllinen.
“Regulus Arcturus Musta tuomitaan elinikäiseen vankeuteen Azkabaniin!”
*
“Etkö saa unta?” James kysyi ja silitti Siriuksen hiuksia, minkä seurauksena toinen ynähti vastauksen hereillä olemisestaan sanoitta. Sirius tunsi, miten James painautui vasten hänen selkäänsä ja kiersi kätensä hänen ympärilleen. Läheisyyttä Sirius oli kaivannut, mutta tällä hetkellä hän ei pystynyt ajattelemaan muuta kuin oikeudenkäyntiä, joka oli tuominnut Reguluksen.
“Toistan itseäni, Anturajalka, mutta sinä teit oikein. Sinun kuului viedä Musta auroreille. Se oli sinun velvollisuutesi ja vastuusi, joka sinun on kannettava. Ette ole pitäneet yhteyttä useampaan vuoteen ja Regulus teki itse valintansa heti tultuaan täysi-ikäiseksi. Sinäkin teit omasi liittyessäsi Kiltaan”, James sanoi, eikä äänessä enää ollut samaa kärsivällisyyttä kuin aiemmin.
“Hän on minun…”, Sirius aloitti, mutta ei saanut sanaa ‘veli’ enää huuliltaan. James jatkoi lauseen hänen puolestaan loppuun: “Oli sinun veljesi, ei enää. Nyt hän on tuomittu rikollinen, vaikka te olettekin samaa verta. Regulus teki valintansa, eikä pettänyt tovereitaan tai Voldemortia. Hänen on vastattava teoistaan, eikä hän edes osoittanut katumusta. Se on väärin, rakas.”
James ei kutsunut Siriusta rakkaaksi usein. Vain silloin, kun he makoilivat sängyssä alasti hikisinä nautinnollisen yön jälkeen, eikä koskaan muuten. Ne olivat pimeitä tunteja, kun Jamesin vanhemmat nukkuivat, jolloin saattoi kuiskailla salaisuuksia, joihin Jamesilla ei muulloin ollut rohkeutta. Se ei lohduttanut Siriusta, mutta hän yritti ymmärtää Jamesin kannan.
Kannan, joka olisi pitänyt olla hänenkin omansa. Sirius antoi verisuhteen sokaista itsensä, kun muistot olivat palanneet mieleen. Sinä hetkenä, kun Regulus oli anellut omaa kuolemaansa, Siriuksen sisällä oli särkynyt jokin, mitä ei uskonut enää voivan korjata, eikä Jameskaan voisi.
“Nuku nyt”, James vaati ja veti peittoa paremmin heidän ylleen. Siriuksella oli kuuma, mutta hän ei vastustellut. Lämpö oli palannut, kun riutunut Regulus oli viety ankeuttajien saattamina pois oikeussalista, jossa oli vietetty täysistuntoa. Enemmistö oli ollut elinikäisen tuomion kannalla, Sirius muisti. Ainoat, jotka eivät olleet äänestäneet elinikäisen puolesta olivat ne, joilla oli jäljellä jonkunlaista sympatiaa.
“Niin nuori”, oli joku sanonut. Regulus oli vasta 17-vuotias, eikä Sirius paljoakaan vanhempi. Vain kaksi vuotta, mutta nyt ikäero tuntui valtavalta. Sirius oli kasvanut kiltalaiseksi, eikä hän uskonut kuolonsyöjien kasvattaneet veljeään, ennemminkin vieneen tämän nuoruuden myrkyllisillä sanoillaan.
“Joo, nukutaan”, Sirius vastasi kuivasti, vaikka tiesi, ettei saisi unta. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, vaikka se oli ollut odotettavissa. Hän oli puhunut Dumbledoren kanssa aiemmin tulevaisuudesta, kun Reguluksesta oli tullut kuolonsyöjä. Sirius oli ollut ylimielinen ja kieltänyt veljensä, mutta Dumbledore näki aina läpi, ja nyt Sirius muisti katseen puolikuulasien takaa.
