Ficin nimi: "Sillä tuulella"
Kirjoittaja: Odo
Fandom: Voltron: Legendary Defender
Genre: humpuukia angstilla ja romanssilla!
Hahmot: Keith/Lance
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: Voltron kuuluu luojilleen, joten kiitos heille. En saa rahaa, mainetta enkä kunniaa sarjasta.
A/N: Jaa-a, pitihän se vuosi jollakin korkata ja
Avaruuspiraatti sitten toivoi Voltronia! Tämä sijoittuu ei-minnekään, joten ei ole spoilervaaraa, enkä ole itsekään katsonut sitten 6. kauden jälkeen sarjaa. Mutta tykkään Voltron ficeistä. Omistan tämän Avaruuspiraatille, ollos hyvä! ♥
Haasteet:
- Teelusikan tunneskaala: "Hylätyksi tulemisen tunne"
- Animaatioiden taikamaailma
"Sillä tuulella"
Keith oli ollut viime aikoina normaaliakin ikävämmällä tuulella. Sen Lance oli pistänyt merkille. Keith oli päivä päivältä huonommalla tuulella ja käytti kaiken aikansa harjoitellen taistelutaitojaan yhä paremmiksi, vaikka Lancesta ne olivat jo ihan hyvät. Keithille ei koskaan riittänyt “ihan hyvä”.
Lanceakin kiukutti.
Linnassa kaikilla oli omat puuhansa, ja Lancen puuha oli ollut kiusata Keithiä. Kunnes Keithistä oli tullut enemmänkin luotaantyöntävä kuin vetovoimainen. Vaikka Lance itse vältteli Keithin seuraa tämän ollessa “sillä tuulella”, hän ei voinut kieltää, että tunsi itsensä hieman hylätyksi.
Hylättynä olo tuntui kamalalta. Se kouraisi vatsan pohjaa joka kerta, kun Keith käveli ohitse hikisenä illan treeneistä ja silloin, kun Keith aamiaisella ei sanonut sanaakaan. Tavallaan se itkettikin vähän Lancea, vaikka ei hän sentään itkenyt itseään uneen.
Hetket, joissa naljailusta oli tullut flirttiä, olivat nyt jonkunlaista tiuskimista. Lancen hylätyksi tulemisen tunne voimistui, kun Keith ei enää tiuskinutkaan. Se flirtti tuntui unohtuneen kokonaan, ja se —
— niin
se, Lance muisti.
Keith oli koettanut suudella Lancea, sen yhden kerran. Lance oli ollut niin yllättynyt, että pakeni paikalta ja sen takia, Lance hoksasi ihan itse, Keith oli koko ajan “sillä tuulella”. Ehkä Keithiä hävetti.
Lancen hylätyksi tulemisen tunne esti häntä hetken aikaa juoksemasta suoraan Keithin syliin. Ajatuksissa jyskytti miete, että ehkä Keithiä
kadutti, eikä nolostuttanut. Lance pyöri mietteissään kehää, jossa hän oli oikeasti halunnut suudella Keithiä, mutta —
“Ootitko mua?” Keithin ääni katkaisi Lancen mietteet. Lancen, joka oli seisonut jo ainakin tunnin Keithin oven edustalla, jos poika ilmaantuisi. Nyt hän nieleskeli sanojaan, mutta päätti ottaa itseään niskasta kiinni. Ei Keith häntä ollut hylännyt vaan hän Keithin.
“Mä tykkään susta”, Lancen suusta lipsahti. Vaikka hän oli luonteeltaan oikea hurmuri, ei tunteiden tunnustaminen ollut hänen vahvuutensa.
“Täh?” Keith kysyi ja pysähtyi niille sijoilleen.
“Joo, voin mä sua pussata. Jos sä haluut”, Lance mutisi.
Keith punastui silmin nähden, mutta tuli silti rutistamaan Lancen kokeilevaan halaukseen.
“Sä oot ollu ‘sillä tuulella’ siitä suutelukohtauksesta asti, joten mä mietin…”, Lance selitti epävarmasti, kun Keith vaiensi tämän suudelmalla, joka pyyhki pois Lancen ikävät tunteet.
“En mä ollu vihanen”, Keith sopersi.
“No, ei sillä enää väliä.”
“Joo.”
Myöhemmin Keithin
“sillä tuulella” sai täysin uuden merkityksen, johon Lance oppi nopeasti vastaamaan molempia miellyttävästi.