Nimi: Neljä menee (syystä) tasan
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: fluffy
Paritukset: Eeli/Tino ja Heikki/Kalevi
Haaste: Spurttiraapale V 24. - 30.12 sanalla purppura
A/N: Ideoin tällaista viime yönä itselleni iltasaduksi ^^ Otsikko on tyhmä, mutta ei ihan totta tullut mieleen parempaakaan, ja minä haluan nukkumaan :'D
Neljä menee (syystä) tasan
Taivas oli purppuraa, kun me vedettiin soutuvene rantaan. Mun mielestä taivas oli aina kauneimmillaan silloin, kun aurinko oli jo laskenut, ja pilvet värjäytyivät eri vaaleanpunaisin ja violetin sävyin. Katselin maisemaa, järven kevyttä lainehdintaa ja pilvien hidasta liikettä. Oli hiljaista ja kaunista.
”Mitäs sitten?” Kalevi kysyi. Se oli hyvällä, riehakkaalla tuulella. Kevyellä humalalla oli varmasti osuutta asiaan. ”Erä korttia?”
Heikin ja mun katseet kohtasivat, ja näin, ettei sekään innostunut ideasta.
”Jos vain ollaan hetki?” Heikki ehdotti. Kalevi häkeltyi hetkeksi – sille oli aina ollut luontaista säätää kaikkea – mutta sitten jätkällä olikin jo käsi Heikin ympärillä, ja ne lähtivät takaisin mökille. Mä kävelin hetken. Ihastelin taivaalla syveneviä värejä ja kuuntelin musiikkia. Syyskuu oli vasta alkanut, mutta syksyn saapumisen tunsi jo nenässään. Luonto ei enää tuoksunut niin intensiivisesti elämältä kuin kesällä.
Kun menin sisälle, Heikki ja Kalevi pussailivat sohvalla. Yllätyin nähdessäni ne niin estottomina – se nimittäin oli eka kerta ikinä. Mietin paniikissa, oliko mun tarkoitus perääntyä ovesta takaisin ulos ennen kuin ne huomaisivat mut vai mitä helvettiä. Jäädyin siihen paikkaan. Kalevi vetäytyi Heikistä. Odotin kiusallista kohtausta, mutta Kalevi vain hymyili rennosti ja huoletta.
”Älä nyt jää sinne ovelle nyhjäämään”, Kalevi huikkasi, ”tosin tähän aktiviteettiin sä et valitettavasti voi päästä mukaan.”
Heikki tyrkkäsi Kalevia, joka vain virnuili häpeämättömästi.
”Sori, me ei kuultu sun tuloa”, Heikki sanoi.
”Eipä mitään”, sanoin ja uskaltauduin olohuoneen puolelle. Heikki yritti näyttää siltä kuin se ja Kalevi olisivat vain jutelleet, mutta miehen posket punoittivat ja paita repsotti. Mua hymyilytti. Ne kaksi olivat niin umpirakastuneita, etteivät ne näemmä malttaneet olla lääppimättä toisiaan heti tilaisuuden tullen. Salaa olin vähän kateellinen.
”Iltaa”, Tinon ääni kärisi vierasmakkarin ovensuusta. Tinolla oli viltti olkapäillään, kun se raahusti mun luo, ja mä halasin nuokkuvaa poikaystävääni. Hitto, kun se oli suloinen.
”Oliko hyvät päikkärit?” hymähdin.
”Mmm”, Tino äännähti. ”Oli, kunnes heräsin epämääräisiin seksiääniin.”
Heikki punastui nolostuneena, mutta mä ja Kalevi naurettiin. Me istuttiin vastakkaiselle sohvalle, ja Tino käpertyi mun kainaloon. Se ei juuri jaksanut jutella, raukka oli ihan naatti Tubekiertueensa päätteeksi, mutta mulla oli paljon parempi olo, kun Tino oli siinä. Totta puhuen olin tuntenut itseni vähän kolmanneksi pyöräksi Heikin ja Kalevin seurassa, mutta Tinon läsnäolo palautti kaivatun tasapainon.
