Nimi: Lumottu joulukoriste
Fandom: Harry Potter
Paritus: Harry/Draco
Ikäraja: K-11
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Draama, lievä angst, hurt/comfort, fluffy
Vastuuvapaus: Harry ja Draco kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä en tee rahaa leikitellessäsi hänen keksimiensä iki-ihanien hahmojen kustannuksella.
Yhteenveto: Harry unohtaa, Draco suuttuu ja siitä koituukin soppa hämmennettäväksi
Kirjoittajan vapaa sana: Mukavaa joulunodotusta
Vendelalle. Toivoit yhtenä vaihtoehtona Harry/Dracoa. Alkupuoli on pikkasen synkkää settiä, mutta kyllä se siitä iloksi muuttuu.
~Lumottu joulukoriste~
Oli joulukuun 18. päivän ilta. Draco oli koristellut kotia Kalmanhanaukio 12:ssa, jossa hän oli asunut Harryn kanssa nyt vuoden. Tasan vuoden! Eikä Harry ollut tullut ajoissa kotiin vaikka oli luvannut. Draco oli niellyt harmia ja kasannut kiukkua jo hyvän tovin. Hän puki eteisessä ulkovaatteita ylleen, kun ovi kävi ja Harry tuli kotiin kädet täynnä pusseja, kasseja ja laatikoita.
”Haista paska Potter”, Draco tuhahti ja katosi samantien ovesta ulos. Hän tarvitsi raitista ilmaa. Draco kaikkoontui ennenkuin Harry ehti sanoa mitään. Harryn vatsaan tuntui putoavan suuri jääkylmä lohkare. Hän oli unohtanut. Hän oli unohtanut ja oli myöhässä... kaksi kokonaista tuntia. Ei ihme että Draco oli ollut vihainen. Kun Draco kutsui häntä Potteriksi, mies oli todella vihainen ja edellisestä kerrasta oli sentään monen monta kuukautta. Harry lysähti eteisen lattialle typertyneenä.
”Tule takaisin”, Harry kuuli itsensä sanovan, mutta turhaan.
Harry soimasi itseään. Hänen iloinen mielensä oli haihtunut kuin tuhka tuuleen. Hän oli todellakin tullut luvanneeksi Dracolle että olisi ajoissa kotona. Heidän oli ollut tarkoitus juhlistaa yhdessä asumisen vuosipäivää ja nyt hän oli pilannut kaiken. Harry istui lamaantuneena ostoksiensa keskellä ja meni pitkä aika ennenkuin hän sai koottua itsensä kasaan sen verran, että sai itsensä komennettua ylös.
~*~
Draco ilmiintyi pienelle tielle, joka veisi Malfoyn kartanolle. Hän päätti että olisi siellä yön tai pari. Kävely lumista tietä pitkin rauhoittaisi hänen mieltään ja samalla saisi ajatukset järjestykseen. Tietysti hän oli vihainen Harrylle. Ja tottakai hän menisi takaisin, mutta ei nyt heti. Hän jatkoi kävelyään ja odotti että aivan pian hän saapuisi aukealle, josta olisi näkymä kartanolle. Mutta kartanoa ei näkynyt eikä kuulunut.
Alkoi sataa lunta ja Draco nosti viitan hupun päähänsä. Tie muuttui yhä metsäisemmäksi ja se näytti kapenevan. Draco päätti yrittää uudelleen ilmiintymistä, tällä kertaa aivan kartanon portille asti, mutta ei onnistunut. Jokin pidätteli hänen taikaansa. Kohta polun ylitse käveli kettu. Dracon ei auttanut muu kuin jatkaa kävelyään. Hän sai todeta, että lunta satoi niin sankasti, että sitä oli kohta hänen nilkkoihinsa saakka.
Draco jatkoi väsyneenä kävelyään ja tuli katsoneeksi taakseen. Häneen iski yhtäkkiä järkyttävä pelko. Hän ei nähnyt selkänsä takana omia askeleitaan. Missä hän oikein oli? Mitä parhaillaan oikein tapahtui? Draco tunnisti kohta samanlaisen kiven, jonka ohitse hän oli kävellyt jokin aika sitten. Seuraavaksi hän näki, kuinka kettu ylitti jälleen polun. Hän nielaisi. Kettukaan ei jättänyt tassunjälkiä lumeen.
~*~
Harry oli nukkunut tuskin lainkaan. Hän oli lopulta noussut ja vaellellut ympäri taloa levottomana. Jokainen huone ja jokainen esine muistutti häntä jollain lailla Dracosta. Mies oli tehnyt remontin ja suursiivouksen kun oli asettunut taloksi. Hän oli saanut jopa Sirius Mustan äidin kirkuvan muotokuvan irrotettua käyttämällä pirunpaloa muistuttavaa tulta. Harrysta se oli muistuttanut jästien lasersädettä. Toki samalla oli lähtenyt iso siivu seinää irti, mutta reikä seinässä oli saatu paikattua ja Mustan äiti oli viety vintille vikisemään.
Draco oli koristellut olohuoneen kauniin jouluiseksi. Harry käpertyi vilttiin kietoutuneena takan äärelle nojatuolille ja tuijotti liekkeihin. ”Anna anteeksi Draco”, hän mutisi.
Mutta Draco ei tullut kotiin vielä seuraavana päivänä. Harry odotti Dracolta pöllöä, mutta mitään viestiä ei saapunut. Harry päätti, että oli aika paketoida joululahjat kääreisiin. Hän otti laatikosta Dracolle ostamansa suuren koristeen, jota mies oli ihaillut jo kokonaisen vuoden ajan.
Koriste oli lasikuvun alla oleva maisema, jossa vuodenajat vaihtuivat oikeiden vuodenaikojen mukaan. Draco oli ihaillut sen syksyisiä värikkäitä puita, lumista talvea, vihreää kevättä ja kukkivaa kesää. Nyt maisema oli luminen ja vähän synkkä. Harry työnsi koristeen syrjään ja päätti paketoida ensin ystävilleen ostamansa lahjat.
~*~
Dracoa väsytti, mutta hän jatkoi kävelyään eteenpäin. Tuuli ulvoi hänen korvissaan ja hänen alkoi olla nälkä. Pimeys tuntui välillä väistyvän päivänvalon tieltä. Kuinka monta tuntia hän olikaan kävellyt? Mihin kartano oli kadonnut? Draco luuli kiertävänsä kehää, mutta silti maisema näytti aina hieman erilaiselta kuin aikaisemmin.
Hetken näytti siltä, kuin jonkun toisen askeleet näkyisivät lumessa, mutta päästyään kohdalle hän järkyttyi sillä ne näyttivät täsmälleen hänen omilta askeliltaan. Kohta jäljet katosivat kokonaan, ikäänkuin uusi lumi olisi peittänyt ne sekunneissa alleen. Kiersikö hän sittenkin kehää? Kun kettu jolkotti polun yli kolmannen kerran jättämättä tassunjälkiä lumeen, Draco vingahti tahtomattaan. Tämän oli oltava pahaa unta.
Draco alkoi väsyä ja hän pysähteli yhä useammin. Käsiä palelsi eikä lämmitysloitsu tuntunut toimivan, niinkuin ei mikään muukaan loitsu. Pysyäkseen lämpimänä Draco päätti jatkaa taivaltaan ja kokeili välillä ilmiintyä kartanon porteille siinä kuitenkaan onnistumatta. Kauhun tunne alkoi vähitellen vallata Dracon mielen. Jotain pahaa oli tapahtunut mutta mitä?
”Harry auta minua”, hän kuiskasi kyyneliään pidätellen.
~*~
Seuraavan päivän aikana Harry alkoi huolestua todenteolla ja lähetti Hermionelle pöllön hätäviesteineen. Hermione pääsikin kohta tulemaan ja Harry kertoi tilanteen.
”Draco ei ole lähettänyt pöllöä, eikä ole vastannut lähettämääni viestiin. Hän on ollut poissa nyt jo kaksi yötä”, Harry kertoi. Heidän jutellessaan Hermione kiinnitti huomionsa lattialla lojuvaan kauniiseen talviseen koristeeseen, jossa satoi lunta.
”Se on Dracolle. En paketoinut sitä vielä”, Harry selitti.
”Se on kaunis. Maisemassa käveleekin joku, tuolla puiden keskellä”, Hermione totesi.
”Ai? En minä ole koskaan nähnyt että maisemassa olisi ihmisiä. Eläimiä ja lintuja siellä on välillä ollut”, Harry sanoi ja vilkaisi sitten pieneen huppupäiseen hahmoon, joka taivalsi lumen keskellä.
”Draco toivoi muutaman kerran että pääsisi tuohon maisemaan, kun katselimme tätä kaupassa”, Harry sanoi hajamielisenä.
Hermione viipyi vielä jonkin aikaa. He olivat päättäneet ilmoittaa auroriosaston kadonneitten henkilöitten etsintäosastolle, jos Dracosta ei seuraavan 24 tunnin aikana kuuluisi mitään. Myöhemmin illalla jokin kiinnitti Harryn huomion vielä kerran talviseen koristeeseen. Aikaisemmin lumessa kävellyt hahmo oli nyt lyyhistynyt lumeen. Kun tuuli puhalsi hupun pois päästä, sen alta paljastuivat platinanvaaleat hiukset.
”Draco!”
~*~
Draco oli kävellyt itsensä uuvuksiin asti. Hänen oli kylmä ja nälkä. Huulet olivat rohtuneet ja hän kaipasi lämmintä juotavaa tai edes jotain juotavaa. Draco oli yrittänyt saada kettua pysähtymään ja kuuntelemaan häntä, kun se seuraavan kerran ylitti polun. Eläin oli kuitenkin tassutellut mekaanisen oloisena ohitse jäämättä katselemaan ympärilleen. Tuuli ulvoi hänen korviinsa ja tuiskutti lunta hänen viittansa sisään.
Lopulta Draco ei jaksanut enää, vaan lyyhistyi lumeen. Häntä nukutti. Voi kuinka hän voisikin nukkua ja herätä sitten lämpimästä Harryn viereltä. Luihin asti pureutunut kylmä esti häntä nukahtamasta. Niinpä hän värjötteli ja tärisi kauttaaltaan. Tuulenpuuska vetäisi hupun hänen päästään ja lumi pääsi tupruttamaan hänen päähänsäkin. Dracon teki mieli itkeä.
Aivan kuin tuuli olisi huutanut hänen nimeään jostain kaukaa. Se ei kuulostanut ivalliselta. Se kuulosti pikemminkin hätääntyneeltä. Draco halusi tarrautua vähäisillä voimillaan siihen ääneen.
”Harry auta minua”, hän kuiskasi vajoten sitten tiedottomuuteen. Kun hän seuraavan kerran avasi silmänsä, hän arveli hourailevansa, sillä hän tunsi selkänsä alla puisen lattian ja hänen ympärillään tuntui lämpimämmältä, kuin moneen tuntiin.
~*~
Harry oli jotenkin saanut tartuttua Dracon käteen ja yhtäkkiä mies makasikin pitkin pituuttaan eteisen lattialla märkänä ja kylmänä kuin ryvettynyt kulkukoira. Draco näytti räpäyttävän pari kertaa silmiään, mutta ei herännyt. Harry vei siinä silmänräpäyksessä koristeen ulos, ettei siitä koituisi lisävahinkoa. Hän riisui Dracolta märät vaatteet, kietoi hänet lämpimiin huopiin ja leijutti hänet heidän sänkyynsä. Sitten hän lähetti Hermionelle lyhyen viestin. Draco on tullut takaisin.
Draco ei tuntunut lämpiävän lainkaan. Harry yritti juottaa hänelle lämmintä juomaa ja syöttää keittoa, mutta onnistui saamaan vain vähän toisen kurkusta alas. Draco ei tuntunut olevan läsnä vaan houraili. Harry käsitti että Dracolla taisi olla pahasti alilämpöä ja yritti muistella miten sellaista kuului hoitaa oikein. Toista ei saanut lämmittää liian rajusti yhtäkkiä vaan lämpöä piti lisätä vähitellen. Harry kömpi alasti yhtä alastoman Dracon viereen painautuen kiinni toiseen. Kohta Dracon tärinä tuntui hellittävän ja hän tuntui vaipuvan rauhalliseen uneen.
”Mihin minä sinun kanssasi oikein joudun?” Harry kysyi vaikkei odottanutkaan Dracon vastaavan. Kohta Draco kuitenkin sanoi jotain. Harry oli kuulevinaan heikon äänen sanovan ”jano.”
Harry nousi vain hakeakseen Dracolle lämmintä juotavaa ja yritti syöttää myös keittoa. Tällä kerralla Draco joi halukkaasti. Dracon sisuskaluihin asettunut jääkylmä tuntui väistyvän ja tilalle oli nousemassa korkea kuume.
~*~
Koko yön ja seuraavan päivän Harry pysyi Dracon vierellä hoitaen ja huolehtien. Kun Draco tärisi kylmästä, Harry painautui aivan kiinni häneen. Kun taas kuume tuntui hellittävän vähän, Harry istui hänen vierellään tarjoten ruokaa ja juomaa. Draco yritti muutaman kerran sanoa jotain, mutta Harry esteli.
”Draco, älä yritä sanoa mitään. Minä olen se, joka tässä olen se iso paskiainen ja minun kuuluu pyytää tuhannesti anteeksi”, Harry sanoi ja oli oikeasti sydänjuuriaan myöten pahoillaan. Hän suukotti Dracon tulikuumaa otsaa.
”Mutta...”, Draco kuiskasi ja yritti puristaa Harryn kättä heikoilla voimillaan. Harry joutui höristämään korvaansa, jotta kuuli mitä Draco sanoisi. ”Rakastan sinua”, Draco sai puristetuksi itsestään käheällä äänellä. Hänen kurkkunsa oli kipeä ja turvonnut. Harry sulki silmänsä ja antoi kyynelen karata kasvoilleen. Draco oli juuri sanoillaan parantanut hänen ilkeän haavansa, jonka hän oli unohtamisellaan saanut aikaan.
Harry teki kaikkensa että saisi Dracon olon paremmaksi. Draco ei noussut muualle, kuin vessassa käymään Harryn tukemana. Hänen olonsa oli nihkeä, mutta kylpyä ei voinut ajatellakaan. Harry pesi Dracoa sen verran, mitä pystyi toisen maatessa sängyssä. Päivisin kun Draco oli hetkittäin hereillä, Harry luki hänelle ääneen kirjaa. Dracon nukkuessa Harry päätti vähän kerrallaan siivota kotia joulukuntoon. Hän sai Hermionelta apua ruokaostosten kanssa, eikä hänen tarvinnut itse jättää Dracoa hetkeksikään yksin kotiin.
~*~
Vasta jouluaattona Dracon kuume laski selvästi ja hän jaksoi hetken istua tyynyynsä nojaten. Harry laski hänelle kylpyveden. Mitään muuta Draco ei tarvinnutkaan. Hän oli siinä hetkessä niin onnellinen kuin kukaan voi kamalasta kylmettymisestä ja flunssasta toipuessaan olla. Lämmin vaahtokylpy ja Harry pesemässä hänen selkänsä ja hiuksensa. Draco pääsi kylvystä puhtaitten lakanoitten väliin lepäämään ja sai kohta suihkunraikkaan Harryn viereensä.
”Draco, annathan anteeksi”, Harry sanoi synkkänä. ”Nämä päivät ovat olleet piinallisia kun olen pelännyt puolestasi.”
”Harry. Minä annoin jo anteeksi”, Draco kuiskasi puristaen samalla Harryn kättä vatsaansa vasten, mutta kääntyi sitten toiselle kyljelleen ollakseen Harryn kanssa kasvokkain. ”On minun vuoroni pyytää anteeksi. En olisi saanut haukkua sinua pystyyn ja lähteä sitten vihaisena pois. Sain ansioni mukaan”, Draco selitti ja antoi kätensä kulkea Harryn kasvoilla, joille nousi vähitellen vastustamaton hymy.
Draco työnsi kätensä Harryn kosteisiin hiuksiin ja tuijotti syvälle vihreisiin silmiin. Hän ei saanut ikinä tarpeekseen noista silmistä, niistä hiuksista tai niiden omistajasta. Harry suukotti häntä otsalle, sitten nenälle ja lopulta hänen huulensa tavoittivat hänen omansa. Siitä syveni kiihkein suudelma moneen viikkoon. Se nimittäin vei Dracon mukanaan niin, että hänen koko flunssasta toipuva kehonsa halusi lisää ja enemmän tuota ihanaa vartaloa lähelleen.
~*~
Joulupäivästä tuli rauhallinen. Koska Draco oli koristellut kodin jo viikko sitten ja Harry oli sen jälkeen vähitellen siivonnut, ei mikään ollut kesken vaan kaikki oli valmiina. Draco keräsi yhä voimiaan, mutta ruokahalua hänellä riitti. He söivät kun oli nälkä ja nukkuivat sylikkäin kun väsytti. Lyhtyihin vietiin uudet kynttilät kun edelliset sammuivat. Havun ja piparin tuoksu täytti kodin. Sen joulun he viettivät kahdestaan. Kalmanhanaukio 12:ssa oli kaikki hyvin.
”Tiedätkös Harry, vaikka kotimme olisi siivoton luukku ilman ainoatakaan joulukoristetta ja vaikka meillä olisi ruokana pelkkiä tölkkipapuja, mutta saisimme olla lämpimässä yhdessä niin tämä jouluni olisi täydellinen”, Draco sanoi.
”Mutta me emme ole missään siivottomassa luukussa, kiitos sinun. Kun muutit tänne vuosi ja seitsemän päivää sitten, sinä teit tästä kodin. Sitä ennen tämä oli enemmän tai vähemmän siivottomassa kunnossa oleva epämääräinen luukku”, Harry totesi siihen vetäen lämmintä huopaa heidän molempien ylle.
Takapihan pensaan juurella lojui hylätty koriste, jonka Harry oli sinne hädissään viskannut. Hän oli päättänyt palauttaa sen kauppaan joulun jälkeen ja jos oli mahdollista särkeä siinä vaikuttanut ilkeä lumous, siitä voisi tulla vielä kaunis esine heidän kotiinsa, mutta jos se ei onnistuisi, hän oli Dracon kanssa valmis luopumaan koko kapistuksesta. Heistä kumpikaan ei tiennyt, että koristeen lumous oli jo särkynyt, kun Draco oli päässyt sieltä pois. Nyt koriste oli saanut jouluisen asun ja sen metsä oli täynnä eläimiä viettämässä rauhallista joulua.
Loppu
