Ikäraja: S
Fandom: originaali
Genre: draama
Tiivistelmä: Pientä pohdiskelua ja arjen elämää tuikitavallisen ihmisen näkökulmasta.
A/N: Töissä loppui työtehtävät tältä päivältä ja käskettiin tehdä jotain itselle hyödyllistä. Siispä kirjoitin spontaanin raapaleen.
Onni on olla ja elää
Mitä minä taas pelkään? Suurta tuntematontako? Ajatusten tulva on loputon, mutta viime aikoina se on ollut erityisen pyörteistä. Annan niiden olla. Tiedän, että vatvominen ei auta. En lopulta pelkää tulevaa, sillä se voi olla mitä vain, mutta kun ajattelen sen voivan olla mitä vain, ajatukseni irtoavat miljooniksi palasiksi ja luovat kaaosta ympärilleen. Epärealistisia kuvia ja kuvitelmia lojuu joka puolella, mutta sitähän pelot ovat. Hengitys korjaa.
Rakastan ajatella. Toisinaan sen voima kuitenkin yllättää – hyvässä ja pahassa. Ei tarvita kuin yksi pelottava ajatus, ja siellä se on taas. Pelko. Tunnereaktio ajatuksista, jotka eivät ole totta. Voihan ihmismieli, olet hölmö.
Kävelen kotiin pitkän päivän jälkeen. On jo pimeä. Ärsyttää, että tunne ei heti häviä, vaikka ajatukset ovat jo menneet eteenpäin. Minulla on kuitenkin kaikki hyvin. Kotiovi narahtaa auki ja jalkoihin vilistää kissa. Mies lojuu sängyllä toisessa huoneessa ja pelaa puhelimellaan. Muistan, että vielä on tiski tehtävänä.
Vaan ei ole. Tiskipöytä on tyhjä. Helpottunut huokaukseni ei mene mieheltä ohi korvien. Seison vielä takki päällä ja näen hänen hymyilevän. Sitten haukotus vie voiton. Hänkin on väsynyt. Mies kuitenkin nousee sängystä ja tulee katsomaan ilmettäni.
”Jo pelkästään tuon takia minun pitäisi mennä kanssasi naimisiin”, totean vitsaillen, mutta tarkoitan joka sanaa. Joku päivä sitten.
Olenhan nytkin onnellinen.
