Ficin nimi: Lopulta unohdat
Kirjoittaja: Winga
Ikäraja: S
Tyylilaji: draama
Paritus: mennyt Luna/Myrtti
Vastuuvapaus: En omista ketään, en saa mitään rahaa enkä mitään.
Varoitukset: viittauksia kuolemaan.
Tiivistelmä: Ei kai aina voi elää katse olemattomassa tulevaisuudessa?
Kirjoittajalta:
12+-virkehaasteeseen joka oli hirmuisen inspiroiva! Tämä on itsenäinen jatko-osa aikoinaan kirjoitetulle
Älä unohda minua -fikille, joka oli alunperin sivistyssanahaasteeseen, ja siksi tässä teille pari sanaa, jotka tekstissä mainitaan, ja jotka ovat alunperin sieltä lähtöisin:
rocaille= kivistä, simpukoista, koralleista ym. tehty luola-sommitelma varsinkin italialaisissa barokkipuutarhoissa, rokokoossa yleinen koristeaihe
undiinit= vedessä asuvat hengettäret, aallottaret
Kiitti Kiirsu kun taas jaksoit minun ”ei tää oo hyvä” -itkuja <3
Lopulta unohdatLuna tuijotteli merta, mietti, että Myrtti tuntisi olonsa kotoisaksi. Kolkossa luolassa oli rocaille, sen Luna oli rakentanut jo vuosia sitten, silloin kun. Kaikenlaista krumeluuriakin oli kertynyt luolaan, kun Luna oli kerännyt sinne asioita, joista oli ajatellut Myrtin pitävän.
Oranssina hohtava auringonlasku valaisi rantaa, jolla ei käynyt ketään. Siksi Luna antoi silmiensä vuotaa vuolaina, antoi liian kauan pidäteltyjen kyynelten valua pitkin kasvojaan. Häntä särki, joka paikasta, vaikka ehkä eniten sydämestä, mutta hän oli varma, että tunsi alimmassa kylkiluussaankin pistoksen, ja ehkä seuraavassakin.
Luna oli niin pitkään haikaillut tulevaisuutta tänne, uintiretkiä Myrtin kanssa – mitä sitten jos hän saisi ameeban elimistöönsä? Mitä sitten, kun ei olisi enää vailla mitään? Henkeään pidätellenkö sitä pitäisi elää, hengissäkö pysyä (vaikka siksi, siksi)?
Tuokion kuluttua Luna nousi seisomaan, sanoi hei menneelle päivälle, terve yöllisille olennoille ja käveli luolaan. Luolassa naarmuinen sänky jo odotteli häntä, petivaatteet siellä täällä levällään, koska tietenkin hän oli muuttanut sinne, hetkeksi. Vaikka maa ei ollut tasainen, edes sängyn alta, ei se Lunaa haitannut.
Luna kuunteli (ehkä kuvittelemiensa) undiinien kutsulauluja, mietti miten tänään niiden laulut kuulostivat kuolemalta, polttavilta, ja Luna mietti miltä tuntuisi maata arkussa ja palaa krematoriossa. Hän oli joskus tutustunut tapoihin, joita kuolemaan erilaisissa kulttuureissa kuului ja päätynyt tutkailemaan polttohautausta enemmänkin.
Luna kävi maate sängylle, sulki mielestään undiinit, ja nappasi yöpöydältä evääkseen ottamansa banaanin. Hänen pitäisi ehkä toimittaa sänky takaisin, tai johonkin, kun kerran, kun kerran. Ja ehkä nyt kulmahammastakin särki sydämen lailla, sijaan, tai ehkä se johtui banaanista. Ehkä hänen DNA:ssaan oli virhe ja siksi menetys tuntui koko ruumiissa.
He olivat kumpikin, tahoillaan ja yhdessä, tulleet lopulta siihen tulokseen, ettei se toimisi. Silti Luna, omassa tapahtumahorisontissaan, oli vuosia nähnyt mahdottoman, tai tahtonut nähdä. Nyt iltahämärässä oli vaikea nähdä, miten mistään olisi voinut tulla mitään, miten toivo oli jaksanut elää näin pitkään.
Patja Lunan alla kupruili, ilmankin liikettä, mutta tuntui että enemmän kun Luna liikkui, kääntyi. Sängyn alla kaarituki taipui ja valitti samanaikaisesti Lunan kanssa. Ulkona taivaalla loisti superkuu, jonka kauneutta Luna ei voinut nähdä, ei luolan pimeydestä, ei kyyneliltään. Oli vaikeaa lopulta antautua totuuden alla.
Sanalista:
1. meri 2. kolkko 3. krumeluuri 4. oranssi 5. vuotaa 6. kylkiluu 7. ameeba 8. vailla 9. henki 10. tuokio 11. naarmuinen 12. tasainen 13. krematorio 14. tutkailla 15. banaani 16. toimittaa 17. kulmahammas 18. DNA 19. kumpikin 20. tapahtumahorisontti 21. iltahämärä 22. kupruilla 23. kaarituki 24. superkuu 25. antautua
