Nimi: Elokuu
Kirjoittaja: Uhkarohkea
Beta: liljankukka
Genre: draama
Ikäraja: K-11
Paritus: Pyry/Ellis jossain määrin
Haasteet: Kasvata puu
Elokuu
1265 sanaa
Pop-musiikki soi epämääräisen hälinän taustalla. Tuulee. Pyry palelee hempeän violetinvärisessä T-paidassaan. Hän katuu vaatevalintaansa, mutta ei siitä huolimatta poistu sisätilojen lämpöön. On vain kestettävä. Hänen vieressään Malla heiluu musiikin tahdissa. Toisten tunnelma on kupliva, ja siksi Pyry kadehtii heitä.
Jostain läheltä kaikuu valitushuuto. On hämärää. Pullo kiertää ringissä. Kauempana joku törmää pöytään ja viina valuu maahan muovimukien kaatuessa. Sisällä ei pala enää valo. Malla on hukannut rytmin. Pyry vilkuilee ympärilleen, näkee jonkun lähestyvän. Pyry tunnistaa hänet kuullessaan äänen: ”En tuonut punaista lankaa.”
”Jaahas”, Pyry hymähtää, katsoo silmiin ja tajuaa Elliksen pitelevän sinisävyistä kahvikuppia. ”Saanks mäkin?”
”No mikä ettei”, Ellis naurahtaa, astuu lähemmäs ja ojentaa kahvikupin Pyrylle. Pyry juo ja nielua polttaa.
”Sä oot lisännyt tähän… viinaa”, Pyry nauraa antaen samalla kahvikupin takaisin Ellikselle.
Ellis hymyilee lämpimästi ja houkuttelee mukaansa. Pyry ei halua vastustella, seuraa vain vaistojaan ja Ellistä. Joku on sammunut pihamaalle.
Ade hiiviskelee itselleen epätavallisella tavalla olohuoneen ja keittiön väliä. Hän tietää kaipaavansa aikalisää, mutta ei ole vielä aivan varma minne menisi. Alkoholi ei ole lisännyt sivistyneisyyttä toisten keskuudessa eikä Ade tahdo olla heidän kanssaan juuri nyt. Tyttö tajuaa yläkerran makuuhuoneen olevan todennäköisesti vapaa, mutta ei tahdo mennä sinne. Viimeiseksi vaihtoehdoksi jää ulkoilma ja tupakointi.
Malla horjuu sisätiloihin. Ulkona musiikki vaimenee, ja ensimmäiset alkavat tehdä lähtöä. Takit eteisessä vähenevät hitaasti, kenkäparit katoavat. Ruskeahiuksinen tyttö kompuroi keittiöön, on saatava vettä. Mallan jalkoja särkee, kipu on läpäisemätön, mutta totuus ei satuta enää.
On hyvä olla, luotettavaa ja lämmintä. Pyry ei ole hetkeen voinut yhtä hyvin kuin tässä ja nyt. Hiljaisuus rauhoittaa. Ellis painautuu lähemmäs, aivan kiinni. Heillä on aikaa.
”Tähän vois nukahtaa”, Pyry mutisee ja hymyilee itsekseen. Ellis hymähtää hiljaa, ja toteaa sitten: ”Välittäminen on vähän tyhmää joskus.”
Ade kävelee portaat ylös ja makuuhuoneen oven eteen. Alakerrasta kuuluu epämääräistä musiikkia ja melko rauhallista puheensorinaa. Valaistus on yläkerrassa himmeä. Kukaan ei ole nähnyt aiheelliseksi sammuttaa kynttilöitä, jotka on jossain vaiheessa sytytetty kai vain olemaan paloturvallisuusriski. Ade miettii hetken mahdollisuuksia ja avaa sitten makuuhuoneen oven. Kaksi hämärää hahmoa halailee sängyssä. Tytöllä ei mene kauaa tunnistaa hahmoja ystävikseen.
”Pullonpyörityskö teidät tänne toi ja joko olette tyytyväisiä?” Ade naurahtaa omalle huonolle vitsilleen, aavistaen ettei huoneessa ole suoritettu muuta kuin esiaviollista halailua.
”Niin no, jooh”, Pyry naurahtaa ja katsoo Ellistä silmiin kysyessään: ”Pitäiskö ostaa kihlat?”
”Ei”, Ellis vastaa ja purskahtaa nauruun. Huone täyttyy onnellisuuden ilmapiiristä. He viihtyvät keskenään hyvin, ja se kyllä näkyisi ulkopuoliseen silmään. Ade kipittää sängyn luo ja esittää jo kolmannen kysymyksensä: ”Aika sielutonta menoa. Mutta mahtuuko mukaan?”
Tyttö saa vastaukseksi useampia nyökkäyksiä, suurin osa Pyryltä ja änkeytyy sitten sänkyyn ystäviensä viereen. Huoneen ovi jää auki, mutta kukaan heistä ei viitsi nousta ylös vain käydäkseen sulkemassa sen. Aika valuu ohitse, ja pian alkaa kuulua hiljaista tuhinaa.
Malla käy sisään avoimesta ovesta ja liittyy muiden seuraan sanomatta sanaakaan. Kipu on hälvennyt tuntien aikana mutta Mallan ajatukset eivät vielä kulje kovin hyvin. Pään selvittäminen ottaisi oman aikansa, ja sitä ennen on hyvä maata ystävien joukossa.
Eteisessä viimeiset takit ja kenkäparit ovat hävinneet jo puoli tuntia sitten. Bileiden järjestäjä kerää jäljelle jääneitä muovimukeja pois samaan aikaan, kun yksi hänen kaverinsa palauttaa viinapulloja paikoilleen ja toinen tarkistaa ettei missään vain ole epämääräisiä tahroja. Heillä on onneksi vielä sunnuntaikin aikaa siivota ennen kuin järjestäjän vanhemmat palaavat kotiin. Musiikki on vaihdettu monipuolisemmaksi ja jokainen kynttilä on sammutettu. Yläkerrasta kuuluu pieniä ääniä, joku yskii ja portaat narahtelevat.
Pyry hoipertelee tokkuraisena alakertaan ja saapuu keskelle olohuonetta, jossa punapäinen kukkamekkoon pukeutunut tyttö ottaa käteensä viimeisen muovimukin ja nostaa sitten katseensa Pyryyn.
”Ai, sitä on jo herätty? Käytiin katsomassa teitä kun huomattiin että joillain oli jäänyt kenkiä portaiden eteen. Me ei olla kai tavattukaan ennen? Mä olen Helena”, tyttö naurahtaa ja ojentaa kätensä Pyrylle, mutta laskee sen pian tajuttuaan levinneet meikit Pyryn kasvoilla. ”Onko kaikki kunnossa?”
Pyry nyökkää ja avaa suunsa kertoakseen uudelle tuttavalleen asioiden laidasta: ”Ei olla tavattu ennen, mä olen Pyry ja jooh, siellä ne alkoi muutkin heräilemään.”
”Mutta ne kengät?” Helena hymyilee huvittuneen oloisena ja laittaa viimeisen muovimukin mustaan jätesäkkiin. Osa hänen työstään on nyt tehty.
”Ne oli vissiin mun ja Elliksen kengät portaiden edessä, tuli vähän kiire”, Pyry hymähtää ja raapii niskaansa hämillään. Missä hän on oikein nukkunut? Helena vaikuttaa kyllä mukavalta, Pyry pohtii.
”Ai yksityisasioita?” Helena iskee silmää ja naurahtaa. Helenan viinapulloja järjestävä kaveri vilkaisee olohuoneeseen ja nyökkää hyväksyvästi Pyrylle, poistuu sitten jatkamaan tehtäväänsä.
”Ei ihan sitä mitä varmaan ajattelet”, Pyry hymähtää ja jatkaa sitten: ”Mun on kyllä nyt mentävä tarkistamaan ettei kukaan niistä oo mennyt ja kuollut vahingossa.”
Helena raapii leukaansa ja nyökkää. Jätesäkki odottaakin jo pääsyään pois rakennuksesta.
Ade tuhisee tietämättömänä hänen kylkeään vasten nukkuvasta Mallasta. Käytännössä Malla nukkuu puoliksi Aden päällä. Ellis venyttelee raukeana selkäänsä ja haukottelee. Pyry kävelee sisään kuin ei mitään. Ellis nyökkää, alkaa sitten etsiä johonkin kadonnutta paitaansa lattialta. Paita löytyy sängyn alta, nyt se on vaaleansinisen lisäksi pölyinen. Pilalla. Poika tuhahtaa turhautuneesti, mutta vetää silti pölyisen pitkähihaisen ylleen. Pyry hymyilee hieman seuratessaan Elliksen toimia.
”Nuo ei ole vieläkään ole heränneet?” Pyry kysyy ja viittaa kädellään sängyllä nukkuvaa kaksikkoa kohden. Ellis tuhahtaa, mutta ei voi estää suupieliään värähtämästä ylöspäin.
”Miltä tuo näyttäisi? Ei ole heränneet ei”, poika sanoo, jättäen Pyryn virneen huomioimatta mutta päätyy kysymään itse: ”Ootko sä nähnyt mun farkkuja missään?”
”Farkkuja? Sinun? Mihin on maailma mennyt”, Pyry naureskelee, vilkuilee poispäin Elliksen kasvoista eikä voi estää katsettaan takertumasta jälkiin Elliksen reisissä. Nauru lakkaa lyhyeen ja Pyry vakavoituu yllättäen: ”Kai sä tiedät että voit kertoa mulle kaikesta?”
”Joo?” Elliksen ääni värähtää kun poika tajuaa Pyryn nähneen. Voi pahus. Toivottavasti se unohtaa, Ellis ajattelee ja tajuaa äkkiä farkkunsa suoraan nenänsä edestä. Vittu. Hän nappaa ne lattialta ja alkaa kiskoa housuja jalkaansa. Hiljaisuus tuntuu aavistuksen kiusalliselta.
”Ja ennen kuin kysyt, en tiedä missä sun sukat on”, Pyry yrittää palauttaa hymyn kasvoilleen, onnistuen vaivalloisesti. Enää ei ole niin kovin hauskaa. Huoli on herätetty.
Ellis naurahtaa, katsoo Pyryä silmiin ja palauttaa sitten katseensa lattiaan. Hän ei osaa olla kiroilematta mielessään. Samassa sänky narahtaa. Ade yrittää nousta ylös, mutta tajuaa sitten Mallan sylissään.
”Voisko jompikumpi teistä auttaa herättämään meidän prinsessa Ruususen?” Ade hymyilee hieman. Hän on nukkunut hyvin, eikä tiedä Pyryn ja Elliksen käymästä keskustelusta. Hetkeen kukaan ei sano mitään. Sitten Pyry kiirehtii sanomaan: ”Mä voin.”
Ellis tuhahtaa. Poika kävelee ulos huoneesta, portaat alas. Hän ei kaipaa sukkiaan lyhyelle kotimatkalle tai muutenkaan. Uusia kyllä saa, mutta vihaisena pilattuja ihmissuhteita on paha mennä korjaamaan. Helena tulee häntä vastaan, ei kai tajua tuttuaan tai ei ainakaan tervehdi. Elliskään ei tervehdi.
Ulkona taivaalta tihkuu vettä ja tuulee hieman, alle viisi metriä sekunnissa. Ellis kävelee yksin sateessa tasaista tahtia, harmittelee mielessään kotiin jääneitä kuulokkeita. Onneksi avaimet eivät kuitenkaan ole jääneet. Vanhempien heräämisen ei siis pitäisi olla ongelma tänäkään yönä. Pojasta sadetta on oikeastaan melko mukava kuunnella.
Tyttökolmikko kolistelee eteisessä ja lopulta ulko-ovi kolahtaa kiinni. Pyry vetää syvään henkeä, vilkaisee ohimennen pientä tatuointia vasemman ranteensa kämmenpuolella. On elämänvalintoja, joita hän tekee itse, mutta joihin hän ei kannusta ystäviään.
He kävelevät eikä kukaan puhu mitään. Sade saa meikit leviämään pitkin Aden kasvoja, näyttää hieman siltä kuin hän olisi itkenyt. Pyry naurahtaa näylle, Ade hymyilee takaisin. Malla vain tuhahtaa heille. On helppoa olla keskenään, vaikka hiljaisuus vallitsee. Malla kääntyy kotiinsa, Pyry ja Ade jäävät kahden.
Tytöt alkavat rupatella säästä ja heittävät väliin vitsejä, jotka voi ajatella monella tavalla. Molemmat nauravat, onni näkyy vaikkei sitä olisikaan. Alkaa tuulla kovempaa, Pyry puristaa paitansa helmaa ja toivoo pääsevänsä pian kotiin. He kääntyvät eri suuntiin seuraavassa tienhaarassa.
Ellis avaa oven äänettömään rappukäytävään, kapuaa portaat ja alkaa kaivaa avaimia taskustaan. Ovi aukeaa helposti pimeässäkin, poika vaikuttaa tehneen tätä ennenkin. Vanhemmat eivät taaskaan ole edes kotona, kun Ellis napsauttaa valot pimeään eteiseen ja vetää oven kiinni. Pieni kolahdus. Hän riisuu kenkänsä lattialle, sammuttaa valot, menee huoneeseensa. Poika rojahtaa petaamattomaan sänkyynsä ja nukahtaa lähes heti suljettuaan silmänsä.
