Näkemiin, ja kiitos peloista, S, raapale

[Hazyel]

Kirjoittaja: Lauchuo
Beta: Saappaaton
Ikäraja: S
Genre: hurt/comfort
Vastuuvapaus: Idea, hahmot ja kaikki kuuluu minulle, älkää varastako <3
Tiivistelmä: Silloin, kun painajaiset herättävät yöllä.

A/N: En muista kuka ehdotti, että ottaisin Kasvata puu -haasteeseen teemakseni avaruuden, mutta kiitos hänelle <3 Tästä on tulossa eeppinen tarina, johon haasteen idean mukaan kuuluu raapale, ficlet, oneshot ja jatkis, tuossa järjestyksessä julkaistuna. Kaikki kuuluvat tähän samaan verseen, jonka nimi on Kuolemattomuuden käsikirja astronauteille. Kehotan lukemaan nämä julkaisujärjestyksessä eli edellä mainitun järjestyksen mukaan (linkitän tähän myöhemmin sarjan muutkin osat), sillä vaikka kronologinen järjestys onkin toinen, nämä nyt vain on tarkoitettu luettavaksi hieman eri tavalla.

Haasteet:
Kasvata puu -haaste
Genretasohaaste
Otsikoinnin iloja -haaste (Intertekstuaalinen otsikko: Terve, ja kiitos kaloista)
Yhtyeen tuotanto II (Haloo Helsinki - Yhdessä ihminen)
Het10 #2
Kerrontahaaste

Näkemiin, ja kiitos peloista

Hätkähdän hereille kesken painajaisen. Hiki valuu poskea pitkin sekoittuen kyyneliin. Hengitys on lähes paniikinomaista ja kuulen sen vinkuvan kuin hinkuyskää sairastavalla. Tunnen sydänalassani ahdistavan puristuksen.

En ole enää aluksessa, en ole enää aluksessa, en ole enää aluksessa, hoen itselleni kuin mantraa samalla, kun kämmeneni painuvat kiivaasti kohoilevaa rintakehää vasten. Kun  saan hengitykseni tasaantumaan, nousen sängystä ja kävelen ikkunalle. Raotan verhoa katsoakseni ulos. Sydämeni syke alkaa pikkuhiljaa hidastua, kun näen pihalla takana kadunvarren täynnä autoja ja kaukana, kaukana olevan kuun.

Kuulen askeleet viereltäni, ja hellät kädet kietoutuvat ympärilleni.

“Olenko minä kotona?” varmistan ja vastaukseksi saan kaksi suudelmaa kaulalleni ja suukon poskelleni. Rentoudun ja annan Noahin ottaa kehoni vastaan, kun kaadun hänen syliinsä. Noah vetää minut takaisin sänkyyn ja silittää hiuksiani.

“Se helpottaa kyllä, ajan myötä”, Noah sanoo ja hiljainen nyyhkäys värisyttää kehoani.

“Sinä et tiedä, sinä et ole ollut -”, kuulen ääneni lähes hätääntyneen sävyn ennen kuin Noah keskeyttää.

“Alex. Minä olen ollut”, hän sanoo ja puren huultani nolostuneena. Muistutan itseäni, ettei hän ole enää se sama kokematon poika kuin tavatessamme.

“Anteeksi”, sanon vaivautuneena ja käännän katseeni pois.

“Ei se mitään. Ei se ole sinun syysi. Katso minua Alex. Katso minua.” Hän tarttuu leukaani ja pakottaa minut kääntämään katseeni hänen silmiinsä. “Olet tässä. Olet kotona. Olet ihminen, et hirviö, eikä sinulla ole mitään hävettävää. Ja vielä jonain päivänä me lennämme yhdessä, tiedän että pystyt siihen.”

Katson vielä hetken Noahia silmiin ja painan sitten pääni hänen rintaansa vasten. Hänen sydämensä tasainen syke helpottaa oloani, ikään kuin se kertoisi omalleni, ettei hätää ole.

“Kiitos.”

[Auri]

Anteeksi, että oon työntäny tän kommentoimista jo liiankin kauan. Eniten ehkä sen takia, etten osaa kommentoida, joten tuntuu etten osaa ilmaista kuinka paljon tykkäsin tästä ja kuinka loistava kirjottaja olet ja kuinka ihailen sua. Mutta yritetään, koska lupasin <3

Ensinnäkin tykkään tosi tosi paljon versen nimestä ja tämän raapaleen nimestä! Hemmetin kekselijäitä.  Sitten, toisekseen pakko sanoa, että tässä oli hyvin ahdistava tunnelma, vaikka Noah rauhoittikin Alexia. Alkoi sydän hakkaamaan, ja mietin vain kaikkia mahdollisia kauheuksia mitä avaruudessa onkin voinut sattua. En malta odottaa, että saan tietää miksi Alex on tässä kunnossa!

“Olenko minä kotona?” varmistan ja vastaukseksi saan kaksi suudelmaa kaulalleni ja suukon poskelleni.

Tämä oli jotenkin käsittämättömän kaunis ;;; <3 Koko tämä raapale on henkeäsalpaavan upea, mutta erityisesti tämä kohta. Niin yksinkertainen ja nätti.

Kun puhutaan hirviöistä ja lentämisestä tulee mieleen tuhat ja sata skenaariota, jotka ovat varmaan kaikki aivan täysin vääriä. Toivon siis, että julkaiset pian lisää! Olen jo aivan täysin koukussa. (Olin jo koukussa kun sanoit irkissä sanan avaruusraapale, mutta tämä konkretisoi sen.)

Hänen sydämensä tasainen syke helpottaa oloani, ikään kuin se kertoisi omalleni, ettei hätää ole.

Aivan täydellinen lopetus. Elin ihan mukana Alexin ahdinkoa, mutta tämän jälkeen rauhoituin itsekin.

Kiitos aivan valtavasti tästä lukunautinnosta. <3

[Okakettu]

Aurinkolapsi mainitsi jo paljon sellaista, mitä itsekin tästä ajattelin, mutta tosiaan, minäkin tykkäsin tästä paljon - ja ennen kaikkea, odotan suurella mielenkiinnolla tämän versen tulevia osia! Kuolemattomuuden käsikirja astronauteille on todella hieno nimi. Tämä raapale toimi sille kiinnostavana aloituksena juurikin siksi, että seuraavat osat valottanevat varmaankin sitä, miten tämän tekstin kuvailemaan tilanteeseen on päädytty.

Alusta välittyi hyvin sellainen painajaisen jälkeinen paniikki, kun yrittää saada todellisuudesta taas kiinni. Varsinkin, kun tähän nimenomaiseen painajaiseen vaikuttaa liittyvän paljon kaikenlaista, mistä lukija ei ole vielä tietoinen. Sellainen aivan omanlaisensa kauhu jäi hienosti rivien välistä tulkittavaksi, ja herätti kysymyksiä siitä, mitähän kaikkea Alex on avaruudessa kokenut.

Hurt/comfort on yksi lempigenrejäni, ja tykkäsin paljon siitä, miten Noah kuvattiin tässä tukemaan Alexia painajaisen jälkeen. “Olet tässä. Olet kotona. Olet ihminen, et hirviö, eikä sinulla ole mitään hävettävää. Ja vielä jonain päivänä me lennämme yhdessä, tiedän että pystyt siihen.” Tämä repliikki oli siltä osin suosikkini. <3 Kiitos paljon lukukokemuksesta, jään odottamaan versen muita osia.

[Parris]

Tykkäsin tässä rapsussa tosi paljon sen välähdysmäisyydestä. Siinä missä Alexkin hätkähtää painajaisistaan hereille ja yrittää parhaansa erottaakseen unen ja todellisuuden, lukijakin jää pohdiskelemaan kaukana olevaa kuuta ja höttömäisiä varmisteluja Noahilta. Kaksikon vuorovaikutus tuntuu niin lempeältä ja luontevalta. Noahin välittäminen siitä huolimatta, ettei hän olekaan kokenut samoja - tässä hieman lukijalle mysteeriksi varmasti syystäkin jääviä - "kauhuja" kuin Alex, on sympaattista ja luo aidon yhteyden hahmojen välille. Ilman maailmaa ympärillä teksti kuitenkin tuntuu vähän ilmavalta ja "tyhjältä"; itse ainakin kaipaan tähän lisää tästä versestä kertovia juttuja, että hahmoilla on jokin paikka ja tausta. Mutta on tämä näinkin ihan söötti h/c-hömppäily!

Kiitokset ~