Otsikko: Galaksin kirkkain tähti
Kirjoittaja: kukapa muukaan kuin itse rimpsessa
Beta: Chuuko<3
Ikäraja: K-11
Hahmot: Nymphadora Tonks, Gilderoy Lockhart
Tyylilaji: drama
Varoitukset: seksuaalinen häirintä
Vastuuvapautus: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä vaan vähän leikin.
Haasteet: FF100 – 46. Tähti, Neliottelu – 10 pistettä Team Ficletille!
Galaksin kirkkain tähti
Säilä & Imupaperi ei ollut koskaan ollut niin ääriään myöten täynnä kuin sinä alkuiltapäivänä. Lemmikinsiniseen kaapuun sonnustautuneen miehen hymy olisi luultavasti sokaissut puolet väkijoukosta auringon osuessa oikeasta kulmasta hänen hohtavanvalkoisiin hampaisiinsa. Nymphadora Tonksia tuupittiin kyynärpäillä innokkaiden, suurimmaksi osaksi keski-ikäisten, rouvashenkilöiden yrittäessä työntyä lähemmäs suosikkikirjailijaansa. Jonon sijasta muodostelma muistutti enemmän laumaa, joka taisteli henkensä edestä pääsystä juomapaikalle, tai tässä tapauksessa nimikirjoituksesta. Tonks kirosi, että oli halunnut yllättää äitinsä tämän suosikkikirjailijan omistuskirjoituksella. Jos hän ei talloutuisi hengiltä, hän tyytyisi jatkossa lahjomaan äitiään vain lahjakorteilla.
Jonotettuaan puolelta ikuisuudelta tuntuvan ajan ja todistettuaan kiusallisen tilanteen Lockhartin ja tätäkin kuuluisamman pojan välillä, oli viimein Tonksin vuoro. Hän läimäytti kirjan miehen eteen pohtien millä ikitarttumistaialla tämä oli tasapainottanut suipon, asuunsa sointuvan velhonhattunsa kiharoilleen.
"Mikä on nimesi, kultaseni?" mies kysyi väläytellen kaljuunoja maksanutta hymyään, joka taisi myös olla liimattu naamalle samaisella taialla, ainakaan se ei ollut hälvennyt hetkeksikään tuntikausien aikana.
"Tämä tulee äidilleni, hän on Andromeda."
"Tähti, vähän niin kuin minäkin. Tosin minä en ole tähti vain nimeni takia." Mies hymyili vieläkin leveämmin.
"Haluaisitko itsellesikin kopion kirjastani?"
"Ei kiitos, pärjään tällä."
"Älä yhtään ujostele! Lukijakuntani on kaiken ikäistä. Tässä, saat lahjana. Pidän haastavista faneista, jotka eivät vielä tiedä palvovansa minua."
"Kiitos?" Tonks mutisi ennen kuin hänet töytäistiin syrjään seuraavan innokkaan ihailijan halutessa hetkensä idolinsa kanssa.
Selviydyttyään ulos kaupasta Nymphadora avasi kirjan uteliaisuuden voittaessa. Hänen omistuskirjoituksessaan luki koukeroisin kirjaimin Andromedan galaksin kirkkaimmalle tähdelle, jonka alla oleva kiemurasuttu oli luultavasti nimikirjoitus.
Seuraavina päivinä Tonks huomasi ahmineensa kaikki Lockhartin kirjat yhdeltä istumalta. Olihan hänen äitinsä hehkuttanut, kuinka upea ja urhea mies tämä oli, mutta vasta luettuaan itse kirjat Nymphadora oli ymmärtänyt, miten uraauurtavaa työtä pimeyden voimilta suojautumisen kannalta tämä oli tehnyt. Nuorena auroriopiskelijana hän katui hukkaan heittämäänsä tilaisuutta keskustella niin merkittävän henkilön kanssa. Hän kirjoitti kirjeen, tietäen tämän lukevan jokaisen henkilökohtaisesti, olihan hänen äitinsä kävelevä Lockhart-tietokirja, ja lähetti pöllönsä kiikuttamaan sitä. Kului viikko jos toinenkin, Lockhartin fanikirjepino ylettyi epäilemättä Suuren salin kattoon asti, kunnes viimein vieras pöllö koputti Tonksin ikkunaan. Nymphadora raapusti kalenteriinsa merkinnän kolmen päivän päähän ja ryhtyi listaamaan kysymyksiä, joilla saisi kerrytettyä tietojaan mahdollisimman syväluotaavasti.
Matami Puddifootin teehuone pursuili hörselöitä Tonksin haravoidessa katseellaan puolityhjää salonkia. Lockhartia ei ollut vaikeaa löytää, vaikka miestä itseään ei näkynyt, erään pöydän ympärille kerääntynyt väkijoukko paljasti hänen sijaintinsa.
“No niin, no niin. Kaikki vuorollaan! Gilderoysta riittää kyllä teille kaikille. Ah! Sieltähän tähtioppilaani jo saapuukin!” mies totesi Nymphadoran huomatessaan.
“Pahoitteluni, leidit! Oli mitä suurin ilo rupatella kanssanne, mutta nyt minun täytyy vetäytyä sovittuun yksityistapaamiseen tämän ihastuttavan nuoren neidon kanssa. Tapaamisiin!” Noidat mulkoilivat kateellisina Tonksia hajaantuessaan kuka minnekin kyttäysasemiin.
“Parahin matami Puddifoot!” Lockhart kailotti ja mustanutturainen nainen kiiruhti heidän luokseen.
“Löytyisiköhän täältä mahdollisesti kokoustiloja, joissa voisimme keskustella omassa rauhassamme? Emmehän halua jakaa kaikkia salaisuuksiamme ennen uusimman kirjani, Muutosmatkalla metamorfimaagin kanssa, julkaisua, emmehän?” hän tiedusteli silmää iskien.
"Tottahan toki, kultaseni", Puddifoot vastasi punastuen hiusrajaansa myöten tajuttuaan ketä oli kullitellut.
“Et aavistakaan, miten ilahduin saadessani kirjeenne, neiti Tonks!” Lockhart aloitti oven sulkeuduttua matamin takana. He olivat jääneet kaksin pieneen toimistohuoneeseen, joka oli vieläkin röyhelöisempi kuin teehuone itsessään.
“Pelkkä Tonks riittää, kiitos.”
“Miten tuttavallista! Ihastuttavaa, kerrassaan ihastuttavaa. Niin, olin kertomassa, että innostuin todella kirjeestäsi! Olen kiertänyt ympäri maailmaa ja tavannut monenlaisia hirviöitä ja taitavia noitia ja velhoja, mutten ikäväkseni ole koskaan päässyt tutustumaan läheisemmin yhteenkään metamorfimaagiin ja juuri sitä uusin tuleva kirjani kaipaa. Odotan jännittyneenä yhteistyötämme, ja uskon sen olevan erittäin hedelmällinen meille molemmille.”
“Ottaisin mielelläni teidät mentorikseni, herra Lockhart”, Tonks ehti sanoa väliin miehen vetäessä välillä henkeä.
“Teillä on varmasti paljon opetettavaa minulle aurorinuraani varten.”
“Kyllä, kyllä. Teen sinusta todellakin kirkkaimpana loistavan tähteni! Mutta kerrohan kultaseni tuosta sinun lahjastasi! Voitko todella muuttaa itsesi minkä tahansa näköiseksi?”
“Voin.”
“Riippumatta sukupuolesta?”
“Ei ole ongelma.”
“Mainiota, mainiota! Voisitko näyttää pienen malliesimerkin ja muuttua vaikkapa, no minuksi? Olenhan malliesimerkki parhaimmillaan.”
“Voisimmeko sen jälkeen puhua siitä, kuinka soluttauduit ihmissusien pariin ja sait hallittua niitä myös muutoksen alaisina?”
“Tottakai, tottakai. Miten jännittävää!”
Silmä tarkkana Lockhart seurasi kuinka Tonksin piirteet sulautuivat hänen omiinsa. Hän ei saanut katsettaan irti kiertäessään tämän ympärillä ihaillen itseään kaikista kulmista, joihin ei tavallisesti kunnolla nähnyt edes peilin avulla.
“Vaikuttavaa, kerrassaan vaikuttavaa! Olet todellakin kuin elävä maaginen minä! Kun nyt olemme kaksin, niin voisitko hieman vilauttaa minua kaikessa loistossani?” Räikeä silmänisku ja pakaran puristus ei jättänyt kommentin merkitystä epäselväksi. Tonks perääntyi pöyristyneenä. Hän ei halunnut edetä reittä pitkin edes vaikkei se olisi ollut hänen omansa.
“Tietenkään ei, jollet sinä koe oloasi mukavaksi! Mietin vain… Mutta varmasti hyödymme taidostasi muutenkin.”
Tonks ei meinannut saada suunvuoroa puhua pulputtavalta mieheltä, joka maalaili kiipeäviä myyntilukuja ja uusia promokiertueita, joissa liikkuvien mainosten sijaan hänen taustallaan vilkuttelisi Tonks, ja mahdollisesti muutama muukin värvätty metamorfimaagi, häneksi muuttuneena. Mies ei kuullut hänen kysymyksiään tai nähnyt muuta kuin oman kaksoisolentonsa, eikä tällä vaikuttanut olevan aikomustakaan antaa kenenkään muun kuin itsensä hyötyä yhteistyöstä. Pettyneenä Tonks päätti liueta paikalta miehen ryhtyessä kirjoittamaan uutta mestariteostaan siltä seisomalta sulkakynä sauhuten. Tämä ei edes huomannut oven kolahtavan Tonksin jäljestä. Sen takana salakuunnellut fanilauma ehti vain vaivoin pois alta Nymphadoran saapastellessa ulos toimistosta edelleen Lockhartin näköisenä, joskin miehelle epäominaisesti farkkuihin ja teepaitaan sonnustautuneena.
“Mitä te siinä kärkytte? Painukaa tekemään jotain hyödyllisempää!” hän karjaisi ja sai noidat haukkomaan henkeään. Jossain räiskähti kameran salama hänen poistuessaan teehuoneesta. Vasta ikkunasta heijastuvan kuvajaisensa nähdessään hän muisti muuttua takaisin itsekseen ja palasi kotiin. Huolella vaalitut kirjat päätyivät sauvan heilautuksella pakettiin ja kohti hyväntekeväisyyskeräystä. Lockhart todellakin oli maineensa veroinen, jos ei muuta kuin itserakkaudessa.
Seuraavana aamuna ilmestyneen Me Noitien lööpit huusivat Lockhartin uudesta töykeästä tyylistä. Seuraavan viikon numerossa yksinoikeudella annetussa haastattelussa Lockhart tilitti kyyneleet kuvankin silmissä kiillellen joutuneensa identiteettivarkauksen uhriksi ja pyydellen vuolaasti anteeksi kopionsa käytöstä. Pöllöt kuljettivat toinen toistaan korusanaisempia kirjeitä Lockhartilta Tonksille houkutellen tätä takaisin yhteistyöhön, mutta lopulta nekin vähenivät kunnes lopulta loppuivat kokonaan.
Kesän lähestyessä Tonks oli palaamassa yölliseltä kyttäyskeikalta uuden mentorinsa Alastor Vauhkomielen kanssa hänen pysähtyessään lehtikojulle. Mustanpuhuva lehden kansi vilkutti tekstiään: Julkisuuden paine räjäytti tähden! Etusivulla tarina jatkui: Palvottu maankuulu kirjailija Gilderoy Lockhart vetäytyi Pyhän Mungon sairaalaan hermoromahduksen takia, salaisesta lähteestä kerrotaan. Me Noidat jää seuraamaan tilannetta ja on ajanhermolla kertomassa uusista käänteistä arvostetun taiteilijan voinnissa.
