Ficin nimi: Kesä 2018: Lopun alku
Kirjoittaja: Petrova
Oikolukija/Beta: -
Ikäraja: S
Tyylilaji/Genre: draama
Yhteenveto: Lyhyt, hiomaton ja hetkessä eläen kirjoitettu teksti vaihtoehtoisesta tulevaisuudesta. Ei ole betaluettu, ei edes oikoluettu kuin ehkä kerran. Kirjoitettu myrskyn ylittäessä kotikaupunkini ja ääriolosuhteiden luomasta inspiraation kipinästä.
---
Muistan kesän 2018. Miten voisin unohtaa? Tuntemamme elämä päättyi, ja uusi aikakausi alkoi, jota kutsumme osuvasti ”dystopian aikakaudeksi”.
Takanamme oli kylmä talvi, joten vanhan uskomuksen mukaan odotimme lämmintä kesää. Ja lämpimän kesän me saimmekin. Jo toukokuussa pääsimme nauttimaan ihoa hellivistä helteistä pitkän talven jälkeen, ja grillikansa heräsi horroksestaan.
Pian ei naurattanut.
Helle ei laskenut, vaan tuntui yltyvän entisestään. Lämpöennätyksiä rikottiin yhä uudelleen ympäri maata, ja pian kauppojen ilmastointiosastot sekä vesipullohyllyt ammottivat tyhjyyttään.
Minulla ja puolisollani oli asiat hyvin. Käytimme vanhaa tuuletinta, jonka haimme varastosta. Vettä tuli hanasta. Naureskelin itsekin, että olisi pitänyt myydä muut tuulettimemme ylihintaan saadaksemme vähän ekstra tienestiä.
Heinäkuun lopussa se iski. Uoti-myrsky, joksika me sitä kutsumme.
Kaikki alkoi pienestä ja harmittomasta ukkosesta. Hetkessä kuitenkin valtavat, tummat pilvilauttat pimensivät taivaan, tuoden trooppisen myrskyn pohjoiseen maahamme. Tuulet piiskasivat jokaisesta suunnasta vuorotellen riepotellen pientä koivun alkua etupihallamme. Muistan katselleeni ikkunasta, kuinka se pisti hanttiin. Salamat läiskyivät taivaalla luoden pieneen asuntoomme punaisen maton tunnelman, jossa me olimme paparazzeille hyvin haluttua riistaa.
Vesi nousi uhkaavasti kivijalkaan, ja mietimme jo, tuleekohan se sisälle asti. Sitten tuli täysi syvä hiljaisuus. Taivas välähteli ja murahteli kaukaisuudessa. Myrsky oli mennyt ohi. Ainakin loppuyöksi. Se ei päättynyt siihen.
Muistin biologian opettajani sanat, jotka olivat kummitelleet päässäni jo pitkään: ”Mikäli laji ylittää luonnon kapasiteetin kannatella lajia, lajilla on tapana romahtaa.” Mietin silloin pitkään, mitä jos ihmiset ylittäisivät oman kapasiteettinsa.
Näin se tapahtui. Maapallo ryhtyi omiin toimiin, kun ihmiset eivät siihen itse kyenneet. Lajimme romahti. Tuon kesän jälkeen erilaiset äärimmäiset luonnonilmiöt alkoivat riepottelemaan niin Suomea, kuin muutakin maailmaa. Koko ekosysteemi kääntyi ylösalaisin.
Entä nyt?
Asun puolisoni kanssa maalla. Pienessä kylässä Etelä-Pohjanmaalla. Elämme kädestä suuhun. Internet, sähkö, puhdas vesijohtovesi ei ole enää itsestäänselvyys. Ruuan kasvattaminen on käytännössä mahdotonta ulkona, joten teemme sen sisällä sitä varten valmistetuilla välineillä. En uskonut, että maailmanloppu tulisi näin nopeasti tai tällä tavalla. Ei kovin moni muukaan. Muistan nauraneeni TV-sarjalle ”Maailmanlopun odottajat”. Enää ei naurata. He eivät olleetkaan hulluja. Vaan kaikki me muut olimme.