A/N: Toista tekstiä viedään. 
Tämä on vähän pidempi kuin edellinen, ja ajallisti tämän pätkän tapahtumat ovat tapahtuneet paljon ennen ensimmäisen ficletin tapahtumia. Nämä tekstit eivät siis välttämättä tule olemaan kronologisessa järjestyksessä. Typoista voi syyttää sitten mua - kirjoitin tämän aika nopeassa tahdissa, että niitä on saattanut jokunen eksyä joukkoon. 
Haasteet: Neliottelu
2.
Kesäinen aurinko hellii kaupunkia ja se on saanut ihmiset liikkeelle. Puistoalue, jossa Milkakin parhaillaan istuskelee ystävänsä Juulin kanssa, on lähes täynnä porukkaa – on lapsiperheitä, vanhempaa väkeä kuin nuorisoakin nauttimassa lämmöstä ja hyvästä säästä. Milka avaa juomapullonsa, ottaa siitä reilun kulauksen kylmää vettä ja etsii sitten laukustaan käsiinsä sipsipussin.
”Mites sä oot jaksellu?” Juuli kysyy, kun Milka avaa sipsipussin ja asettaa sen sitten heidän väliinsä. Milka päästää ulos syvän huokauksen, kohauttaa olkiaan.
”Mitäs tässä, päivä kerrallaan eteenpäin.”
”Niin, eipä sitä kai oikein muutakaan voi tehdä”, Juuli toteaa. ”Mutta muista kuitenkin, että jos tulee huonoja hetkiä, niin voit aina laittaa viestiä tai poiketa käymään.”
Milka hymyilee Juulille kiitollisena.
”Kiitti, sä ja muut ootte olleet kyllä tosi tärkee tuki viime viikkoina.”
Juuli hymyilee Milkalle takaisin ja nappaa muutaman sipsin pussista.
”Oot sä nähny Astaa teidän eron jälkeen?”
”Joo, pari kertaa, mutta ei me oikein kovin paljoo ole ehditty jutella. Se on ollu yllättävän vaikeeta, on ollu niin vaivautunu olo sen seurassa.”
”En yhtään ihmettele, se teidän ero tuli kuitenkin yllättäen. Uskotko sä, että te kuitenkin vielä voitte olla ystäviä?” Juuli kysyy avatessaan omaa juomapulloaan.
”Rehellisesti sanottuna en tiedä vielä. Ehkä sitten, kun aikaa on kulunut tarpeeksi, mutta toistaiseksi kaikki tunteet on vielä niin pinnassa, että en uskalla luvata mitään omalta kohdaltani”, Milka sanoo ja antaa katseensa sitten kiertää ympäristössä. Hänen ajatuksensa ovat vielä sekaisin, mutta sen verran hän tietää, ettei halua menettää Astaa kokonaan. Olisi liian vaikeaa luopua noin vaan ihmisestä, joka on ollut pitkän aikaa iso osa hänen elämäänsä, ja josta hän on aidosti välittänyt todella paljon ja välittää edelleen.
”Kyllä se aika näyttää, miten teidän käy. Eikä teidän nyt varmasti mitään sydänystäviä tarvitse olla, kunhan nyt pysytte edes puheväleissä ja pystytte hengailemaan toistenne seurassa luontevasti”, Juuli sanoo, ja Milka nyökkää.
”Toisaalta, oon mä kyllä miettiny, että olisiko vaan parempi, jos me ei enää nähtäs toisiamme. Se saattas auttaa pääsemään yli tästä erosta helpommin… Mutta joo, ehkä me ei tultu tänne piknikille nyt vaan puimaan mun ja Astan eroa vaan viettämään laatuaikaa kaksistaan.”
”Joo, eiköhän me ehditä puida sitä myöhemminkin. Nyt syödään herkkuja ja nautitaan tästä ihanasta kesäsäästä, ja fiilistellään jo vähän etukäteen viikonloppuna alkavaa rokkifestaria”, Juuli hymyilee ja ojentaa juomapulloaan Milkaa kohti. Milka naurahtaa ja tekee samoin – pullot osuvat yhteen vähän liian suurella voimalla, ja niistä läikkyy vettä viltille.
”Otetaan kesälle ja festareille!” Juuli julistaa hymyillen.
”Kesälle ja festareille!” Milka toistaa, he molemmat ottavat kulaukset pulloistaan ja syventyvät sitten keskusteluun musiikista ja festareista.
