Kirjoittaja: Lauchuo
Ikäraja: S
Genre: (hivenen alakuloinen) fluffy
Paritus: Sirius/Remus
Vastuuvapaus: Hahmot omistaa Rowling, tarinaidean minä
Tiivistelmä: Vadelmanmakuisista suudelmista viimeisellä Tylyahon reissulla.
A/N: Ikulla on tänään synttärit, hyvää syntymäpäivää Ikuisuus <3
Haasteet:
Genretasohaaste (Fluff)
Fluffy10 #3KerrontahaasteVadelmasuudelmia
Sirius pyöritteli vadelmaa sormissaan kunnes se rikkoontui ja värjäsi hänen kyntensä punaisiksi. Hän katsoi sitä pettyneenä, työnsi sen suuhunsa ja nuolaisi sitten sormensa puhtaaksi. Remus hymähti hänelle ja ojensi toisen vadelman jota Sirius alkoi myös pyöritellä sormissaan.
“Miksi teet noin?” Remus kysyi ottaessaan itsekin yhden, mutta laittoi sen kuitenkin heti suuhunsa leikkimättä sillä kuten Sirius. Sirius vain kohautti harteita vastaukseksi ja lakkasi leikkimästä syöden oman vadelmansa. Hetken oli hiljaista kun Remus ojenteli Siriukselle lisää vadelmia ja he söivät niitä katsellen kohti Rääkyvää röttelöä, kumpikin ajatuksissaan.
“Huomenna on viimeinen kerta”, Sirius tokaisi kohta ja Remus nyökkäsi. Koulu oli lopuillaan, niin kuin kaikki muukin. Viimeinen kerta Tylyahossa, viimeinen kerta kun Röttelöä tarvittiin, viimeiset vadelmat sillä kukkulalla yhdessä Remuksen kanssa. Sirius huokaisi hiljaa. “Mitä me sitten teemme?” hän kysyi huolestuneena ja kääntyi katsomaan Remusta, silmät kimallellen niihin kihonneista kyynelistä.
“Me jatkamme elämäämme ihan normaalisti, höpsö”, Remus vastasi ja pyyhkäisi Siriuksen poskelle vierähtäneen kyyneleen peukalollaan pois. Sitten hän painoi vadelmanmakuisen suudelman Siriuksen huulille ja vetäytyi hymyillen. “Oikeastaan meidän ei pitäisi edes salailla enää”, Remus jatkoi. “Minusta tuntuu, että James tietää jo. Peter tuskin, mutta James varmasti. Eiköhän Lily ole kertonut hänelle.”
“Niinkö? Olemmeko me niin läpinäkyviä?” Sirius kysyi hölmistyneenä. Olihan hän kieltämättä ollut ihastunut Remukseen jo pitkän aikaa ennen kuin Remus viimein oli tehnyt aloitteen, muttei hän koskaan ollut ajatellut sen olevan niin läpinäkyvää.
“Olemme”, Remus vastasi ja otti rasian viimeisen vadelman sormiinsa. “Tässä”, hän sanoi ja työnsi marjan hellästi Siriuksen huulia vasten. Sirius nappasi sen kielellään ja nielaisi parin puraisun jälkeen. “Huomenna me kerromme heille ja sitten meidän ei tarvitse enää salailla mitään”, Remus tokaisi, nousi ylös ja asteli viemään tyhjän rasian roskikselle. “Tule, nyt mennään etteivät he ihmettele missä me kuhnailemme!”
Sirius nousi ylös ja tarrasi kiinni Remuksen ojennetusta kädestä. Ehkä joskus he voisivat kulkea niin myös muuten kuin vain ollessaan kahdestaan.
