Nimi: Peter Pan 3
Kirjoittaja: Mythofan1
Fandom: Disney
Ikäraja: S
Paritus: Peter/OC
Genre: seikkailu
Yhteenveto: Jotkut tarinat voivat tapahtua oikeasti. Ensin isoäidillesi, sitten äidillesi ja sitten sinulle.
Disclaimer: En omista Disneyä. Vain omat hahmoni. Kunhan vain annan mielikuvituksen lentää.
Varoitukset: kapteeni Koukku ja sitä jahtaava hai.
Peter Pan 3
Nämä tarinat voivat tapahtua oikeasti. Ensin äitisi äidille, sitten äidillesi ja sitten sinulle, vaikka olisitkin moderni tyttö ja skeittaisit juuri puistossa.
- Hieno hyppy, Saara, sinähän olet jengin paras, yksi tytöistä sanoi.
- Ei kai se nyt mitään ollut, isoäidin kertomista tarinoista mä nämä ideat saan, Saara vastasi.
Myöhemmin illalla Saara istui huoneessaan piirtämässä. Äkkiä Saara tunsi jonkun liikkuvan takanaan. (Karatekurssilla harjaantuneet aistit) Saara vilkaisi pöytäpeiliinsä ja huomasi siellä teräskoukun.
- Hyvä yritys, en lankea enää Kapteeni Koukkuun, Saara sanoi luullen puhuvansa veljelleen.
- Mitä sinä oikein höpötät, Leena? joku sanoi hänen takanaan.
- Ja tokaks, mun nimi ei ole Leena, Saara huomautti ja kamppasi tyypin, joka ei ollutkaan hänen veljensä.
- Aika hyvä, yleensähän sä käytät henkaria koukkuna, Saara sanoi.
Samassa Saaran käsiin tarttui kaksi miestä. Vasta silloin Saara tajusi, että hänen huoneessaan olikin ilmielävä Kapteeni Koukku miehistöineen.
- Okei, olen tainnut kuunnella liikaa mummin juttuja.
- Viekää tyttö alukseen, Koukku komensi miehiään.
- Usko jo, mun nimeni on Saara eikä Leena, Saara yritti huutaa, mutta kuka nyt häntä olisi kuunnellut.
Pari minuuttia myöhemmin Saara huomasi seisovansa merirosvolaivan kannella – ja se lensi ilmassa. Pian laiva saapui Mikä-mikämaahan Merirosvopoukamaan. Saara seisoi pöllämystyneenä kannella eikä osannut sanoa mitään. Äkkiä Koukun miehistö alkoi osoitella laguunille. Sieltä lähestyi Peter vesihiihtäen jonkun vedenelävän perässä. Sen selkäevä näytti vaappuvan puolelta toiselle jonkinlaisen rytmikkään äänen tahdissa. Koukku valahti kalmankalpeaksi ja kipusi päätä pahkaa mastoon.
- Saipas kaveri äkkilähdön, Saara mutisi itsekseen.
- Hoidelkaa se nulikka ja samaa vauhtia se hai, Koukku karjui mastosta.
Miehistö oli laivan laidalla sapelit valmiina, kun Peter yhtäkkiä jätti hain ja lennähti kaikkien ulottumattomiin ilmaan laivan yläpuolelle. Hai lähti lipumaan kauemmaksi laivasta ja Koukku sai taas roistomaisuutensa takaisin.
- Älä yritä mitään, poju, meillä on Leena, Koukku karjui yhä mastossa.
- Kuinka monta kertaa se pitää sanoa. Mun... nimi... on... SAARA, Saara huusi.
Peter syöksähti laivaa kohti ja ennen kuin piraatit ehtivät huomatakaan, Saara ja Peter olivat kadonneet.
- Tämän huonommaksi tämä ei voisi mennä, Koukku mutisi.
- Pomo, ruumaan tulvii vettä, Simo ilmoitti.
Samaan aikaan vähän matkan päässä Peter laskeutui vedessä olevalle kalliolle.
- Jos et ole Leena etkä Jaanakaan niin kuka sitten olet, Peter kysyi.
- Olen Saara. Leena on isoäitini ja Jaana on äitini, Saara selitti Peterille.
Saara oli kuvitellut Peterin hiukan erilaiseksi. Hänen mielessään Peter oli kyllä nuori poika, mutta lähinnä supersankarin ja avaruuslaivaston kapteenin yhdistelmä. (Liikaa sarjakuvia ja Star Trekiä, kirjurin huomautus) Peter lensi Saaran kanssa piilopaikalle. Sen Saara oli ajatellut olevan kuten maanalainen piilopaikka, mutta kyllä tämäkin kelpasi. Sitten Saara hoksasi piirustuslehtiönsä kuivumassa pyykkinarulla.
- Mun piirustukset. Miten ne tänne joutuivat? Saara kysyi ihmeissään.
- Helinä toi ne ja pisti kuivumaan, yksi kadonneista pojista sanoi.
Helinä lenteli yhden kuvan ympärillä kuin pieni tulikärpänen. Saara oli kuvitellut ja piirtänyt Helinän fantasiapelityyppiseksi soturikeijuksi. Kuvassa Helinällä oli perhosen siivet, luultavasti käärmeennahasta tehty mekko, lehdistä ja naavasta tehdyt rannesuojukset, ruohosta punotut nauhasandaalit, kävyn suomuista tehdyt olkapanssarit ja sauva, jossa oli opaali. Helinä katseli kuvaansa yähän ihmeissään.
- Näytänkö minä tosiaan tuolta? Helinä ajatteli.
- Odottakaas kun näette Koukun kuvan, sillä on rautakoura, Saara sanoi ja rupesi etsimään kuvaa lehtiöstä.
Kuvaa ei kuitenkaan löytynyt.
- Missä se on, se oli lehtiön paras, Saara harmitteli.
Oikeastaan kuva oli yhä merirosvolaivalla. Yksi Koukun miehistön jäsenistä oli heittänyt Saaran urheilukassin yli laidan, mutta oli sitä ennen huomannut yhden piirroksen muistuttavan Koukkua. Hän repäisi sen irti ja heitti sitten muut menemään. Koukulla oli piirroksessa koukun sijasta robottikoura ja lisäksi silmälappu.
- Kaverit hei, katsokaapa tätä. Koukku näyttää paljon pelottavammalta tällaisena, yksi piraateista naurahti.
Koukku kuuli hälinää kannelta ja halusi tietää mistä se johtui. Kuultuaan kuvasta hän halusi myös itse nähdä sen. Koukku tuijotti kuvaa hölmistyneenä.
- Mistä lähtien minulla on muka ollut rautakäsi? hän kysyi.
Juuri silloin Koukku huomasi Helinän. Helinä oli tullut etsimään Saaran lehtiöstä puuttunutta kuvaa, koska Saara vaikutti tytöltä, josta helinä piti. Helinä väisteli miehistön käsiä kunnes Koukku itse nappasi Helinän nyrkkiinsä.
- Lähettikö Peter sinut tänne, no tulkoon sitten myös hakemaan, Koukku sanoi pahaenteisesti.
Sitten Koukku katseli ympärilleen miettien mihin laittaisi Helinän. Äkkiä hän huomasi ikkunanlaudalla tiimalasin. Hän nappasi tiimalasin ja sujautti Helinän sinne istumaan hiekkakasalle. Sitten hän käänsi lasin niin että hiekka rupesi valumaan pois Helinän puolikkaasta ja lopulta Helinä oli tyhjässä osassa. Samaan aikaan Merenneitolaguunilla Saara, Peter ja kadonneet pojat seisoivat kallionkielekkeellä.
- Tiedättekö mikä on Benji-hyppy? Saara kysyi.
- Eikös se ole se, kun hypätään alas kalliolta köysi jaloissa? eräs kadonneista pojista sanoi.
- Juuri niin, paitsi että tässä tarvitaan uskoa, luottamusta – ja keijupölyä, Saara huusi ja hyppäsi kalliolta.
Merenneidot olivat hetken tuijottaneet ylöspäin, mutta häipyivät sitten pois alta. Saara kosketti vettä, mutta syöksyi takaisin ylös ennen uppoamista. Keijupöly oli toiminut.
- Lentäminen on huippua, tunnen itseni ihan enkeliksi, Saara hihkaisi.
- Mikä on enkeli? yksi kadonneista pojista kysyi.
- Yksi supersankari, jolla on siivet, Saara selitti nopeasti.
Juuri silloin Peter huomasi, ettei Helinä ollut paikalla.
- Hei, missä Helinä on? Peter kysyi.
Kukaan ei ollut nähnyt Helinää Merenneitolaguunille lähdön jälkeen. Peter lähti etsimään Helinää. Saara ja kadonneiden poikien kanssa takaisin piilopaikkaan. Saara talsi edestakaisin poikien edessä.
- Jos minulta kysytään, Koukku on varmasti kaapannut Helinän. Yleensä superroistot sieppaavat sankarin apurin tai tyttöystävän saadakseen sankarin ansaan, Saara sanoi.
Saara nappasi urheilukassinsa ja kaatoi sen sisällön lattialle. Hän alkoi etsiä jotain toimivaa. Samassa hän huomasi poikien yhä seisovan edessään.
- Mitä te vielä siinä seisoskelette? Auttakaa mua etsimään toimiva suunnitelma, Saara sanoi.
Pojat alkoivat myös etsiä. Äkkiä Saara huomasi keijupiirroksensa ja silloin hänelle välähti.
- Pojat, rakentakaa te siivet. Mä hoidan loput puvusta, Saara sanoi.
- Selvä, Saara, kadonneet pojat sanoivat kuorossa.
Hetken päästä Saara ja pojat olivat valmiita. Saara meni vaihtamaan vaatteita ja tuli kohta takaisin puku yllään.
- No, näytänkö soturikeijulta? Saara kysyi.
- Ei me olla soturikeijua koskaan nähty, mut kyllä varmaan, yksi pojista sanoi.
- Sitten menoksi, Saara sanoi ja nappasi rullalautansa.
Samaan aikaan Peter oli jo saapunut merirosvolaivalle. Hän taisteli merirosvoja vastaan yrittäen päästä Koukun luo vapauttaakseen Helinän. Koukku oli kääntänyt tiimalasin ympäri ja hiekka valui nyt Helinän puolikkaaseen.
- Aikasi alkaa olla lopussa, poju, Koukku nauroi.
- Enpä oikein usko senkin kapakala, kuului äkkiä ilmasta.
Merirosvot nostivat katseensa ylös.
- Se on lintu! joku huusi.
- Se on lentokone! toinen huusi.
- Mikä se on? kolmas kysyi.
- Se on Saara, Peter sanoi.
Ja aivan oikein. Saarahan se siellä lensi kadonneet pojat perässään. Saara veti esiin rullalautansa ja hyppäsi sen kanssa kohti purjetta. Hän skeittasi purjetta pitkin alas kannelle ja suoraan kohti Koukkua. Saara laskeutui Koukun eteen, pyöritteli hetken opaalisauvaa ja teki sitten liikkeen, joka merkitsi ”Anna tulla vanha turska”. Koukku syöksyi kohti Saaraa, joka suojasi toisella kädellään. Sitten Saara tarrasi toisella kädellä Koukun ranteeseen ja heitti hänet olkansa yli. Koukku makasi kannella hämmentyneenä.
- Mitä tuo oli? yksi kadonneista pojista kysyi.
- Karatea. Taistelulaji. Kotoisin Japanista. Kauko-idästä, Saara selitti.
Sitten Saara kääntyi miehistöön päin.
- Haluuks joku kokeilla, hän kysyi hymyillen.
Miehistö perääntyi nopeasti kauemmas. Peter onnistui avaamaan tiimalasin. Helinä yski hiekkaa, mutta oli muuten kunnossa. Porukka lensi rannalle.
- Voisit jäädä tänne, Peter sanoi.
- Kiitti, mutta paikkani on kotona Lontoossa, Saara sanoi hymyillen.
Peter nyökkäsi. Yksi pojista ojensi Saaralle tämän urheilukassin. Porukka lähti lentoon kohti Lontoota. Myöhemmin Saara heräsi työpöytänsä äärestä. Hän katsoi pöydällään olevaa paperia, johon hän oli piirtänyt itsensä, Peter, kadonneet pojat ja Helinän. Saara käveli ikkunan luo ja näki jonkin lentävän kohti kuuta. Se oli Peter. Peter kääntyi ja heilautti kättään. Saara hymyili ja vilkutti takaisin.
- Mä uskon suhun ikuisesti, Peter, Saara sanoi hiljaa itsekseen.
