Nimi: Kiitäjä
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: draama
Paritus: Luukas/Mirka
Haasteet: Albumihaaste #5 Pariisin Kevät –
Pyykkipäivä ja Genretasohaaste (songfic)
A/N: Ainoa kappale tältä albumilta, joka ei asetu suunnittelemaani jatkikseen, joten tein aivan erillisen kokonaisuuden sitä varten. Siitä on muuten
vuosia, kun olen viimeksi kirjoittanut tällaisen perinteisen songficin. Pyykkipäivä on yksi suosikkikappaleitani ja toivottavasti biisin fiilis välittyy ^^
K I I T Ä J Ä
hitaalla taivaalla liikkuvat pilvet lasin pinnalla
toivon ettet lähde niiden mukana
Luukaksesta tuntuu kuin hän olisi unessa. Mirka seisoo parvekkeella alastomana ja kauniina. Luukas ihailee naisen linjakasta selkää ja kesäyössä kuultavaa ihoa. Hän ei uskalla sanoa mitään. Hetkessä on jotakin yksityistä. Ketteränä ja varmana Mirka kiipeää kaiteelle. Naisella on moitteeton tasapaino, mutta silti jännitys puristaa Luukaksen vatsaa. Kun Mirka hyppää, hän pidättää henkeään odottaen kuulevansa raskaan tömähdyksen kerrosta alempana. Jollain kummallisella tavalla hiljaisuus on pahempaa. Tervapääsky kiitää ikkunan ohi kohti avaraa taivasta. Yölento venyy lähes aamuun asti, ja Luukasta pelottaa, ettei nainen linnun sisällä halua enää palata hänen luokseen.
katselen sinua, jotakin samaa on ilmassa
nostat lakanan, jäät sen taakse varjokuvana
Äidin satiinilakanat hulmuavat tuulessa. Mirka kävelee niiden välistä ja hyväilee sormillaan pehmeää kangasta, mutta kasvoilla on etäinen ilme. Luukas yrittää pujottaa kätensä naisen vyötärölle, mutta hienovaraisesti Mirka vetäytyy pois ja katsoo taivaalle. Silmissä on kyltymätöntä kaipuuta. Luukaksen rintaa kirpaisee. Miksei hän ole tarpeeksi? Eläin hänessä vaistoaa tulevan muutoksen. Mirkasta aivan säteilee lähdön tuntu. Luukas toivoo olevansa väärässä, mutta siitä huolimatta hän painaa mieleensä naisen tumman, kiharan tukan ja oliivisen ihon. Mirka huomaa katseen ja hymyilee rakastavasti, mutta lämpö ei yllä teräviin linnunsilmiin asti.
älä katoa
”Huomenna sataa”, Mirka sanoo ääneen. Luukas huomaa naisen levottomuuden. Äiti rypistelee otsaansa.
”Säätiedotus lupasi poutaa.”
Mirka nipistää huulensa yhteen vaimentaakseen ivallisen vastauksen. Luukas on salaa samaa mieltä tyttöystävänsä kanssa. Pitäisi äidinkin tietää, että heillä on meteorologeja tarkempi tutka, ainakin useimmiten.
Mirka hypistelee puisia rannerenkaitaan ja pureskelee alahuultaan. Jokin on vinossa, mutta Luukas ei löydä sanoja. Hän yrittää koskettaa, mutta Mirka karkaa käsien alta. Nainen menee ulos ja laskostaa äidin lakanat. Luukas seuraa Mirkan varjoa ja melkein odottaa sen katoavan.
seisot pihalla ja toivon ettei alkais sataa taas kesken kaiken
nostat pudonneen vaatteen maasta
et koskaan taivuta polvia
Luukas herää keskellä yötä. Mirka on poissa. Hän hyppää ylös, juoksee portaat alas ja vaihtaa nahkaa. Hän yrittää haistaa Mirkan jäljittääkseen naisen, mutta tervapääsky on jo kaukana. Kettu katsoo surkeana tyhjälle taivaalle ja parkaisee ikävissään. Luukas kiertää kehää tietämättä, miten olla Mirkan päätöksen kanssa. Kun ensimmäiset sadepisarat putoilevat punertavaan turkkiin, Luukas pysähtyy ja nostaa kuononsa kosteutta kohti.
Ihmismäinen suru saa Luukaksen muuttumaan. Hän seisoo alasti kylmässä sateessa, mutta se on merkityksetöntä rintaa raastavan kivun rinnalla. Mirka ei lähtenyt hetken mielijohteesta. Naisen on täytynyt kypsytellä asiaa jo viikkoja, ja viimein tuleva sade hätyytti tervapääskyn siivilleen. Luukas vavahtaa kuin lyönnin saaneena, vaikka olisihan hänen pitänyt tietää, ettei kiitäjästä ole maassa eläjäksi.