Ficin nimi: Pokerinaama
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: My Hero Academia
Ikäraja: k-11
Paritus: EraserMic
Genre: Draama & elämänviipale höystettynä fantasioinnilla
Summary:
Shōtan tasaisen matalaa argumentointia kuunnellessaan Hizashin ajatukset vaelsivat asioihin, joilla ei ollut kokouksen kanssa mitään tekemistä. A/N: Kävin läpi muutamaa kesken jäänyttä mha-pätkää ja sain ainakin tämän vihdoin valmiiksi. Aloitin tätä huhtikuun puolella ja olin ehtinyt unohtaakin toviksi, mutta kaikkea kiintoisaa sitä Wordin uumenista aina löytääkin.
Osallistuu haasteisiin
Arkifest II ja
Animaatioiden taikamaailma.
***
Hizashi ei jaksanut laskea, montako kertaa hän oli mielessään hurrannut sitä tosiasiaa, ettei kenelläkään Akatemian henkilökuntaan kuuluvalla ollut ajatustenluvun kykyä. Muussa tapauksessa hän olisi kerännyt osakseen moittivia katseita sen osalta, mitä hän todellisuudessa ajatteli meneillään olevasta kokouksesta. Sivusilmällään kollegojaan vilkaistessaan Hizashista tuntui, että muutama muukin olisi mieluummin ollut jossain muualla.
Rehtori Nezua kuunnellessaan Hizashi yritti nyökkäillä ja hymähtää oikeissa kohdissa ja samalla toivoi syvästi, ettei rehtori keksisi udella kommentteja juuri häneltä. Aiheessa pysymisen sijaan Hizashi olisi luultavasti esittänyt pari tarkentavaa kysymystä teekannusta Nezun edessä, joka ei vaikuttanut tyhjenevän vähääkään huolimatta siitä, että kuppi oli ahkerassa käytössä puhumisen ohella. Sitä se oli aika useinkin, ja se jos mikä kiinnitti hänen huomionsa liiankin kanssa. Rehtori ja loppumaton teepannu.
”...Aizawa, mitä mieltä olet kohdasta kolme?” Nezun ääni tavoitti Hizashia vastapäätä istuvan Shōtan, joka olemuksesta päätellen oli vähintään puoliksi ehtinyt torkahtaa. Samalla Hizashi tiesi, että tämän keskittymiskyky tärkeissä tilanteissa oli järkähtämätön mahdollisesta pilkkimisestäkin huolimatta. Sekin oli yksi ristiriita, jota Hizashi ei ollut koskaan ymmärtänyt.
”En sanoisi sitä lainkaan huonoksi vaihtoehdoksi”, Shōta aloitti rykäistyään ääntään kuuluvammaksi ja naputteli sormellaan jotain kohtaa paperissa, jollainen jokaisella heistä oli edessään pöydällä. Toisin kuin Hizashi, Shōta oli ilmeisesti saanut luettuakin sen. Siitä jos mistä suvaitsi antaa yksitoista pistettä papukaijamerkkeineen.
Jalkojaan vähän venytellessään Hizashin kenkä kopsahti vahingossa Shōtan nilkkaan. Hän ehti puolittain irvistää sanattoman anteeksipyynnön, mutta kosketusta ei otettu pahalla. Samalla hän hymähti itsekseen sille tosiasialle, ettei pientä lähentelyä yleensäkään tavattu torjua. Shōtan sääri hänen säärtään vasten tuntui mukavan kotoisalta, kun hän hivutti jalkaansa luvan kanssa vähän lähemmäs.
Shōtan tasaisen matalaa argumentointia kuunnellessaan Hizashin ajatukset vaelsivat asioihin, joilla ei ollut kokouksen kanssa mitään tekemistä. Eipä sille mitään mahtanut, pahus vieköön. Työelämä ja siviili olivat erillisiä asioita ja vaativat eri panostusta, mutta hänessä oli sillä hetkellä enemmän heikkoutta kuin vahvuutta. Morkkista tai huonoa omaatuntoa saattoi potea myöhemminkin, jos niikseen.
Hizashi huomasi kuvittelevansa, ettei kokoustilassa olisi ollut muita kuin hän ja Shōta. Oh boy, se olikin eräs hänen lempiajatuksistaan. Huoneessa olisi niin hiljaista, että seinäkellonkin raksutuksen kuulisi. Hizashi kumartuisi Shōtan olan yli vilkaisemaan korjattavana olevia kokeita ja toteaisi tämän olevan aina niin ihailtavan vakava työnsä suhteen. Imartelunsa ohella hän kuljettaisi käsiään tämän käsivarsilta jännittyneille hartioille ja painaisi pingotuksen pois hieromalla. Shōta laskisi punakynänsä, kun hänen huulensa niskalla ja korvanlehdellä alkaisivat häiritä liiaksi ja ehkä mutisisi jonkin ponnettoman vastalauseen ihan vain periaatteesta.
Hänen naurahduksensa puolestaan pakottaisi hymyn Shōtankin kasvoille.
Hizashi kaataisi Shōtan selälleen kokoushuoneen pöydälle sen kummempia aikailematta, nojautuisi mukana ja suutelisi tätä niin pyörryttävästi, että he joutuisivat haukkomaan ilmaa keuhkot kipeinä. Shōta puristaisi jalkansa niin tiukasti hänen alaselkäänsä, että liikkumisesta olisi turha haaveillakaan. Tilanne kuumentuisi siinä määrin, että veri syöksyisi hänen aivoistaan jonnekin muualle niin nopeasti, että pääkoppaan jäisi vain omituinen surina, jota ei helpottaisi Shōtan hampaiden nirhaisu hänen korvallaan –
Kevyt töytäisy nilkkaan havahdutti Hizashin, ja hän tajusi jääneensä tuijottamaan poissaolevasti vastapäätä istuvaa Shōtaa. Hizashi olisi halunnut hymyillä, mutta asiallisen hyväntuuliseksi tarkoitettu ele olisi saanut nopeasti likaisen alavireen kohtuullisen siveettömien aivoitusten ansiosta. Niin ollen hän puraisi huuleensa käskien itseään keskittymään olennaiseen. Ei sillä etteikö Shōta olisi ollut hänelle olennaisista olennaisin, mutta prioriteetit oli toisinaan aseteltava jonoon realismin nimissä.
Hänen pokerinaamassaan oli silti eittämättä särö jos toinenkin.
Puheenvuoronsa päätteeksi Shōta loi häneen katseen, joka on tutun nuivahko, mutta Hizashia se lämmitti suuresti. Samoin häntä lämmitti tapa, jolla Shōta koputteli pehmeästi jalkansa sisäsyrjää hänen nilkkaansa vasten, vaikkakin sen ansiosta hänen naamionsa säröistä kehkeytyi tuota pikaa yhtenäinen halkeama.
Vaan eiköhän sen kestänyt.
