Nimi: Kissaverta
Kirjoittaja: Aelina
Ikäraja: K11
A/N: Kirjoitettu muutama vuosi sitten. Tämän piti olla prologi, mutta enpäs saanut mitään aikaan. Musta tuntuu, että liioittelen ikärajan kanssa.
KISSAVERTA
Pojan huuto tukahtui tyynyyn. Kyyneleet valuivat mutaisille poskille ja haavoja kirveli, kun kyyneleet yrittivät putsata niitä. Kurkkua kuivasi ja yskitti. Yskiminen repi kurkkua hajalle, joten hän yritti olla yskimättä. Poika kääntyi kyljelleen pitäen silmiä kiinni. Tummat ripset kaartuivat silmien ylle, jotka olivat kissojen silmien tavoin keltaiset ja pupillit viirumaiset. Tukka oli sysimustaa ja sen seasta löytyi pari kissankorvia.
Isä vilkaisi huoneen raosta peloissaan. Pojan muutos oli alkanut. Tästä lähtien mikään ei rajoittaisi poikaa.
Nenä lyheni ja muuttui haalean vaaleanpunaiseksi. Sen ympärille kasvoi nopeasti viiksikarvoja. Kuono oli lyhyt ja se valkean karvan peitossa, aivan kuin oikea kissa. Häntä pilkisti peiton alta. Kädet lyhenivät, ja sormien kynnet alkoivat terävöityä. Kädet muuttuivat tassuiksi ja vartalo kouristeli hetken. Sen jälkeen tilanne rauhoittui. Koko keho oli kokenut muutoksen, enää tulisi herääminen. Poika ei muistaisi mitään edellisestä elämästään, ja isälle jäisi vain valokuvat ja muistot pojasta - muuta ei sallittu. Muu ei ollut luvallista.
Isä loi poikaan viimeisen vilkaisun ja antoi oven sulkeutua jättäen jättimäisen kissan makuuhuoneeseen. Isän poskelle vierähti sarja kyyneleitä, mutta tämä huitaisi ne pois. Hän kaivoi puhelimen esiin.
"Poika on muuttunut", isän ääni kaikui puhelimeen toiseen päähän ennen kuin tämä paiskasi kännykkänsä lattialle ja rojahti maahan itkien sydäntä raastavaa itkuaan. Ensin vaimo, poika, ja nyt toinen poika. Enää ei olisi mitään minkä takia elää. Viimeinenkin toivonkipinä oli kadonnut, ja enää jäljellä oli tyhjyys.
***
Pojan suu levisi suureen haukotukseen, jossa kaikki hampaat olivat esillä. Hän nousi ylös venytellen yön jäljiltä. Ikkuna oli auki ja se oli ainoa tie vapauteen. Pihan koivut istuivat lumivaipassaan. Poika tunsi ihanan vapauden kiitäen täysillä kohti tietä ja pari kilometriä sitä pitkin. Siitä alkoi metsä ja poika juoksi hullaantuneena vapauden tunteestaan. Hän hypähteli kevyesti kaatuneiden puiden ylitse ja yritti ottaa lumessa kahlaavia metsäeläimiä kiinni mutta epäonnistui.
Haju johti reittiä ja poika löysi polun. Se oli useasti tallattu ja hän hidasti vauhtiaan, tilanne oli erilainen mihin tämä oli tottunut. Tai... tottunut ja tottunut. Hän ei muistanut mitään elämästään, joten oli hankala sanoa, mihin hän oli tottunut ja mihin ei. Mutta tuntui, kuin kaikki olisivat odottaneet hänen tulevan polkua pitkin. Kuin tämä olisi ollut tähtien päättämää, johon jumalatkaan eivät uskaltaneet puuttua. Joten poika antoi kohtalon määrätä.
Pohjantähti loisti kirkkaana, vaikka oli päivä. Aurinko ei ollut vielä noussut, ja taivaalla oli pilviä. Kaksi kissajonoa ympäröi polun, kuningatar seisoi jonojen päässä palvelijattariensa kanssa. He sukivat kuningattaren turkkia. Silmät olivat viininpunaiset - se oli puhdasveristen merkki. Kaikki odottivat korvat höröllä kissaa, jonka olisi pitänyt saapua jo vuosia sitten. Jonka ihmisveri oli viedä voiton.
Hitaasti tämä kissa asteli pitkin polkua. Kaikki kissat kumarsivat hänelle ja tunnustivat olevansa alempiarvoisia. He anelivat arvoa kissalta, jota eivät vielä edes tunteneet. He olivat noin vain laumanjohtajan ohjattavissa.
***
”Poikani...”
”Minä en suostu tähän, minä en ole kissa!” Sanojen vaikutus oli välitön. Kaikki vetivät kiivaasti henkeä, eivät voineet uskoa asiaa. ”Minä en elä täällä, nämä kissat vain nöyristelevät ja ovat, kuin heillä olisi hallitsija. Mutta kun ei ole. Lähtekää! Juoskaa karkuun!” Sähinä purkautui suusta, ja monet kissat tottelivat neuvoa.
Poika lähti juoksemaan muuttuen kissasta pojaksi. Hänellä oli ihmisverta, joka oli vienyt voiton. Kissoja hyökkäsivät pojan päälle ja pojan suusta pääsi kähinä. Kissat raapivat merkkinsä hänen naamaansa ja lähtivät juoksemaan takaisin. Poika jäi makaamaan maahan, lyötynä.
