A/N: Ja tässä loput ficistä.
2. Osa: Isompi vaihde
Koko matka Kyotoon oli virhe.
Imaizumi naputti pyöreää pöytää hermostuneesti ja suoristi tummansinistä kravattiaan. Hänellä oli epämukava olo mittatilauspuvussaan. Hän olisi paljon mieluummin käyttänyt tämän kauniin syysillan pitkään pyörälenkkiin kuin pönöttänyt vieraassa kaupungissa vieraiden ihmisten ympäröimänä. Hän inhosi äänekkäitä väkijoukkoja. Ilman pyörää hän ei päässyt niitä pakoon.
Junamatka Kyotoon taasen oli ollut vaisu, eikä hyvällä tavalla. Hän oli saanut Mikistä irti vain lyhyen ja muodollisen tervehdyksen. Imaizumi oli tarjoutunut auttamaan Mikiä matkalaukun kanssa, mutta tyttö oli vetänyt sen itsepäisesti kauas hänestä. He eivät istuneet vierekkäin.
Vaitonainen junamatka ei kuitenkaan ollut vielä mitään verrattuna siihen kiusallisuuteen, joka heitä täällä hotellilla odotti. Vastaanottotiskillä selvisi, että heille oli varattu vain yksi huone.
Virkailijan ”olen pahoillani, meillä on täyttä” –pyyntöjen jälkeen Imaizumi oli epäillyt, että tämä oli Permanentti-Senpain juoni. Teshimasta oli varmaan hupaisaa, että Imaizumi joutuisi jakamaan huoneen tytön kanssa. Imaizumi sai epäilyksilleen vahvistuksen, kun he pääsivät huoneeseen. Siellä ei nimittäin ollut kahta sänkyä vaan yksi iso ja muhkea parisänky.
”Ihan kuin shojo mangassa”, Imaizumi oli mutissut itsekseen, naama punaisena. ”Minä voin nukkua lattialla.”
Miki oli vain tyytynyt kohauttamaan olkiaan, asettanut matkalaukkunsa sängyn viereen ja kävellyt kylppäriin. Ennen oven sulkemista hän oli sanonut:
”Laittaudu ja odota minua aulassa. Meidän on pakko ilmoittautua hovimestarille yhtä aikaa.”
Jokin Mikin äänessä sekä ärsytti että suretti Imaizumia. Meidän on pakko… Koko reissu tuntui olevan yhtä pakkoa etenkin Mikille. Hän ei ollut lainkaan oma herttainen itsensä.
Ei Imaizumikaan mielellään täällä hikoillut, mutta se ei johtunut lainkaan Mikistä vaan Kyotosta. Täällä oli niin hiton kuuma, vaikka oli syksy! Helvetti, Imaizumi oli liittynyt pyöräklubiin kilpaillakseen ja treenatakseen, ei osallistuakseen tällaisiin turhanpäiväisiin pirskeisiin. Hän oli saanut edustusjuhlista tarpeekseen aikoja sitten.
Hitto, Teshima oli vielä itse kolmosella. Hän olisi aivan hyvin voinut jättää johonkin kokeeseen lukemisen vähemmälle ja tulla itse tänne hymyilemään ovelaa hymyään.
Imaizumia ei hymyilyttänyt yhtään.
”Mennäänkö?”
Imaizumi hätkähti ajatuksistaan ja käännähti ympäri. Hän ei aluksi ollut tunnistaa Mikiä, koska pitkät ruskeat hiukset oli sidottu ylös nutturalle.
”Näytät… kauniilta”, Imaizumi sopersi ja tunsi punastuvansa taas. ”Sininen sopii sinulle.”
Miki hymyili aavistuksen ja sipaisi pitkän harmaansinisen iltapukunsa helmaa.
”Sain hieman apua mekon valintaan Ayalta.”
Imaizumin kädet hikosivat. Perhanan Kyoto.
”Okei, eiköhän mennä sitten”, hän sanoi empien ja ojensi käsivarttaan. Ihme kyllä Miki tarttui siihen.
Juhlasali oli täynnä iloisesti jutustelevia ihmisiä. Suurin osa oli aikuisia, mutta joukkoon mahtui myös heidän ikäisiään urheilijoita.
"Öh", Imaizumi sopersi, "mistähän meidän kannattaisi aloittaa?"
"Tanssista", Miki vastasi ja osoitti pienempään saliin, jossa soi iloinen orkesterimusiikki.
Imaizumi nielaisi hermostuneesti. Miki kuitenkin hymähti ja sanoi kepeästi:
"Minä vain vitsailin."
Imaizumi bongasi pian Hakone Academyn kapteenin, Izumidan, jolle hän nyökkäsi. Hakone ei ollut lähettänyt vielä uutta sukupolvea edustamaan.
”Mene sinä tervehtimään”, Miki ehdotti, ”minä voin hakea juotavaa.”
Oikeastaan miehen kuuluisi etiketin mukaan hakea juomat, Imaizumi tuumi, mutta Miki ehti jo kadota juhlapukujen sekaan.
”Äh”, Imaizumi puhisi itsekseen ja käveli vastentahtoisesti Izumidan luokse.
”Sohoku!” Hakone Academyn raamikas kapteeni tervehti ja kohotti kuohuviiniään. ”Hauska nähdä.”
Suorastaan ratkiriemukasta.
”Hei.”
”Olet Sohokun uusi kapteeni? Onnea. Sitä tulet tarvitsemaan.”
”Kiitos”, Imaizumi vastasi purevasti.
Imaizumi kyseli Hakonen jäähyväisseremoniasta ja huomasi jopa kiinnostuvansa Izumidan haikeasta puheesta. Kapteenin kausi kesti yllättävän lyhyen aikaa.
”Oliko sinulla joku seuralainen?” Izumida uteli hetken päästä. ”Meidän uusi managerimme on vasta ykkösluokkalainen, ressukka on varmaan jäänyt jonkun sponsorin hampaisiin…”
Imaizumi katseli ympärilleen. Miki oli ollut jo jonkin aikaa juomanhakureissulla. Ehkä hänkin oli törmännyt mahdolliseen yhteistyökumppaniin.
”Joo, hänen pitäisi olla täällä… Taidan mennä etsimään.”
Izumida kohotti lasiaan, ja Imaizumi käveli kohti noutopöytää. Hän poimi lautaselle muutaman cocktailpalan ja koitti etsiä Mikiä katseellaan. Ehkä Miki vältteli häntä taas tarkoituksella.
Naiset. Tämä alkoi olla jo liioittelua.
Imaizumi päätyi keskustelemaan tokiolaisen energiapatukkafirman kanssa mahdollisesta sponsorisopimuksesta. Firman edustajasta päästyään hän suuntasi viilennyksen toivossa ulos terassille. Ehkä hän voisi pian siirtyä nukkumaan.
Hän nojasi terassin kaiteeseen ja tuijotti tähtitaivasta. Kun kaksi äänekkäästi nauravaa naista häipyi hänen läheltään, hänen huomionsa kiinnitti tuttu kova ja hieman nariseva ääni, joka puhui kauempana terassilla:
”…Minun äitini oli täältä kotoisin, siksi en halua koskaan muuttaa pois.”
Imaizumi katsoi hämärään päätyyn, jossa seisoi kaksi ihmistä. Toinen oli huomattavasti pidempi kuin toinen.
”Kyotosta löytyy todella hyviä urheilufysioterapian koulutuksia”, pitkä hahmo jatkoi imartelevalla äänensävyllä, ”täällä on maailman parhaat urheiluhierojat, ainakin kilpapyöräilijöitä ajatellen.”
Imaizumi puristi kaidetta ja tuijotti silmiään uskomatta noita kahta ihmistä. Hän tunsi heidät molemmat.
”En ajatellut hakea Kyotoon opiskelemaan”, Miki vastasi hymyillen vieressään seisovalle Midousuji Akiralle, ”mutta ehkä minun pitäisi sittenkin harkita. Täällä on kaunista.”
Imaizumin sydän jätti lyönnin väliin. Oliko Miki jutellut koko tämän ajan Midousujin kanssa?
”Ehdottomasti!” Midousuji hihkaisi ja heilautti pitkää kättään hallitsemattoman näköisesti, mutta Imaizumi huomasi, että käsi hipaisi Mikin mekkoa vyötärön kohdalta.
”Surullista kuulla äidistäsi”, Miki jatkoi surullisesti, ”mutta samalla on kunnioitettavaa, miten vaalit hänen muistoaan pyöräilemällä.”
Midousuji ei näyttänyt yhtään omalta oudolta itseltään. Hän oli itseasiassa yllättävän asiallinen puvussa ja normaalissa asennossa. Kasvoilla ei ollut typerää virnettä eikä kieli roikkunut ulkona suusta. Imaizumin mielestä hän näytti valheelta.
Miten Imaizumi menisi tuohon väliin? Ei Miki voinut olla kahdestaan Midousujin kanssa. Molemmilla oli juomalasi kädessä. Midousujilla oli siis Imaizumille tarkoitettu juoma. Imaizumi puristi hampaansa yhteen. Nuo kaksi juttelivat tulevaisuudesta. Miki ei ollut koskaan kertonut Imaizumille, mitä hän aikoi tehdä lukion jälkeen.
Olenko minä… mustasukkainen?
”Miki…”
Sekä Miki että Midousuji käännähtivät ja huomasivat hänet viimein. Alle sekunnissa Midousujin kalpeilla kasvoilla oli sama virnuileva ilme kuin yleensä. Hän heilautti kätensä mustiin hiuksiinsa ja naurahti kimakasti.
”Oi joi, sehän on… Weakzumi-kun!”
Imaizumi hätkähti. Midousuji oli oikeassa. Hän oli heikko.
”Öh… Miki… Minä…”
Mitä hittoa minun pitäisi sanoa?
”Minä menen jo nukkumaan.”
Midousuji pärskähti ivallisesti ja nauroi. Mikin ilme oli tutkimaton.
”Jää sinä vain vielä pitämään hauskaa”, Imaizumi sanoi ontosti, ”Midousuji… Pidä hänestä huolta.”
Aivan kuin hänellä olisi pala kurkussa.
”Ällöä”, Midousuji totesi ykskantaan. ”Ällöä, ällöä, ällöä.”
Imaizumi kääntyi nopeasti ja kiiruhti takaisin sisälle. Hänen sisintään puristi omituisesti koko matkan hotellihuoneeseen.
Minä haluan Mikin takaisin. Minä haluan kuulla häneltä itseltään, mihin hän aikoo mennä lukion jälkeen. Haluan, että hän katsoo minua.
Hotellihuoneessa hän viskasi puvuntakkinsa penkille ja sulkeutui kylpyhuoneeseen. Hän huuhtoi kasvonsa kylmällä vedellä ja nojasi lavuaariin.
Kaikista maailman ihmisistä juuri Midousuji sai hänet tajuamaan, että hän oli ihastunut Mikiin. Ja nyt Miki ystävystyi parhaillaan sen friikin kanssa. Suloinen Miki, jonka Imaizumi oli tuntenut vuosia.
Looginen päättely ei nyt auttanut. Miki oli suloinen... ja Midousuji oli kaikkea muuta. Ei kai kaksi täysin erilaista ihmistä voinut päätyä yhteen? Imaizumi katsoi itseään peilistä. Miki taisi tällä hetkellä pitää häntä pahempana kuin sitä Kyoton ääliötä.
Imaizumi tunsi silmiensä kostuvan. Ehkä se johtui kuohuviinilasillisesta, ehkä yhtäkkisestä ymmärryksestä. Hän hengitti syvään.
Lopulta Imaizumi repi kravattinsa irti, riisui hiostavat suorat housut ja pesi hampaansa. Hammastahnaa tipahti kauluspaidalle. Se ärsytti häntä niin paljon, että hän repi paidan väkivaltaisesti irti niin, että napit sinkoilivat laattalattialle.
Hän räväytti kylpyhuoneen oven auki ja ehti astua kokolattiamatolle ennen kuin huomasi tuijottavansa suoraan Mikiä. Mikiä, jolla oli vain violetit alusvaatteet päällään ja sininen mekko käsissään. He molemmat jähmettyivät muutamaksi sekunniksi.
”Öh”, Imaizumi köhähti ja tunsi poskiaan kuumottavan. Hän tajusi, että hänellä itselläänkin oli ainoastaan bokserit jalassa. Hän käänsi nopeasti kasvonsa sivuun ja sopersi:
”Luulin, että olin yksin – olin menossa – nukkumaan…”
Hän sulki silmänsä häpeissään.
”Öm, minä… en halunnut jäädä sinne yksin”, hän kuuli Mikin vastaavan hiljaa ja liikkuvan kauemmas. "Olin siellä sinun seuralaisenasi... Anteeksi, että kadotin sinut."
”Ethän sinä ollut yksin”, Imaizumi huomautti silmät yhä kiinni ja puristi automaattisesti kätensä nyrkkiin. Hän käänsi selkänsä Mikille ja lisäsi hiljaa:
"Minä en halunnut olla tiellä."
”Jos viittaat Midousuji-kuniin, hänellä oli oma seuralainen", Miki huomautti.
Imaizumi hämmästyi ja käännähti nopeasti katsomaan Mikiä, joka oli onneksi jo saanut yöpaidan ylleen.
”Onko sillä tyttöystävä?”
Miki käveli suuren ikkunan ääreen ja katsoi ulos.
”Siltä se vähän näytti. Ja ilmeisesti Midousuji-kun on Kyoto Fushimin uusi kapteeni.”
Imaizumi tuijotti, kun hän vapautti hiuksensa nutturalta ja heilautti päätään.
”Anteeksi, että hylkäsin sinut”, hän sanoi hiljaa.
Miki katsoi häntä suurilla silmillään.
”Anteeksi, että olen mäntti”, Imaizumi jatkoi ja astui vähän lähemmäs, ”minä – minä olen ollut liian kauan… elämäni on keskittynyt liian kauan vain pyöriin.”
Miki hymyili tuttua myötätuntoista hymyään, mikä sulatti Imaizumin sydämen.
”Juuri siksi minä pidän sinusta”, Miki vastasi ja katsoi häntä suoraan silmiin.
Oliko Imaizumi kuullut oikein?
”Annatko anteeksi?” Imaizumi varmisti. ”Sinä et ole tarpeeton. Päinvastoin – tarvitsen sinua enemmän kuin aiemmin uskalsin myöntää.”
Miki nyökkäsi.
”Kyllä minä tavallaan tiesin, ettet halunnut loukata… Halusin vain varmistua, etten ole tiellä.”
Imaizumi käveli naama punaisena aivan hänen eteensä ja oli yhtäkkiä todella tietoinen asustaan.
”Minun pitää myöhemmin muistaa kiittää Midousujia, että hän avasi silmäni”, Imaizumi naurahti kuivakasti.
”Miten niin?” Miki ihmetteli.
”Tajusin, etten halua… että kukaan muu katsoo kanssasi tähtitaivasta.”
”Oh, tosi shojo mangaa”, Miki tirskahti, mutta punastui kevyesti.
”Olen viettänyt paljon aikaa Onodan kanssa”, Imaizumi huomautti hymyillen ja hipaisi Mikin hiuksia.
He katsoivat toisiaan silmiin hämärässä. Sitten… Imaizumi nojasi eteenpäin ja painoi huulensa Mikin pehmeille huulille. Miki vastasi suudelmaan ja kietoi kätensä hänen niskaansa.
TIE PÄÄTTYY.