4.
Hermione seisoskeli hermostuneena alhaalla aulassa, ja epäröi, tahtoiko tosiaan tavata Draco Malfoyn yksin. Loputtomalta tuntuvan ajan jälkeen, hän kuitenkin astui ovesta ulos, silmäillen kuun valaisemia tiluksia. Järvi hohti kauniin hopeisena, ja kuu valaisi yksinäisen, vanhan pyökin järven rannalla. Hermione henkäisi rauhallisesti, ja käveli puuta kohti, puristaen sauvaansa oikeassa kädessään. Hän käveli puun alle, ja istuutui alas, nojaten selkäänsä puuhun. Hän katseli kuuta ja tähtiä, miettien, missä hänen vanhempansa olivat juuri nyt, ja mitä he tekivät. Yksi pieni kyynel valui pitkin hänen poskeaan, kun joku kosketti hänen olkapäätään. Hermione ei kääntynyt, sillä tämä joku, kuiskasi hänen korvaansa: ”Sinä tulit sittenkin. Laske tuo sauva kädestäsi, en minä satuta sinua.” ja Hermione kääntyi ympäri. Ensimmäiseksi hän näki Dracon suloiset harmaat silmät, ja ilkikurisen hymyn. Hermione siirtyi, tehden pojalle tilaa viereensä. Hän kääntyi taas katsomaan järvelle, ja Draco näki toisen kyyneleen kimaltelevan tytön poskella. ”Mikä on, miksi sinä itket?” poika kysyi. Hermione ei vastannut, katseli vain taivaalle. Draco tarttui Hermionea leuasta, ja käänsi hänen päänsä. ”Älä sano mitään. Mutta älä itke.” hän kuiskasi Hermionen korvaan, ja suuteli häntä hellästi suulle. Tyttö ei sanonut mitään, vastasi vain suudelmaan.
Seuraavana aamuna Hermione heräsi väsyneenä auringon paistaessa hänen silmiinsä. Muut tytöt hälisivät, ja pyörivät hänen sänkynsä ympärillä. ”Hermione, uusi juoru!” Lavender kiljui täyttä kurkkua. ”Malfoy on nähty rohkelikkotytön kanssa, eilen järven rannassa!” hän pulputti, ja Hermione nousi sängylleen istumaan. ”Ei kai. Kenen?” hän kysyi unisena, luullen eilistä iltaa uneksi. Lavender katseli Hermionea ovela hymy huulillaan ja kysyi: ”Ei kukaan tiedä. Missä olit eilen, siinä yhdeksän aikaan?” Hermione muisteli, ja vastasi hiljaa: ”Järven rannassa kai, mutta yksin.” Lavender virnisti voitonriemuisena, ja huusi: ”Minä tiesin! Se olet sinä, Hermione!” Hermione putosi sängystä selälleen lattialle, ja huusi: ”Minä, miten niin?” ja nousi seisomaan, matka-arkkunsa viereen. Lavender vain hymyili, ja asteli portaita alas oleskeluhuoneeseen. Hermione jäi yksin makuusaliin, ja lysähti lattialle kuiskaillen itselleen: ”Kuka näki, kun minä, kun me... Kuka?”
Seuraavalla tunnilla, Hermione istui hiljaa, ja kopio muistiinpanoja taululta. Harry ja Ron pelasivat hirsipuuta pöydän reunaan, ja juttelivat samalla hiljaa. ”Harry, joko Lavener palautti sen?”, Ron kysyi hiljaa. Hermione nosti päätään, kun Harry vastasi: ”Minkä? Ai sen, ei vielä, miten niin?” ”Mitä se leh... tyttö ei ole palauttanut?” Hermione kysyi ohimennen. Harry katsoi tyttöä oudosti, kun vastasi: ”Lavender, ei ole palauttanut näkymättömyysviittaa, kun hän lainasi sitä eilen.” Hermione hyppäsi ylös tuolistaan, ja se kaatui kolisten lattialle. ”Opettaja, minä en voi kovin hyvin, voinko mennä sairaalasiipeen?” opettaja ei edes katsonut häntä, nyökkäsi vain hajamielisesti. Hermione keräsi tavaransa, ja harppoi ulos luokasta. Harry ja Ron jäivät hölmistyneinä katsomaan hänen jälkeensä.
