Matilda seisoi sateenvarjon alla ja tuijotti keltaista postilaatikkoa kuin lumottuna. Hänen kasvonsa olivat viiman jäljiltä punaiset ja nenä oli aikeissa alkaa vuotaa. Sateenvarjosta vapaana olevassa kädessä tytöllä oli paksu kirjekuori, joka vapisi. Matilda jäysti alahuultaan raivoisasti.
"Mitä sinä siinä jökötät? Tulee vielä lenssu, kun noin vähissä vaatteissa ulkona seisoskelet turhan panttina."
Matilda tunnisti huivipäisen mummon, joka asui kolmen talon päässä heistä.
"Noh, ei se postiloora siitä mihinkään pakene, vaikka päättäisit vasta huomenna", mummo nyökkäsi kohti Matildan kädessä olevaa kirjettä.
"Ei niin, mutta minun on päätettävä tänään, jotta se ehtii ajoissa perille", Matilda mutisi.
"No siinä tapauksessa", mummo tarttui kirjeeseen ja työnsi sen siinä silmänräpäyksessä postilaatikon luukusta sisään.
"Hei!" Matilda älähti. Mummo ei ollut moksiskaan vaan kääntyi punaisten ja vihreiden laatikoiden puoleen noukkien päivän lehden siitä, jossa luki hänen sukunimensä.
"Nyt on mentävä sisälle, täällä on pirun ilma. Tulehan tyttö ryystämään kuppi kuumaa kahvia ja kerro Vilma-muorille, mikä se kirje nyt sitten oikein oli", mummo virnisti ja lähti kävelemään selkä aavistuksen kumarassa takaisin talonsa suuntaan. Sadepisarat ropisivat kovaäänisesti vasten mummon sadetakkia. Matildan sydän hakkasi samassa rytmissä.
"Se oli hakemus, erääseen kouluun", Matilda sovitti askeleensa mummon askeleisiin.
"No hyvä sitten", mummo hymyili pohdittuaan tovin. "Ei pidä pelätä yrittää. Pitää pelätä sitä, ettei yritä ja on vuosien päästäkin vielä samassa tilanteessa. Eikä välttämättä uskalla silloinkaan."
"Niin", Matilda myönsi ja poikkesi kotinsa kohdalla tieltä.
"Etkös sinä tulekaan kahville?"
"Tulen sitten, kun minulla on uutisia tuotavani. Oli ne sitten hyviä tai huonoja", Matilda hymyili. "Kiitos."
Mummo hymähti ja nyökkäsi.
"Näkemisiin."
