Hiljaisuuden laulu | K-11 | Severus/Lily | 10/10

[Crys]

Nimi: Hiljaisuuden laulu
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: K-11
Paritus: Severus/Lily, Lily/James
Genre: Seikkailu, draama, angst, h/c
Yhteenveto: Kaksi vuotta koulun loppumisesta ja Lilyn ja Severus ovat molemmat ajautuneet elämiin, joissa he eivät haluaisi olla. Mitä tapahtuu, kun molemmilla on elämän ja kuoleman päätöksiä edessään?
Status: 10/10
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni
A/N: En ensin ajatellut, että tästä tulis jatkis, mutta hups sitten kirjotinkin jo kuuden luvun verran tarinaa, joten ajattelin alkaa julkaisemaan Osallistuu haasteisiin Genretasohaaste, Perspektiiviä parittamiseen III ja Se oikea ja sen haaremi II

Ensimmäinen luku

"Me menemme naimisiin."

Timantilla varustettu kihlasormus komeili yhdeksäntoistavuotiaan naisen vasemmassa nimettömässä. Vaikka Severus tiesi, että velhomaailmassa avioliitot solmittiin jästimaailmaan verrattuna aikaisemmin, yhdeksäntoistavuotias ei hänen mielestään ollut todellakaan valmis menemään naimisiin. Severus hädin tuskin tiesi itse mitä halusi elämältään, miten Lily pystyi olemaan varma jostain niin lopullisesta?

Haluamattaankin Severus tiesi miksi kiire. Hänen silmänsä putosivat Lilyn vatsan tienoille. Matala kahvilanpöytä ei onnistunut peittämään Lilyn vatsaa juurikaan, vaikka raskauden merkkejä ei vielä näkynytkään. Nainen huomasi tuijotuksen ja vaihtoi asentoaan, vetäen samalla takkiaan vatsansa suojaksi. Enempää vahvistusta Severus ei kaivannut.

”Eikö hän ole tietoinen ehkäisyloitsusta?” Severus möläytti.

Lily punastui. ”Ei sellaista aina muista”, hän mutisi nolona, vakuuttaen Severuksen siitä, että lapsi ei ollut suunniteltu. Lily tarttui teekuppiin kaksin käsin, mutta joutui laskemaan sen takaisin pöydälle polttavan kuumuuden takia.

”Ei sinun tarvitse pitää sitä”, Severus huomautti keinuessaan huteralla kolmijalkaisella jakkaralla jalalta toiselle.

Lily kohotti kulmiaan loukkaantuneena. ”En minä sellaista voisi tehdä.”

”Itsellesi vai Jamesille?” Severus tokaisi.

Lilyn katse putosi taas liian kuumaan teemukiin ja hänen kätensä ryhtyi nyppimään irtoilevaa valkoista maalia puupöydän pinnasta. Severus nosti oman kuppinsa silti huulilleen ja hörppäsi kuumaa nestettä suuhunsa. Jälleen kerran hiljaisuus kertoi Severukselle kaiken tarvittavan. Kieltä poltteli.

Hiljaisuus jatkui vielä muutaman sekunnin, kunnes Lily nosti kupin uudelleen, tällä kertaa kahvasta, ja hörppäsi teetä. Severus teki samoin.

”Minä kysyin Jamesilta, josko hänelle kävisi, että tulisit”, Lily rikkoi hiljaisuuden. Severus vaistosi, että se oli vale, että Lily vain oli keksinyt sen juuri nyt rikkoakseen hiljaisuuden, saadakseen ajatuksensa vauvasta häihin. Lily ei halunnut ajatella vauvaa, joten hän ajatteli häitä, sitä pienempää pahaa.

”Luuletko, että muka haluaisin?” Severus töksäytti. Hän ei todellakaan ollut innostunut ajatuksesta, että joutuisi istumaan kirkonpenkillä katsellen Lilyn ja Jamesin vaihtavan valoja.

”Enpä oikeastaan. Mutta halusin silti kysyä”, Lily sanoi ja liikutteli hampaitaan alahuulensa päällä. ”Minä tiedän, ettemme ole olleet niin läheisiä sitten koulun, mutta olisi mukava, jos olisimme taas ystäviä”, hän jatkoi pehmeämmin.

”En usko, että minä oikein sovin sinun idylliseen pikku perhe-elämääsi”, Severus sanoi, piilottaen katkeruutensa jälleen kerran teemukin taakse. Pimeän piirron käärme liikuskeli hänen käsivarressaan.

Perhe-elämän mainitseminen sai Lilyn taas epämukavaksi. Nainen vältteli hänen katsettaan ja tähyili ympäri kahvilaa, jonka hän itse oli valinnut tapaamispaikaksi. Se oli vanhahtavan tyylinen jästikahvila Lontoon itäpuolella. Kahvila sijaitsi puoliksi maan alla, joten tiiliseinät hohkasivat viileyttä kahvilaan alkukesän lämmöstä huolimatta. Kahvila oli rupuisen oloiseksi suosittu, sillä jokainen pöytä oli varattu. Onneksi Severus oli saapunut paikalle hermostuksissaan hyvissä ajoin, että oli saanut pöydän kahvilan seinänvierustasta.

Tietysti Severuksella oli ollut epäilyksensä yllättävän kutsun takia. Tietysti hän oli aprikoinut mitä asiaa Lilyllä olisi ollut vuosien tauon jälkeen. Hän oli salaisesti toivonut, että Lily antaisi hänelle vielä viimeisen mahdollisuuden, mutta ei hän tätä ollut toivonut. Ei hän ollut toivonut, että hänelle tarjottaisiin aitiopaikkaa Lilyn elämään, jossa hän loppujen lopuksi olisi vain sivustaseuraaja.

Hiljaisuus venyi pitkäksi, mutta Severuksella ei ollut Lilylle mitään sanottavaa. Se oli omituista, koska he eivät olleet nähneet toisiaan kahteen vuoteen. Joskus he olivat olleet niin hyvät ystävykset, että kun he joutuivat eroamaan yhden tunnin ajaksi, heillä oli jo kiire toistensa luokse juttelemaan sen tunnin tapahtumista. Yleensä siitä olisi riittänyt puhuttavaa enemmäksi aikaa kuin he olivat olleet erossa. Nyt päähän ei pälkähtänyt yhtäkään puheenaihetta.

”Mitä sinä olet puuhaillut?” Lily kysyi viimein kiusaantuneisuuden muututtua käsinkosketeltavaksi.   

Mitäkö Severus oli puuhaillut? Hän oli pyörinyt kaksi vuotta Pimeyden Lordin joukoissa. Tavallaan se oli Lilyn vika, sillä Lily oli torjumalla hänet työntänyt hänet kuolonsyöjiä kohti, mutta ei hän voinut kaikkea työntää Lilyn niskoille, itse hän oli tehnyt valintansa. Oliko hän ylpeä siitä? Ei, ei todellakaan, mutta mitä muutakaan hän voisi enää tehdä. Toivoisiko hän, että hän voisi palata takaisin ja iskeä seitsemäntoistavuotiasta itseään naamaan ja huutaa älä tee sitä? Kyllä. Mutta sellainen ei ollut mahdollista edes taikamaailmassa. Kyllähän kuolonsyöjiin kuuluminen oli antanut hänelle mahdollisuuden toteuttaa ideologiaansa, johon hän oli pitkään uskonut, mutta ajan kuluessa hän oli alkanut epäillä, mahtoiko Mestarin kanta olla kuitenkin liian radikaali.

”En paljon mitään”, Severus vastasi vilkuillen itsepäisesti tiiliseinää.

Lily vaikutti nyt määrätietoisemmalta, eikä antanut Severuksen lyhyen vastauksen lannistaa. ”Oletko löytänyt itsellesi kiinnostavaa työpaikkaa?”

Severus vilkaisi Lilyä, joka näytti aidon kiinnostuneelta. ”Oikeastaan olen ajatellut hakea liemimestarin paikkaa”, Severus myönsi.

”Oi, se on hyvä idea, olet aina ollut hyvä liemissä”, Lily hihkaisi.

”Kuulin itseasiassa juuri vähän aikaa sitten, että Kuhnusarvio on aikeissa jäädä eläkkeelle”, Severus muisti. Lily oli ensimmäinen, jolle hän kertoi kuultuaan asiasta Regulukselta. ”Ennen liemiprofessorin pesti tuntui kaukaiselta haaveelta, mutta nyt minulla saattaa olla siihen oikeasti mahdollisuus”, hän tuumi.

”Ihan varmasti sinulla on mahdollisuus”, Lily vakuutti. ”Mutta että Kuhnusarvioko jää eläkkeelle? Oho, minä luulin, että hän sinnittelisi loppuun saakka”, Lily naurahti.

”Niin minäkin”, Severus naurahti huomaamattaan. Kun hän tuijotti Lilyn pisamaisia hymykuoppia ja naurusta rypistyvää nenänpielusta, hänelle tuli mieleen kouluajat, kun hän oli ollut allapäin ja Lily oli lypsänyt hänestä irti vastauksia ties mihin kysymyksiinsä niin kauan, että jokin aihe alkaisi kiinnostamaan Severusta ja hän saisi Severuksen alkamaan puhumaan kunnolla. Silloin tytön kasvoille oli aina levinnyt tuo samainen ylpeä hymy, jonka Severus näki nyt koristavan nuoren naisen kasvoja.

Hetken ajan hän ei halunnut välittää siitä, että tämä tapaaminen varmasti jäisi heidän viimeisekseen. Hän halusi tämän hetken jatkuvan ikuisuuksiin, sillä sen pienen hetken ajan tuntui, ettei minkään ollut muuttunut kouluajoista. Kenties he olivat hetken aikaa kuusitoistavuotiaita ja istuivat yhdessä Tylyahon kahviloista.

”Entä sinä?” Severus kysyi. ”Sinullahan oli paljon hankaluuksia päättää mitä haluaisit isona tehdä?” Joskus se oli mennyt niin pahaksi, että Lily oli joka viikko löytänyt uuden innostavan uramahdollisuuden, josta hän oli tehnyt tutkimustyötä täpinöissään, kunnes oli hylännyt sen seuraava osuessa silmiin.

”Niin, mutta olen alkanut päätyä aurorin virkaan”, Lily sanoi Severuksen yllätykseksi. ”Sain juuri paikan aurorikoulutukseen Jamesin ja Siriuksen kanssa.”

Lily näytti huomaavan virheensä, sillä kun James ja Sirius tulivat puheeksi, hymy Severuksen kasvoilta kuoli. Lily palasi maistamaan teetään.

”Etkös pitänyt aurorin hommaa aina liian virkaintoisena? Etkö halunnut tehdä jotain vapaampaa?”

”No mutta silloin minä olin vielä lapsi ja minulla oli vaikka mitä hassuja unelmia”, Lily naurahti kireästi ja naputti etusormiaan teekuppia vasten.

”Mitä unelmia sinulla sitten nyt on?” Severus kysyi. Se oli helppo kysymys sellaiselle, joka oli saamassa kaiken haluamansa kuten naimassa rakastamansa miehen, saamassa lapsen ja pääsemässä haluamansa ammatin koulutukseen.

Lily pysyi hiljaa ja tuijotti teenpintaa kuin tajuten jotain ensimmäistä kertaa.

”Oh, anteeksi, uppouduin ajatuksiini”, Lily sanoi viimein ja laski teekupin pöydälle hieman liian kovaa, että sitä läiskyi hänen kädelleen. Nainen näytti hädin tuskin huomaavan. ”Minun täytyy alkaa mennä”, hän sanoi pahoittelevasti ja nousi ylös vetäen takkiaan tuolin selkänojalta.

”Sinun ei tarvitse tehdä sitä”, Severus sanoi ja nousi ylös niin yllättäen, että kolmijalkainen jakkara kolahti vahingossa kumoon.

”Kyllä minun nyt ihan oikeasti täytyy mennä”, Lily väitti. ”Lupasin käydä kaupassa ja pitää hoitaa vielä vähän muitakin asioita”, hän jaaritteli hänen äänensä hiljentyen loppua kohti.

”Sinun unelmiesi ei tarvitse olla samat kuin Jamesin”, Severus selvensi.

Hetken ajaksi Lily pysähtyi ja katsoi häntä niin pelokkailla silmillä, että Severus säikähti. Lily näytti samalta kuin silloin, kun hän oli viidentenä vuotena saanut hermoromahduksen, koska ei tiennyt mitä halusi tehdä elämällään.

Katse kesti vain hetken ja sitten Lily karisti sen kasvoiltaan ja hymyili niin tekopirteää hymyä, että Severusta yökötti.

”Ymmärrän, että olen ehkä muuttunut sinun mielestäsi, koska emme ole nähneet vähän aikaan, mutta minä olen oikein tyytyväinen elämääni”, Lily sanoi pirteästi ja paransi farkkutakkinsa asentoa. ”Toivottavasti saat sen opettajanpaikan”, hän sanoi napatessaan punaisen laukkunsa tuolin vierestä ja ottaessaan muutaman askeleen takaperin ovea kohti. ”Oli kiva nähdä. Hei sitten.”

Severus avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta kun suusta ei tullut mitään, Lily kääntyi ympäri ja käveli pois.

”Minä asun yhä Kehrääjänkujalla”, Severus huikkasi hieman kovempaa kuin oli tarkoittanut. Hän ei kuitenkaan huomannut kohottiko joku ulkopuolinen katseensa, sillä hänen silmänsä olivat tiukasti Lilyssä. Lily oli kivunnut portaat ylös ja tarttunut juuri ovenkahvaan. Hän vilkaisi pikaisesti Severusta.

Nainen näytti siltä, kuin olisi halunnut kysyä monia kysymyksiä, miksi yhä päällimmäisenä niistä, mutta keskustelun aika oli ohi, joten hän vain nyökkäsi ja hymyili pikaisesti.

Severus seisoi paikoillaan hetken aikaa, kunnes tajusi nostaa kaatuneen tuolin ylös. Hän istui hitaasti takaisin huteralle jakkaralle ja hapuili kuppiaan. Tarjoilija kävi keräämässä Lilyn kupin pois, mutta jätti Severuksen oman rauhaan.

Tee oli liian viileää.

[Rowena]

Snily-jatkis!!! Iiiihanaa <3! Oon reissussa pelkkä puhelin mukanani, mut pakko heti kirjoittaa tägäyskommentti . Tässä on tosi mielenkiintoinen lähtöasetelma ja huh, mitkä kemiat noilla kahdella, vaikka tilanne onkin vaikea. Aaa, oon niin iloinen tästä .

[Lunalotta]

Mäkin olen iloinen! Huvittavaa sinäänsä ettäa lan seurata Snily-jatkista ja luen Jily-jatkista myös. Mutta parituksia on niin monenlaisia mistä tykkään. Jos Jilya ja Snilya vertaa niin kyllä mä enemmän silti jälkimmäisestä tykkään! Odotan innolla, miten tää jatkis etenee. Finissä on viime aikoina ollut niin vähän jatkiksia menossa mitä oon halunnut lukea että ilahduin kyl suuresti tän löytäessäni!

[Nyyhti]

Hiphei tulen minäkin seurailemaan! Tällä ficillä on tosi kaunis nimi. Ekassa osassa varsinkin Severus oli todella tunnistettavissa. Hänessä oli hirmu paljon samaa kuin kirjoissa ajalla kun hän on jo vanhempi, mutta myös sellaista pientä minkä yhdistäisin nuorempaan Severukseen. Lily ei vastannut ihan niin paljon omaa mielikuvaani (jossa hän tykkää Jamesista ja raskaudesta ja häistä ) mutta ei hänkään mikään OC ollut Ja tosiaan jo tässäkin aikamoinen jännite hahmojen välillä! Niiiin ja tykkäsin tosi paljon siitä miten tämä alkoi, suoraan asiaan ja koukutuin heti!

[Crys]

Rowena: Jee, kiva että heti alkoi kiinnostamaan :3 Kiitos kommentistasi
Lunalotta: Kiva vaan, että monenlaiset paritukset iskee, on paljon enemmän kivaa luettavaa sillä tavalla! Kiitos kommentistasi
nominal: Pähkäilin nimen kanssa pitkään, mutta hyvä jos onnistuin keksimään kivan Mun päässä Lily on tosiaan vähän erilainen kuin ehkä kirjoissa, mutta näillä mennään Kiitos kommentistasi!


Toinen luku

Severus oli epäonnekseen joutunut lupaamaan talonsa kuolonsyöjien kerhopaikaksi sinä perjantai-iltana, vaikka hän olisi mieluummin uppoutunut yksin liemikirjoihin. Hän oli sopinut rehtori Dumbledoren kanssa haastattelun liemimestarin paikkaa varten seuraavalle viikolle, joten hän halusi kerrata varmuuden vuoksi kaikkein tärkeimmät asiat.

Hänen luonaan olivat Bellatrix Lestrange, Regulus Musta, Antonion Dolohov ja Evan Rosier, joiden kanssa hänet oli laitettu suorittamaan Pimeyden Lordilta saatu sen viikkoinen tehtävä, aiheuttaa kaaosta jästien turistikohteissa. He olivat aloittaneet Big Benistä, British Museumista ja siirtyneet viimeiseksi London Toweriin. Severus, Regulus ja Antonion olivat pysyttäytyneet ympäristön tuhoamisessa, mutta Evan ja Bellatrix olivat innostuneet oikein tappamaan. Taikaministeriön aurorit olivat kuitenkin saapuneet paikalle odotettua aikaisemmin ja onnistuivat lennättämään Evanin maskin pois. He olivat onnistuneet karkaamaan, mutta Evan ei ollut kovinkaan innoissaan siitä, että hänen naamansa koristi Päivän Profeetan etusivua kiinniottopalkkion kanssa. Hän tuntui syyttävän siitä Bellatrixiä, jonka takia Severuksen olohuone joutui kiirastuleen Bellatrixin ja Evanin raivoisan kiistan keskellä.

Kun Severus oli viimein saanut kuolonsyöjäystävänsä lähtemään, hän kellahti sängylleen lopen uupuneena päivän tapahtumista. Hän ei voinut olla ajattelematta mihin ihmeeseen hän oli työntänyt lusikkansa.

Hän ei ehtinyt lepäämään kauaa, kun ovella kävi koputus. Hetken ajan Severus säikähti, että aurorit olivat saaneet selville hänen olleen mukana tapoissa, mutta aurorit harvoin koputtelivat. Hän kiiruhti kurkistamaan ovisilmästä, jonka näytti oven toisella puolella seisovan Lilyn.

Severus avasi oven hämmentyneenä. Vaikka hän oli kertonut Lilylle asuvansa yhä Kehrääjänkujalla, hän ei ollut odottanut, että Lily todellisuudessa ilmaantuisi paikalle.

”Hei”, Severus sanoi, pidellen ovea auki mahdollisimman vähän.

”Hei”, Lily vastasi pureskellen epähuomiossaan huultaan ja sipaisi tupon punaisia hiuksia korvan taakse. ”Saanko tulla sisään?”

Severus tuijotti Lilyä tyhmästi sekunnin ajan, ennen kuin avasi oven ja painautui kapean eteisen seinää vasten. ”Toki.”

Lily siirtyi eteiseen, mutta ei pysähtynyt riisumaan farkkutakkiaan vaan jatkoi matkaansa olohuoneeksi olettamaansa suuntaan, joten ilmeisesti tämä ei aikonut jäädä pitemmäksi aikaa. Nainen oli ilmeisesti yksi niistä, jotka kulkivat vapaa-ajallaan mieluummin jästivaatteissa, toisin kuin viitoissa kuten Severus. Lily saapui eteisen päähän, josta lähtivät portaat yläkerran makuuhuoneisiin, pieni käytävä keittiöön ja oviaukko olohuoneeseen. Nainen kääntyi puoliksi Severuksen puoleen ja vilkaisi tätä kysyvästi. Severus nyökkäsi ja viittoi olohuoneen suuntaan kädellään.

Severuksen olohuone näytti sillä hetkellä kuin siellä oli käynyt räjähdys. Melkein siellä olikin, sillä Bellatrix ja Evan olivat innostuneet loihtimaan hänen kirjojaan toisiaan päin suutuspäissään syytellessään toisiaan.

”Anteeksi, täällä on sotkuista”, Severus sanoi ja loihti nopeita siivoustaikoja, joiden seurauksena kärsineet kirjat korjautuivat ja lensivät hyllyihin. ”Minulla oli huonokäytöksisiä vieraita.”

”Ei se mitään. Minun olisi pitänyt ilmoittaa tulostani, mutta…” Lily sanoi ja jäi epävarmasti seisomaan oviaukolle, kun Severus oli kävellyt jo nojatuolin luokse. Äänen hiljeneminen lauseen loppua kohti vihjasi Severukselle, ettei Lily ollut tiennyt itsekään tulevansa.

”Istu vain alas”, Severus sanoi ja viittoi Lilylle paikkaa sohvalta, jossa Regulus ja Antonion olivat istuneet.

Lily käveli rispaantuneelle, ennen beesille mutta nykyään harmaan ruskehtavalle, sohvalle ja istui alas, koko ajan pälyillessä ympärilleen. ”Tiedätkös, tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun olen täällä”, hän tajusi. ”Olen käynyt ovella monesti, mutten ole koskaan tullut sisään.”

Severus seurasi Lilyn katsetta ympäri huonetta. ”Niin. Isä ja äiti eivät pitäneet vieraista.” Tai toisistaan. Tai minusta. Ei sillä, että Severus olisi halunnut näyttää pullojen ja roskien täyttämää taloaan tai riiteleviä vanhempiaan Lilylle. ”Tältä se jotakuinkin näytti. Tosin vuorasin seinät kirjahyllyillä.” Ja nykyään talo oli siistimpi, vaikka normaali ihminen ei varmaan ihan luokittelisi sitä siistiksi. Severukselle se kuitenkin riitti.

”Kirjoja onkin paljon”, Lily huokaisi hieman kadehtien.

”Niitä on kasaantunut”, Severus myönsi seuraten Lilyn katsetta. ”Suurin osa on Viistokujalta. Mutta sunnuntaisin Brownsteanissa on hyviä antikvariaatteja, joista olen hankkinut osan. Menen sinne joka viikko”, hän jatkoi huomaamattaan. Hän ei kuitenkaan kertonut Lilylle, etteivät kirjat olleet ainoa syy miksi hän kävi Brownsteanissa niin ahkerasti. Oikeastaan hän oli löytänyt antikvariaatit vahingossa ollessaan varjostamassa erästä ministeriön työntekijää Voldemortin käskystä, joka oli etsimässä erästä tiettyä kiellettyä pimeän taikuuden loitsukirjaa, jonka Voldemort halusi myös käsiinsä. Jokin noitaa veti aina Brownsteaniin, joten Severus uskoi kirjan löytyvän myös sieltä.

”Me kävimme siellä joskus, muistatko?” Lily huomautti ja jatkoi kun Severus ei heti muistanut. ”Viidennen luokan-”

”Kesällä”, Severus muisti viimein. ”Silloin oli lämmintä, joten menimme pyörillä, koska emme halunneet istua tulikuumassa bussissa. Sanoit, että voin lainata siskosi pyörää ja hän sai siitä jälkeenpäin hepulin”, Severus virnisti.

Lily naurahti. ”Ei hän edes sitä pyörää käyttänyt. Pyörällä ajaessa, kun ei voi käyttää mekkoa, eikä hän suostunut luopumaan hienoista kukallisista mekoistaan sitten millään.” Lilyn hymy hyytyi hiljalleen ja hän laski katseensa apaattisesti sormiinsa. ”Emme ole enää kovinkaan läheiset.”

”Mitä tapahtui?” Severus kysyi.

”Ei mitään erityisemmin. Mutta tiedäthän sinä hänet”, Lily huokaisi ja puristi kätensä nyrkkiin sekunniksi, ennen kuin pakotti ne rentoutumaan. ”Hän ei ikinä suvainnut taikuutta ja sitten hän meni naimisiin sen Dursleyn kanssa- Vernor Dursleyn”, Lily tarkensi ja vilkaisi Severusta pikaisesti, kun hän tajusi, ettei Severus tietenkään tiennyt.

”Hän on todella idiootti, ei suostu uskomaan taikuuteen, vaikka James kerran loihti teepannun hiireksi hänen nenänsä edessä”, Lily jatkoi ja vaikeni sitten äkisti vain aloittaakseen yhtä äkisti uudestaan. ”He kutsuivat meidät sentään häihinsä, mutta Petunia ei suostunut ottamaan minua morsiusneidoksi, eikä kumpikaan heistä suostunut edes pukahtamaan Jamesille. Sen jälkeen en ole heitä nähnyt.”

”Olen pahoillani”, Severus sanoi, vaikka hän olikin arvellut, että sisarusten välit katkeaisivat joskus lopullisesti. Petunia oli yksinkertaisesti liian kateellinen Lilylle tämän taikavoimista.

”Kiitos”, Lily sanoi, vältellen yhä Severuksen katsetta. ”Mitä… tuota, sinun vanhempasi eivät siis asu täällä enää?” hän kysyi arasti.

”Eivät”, Severus vastasi ja piti tauon ennen kuin jatkoi. ”Isäni kuoli sydänkohtaukseen viime vuonna ja äiti ei sen jälkeen enää nähnyt syytä asua täällä. En ole kuullut hänestä sen jälkeen, kun hän puoli vuotta sitten otti tavaransa ja lähti.”

”Voi ei”, Lily pahoitteli. ”Olen pahoillani. Se oli varmasti raskasta sinulle.”

”Ei oikeastaan”, Severus sanoi tuijotellen seinää. Hän oli ollut helpottunut isän kuoltua ja salaa oli toivonut, että hänen suhteensa äitiin saattaisi viimein lähentyä. Hän oli luullut, että äiti oli pysynyt kaikki ne vuodet isän kanssa, jotta hän voisi suojella Severusta, mutta vasta äidin lähdettyä Severus tajusi, että se oli vain puolet totuudesta: kun isä oli poissa, äiti saattoi viimein olla vapaa myös Severuksesta. Kyllä äiti oli monesti mutissut, miten hän ei olisi halunnut Severusta, mutta Severus oli vuosien jälkeen oppinut sulkemaan siltä korvansa. ”Tiedän, etten ikinä kertonut sinulle yksityiskohtia, mutta kyllä sinä varmasti ymmärsit, ettemme me olleet mikään rakastavin perhe.”

”Niin… Kyllä minä vähän sellaisen kuvan sain”, Lily myönsi. Yhtäkkiä hän kumartui eteenpäin ja laski kätensä Severuksen omalle, jota tämä oli pitänyt polvensa päällä.

”Jos sinä haluat puhua siitä… tai mistä vaan niin minä kuuntelen”, Lily vastasi, vihreät silmät tuikkien.

Severus oli niin häkeltynyt yhtäkkisestä huomionosoituksesta, ettei hän tiennyt mitä vastata, ennen kuin Lily vetäytyi pois. Lilyn käytös hämmensi häntä. Millä oikeudella tämä oli näin yhtäkkiä ottanut yhteyttä kahden vuoden tauon jälkeen? Ja miksi Lily oli tullut hänen kotiinsa? Hänellä oli kestänyt niin kauan, että hän oli päässyt Lilystä yli ja nyt tyttö tuli hänen taloonsa koskettelemaan häntä noin, tarjoamaan olkapäätä, vaikka tämä oli selvästi itse se, joka sitä kaipasi. Severuksella oli mennyt hyvin, ainakin suhteellisesti, ja nyt Lily oli tullut tänne kiusaamaan häntä, vaikka tällä oli toisen ipana vatsassa ja kihlasormus sormessa.

”Miksi sinä tulit?” Severus töksäytti.

Lily hämmentyi Severuksen suorasukaisuudesta. ”Ai. Niin. No…” nainen aloitti, kuin ei olisi varautunut kysymykseen. ”Minä- Me olimme ostoksilla Jamesin kanssa. Olimme katsomassa vauvantavaroita. Emme vielä tiedä onko se tyttö vai poika, joten emme olleet aikeissa oikeasti ostaa mitään.”

Severuksen teki mieli keskeyttää Lily heti alkuunsa, sillä hän ei todellakaan halunnut kuulla tulevan vauvaperheen arkea. Lily kuitenkin vaikutti niin jäykältä koko vauva-asiasta, että Severus halusi tietää mitä tällä oli sanottavana.

”Mutta… mutta James halusi välttämättä mennä, joten minäkin menin”, Lily sanoi väännelleen sormiaan.

”Haluatko juotavaa?” Severus keskeytti. Hän tiesi, että Lilyä auttoi pitää jotain käsissään, kun tätä hermostutti, vaikkei tämä sitä ehkä edes itse tajunnut. Tässä hän taas oli, refleksinomaisesti auttamassa Lilyä, vaikka hänen pitäisi vihata tätä. Vihaaminen oli paljon helpompaa silloin, kun toinen ei ollut näkyvissä. Oli varmaan säälittävää, että hän kaikkien näiden vuosien jälkeen vieläkin välitti Lilystä.

”Ai… no vaikka vettä”, Lily sanoi yllättyneenä.

Severus nousi ylös ja täytti lasin keittiössä, vaikka hän olisi voinut sen taikoakin. Hän käveli takaisin ja ojensi lasin Lilylle, joka otti sen vastaan kiittäen.

Severus istui takaisin nojatuoliin ja Lily jatkoi otettuaan hörpyn.

”Niin… Me katsoimme niitä vauvanleluja ja tarvikkeita”, Lily jatkoi, naputellen lasinpintaa. ”Meidän luoksemme tuli myyjä, joka alkoi esittelemään kaikenlaisia välttämättömyyksiä, jota jokainen vauvaperhe tarvitsee. Niitä oli ihan hirveästi. Monista en edes tiennyt. Luulin, että jotkut tuttipullot ja vaipat riittäisivät, mutta tarvitaankin suojaportteja portaisiin, lukkoja kaappeihin, pinnasänky, kantokori, kantoliina ja ties mitä lie tököttejä ja voiteita vauvanhoitoon”, Lilyn ääni alkoi kimentyä mitä pidemmälle listassaan hän pääsi, ”ja tietysti kaikki lelut, tutit, tuttipullot, nokkamukit ja kaikenlaisia juttuja vielä erikseen äidillekin, kuten rintapumppuja ja suojia ja mitälie…” Lily alkoi pudistelemaan päätään. Nainen yritti hillitä pinnalliseksi muuttunutta hengitystään hengittämällä muutaman kerran syvään. ”En kestänyt siellä kuin viisitoista minuuttia, ennen kuin alkoi jo huippaamaan”, Lily sanoi ääni murtuen ja otti ison huikan vettä ennen kuin laski lasin puiselle sohvapöydälle.

”Ei sinun tarvitse olla valmis”, Severus huomautti. ”Sinun ei tarvitse pitää sitä.”

Lily sulki silmänsä piilottaakseen kyyneleensä. Hän pudisti päätään. ”Kaikki ovat niin innoissaan. Vanhempamme, ystävämme ja tietysti itse James. James… miten minä ikinä voisin hänelle kertoa?” Lily kuiskasi ja peitti silmänsä käsiensä taakse.

Severuksen sydäntä kouraisi. Hän ei ollut nähnyt Lilyä tällaisena sitten viidennen luokan, kun tyttö oli alkanut saamaan paniikkikohtauksia V.I.P-kokeiden takia. Hän muisti, että fyysinen kosketus auttoi tätä, joten hän nousi ylös ja kiersi istumaan Lilyn viereen sohvalle.

”Jos hän ei ymmärrä, hän ei ansaitse sinua”, Severus sanoi ja antoi kätensä levätä Lilyn olkapäillä. ”Et kai halua viettää loppuelämääsi sellaisen kanssa, joka ei kuuntele sinua näin tärkeässä asiassa?”

Severus antoi Lilyn nojautua itseään vasten ja nyyhkyttää hiljaa. Severus taikoi itselleen nenäliinoja, joita hän ojensi Lilylle aina tarvittaessa, kunnes Lilyllä oli kolme puristettuna nyrkkiinsä ja kyyneleet loppuivat.

”Haluatko sinä edes mennä hänen kanssaan naimisiin?” Severus kysyi.

Lily suoristautui ja kohautti olkapäitään. ”Kyllä minä rakastan häntä, mutta minusta tämä kaikki etenee ihan liian nopeasti. Kai velhomaailmassa tällaiset asiat tapahtuvat nopeammin, mutta en minä edes koe vielä olevani kunnolla aikuinen. En edes tiedä mitä haluan tehdä elämälläni”, hän kertoi nenä tukkoisena ja silmät punaisina.

”Et edes halua auroriksi?” Severus arvasi.

”En oikeastaan”, Lily kuiskasi. ”Ei James minua siihen pakottanut”, hän kiirehti lisäämään. ”Kuten ei tähän vauvaankaan ja avioliittoon, mutta minä vaan en halua hänen pettyvän, kun hän innostuu niin jostain. James halusi aina auroriksi ja sitten minä vitsailin, että ehkä minunkin pitäisi ryhtyä ja sitten hän alkoi puhumaan siitä, miten olisi hienoa, jos voisimme olla yhdessä koulutuksessa ja ennen kuin huomasinkaan, paperit oli jo lähetetty”, Lily naurahti surullisesti.

”Jos et uskalla puhua nyt, päädyt tilanteeseen, josta ei ole niin helposti palaamista”, Severus huomautti hieroen Lilyn olkapäätä hellästi. ”Mutta vielä ei ole liian myöhäistä. Olethan sinä rohkelikko, etkö?” hän muistutti virneen saattamana.

Lily naurahti, tällä kertaa aidosti. Hän nosti katseensa Severukseen silmät kiiluen, mutta ei niinkään surusta vaan kiitollisuudesta.

”Tiesin, että sinä osaat sanoa juuri oikeat sanat”, hän kuiskasi. ”Kiitos. Ja anteeksi. Kun olen tällainen sotku.”

”Et sinä ole sotku. Sinä vain olet liian hyväsydäminen. Ehkä sinun olisi pitänyt olla puuskupuh”, Severus virnisti.

Lily tönäisi Severusta kevyesti. ”Ehkä sinun olisi pitänyt. Sinähän se tässä jaksat minua lohduttaa”, Lily vitsaili. Severus pyöritteli päätään ja Lily alkoi kikattamaan hänen ilmeelleen. Severus yhtyi nauruun.

Niin Kehrääjänkujan asunnossa yksitoista kaikui oikeaa naurua ensimmäistä kertaa ikinä.

[Rowena]

Lily/Severus on kyllä yksi parhaista lääkkeistä huonoon päivään . Tämä oli kivaa luettavaa, pidin erityisesti Lilyn ja Severuksen kirjakeskustelusta, siinä oli mukavaa taustoitusta. Ja hauskaa ajatella Severus kiertelemässä antikvariaatteja, ihanaa, että hänellä on joitakin iloja elämässään.

Hörähdin vähän tuolle kuolonsyöjien kerhopaikalle, sana kerho assosioituu ainakin minulla niin vahvasti lasten iltapäiväkerhoon; eväsleipiin ja satuhetkeen . Mutta muuten tuo oli todella kiva ja mielenkiintoinen aloitus luvulle.

Ootan innolla Severuksen työhaastattelua!

[Nyyhti]

Jeij jatkoa! Tässä oli kivasti kerrottu vähän näiden kahden menneisyydestäkin, tykkäsin siitä Samoin iskee tuo, että Severus tuntee Lilyn niin hyvin. Juuri tuollaiset jutut toimivat minusta tässä parituksessa, joten on kivaa, että tässäkin lähdetään niistä liikkeelle!

[Crys]

Rowena: Jep, kyllä Severuksella jotain iloja pitää olla, että hän kestää kuolonsyöjäelämänsä heheh, kukas tietää ehkä ne siellä Severuksen luona kokoontuessa luki kauhusatuja toisilleen XD Severuksen työhaastattelua saat odottaa vielä vähän aikaa Kiitos kommentistasi
nominal: Jep, senkin takia mun mielestä Severus sopii paremmin Lilyn kaa kun Jamesin, koska Severus tuntee Lilyn  niin hyvin kun ne on ollut kavereita pitkään, kun taas James ei sit niinkään, kuten tässä ehkä tulee ilmi Kiitti kommentistasi!


Kolmas luku

Severus siivosi asuntoaan hermostuneesti odottaessaan Lilyn vierailua. Lily oli luvannut eilen tulevansa tänään käymään sen jälkeen, kun oli kertonut päätöksensä Jamesille, mutta kello alkoi lähennellä jo iltakuutta. Ei kai sen asian kertomisessa niin kauan kestänyt? Ellei sitten James ollut todella suuttunut ja Lily oli alkanut keräämään tavaroitaan. Kaiken järjen mukaan Severus ei saisi toivoa sitä, mutta no, silti hän toivoi. Severus pudisteli vihaisesti päätään ja tunki katoutti rätin, jolla hän oli loitsun avulla ollut hankaamassa takanpäällystä. Hän oli kuolonsyöjä, ei hän voinut jättää sitä ollakseen jästisyntyisen kanssa, vaikka jostain syystä haluaisi. Se olisi kuolemantuomio.

Ripeä koputus havahdutti Severuksen mietteistään. Hän säntäsi eteiseen ja suki nopeasti hiuksiaan peilistä. Ne olivat jo nyt rasvaiset, vaikka hän oli pessyt ne viime iltana, mutta parempaan hän ei nyt pystynyt.

Hän avasi oven hymy kasvoillaan, mutta joutuikin pettymään nähdessään Bellatrixin sen takana. Nainen lemusi vahvasti pistävän hajuiselta parfyymiltä ja hänen punainen huulipunansa oli hieman sotkussa huulien ympärillä.

”No mitä sinä siinä seisot, päästä sisään”, nainen mulkaisi ja työntyi Severuksen ohi suoraan olohuoneeseen jokseenkin vaappuen.

Severus sulki oven vilkuillen ensin tarkasti ympärilleen. Kuja oli autio muutamaa lintua lukuun ottamatta, jotka kiistelivät reviiristään aivan liian vakuuttavan oloisesti ollakseen animaageja.

Severus seurasi Bellatrixiä olohuoneeseen, jossa tämä oli koluamassa kaappeja. Tietysti Bellatrix tiesi missä kaapissa hän säilytti alkoholiaan, joten ei mennyt kauaakaan, kun hän nappasi viskipullon ja lasit.

”Mitä sinä täällä teet?” Severus töksäytti ja nappasi pullon Bellatrixin kädestä, mutta nainen oli jo kaatanut nestettä sentin verran laseihin. Nainen tyrkkäsi toisen lasin Severukselle ja kulautti toisesta puolet kurkkuunsa ilmekään värähtämättä. Bellatrixin vaappuvasta kävelystä päätellen nainen oli aloittanut juomisen jo aikaisemmin.

Bellatrix purskahti räkättävään nauruun. ”Olen täällä tekemästä unelmistasi totta, poju”, nainen sanoi ja huikkasi loput juomasta kurkkuunsa. Sitten hän heitti lasin selkänsä taakse. ”Hups”, hän virnisti niin kuin sen hajoaminen tuhansiin sirpaleisiin olisi ollut vahinko. Sitten Bellatrix painautui Severusta vasten koko kehollaan ja hyökkäsi hänen huulilleen.

Severus oli niin hämmästynyt, että hän tajusi työntää naisen pois kimpustaan vasta, kun Bellatrixin kädet sujahtivat hänen housujensa alle.

”Mitä sinä teet?” Severus kivahti. Hänen suussaan maistui veri ja huuli tuntui aralta. Kyllä hän oli saanut sen kuvan Bellatrixistä, että hän ei liiammin kunnioittanut avioliittovalojaan, mutta ei hän todellakaan ollut odottanut, että tämä päätyisi hänen ovensa taakse.

Bellatrix naurahti pilkallisesti. ”Tiedän, että olet varmaan vielä neitsyt, mutta kyllä kai sinä sen verran tajuat, että mistä tässä on kyse”, Bellatrix virnisti ja yritti kouraista Severuksen etumusta taas, mutta Severus väisti liikkeen.

”Sinun pitää mennä. Käyttäydyt epäsoveliaasti”, Severus sanoi tiukasti, kasvoistaan varmasti kauttaaltaan punaisena. Hän ei todellakaan halunnut, että Bellatrix olisi talossa Lilyn saavuttua.

”Älä viitsi valehdella, ettet muka ole ollut vuosikausia ihan hulluna minuun”, Bellatrix pilkkasi. Severus punastui vielä syvemmin, sillä hänellä tosiaan oli ollut pienoinen ihastus Bellatrixiin hänen kuolonsyöjiin liittymisensä alkuaikoina, mutta sitten hän oli nähnyt miten seinähullu tämä oli ja ihastus oli kuollut.

”Sinun koiranpentuilmeesi oli nähtävinä jopa kouluaikoina”, Bellatrix huomautti. Hänen kätensä olivat yhä Severuksen hartioilla hänen painaessa kehoaan Severusta vasten, tai ehkä naisen humalainen keho ei pysynyt pystyssä ilman tukea. Sitten Bellatrix veti päätään hiukan kauemmas ja katsoi tarkasti Severuksen hiuksia. ”Oletko kammannut hiuksesi?” hän räkätti.

”Sinun täytyy mennä”, Severus sanoi topakasti, tarttui Bellatrixiä käsivarresta ja alkoi raahaamaan häntä ovea kohti.

”Ai oletko odottamassa seuraa? Älä viitsi, minua parempaa seuraa et saa. Ketä tahansa odotat, hän varmaan vain käyttää sinua hyväkseen”, Bellatrix kiusoitteli ja kouri Severuksen takapuolta säälimättömästi.

”Ja sinäkö et?” Severus tiuskahti ja avasi oven ripakalla liikkeellä. Bellatrix vain naurahti.

Severus työnsi naisen ulos niin, että hän kaatui kiroillen pihatielle ja läimäisi nopeasti oven kiinni. Severus seisoi oven edessä sydän hakaten niin kauan, että Bellatrixin humalaiset kiroilut vaimenivat ja kuului poksahdus. Sitten hän kiirehti olohuoneeseen ja siivosi naisen aiheuttaman sotkun juuri ajoissa, ennen kuin ovessa kävi koputus, joka tällä kertaa oli paljon vaimeampi ja asiallisempi. Siitä huolimatta Severus kurkkasi ovisilmästä ennen oven avaamista.

Se oli Lily.

”Hei”, Lily tervehti pikaisesti hymyillen.

”Hei”, Severus vastasi ja päästi naisen sisään. He istuutuivat vaitonaisesti olohuoneeseen samoille paikoille kuin eilen. Severus käänsi päätänsä toivottavasti huomaamattomasti haistaakseen olkapäätään. Hän toivoi, ettei Bellatrixin lemuava parfyymi ollut tarttunut häneen.

”Hän otti sen paremmin kuin ajattelin”, Lily siirtyi suoraan asiaan. ”Tietysti hän oli hämmentynyt ja harmissaan. Hän sanoi tarvitsevansa aikaa, mutta eiköhän se tästä”, hän lopetti surulliseen hymyyn.

Severus tunsi kiven vatsanpohjassaan. Hän oli tavallaan toivonut, että James olisi suunniltaan ja jättäisi Lilyn. Ja sitten Severus olisi voinut auttaa Lilyä pääsemään yli. Vaikka tietysti se oli näin helpompaa. ”Se on hyvä”, hän valehteli. ”Teitkö varauksen?”

”En vielä. Ajattelin tehdä tänään”, Lily selitti.

”Kai se on vielä mahdollista? Et kai sinä ole liian pitkällä?” Severus tajusi kysyä ja vilkaisi taas Lilyn vatsaa. Väljän mustan paidan alta oli vaikea nähdä mitään.

”Luulisin, että se vielä on. En minä ole vielä kuin alle kuukauden”, Lily kertoi kohauttaen olkapäitään. ”Mutta minä lähetin kirjeen auroritoimistoon ja pyysin hakemukseni poistettavaksi, joten ainakin se on tehty. Siihen James oikeastaan suhtautui hienosti. Hän sanoi, että tietenkään minun ei pitäisi hankkia ammattia, johon minulla ei ole oikeata paloa”, Lily kertoi ja irvisti sitten. ”Ja hän sanoi, että sitten minulla olisi enemmän aikaa vauvan kanssa. Oikeastaan se oli se keskustelu, joka johti siihen, että minun oli kerrottava, etten halunnut lasta.”

”Siksikö sinulla kesti niin kauan?” Severus kysyi. Veri maistui yhä hänen suussaan.

”Niin… Mutta ei se ole helppo asia ottaa puheeksi”, Lily puolusteli.

”Eipä kai”, Severus myönsi ja hajamielisesti puraisi huultaan, kunnes säpsähti sen lähettäessä pienen kipuaallon. Olikohan se kovin näkyvä? Lily ei ainakaan maininnut asiasta mitään. ”Eli… mitä nyt?” Severus tokaisi.

”Mitä mitä nyt?” Lily kysyi epävarmasti, vaikka Severus arveli hänen kyllä tietävän mitä hän tarkoitti.

”Mitä sinä haluat minusta?” Severus varmensi. Bellatrixin sanat kummittelivat hänen mielessään. Käyttikö Lily häntä todellisuudessa vain hyväkseen?

”Minä haluan olla sinun ystäväsi”, Lily vastasi empimättä.

”Miksi nyt?” Severus tenttasi. ”Oletko ollut minulle tähän asti vihainen siitä yhdestä jutusta, josta minä olen jo pyytänyt monesti anteeksi?” hän kysyi, viitaten kuraverinen -tapaukseen. Toivuttuaan siitä hetkellisestä vihastuksestaan hän oli anonut Lilyltä anteeksiantoa moneen kertaan, mutta tyttö oli vain ohittanut hänen pyyntönsä korvaansa letkauttamatta.

Lily pudisti päätään. ”Minä kyllä väitin itselleni, että olen ollut vihainen sinulle vuosia, mutta en minä oikeasti ole ollut. Olen ollut enemmänkin surullinen siitä, että en ikinä antanut sinulle anteeksi. Aina kun ajattelin, että voisin ottaa yhteyttä, tuntui siltä, että oli liian myöhäistä”, Lily myönsi ja vilkaisi Severusta pahoittelevasti. ”Mutta kun tämä kaikki mitä on viime aikoina tapahtunut tapahtui, niin tajusin, ettei kukaan muu tajuaisi. Se on varmaan itsekästä, että kaiken tämän jälkeen otan yhteyttä vasta, kun minulla on ongelmia, mutta nyt kun tässä ollaan, niin en millään haluaisi menettää sinua uudestaan”, Lily myönsi.

Severus oli samaa mieltä. Lily oli itsekäs, mutta ei Severuskaan halunnut menettää häntä uudestaan. Ongelma oli vain siinä, että Severus ei kestänyt sitä, että Lily oli yhdessä Jamesin kanssa. Tällä hetkellä hän oli vain iloinen, että sai olla Lilyn kanssa samassa huoneessa, ja että Lilyn ja Jamesin elämä ei ollut ruusuilla tanssimista, mutta hän tiesi ongelman puhkeavan viimeistään silloin, kun Lilyn ja Jamesin suhde palautuisi taas täydellisen hempeäksi rakkaussopaksi.

”Mitä sinä ajattelet?” Lily kysyi viimein.

Severus ei ollut koskaan kertonut Lilylle rakastavansa tätä. Lily luuli vain, että hän vihasi Jamesta niin paljon, ettei kestänyt mitään muistutusta tästä.

”En oikein tiedä”, Severus myönsi ja tahtomattaankin hän vilkaisi pimeänpiirtoaan, joka oli piilossa hihan alla. Olisi vain ajan kysymys, ennen kuin muut kuolonsyöjät saisivat selville hänen ystävyytensä jästisyntyiseen. Olisi paljon yksinkertaisempaa, jos hän hyvästelisi Lilyn nyt viimeisen kerran, mutta hän ei saanut sitä sanottua. Se olisi yksinkertaisempaa, mutta ei helppoa. Miksei hän voinut vihata Lilyä?

Lily nyökkäsi, lukien Severuksen hiljaisuuden vastaukseksi. ”Ymmärrän. Tässä on kuitenkin kulunut paljon aikaa. Kaikki ei ole enää samalla tavalla kuin ennen”, hän sanoi.

”Niin”, Severus myönsi.

Keskustelu tuntui saapuneen päätökseensä, joten Lily nousi ylös. Hän kaivoi pienen pergamentinpalan laukustaan ja ojensi sen Severukselle. ”Tässä on osoitteeni. Jos haluat kirjoittaa.”

Severus nyökkäsi ja nousi ylös kävelläkseen Lilyn perässä ovelle.

Astuttuaan ovenraamin toiselle puolelle, Lily kääntyi vielä pikaisesti. ”Toivon sinulle kaikkea hyvää”, Lily hymyili ja puristi pikaisesti Severuksen kättä. Sitä kättä, jossa kymmenen senttiä ylempänä kiemurteli pääkallon suusta tuleva käärme.

”Samoin”, Severus kuuli itsensä vastaavan, puristaen pergamentinpalaa tiukasti kädessään. Sitten Lily kääntyi ja käveli pois.

Eikä hän katsonut taaksensa.

[Nyyhti]

Hahahaa tuo Bellatrix alussa oli ihan mahtava!! Miksiköhän hän tuolla lailla teki... Toiminnanjanoinen minä vähän toivoi että.Bellatrixin ja Lilyn polut olisivat kohdanneet, mutta siinä olisi saattanut tulla ruumiita

Jatkoa odotellen!

[Crys]

nominal: Heh humalaisen Bellatrixin päähän saattaa iskostua vaikka mitä Kiitos kommentistasi, tässä jatkoa

Neljäs luku

Severus ilmiintyi Malfoyn kartanoon kymmenen minuuttia ennen iltakahdeksaa. Valtavan puutarhan läpi kävelemiseen menisi neljä minuuttia ja koska usea muukin tapasi ilmiintyä paikalle juuri siihen aikaan tai jopa hieman myöhemmin, oli mahdollista, että hän saattaisi jäädä jumiin odottamaan jotakuta myöhästelijää. Myöhästelijä tietysti sattuisi huutamaan hänen nimeään hänen takanaan, sillä oli hieman hyväksytympää myöhästyä yhdessä jonkun kanssa kuin yksin. Mutta vain hieman.

Pimeyden Lordi itse saapui paikalle tapansa mukaan vähintään viisitoista minuuttia tyylikkäästi myöhässä. Siitä huolimatta, että Mestari saapui aina paikalle myöhässä, auta armias jos joku kuolonsyöjä saapui sekuntiakaan yli kahdeksan. Myöhästyjää katsottiin niin kuin hän olisi suorittanut pahimman luokan murhan. Kuolonsyöjäpiireissä murhiin yleisestikin kiinnitettiin vähemmän huomiota kuin myöhästymiseen.

Severus oli aina mieluummin seurannut sääntöjä kuin uhmannut niitä ja joutunut vaikeuksiin, joten kuolonsyöjäetiketti oli tullut hänelle nopeasti tutuksi.

Regulus Musta oli omaksunut melkein sekunnilleen saman aikataulun kuin hänkin, joten Severus ei yllättynyt, kun kuuli poksahduksen metrin päästä itsestään vain kymmenen sekuntia oman ilmiintymisensä jälkeen.

”Iltaa Regulus”, Severus tervehti vilkaisematta miestä.

”Iltaa Severus”, Regulus vastasi niin ikää enempiä katsomatta. Miehet alkoivat kävellä ripein askelin kartanoa kohti, jotteivat joutuisi odottamaan yleensä heidän jälkeensä saapuvaa Evania, jota kumpikaan heistä ei halunnut erityisemmin tavata perjantai-illan kaaoksen jälkeen.

Lokakuinen ilta tuntui viileältä paksusta kaavusta huolimatta, sillä kylmät tuulenpuuskat puhisivat kartanoa ympäröiviltä pelloilta. Puutarhan matalat pensaat eivät juurikaan tarjonneet tuulensuojaa. Sentään ei satanut.

Kuolonsyöjistä Severus piti Reguluksesta eniten. Tämä ei puhunut turhia, mutta oli yhteisen keskustelunaiheen löydyttäessä miellyttävä puhekumppani. Severus ei ollut kouluaikoina ollut Reguluksen kanssaan niinkään tekemisissä, sillä tämä oli vasta lopettanut koulun aikaisemmin sinä vuonna. Regulus siis lykättiin useasti hänen seuraansa, sillä Severus oli Reguluksen jälkeen nuorin joukosta.

”Toivottavasti Evan ei jatka raivoamistaan”, Regulus enemmänkin pohti ääneen kuin osoitti sanansa Severukselle. Heidän välillään ei ollut kiusaantuneita hiljaisuuksia. ”Vaikka onhan hänellä hyvä syy. Hän ei voinut mennä edes kotiinsa pakkaamaan.”

”Ei hän uskaltaisi huutaa Mestarin seurassa”, Severus huomautti. Ehkäpä hänenkin pitäisi alkaa pakkaamaan tärkeimpiä tavaroita laajennettuun laukkuun kaiken varalta. Oikeastaan oli typerää, ettei hän ollut vielä tajunnut tehdä sitä.

”Totta. Mutta ennen sitä”, Regulus huomautti. Kello oli kahdeksaa vaille kahdeksan ja he molemmat tiesivät sen katsomatta kelloa.

”Ehkä hän on myöhässä”, Severus ehdotti, vaikka tiesi sen olevan epätodennäköistä. Kumpikaan heistä ei halunnut katsoa taaksensa siltä varalta, että Evan todella kävelisi siellä.

”Ehkä”, Regulus vastasi, vaivautumatta kuulostamaan vakuuttuneelta.

Loput kaksi minuuttia käveltiin hiljaisuudessa.

Lauantain kuolonsyöjien kokoontuminen oli yleensä viikon ainoa isompi kokoontuminen ja se oli pidetty Malfoyn kartanossa, siitä lähtien kun Lucius Malfoy oli pari vuotta sitten ostanut jättimäisen kartanon sukunsa rahoilla. Lucius pöyristelikin aina paikalla varsin tyytyväisenä tuore vaimo Narcissa käsipuolessaan, vastaanottamassa kuolonsyöjiä kuin tilaisuus olisi jonkin sortin juhla. Suureen kolkkoon saliin kerääntyikin ne tavalliset kolmisenkymmentä kuolonsyöjää, rupattelemaan kohteliaasti odottaen Lordin saapumista.

Severuksen ja Reguluksen jälkeen saapunut Evan otti uuden osansa uhrina heti omakseen. Kaikki harmistelivat myötätuntoisesti hänen paljastumistaan, vaikka kaikki sisimmässään ajattelivat, että Evan oli idiootti, kun oli antanut maskinsa lentää pois kasvoiltaan. Vain Bellatrix uskalsi kutsua Evania ääliöksi ääneen, mutta hänellä oli tänään kiire jutella jostain siskonsa Narcissan kanssa, joten suurimmilta huudoilta säästyttiin. Severus ei halunnut erityisemmin kohdata Bellatrixia edellisen tapaamisen jälkeen, mutta pikaiselta katseenvaihdolta hän ei pystynyt säästymään kävellessään Bellatrixin ohi. Tällä oli erityisen ilkeä hymy huulillaan, joka sai Severuksen niskakarvat nousemaan pystyyn.

Varttia yli kahdeksan Pimeyden Lordi astui sisään saliin sen turhia koputtelematta ja samalla saliin saapui myös hiljaisuus. Kaikki painoivat päänsä kohteliaasti ja tekivät hänelle tilaa. Mestarilla oli kasvoillaan tuttu tutkimaton ilme, josta ei saanut selville oliko hän hyvällä vai huonolla tuulella. Ei sillä, että kukaan tohtisi tuijottaa häntä sekuntia pidempään. Mestarin mielentila selviytyi kyllä yleensä nopeasi, varsinkin sille, jota hän ensimmäiseksi puhutteli. 

Kuolonsyöjät siirtyivät pöydän ääreen, mutta etiketin mukaan istuutuivat vasta, kun Pimeyden Lordi istui omalle paikalleen pöydän päätyyn. Hiljaisen salin täytti hetkeksi kymmenien tuolinjalkojen raapimien kivilattiaa vasten. Sitten hiljaisuus lankesi taas, kunnes Lordi Voldemort avasi suunsa.

Pimeyden Lordi aloitti tapaamisen tavalliseen tapaansa kuulustellen läsnäolijoilta pyytämiänsä tietoja. Augustus Rokwood, Barty Kyyry Junior ja Lucius Malfoy olivat hänen tärkeimmät kuolonsyöjänsä, sillä näillä kaikilla oli paikka ministeriössä, joten he saivat selville tärkeimpiä asioita.

Severuksen vuoro tuli loppupuolella ja hän joutui kertomaan, että hänen etsimänsä kirja oli yhä kateissa. Pimeyden Lordi ei ollut mielissään, mutta tyytyi pettyneeseen ilmeeseen ja uhkauksiin siitä mitä tapahtuisi, jos sen etsinnässä kuluisi vielä kauan.

Kun kuulustelu oli saapumassa loppuun, Voldemort tiedusteli, halusiko kukaan puheenvuoroa. Kenellekään ei tullut yllätykseksi, että Bellatrix nosti kätensä pystyyn. Bellatrixillä oli tapaamisten päätteeksi tapana kehua Voldemortia suulaasti ja vakuuttaa lojaalisuutta niinkin monisanaisesti, että Severusta ihmetytti, että tämän vieressä istuva aviomies pystyi katsomaan sivusta ilmekään värähtämättä.

”Arvon herrani, olette suhtautuneet meihin kaikkiin niin lämpimästi. Ette ole tarjonneet meille vain paikkaa pöydästänne, mutta syyn elämälle”, Bellatrix aloitti. Severus vilkuili muita kuolonsyöjiä, jotka eivät edes kehdanneet katsoa Bellatrixin ihailuntäytteisiä silmiä. ”Olette toivottaneet meidät lapsiksesi, mutta pelkäänpä, että joku on käyttänyt hyväsydämisyyttänne törkeästi hyväkseen, sillä joukossamme on petturi!” nainen kiljaisi yllättäen. Jokainen nosti katseensa Bellatrixiin ja seurasi hänen katsettaan… Severukseen.

”Arvon Lordi, minä näin kuraverisen astelevan Kalkaroksen taloon”, Bellatrix syytti. ”Se oli se samainen kuraverinen, jonka ystävä Severus on ollut kouluajoista lähtien, se jota hän väitti vihaavansa.”

Severus ei kuullut enää muuta kuin sydämensä nopeat lyönnit.

Voldemort nousi ylös tuolistaan ja käveli Severuksen taakse. Severus tunsi sormien laskeutuvan hänen tuolinsa selkänojalle.

”Onko se totta, Severus?” Voldemort kysyi rauhallisen jäisellä äänellä.

Ei ollut järkeä valehdella. Kumpaa Voldemort muka uskoisi, kiihkeintä ylistäjäänsä vai taustakannattajaa? ”On”, Severus vastasi hiljaa, odottaen jokainen lihas jännittyneenä seuraamuksia. Niitä ei tarvinnut odottaa kauaa, sillä pian hän jo lensi tuolistaan pöydän yli lattialle ja kiemurteli kidutuskirouksen kourissa. Voldemort kiersi pöydän ympäri hänen luokseen rikkomatta kirousta.

”Se oli vain sen yhden kerran, hän vaati tulla”, Severus kiljahti. ”Yritin lähettää hänet pois, mutta hän vaati… Minähän vihaan häntä! Hän rikkoi sydämeni!” Severus kiljui kivusta. Tuntui kuin hänen jokaista soluaan oltiin halkomassa kahtia.

”Kerrohan, Severus, miksi minun pitäisi uskoa sinua?” Voldemort ilkkui. ”Näiden kahden vuoden aikana sinusta ei ole ollut juurikaan hyötyä. Sinulla ei ole asemaa, rikkauksia tai vaikutusvaltaa. Mitä hyötyä sinusta on minulle?” Voldemort puhui yllättävän pehmeäksi sellaiseksi, joka parhaillaan kidutti henkilöä.

”Minä voin saada sinulle Dumbledoren”, Severus parkaisi.

Voldemort naurahti, saaden muutkin pöydänjäsenet tirskumaan, mutta sentään hän lopetti kidutuskirouksen. ”Miten sinä sen ajattelit tehdä?”

Severus haukkoi henkeä lattialla. ”Professori Kuhnusarvio jää eläkkeelle. Ajattelin hakea paikkaa Tylypahkan liemimestariksi, mikäli se teille sopii”, Severus kertoi hengästyneenä ja nousi ylös lattialta, mutta jäi polvilleen.

”Miksi luulet, että Dumbledore palkkaisi sinut?” Voldemort ilkkui.

”Sain upean liemien S.U.P.E.R-kokeistani ja minä osaan okklumeusta, uskon pystyvääni huijaamaan Dumbledorea”, Severus vakuutti. Hän tiesi, että Voldemort tiesi hänen osaavan okklumeusta, sillä hän oli useasti tuntenut Voldemortin urkkivan hänen mieltään.

”Sinä uskot pystyväsi huijaamaan Albus Dumbledorea”, Voldemort toisti hitaasti, yllyttäen muita nauramaan Severukselle.

”Antakaa minulle mahdollisuus, herrani”, Severus anoi.

Voldemort siveli taikasauvaansa ajatuksissaan. Viimein hän käveli aivan Severuksen eteen ja tuijotti häntä syvälle silmiin. Severus tunsi tämän penkovan hänen ajatuksiaan ja muistojaan, joten Severus keskittyi näyttämään Voldemortille lojaalisuutensa ja penkoi esille kaikki katkerat muistot jästeistä ja niihin liittyvistä. Isästä. Lilystä. Miten he molemmat olivat satuttaneet häntä.

”No, olenhan armollinen johtaja. Toiveesi täyttyköön”, Voldemort päätti ja viittoi Severusta seisomaan. Severus nousi hatarasti pystyyn ja näki, ettei Voldemort näyttänyt kovin vakuuttuneelta siitä, että Severus saisi mitään aikaan. Mutta jos Severus epäonnistuisi, hän olisi helposti korvattavissa. ”Saat pitää paikkasi yhdellä ehdolla.”

Severus ei pitänyt tästä. Ei tosiaan.

”Tapa se kuraverinen.”


A/N: Tuntuipa oudolta kirjottaa vakavasta Voldemortista kaiken sen huumorin jälkeen XD Mikäli haluaa lisää Regulusta ja Severusta, kannattaa vilkasta mun kirjottama ficci Hämähäkinverkossa, S, joka ei liity tähän ficciin, mutta inspiraation sain tätä kirjottaessa.

[Rowena]

Kivoja lukuja! Huh, ihan jännitti, että mitä tapahtuu, jos Lily ehtii tulla ennen kuin Severus saa Bellatrixin häipymään. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, mutta sitten... eiii! Severus on ihan hirveässä tilanteessa. Ai kamala. Draamallisesti oli tosi hyvä ratkaisu tuo, että lukijalle paljastui vasta nelosessa, että Bellatrix näki Lilyn.

Reguluksen ja Severuksen välit on tässä kuvattu minusta uskottavasti ja kiinnostavasti. Ja mielenkiintoinen ratkaisu tuo, ettei Lily tiedä Severuksen olevan rakastunut häneen! Nyt lukijalle jää jännitettäväksi sekin, että paljastuuko asia Lilylle koskaan.

Kiitos taas, tätä oli ihana lukea flunssan iloksi!

[Nyyhti]

Puhelimella kommentoidessa en yleensä viitsi edes yrittää lainauksia, mutta nyt on pakko:

Kuolonsyöjäpiireissä murhiin yleisestikin kiinnitettiin vähemmän huomiota kuin myöhästymiseen.

Koska ihan mahtava kohta!!

Muutenkin tykkäsin tästä luvusta tosi paljon. Ihanan vakavalla tavalla huvittavia juttuja XD Ja tosi jännä käänne tuo tappokaäsky! Huuu jännäää, mitähän tästä tulee vielä!

[Crys]

Rowena: Jep, Severus parka Jee kiva että pysyy jännitys yllä Kiitos kommentistasi, toivottavasti parannut flunssasta!
nominal: Jee, kiva että huvitti, vaikka onkin vakavaa tekstiä tavallaan Kiitos kommentistasi :3


Viides luku

Sinä yönä Severus ei nukkunut. Sateen rummuttaessa tiilikattoa, hän pohti päänsä puhki tekosyitä Voldemortille, jottei hänen tarvitsisi tappaa Lilyä. Hän oli varsinaisessa umpikujassa. Jos hän ei tappaisi Lilyä, Pimeyden Lordi tappaisi hänet. Jos hän katoaisi, Lordi tapattaisi Lilyn jonkun toisen kautta ihan vain kostoksi. Ainut mahdollisuus oli karata yhdessä Lilyn kanssa, mutta Lily tuskin suostuisi siihen. Tai sitten hän voisi pyytää apua Dumbledorelta, ainoalta velholta, jota Voldemort oli koskaan pelännyt.

Hänen työhaastattelunsa oli seuraavan viikon tiistaina. Kyllä hän varmaan selviäisi muutaman päivän tapaamatta Mestaria. Yleensä kuolonsyöjäkokouksia pidettiin kerran viikossa isolla porukalla, mutta pienissä ryhmissä he tapasivat useammin, riippuen siitä minkä tehtävän Pimeyden Lordi oli heille antanut sillä viikolla. Seuraavalla viikolla hän tapaisi Bellatrixin, Evanin ja Reguluksen kanssa torstaina, mutta kenties siihen mennessä hän oli jo keksinyt jotain.

Severus luovutti sängyssä pyöriskelyn suhteen kellon näyttäessä aamu viittä ja linnoittautui alakertaan kertaamaan tärkeimpiä asioista liemikirjoistaan haastattelua varten. Jossain vaiheessa hän kai nukahti, koska hän heräsi uudestaan heikon päivänvalonvalon heijastuessa naapurin ikkunasta hänen asuntoonsa. Kello näytti kahdeksaa.

Sentään oli sunnuntai. Sade oli lakannut, mutta taivas näytti olevan yhä pilvinen, joten Brownsteanin kirjamarkkinoita tuskin oltiin peruttu. Kirjamarkkinat ja antikvariaatit Brownsteanissa aukeaisivat kahdeltatoista, joten hänellä oli tänään jotain mieluisaa puuhaa. Severus nousi ylös sohvalta hieroen kipeytynyttä olkapäätään ja suuntasi keittiöön keittämään itselleen vahvaa kahvia. Ruokaa hän ei saanut alas. 

***

Brownstean oli oikeastaan aika viehättävä pieni kylä. Se sijaitsi noin viiden kilometrin päässä hänen kotoaan suuren joen rannalla, jonka takia siinä oli hieman merellisen kylän tuntua. Ainoa joki joka sijaitsi Kehrääjänkujan lähellä, oli pieni ja vaivainen roskapuro, jossa ei voinut edes uida kesäisin sen saastaisuuden takia. Ei sillä, että se olisi estänyt Lilyä muutaman kerran kesän kuumuuden käytyä sietämättömäksi. Jälkeenpäin Lily oli aina katunut päätöstään hänen nyppiessään ties mitä roskia jaloistaan nyrpistellen nenäänsä.

Olihan Severuskin muutaman kerran joutunut kahlaamaan joessa. Siitä oli tullut heille pieni leikkimielinen rangaistus, kun heillä oli ollut jostain asiasta kiistaa. Väärässä olleen inhosta nyrpistyneen ilmeen katsominen sai naurun aina pulppuamaan, kun ties mitkä roskat hipoivat toisen jalkoja virran edetessä. Lily oli kerran vannonut jonkin nipistäneen hänen varvastaan, mutta siinä joessa tuskin asui yhtäkään elävää otusta.

Brownsteanissa oli eniten antikvariaatteja kuin missään muualla koko maassa, joten viikonloppuisin se oikein sykki eloa. Täysin paikka oli aina keskustan toriaukio, jossa oli sunnuntaisin suuret kirjamarkkinat. Liikkeellä oli enemmän vanhempaa väkeä, joten Severuksen ei tarvinnut huolehtia tuttuihin törmäämisestä, vaikka ei sillä, että hän kovin monia täältäpäin maata tuntisi. Tosin vaarana oli joutua yksinäisten vanhusten puheripulin kohteeksi, jos sattui olemaan ainoa kyseisen kojun lähistöllä. Severus oikeastaan piti kirjamarkkinoiden ruuhkasta, sillä vaikka hän ei niinkään ollut seuraihminen, massaan oli helpompi sulautua, varsinkin kun hänen ykköstehtävänsä oli ministeriön naisen varjostaminen.

Se oli ainoa kerta viikossa, kun Severus puki päällensä jästivaatteen. Muuten hänellä kyllä oli samat mustat vaatteet, mutta viitan hän oli vaihtanut pitkähköön takkiin sulautuakseen paremmin jästien joukkoon.

Kuten yleensäkin, Severus saapui paikalle tasan kello kaksitoista. Eilisyön sateen jäljiltä hiekkatiet olivat muuttuneet mutateiksi, sillä melkein mikään Brownsteanin kaduista ei ollut asfaltoitu. Hutiloiden tehdyissä mukulakivikaduissa oli se huono puoli, että sateella kivien alla asusteleva lieju lähti aina liikkeelle ja onnistui sotkemaan varovaisemmankin housunlahkeet. Severus suuntasi aina ensin torille, sillä valikoima vaihtui siellä useimmin, ja kaluaisi vasta sen jälkeen kivijalkaliikkeet. Kuten aina, ministeriön noita saapui paikalle kymmenisen minuuttia hänen jälkeensä, pukeutuneena ruskeaan muodottomaan takkiin ja siniseen pipoon. Noita tutki joka pöydän läpi paljon huolellisemmin kuin Severus, mutta Severuksella ei ollut aikaa samaan, sillä hänen oli oltava noitaa nopeampi. Hän tiesi noidan rutiinin varsin hyvin, joten hän osasi pysytellä aina askeleen tätä edempänä.

”Hei.”

Severus säpsähti ja käännähti nopeasti ympäri. Vaaleaan farkkutakkiin ja punaiseen huiviin pukeutunut Lily seisoi hänen edessään. Naisen hiukset olivat löysillä lettikiharoilla ja hänen silmänsä näyttivät jokseenkin punertavilta.

”Mitä sinä täällä teet?” Severus töksäytti ja vilkaisi nopeasti ministeriön noitaa, joka oli muutaman pöydän päässä heistä tutkimassa jotain satunnaista jästiteosta. Lilyn ei todellakaan pitäisi olla täällä.

”Kävin kotonasi, mutta et ollut siellä ja sitten muistin, että mainitsit menevästi sunnuntaisin Brownsteaniin”, Lily kertoi ja tutki hajamielisesti erästä sarjakuvalaatikkoa hänen edessään. Severus vain tuijotti Lilyä. Käske häntä häipymään, senkin idiootti, hän vaarantaa koko tehtävän puhumalla sinulle! Numero yksi varjostamisessa oli kiinnitä mahdollisimman vähän huomiota itseesi ja puhuvat ihmiset vetivät aina huomiota puoleensa. Niin kauan, kun he vaikuttaisivat tavallisilta jästeiltä, he olivat jokseenkin turvassa, mutta jos Lily vaihtaisi puheenaiheen johonkin taikamaailmaan liittyvään ja ministeriön noita sattuisi olemaan liian lähellä… Sikäli kun Severus tiesi, jästimarkkinat eivät olleet niinkään taikaväen suosiossa.

”Anteeksi. Minä tiedän, ettei minun olisi pitänyt tulla, mutta en… en tiennyt minne muuallekaan mennä”, Lily sanoi hieman vihaisen oloisena, josta Severus tulkitsi, että nainen yritti estää kyyneliä virtaamasta. ”James oli ihan tolaltaan, kun sanoin, että oli tehnyt ajanvarauksen”, Lily aloitti näpräten samalla pitelemänsä sarjakuvan selkämystä. ”Hän oli kai ajatellut, että minä vain tarvitsin aikaa. Mutta minä sanoin, että ei minulla ole oikein aikaa, koska muuten se kasvaa liian isoksi, eikä sitä saa enää poistaa. Sitten James alkoi väittämään, että kyllä minä sen jäljellä olevan kahdeksan kuukauden aikana varmasti oppisin totuttelemaan asiaan.”

”Mikä idiootti”, Severus totesi hermostuneesti ja siirtyi nopeasti Lilyn toiselle puolelle, jotta pystyi piilottamaan kasvonsa ministeriön noidalta, joka siirtyi juuri heidän viereiseensä pöytään.  Severus otti käteensä satunnaisen teoksen esittääkseen, että hänen äkkinäisellä paikanvaihdollaan oli jonkin merkitys.

”Hän ei vain näe asiaa minun kannaltani,” Lily puolusteli. ”Mutta kyllä minä saan hänet ymmärtämään”, hän vakuutti ja vilkaisi sitten ympärilleen. ”Oikein viehättävä paikka tämä Brownstean… Paljon mielenkiintoista tavaraa… Hei, eikös tuo ole Natalie. Natalie!” Lily huomasi ja huikkasi juuri sille noidalle, jota Severus oli ollut varjostamassa. Voi ei, tämä ei tulisi päättymään hyvin.

”Lily?” noita ihmetteli ja otti muutaman askeleen heidän luoksensa. Severus katsoi syrjäsilmällä, kun naiset halasivat naurahtaen, mutta esitti olevansa erittäin kiinnostunut käsissään olevasta sienioppaasta. ”Onpa ihana törmätä sinuun! Emme ole nähneet sitten kouluaikojen! Selvisitkö sinä ne V.I.P-kokeesi?” noita rupatteli.

Oliko noita, Natalie, ollut samaan aikaan heidän kanssaan koulussa? Hyvinkin mahdollista, mutta hän oli varmaankin ollut muutamaa vuotta ylempänä. Niin, Natalie taisikin olla se Lilyn korpinkynsituutori.

”Selvisinhän minä. Ja S.U.P.E.R-kokeetkin!” Lily naurahti. ”Mitä sinä nykyään puuhaat?”

”Olen ministeriön taikaesineidenvalvontaosastolla”, Natalie ylpeili. ”Kolme vuotta jo.”

”Oo, onpa mielenkiintoista”, Lily ihasteli.

”Onhan se, vaikka vaatiikin sunnuntaityötä”, Natalie naurahti.

”Mitä sinä raukka sunnuntaisin joudut tekemään?” Lily harmitteli.

”Tätä juuri, koluamaan kirjamarkkinoita ja antikvaareja”, Natalie viittoi ympärilleen. ”Olen metsästänyt erästä pahuksen kirjaa jo kuukausia löytämättä. Tietolähteeni väittää sen saapuvan jonnekin Brownsteaniin, mutta alan uskoa, että mokoma puhui palturia”, Natalie huokaisi.

”Ehkäpä ystäväni Severus voi auttaa, hän tietää paljon kirjoista. Hänkin käy täällä useasti”, Lily sanoi ja kääntyi Severuksen puoleen. 
Severus ei oikein voinut esittää niin kuin ei olisi kuullut metrin päässä hänestä käytyä keskustelua, joten hän kääntyi vastahakoisesti naisten puoleen, pidellen yhä sienikirjaa kädessään. Nyt ei auttanut kuin pitää pää kylmänä.

”Hei”, Natalie sanoi ja ojensi Severukselle kätensä. Severus tarttui siihen ja hymyili kuivasti. ”Natalie Lensdy”, nainen esittäytyi.

”Severus”, Severus tyytyi sanomaan, sillä hän ei halunnut antaa naiselle sukunimeään, vaikka tämä varmasti saisi sen helposti tietoonsa vain kysymällä Lilyltä.

”Olenkin tainnut nähdä sinut täällä muutaman kerran”, nainen tuumi.

”Hyvinkin mahdollista. Olen bibliofiili”, Severus kertoi, ”ja täältä löytyy paljon harvinaisia löytöjä.”

”Sinulla on niin paljon kirjoja kotonaan, että sinä joudut kohta hankkimaan uuden kirjahyllyn”, Lily naurahti.

”Luultavasti”, Severus myönsi. Hän oli jo pitkään suunnitellut hankkivansa makuuhuoneeseensa kirjahyllyn, sillä hänen iltalukemisensa kasaantuivat aina yöpöydille ja lattialle.

”Mikä olikaan se kirja, jota sinä etsit? Ehkä Severus on törmännyt siihen?” Lily kysyi Natalielta. Severus laski sienikirjan kädestään ja tuijotti Natalieta uteliaasti. Sen hän halusi kuulla, sillä hän ei itsekään tiennyt tarkasti mikä kirja oli kyseessä. Voldemortin joukot tiesivät vain, että se oli harvinainen pimeyden voimien teos ja koska ministeriö etsi kirjaa, siinä oli varmasti jotain erityisen voimakkaita loitsuja.

Natalie ei näyttänyt halukkaalta jakamaan kirjan nimeä. ”Se on sellainen vanha latinankielinen, tuskinpa muistaisit nimeä.”

”Da mihi facultas. Ludemus bene in compania”, Severus siteerasi. Natalie ei näyttänyt vaikuttuneelta, joko siksi, että ei itse osannut latinaa, tai siksi, että Severuksen latinanosaaminen oli hänestä epäilyttävää.

”Mitä se tarkoittaa?” Lily kysyi. Sentään hän näytti vaikuttuneelta.

”Anna minulle mahdollisuus. Pystymme parempaan yhdessä”, Severus käänsi.

Natalie epäröi yhä, mutta ei kai halunnut kai näyttää siltä, ettei luottanut Lilyyn, joten hän sanoi viimein: ”Occulta vitae mortuo.”

Severus esitti yllättynyttä. Se ei kääntynyt yhtä näppärästi muille kielille, mutta tarkka käännös oli suunnilleen elämältä piilotetut kuoleman salaisuudet. ”Ymmärrän miksi ministeriö haluaa sen, mikäli kirjan sisus vastaa otsikkoa. Ei, en ole törmännyt sellaiseen. Pidän silmäni auki vastaisuudessa.”

Natalie nyökkäsi ja kaivoi laukkuaan. Hän veti sieltä esiin käyntikortin. ”Tässä on työosoitteeni. Mikäli löydät sen, lähetä pöllö”, hän sanoi.

”Minä teen niin”, Severus valehteli ja otti kortin vastaan.

Natalie vaihtoi vielä muutaman sanan Lilyn kanssa, antoi tälle halauksen hyvästiksi ja lähti sitten, vaikkei ollut saanut kyseisen pöydän koluamista valmiiksi. Luultavasti hän palaisi takaisin myöhemmin.

Severus oli niin hyvällä tuulella, että hän suostui Lilyn pyyntöön käydä kahvilla yhdessä. Hän oli juuri saattanut löytää keinon pelastaa Lilyn.

[Nyyhti]

Iiii mä niin tykkään tän juonesta! Kivan tiiviisti tapahtuu kaikea jännää, toivottavasti tahti jatkuu jatkossakin!

Lilyn pamahtaminen paikalle ei ollut sinänsä shokki, mutta tuo höpinä oli niin hauskaa Ja oli kiva lukea Severuksen tuskasteluista, kun joutui sillä tavalla paljastetuksi. Toisaalta tämähän se vasta ovela lähestymistapa varjostukseen onkin!

Jään taas odottelemaan jatkoa

[Crys]

nominal: Jee kiva että tykkäät juonesta! Jännä tahti jatkuu (ainakin toivottavasti) jatkossakin! Kiitos kommentistasi jälleen kerran :3

Kuudes luku

Rakas Severus.
Minun aborttini on tiistaina kello 11 ja James sanoi, ettei todellakaan aio tulla katsomaan kun ”murhaan” lapsemme. Tiedän, että tämä on varmaan liikaa pyytää, mutta olisin kiitollinen, jos viitsisit olla siellä minun kanssani. Ymmärrän jos et halua tulla, enkä ole vihainen, jos päätät olla tulematta.
-Lily

Lopussa oli vielä jästiklinikan osoite, jota Severus nyt tuijotti mietiskellen. Hän vilkaisi kovaan ääneen tikittävää seinäkelloa, joka näytti puoli yhtätoista. Tietysti hän menisi, kun Lily häntä kerran pyysi, mutta oli se silti riski. Joka hetki, jonka hän vietti Lilyn kanssa, olisi hänelle mahdollisuus tappaa tämä. Pimeyden Lordi onkisi ne esiin hänen muistoistaan ja kuulustelisi häntä käyttämättömistä tilauksista. Tosin jästiklinikka ei ollut mikään huomaamattomin paikka tappaa.

Bellatrix, Regulus, Antonion ja Evan olivat käyneet eilen yllättäen hänen luonaan suunnittelemassa viikon tehtävänjakoa. Bellatrix oli oikein pirteästi kysellyt miten ”kuraveritapposuunnitelmat” sujuivat. Severus oli joutunut pitämään kasvonsa tyynenä ja vastannut asian olevan työn alla. Kyllä hän olikin suunnitellut, mutta varsin toisenlaista suunnitelmaa.

Hänen suunnitelmansa ei ollut mikään kovinkaan vedenpitävä. Voldemort halusi loitsukirjan, mutta tähän asti Severuksen johtolangat eivät olleet tuottaneet mitään tulosta. Natalie sen sijaan saattaisi tietää enemmän kuin oli kertonut, joten olisi vain järkevää liittoutua Natalien kanssa nyt kun hänen henkilöllisyytensä oli paljastunut. Natalie oli epäileväinen, joten Severus tarvitsi Lilyn apua voittaakseen tämän luottamuksen. Lily ei voinut auttaa, jos hän oli kuollut.

Se ei ollut lopullinen ratkaisu, mutta väliaikainenkin oli tyhjää parempi. Severus taittoi Lilyn kirjeen taskuunsa ja käveli eteiseen. Hän valitsi viittansa sijaan mustan takin.

***

Severus saapui klinikalle viittätoista vaille yksitoista. Paikka oli suhteellisen helppo löytää, mutta koska se sijaitsi keskustassa, hän oli joutunut ilmiintymään kauemmas. Aamu oli varsin harmaa, joten sade tuskin piileskeli enää kovin kauaa.

Astuessaan sisään neuvolan odotushuoneeseen Severus äkkäsi Lilyn heti pelkästään vilauksella tämän punaisia hiuksia. Tämä seisoskeli erään seinän luona tuijotellen jotain julistetta, vaikka huoneessa olisi ollut runsaasti vapaita istumapaikkoja. Kävellessään lähemmäs, Severus näki, että Lily ei suinkaan lukenut julisteen pientä tekstiä, vaan tuijotti sitä mitään näkemättä. Lily heilutti päätään sentin verran puolelta toiselle, vihjaten sitä, että hän varmaankin laski numeroita ylöspäin rauhoittaakseen itseään. Lily kääntyi vasta kuullessaan Severuksen pysähtyvän hänen viereensä.

”Severus”, Lily huokaisi, selvästi yllättyneenä ja helpottuneena siitä, että hän oli tullut. Nainen näytti siltä kuin olisi halunnut halata häntä, mutta päätti sitten toisin ja antoi käsiensä pudota sivuilleen. ”En uskaltanut toivoa, että tulisit.

”Tietysti minä olen tässä”, Severus sanoi. Hänen sydämensä suli aina kun hän näki tuon hymyn Lilyn kasvoilla. Lilyn hymy kuitenkin kuoli nopeasti ja naisen kasvot palasivat takaisin samaan tyhjään ilmeeseen. Lilyn sormet alkoivat naputtamaan reisiä vasten.

”Mihin asti pääsit?” Severus kysyi.

”Missä?” Lily hämmentyi.

”Laskuissasi.”

Lily naurahti surullisesti. ”Tunnet minut liian hyvin”, hän sanoi ja huokaisi syvään. ”Viisisataaneljätoista. Koska menin sekaisin kahdentuhannen paikkeilla.”

Severus käveli Lilyn ohi vesiautomaatille ja täytti valkoisen muovikupin. Hän palasi takaisin ja ojensi sen Lilylle.

”Kiitos”, Lily kuiskasi ja tuijotti Severusta niin kuin tämä olisi antanut hänelle veden sijasta timantteja. Hän kulautti veden kurkkuunsa yhdellä hörpyllä ja alkoi puristelemaan kuppia käsissään. ”Miksi?” hän kuiskasi.

Severus kurtisti kulmiaan. ”Mitä tarkoitat?”

”Miksi sinä olet minulle niin kiltti. Etkö vihaa minua?” Lily epäröi.

Severus tuijotti Lilyn vihreitä silmiä, jotka veivät hänet takaisin hetkeen, jolloin hän oli ensimmäistä kertaa todella tajunnut rakastavansa tyttöä. Se oli ollut neljännen ja viidennen luokan välisenä kesänä, jolloin Lily oli raahannut hänet huvipuistoon, kun Severus oli sanonut, ettei hän ollut ikinä käynyt. Severus ei ollut ollut niin innostunut, mutta Lily oli sanonut, että se oli kokemus, jonka jokaisen pitäisi kokea. Laitteista Severus ei ollut niinkään ihmeissään, mutta kaikenlaisia herkkuja hän oli tuijottanut kuola valuen. Lily oli nauranut hänelle ja ostanut vihreitä karamelliomenoita, joita he olivat istuneet huvipuiston penkille nauttimaan. Lily hupsutteli, että karamelliomenat olivat hänen mielestään parasta maailmassa. Severus oli sanonut samat sanat ja katsonut Lilyä hymyillen. Sitten hän oli sanonut, että Lilyn silmät olivat ehkä vieläkin hienommat kuin karamelliomenat. Tyttö oli kikattanut punastellessaan ja tönäissyt Severusta kylkeen. Sen jälkeen he olivat menneet hurjiin laitteisiin ja Severus oli oksentanut karamelliomenansa tienvarteen. Siitä huolimatta se oli yksi Severuksen parhaista muistoista.

”Tietenkään en vihaa sinua”, Severus sanoi. Kaikesta tapahtuneesta huolimatta Lily oli yhä se sama tyttö, joka oli niin monesti pitänyt huolta, että kurjista kotioloistaan huolimatta Severuksella oli oikeus kokea samoja lapsuuteen kuuluvia kohokohtia kuin muilla. Hän oli se sama tyttö, joka oli ollut hänen kesänsä ja koulupäiviensä ainoa piristys ja joka oli saanut Severuksen huulille hymyn, vaikka se oli tuntunut mahdottomalta. Niinpä kun Severus tarttui hellästi Lilyn siihen käteen, joka oli irronnut muovikupista, hän oli täynnä kiitollisuutta ja sellaista rakkautta, jota hän ei ollut uskonut tuntevansa ikinä. Lily ei näyttänyt kummeksuvalta tai inhoavalta, joten Severus uskalsi viimein päästää ilmoille ne sanat, joita hän oli pantannut sisällään vuosikausia. ”Minähän rakastan sinua.”

Lilyn vihreät silmät loistivat jotain, mitä kerrankin Severus ei osannut tulkita, vaikka yleensä hän luki naisen ympärillä vallitsevaa hiljaisuutta kuin avointa kirjaa. Lilyn suu avautui pieneksi o-kirjaimeksi, mutta nainen ei ehtinyt vastata mitään, ennen kuin heidät keskeytti huuto.

”Lily!”

Se oli Jamesin ääni. Severus tunnisti sen ilman tarvetta kääntyä edes ympäri, mutta tietenkin hänen oli pakko kääntyä, kun Lilykin kääntyi.

James näytti tismalleen samalta kuin ennenkin. Hieman kulmikkaampi leuka ja enemmän sänkeä, mutta yhä typerät pyöreät lasit ja sotkuinen musta tukka.

”Mitä hemmettiä Ruikuli täällä tekee?” James kysyi mulkaisten Severusta inhoavammillaan ilmeellään ja tuijotti erityisen ilkeästi Lilyn ja Severuksen yhteen liittyneitä käsiä. Lily veti omansa nopeasti itselleen Severuksen höllästä otteesta ja kiersi molemmat kätensä muovikupin ympärille. Muovikuppi rasahteli ilkeästi Lilyn käsien puristuksessa.

”Minä pyysin hänet tänne, koska sinä et suostunut”, Lily sanoi jähmeästi. Severus melkein nautti siitä tilanteesta, kun vihan kohde oli James. Muovikupin seinät rikkoutuivat.

James vilkaisi Severusta vielä inhoavasti, mutta tunki sitten itsensä törkeästi Severuksen ja Lilyn väliin. Hän nappasi muovikupin Lilyn käsistä ja heitti sen pois tarttuakseen Lilyn käsistä kiinni. Lily katsoi roskakoriin lentäneen kupin perään niin kuin James olisi heittänyt koiranpennun silppuriin.

”Lily, hei, ajattele vielä”, James anoi.

Lily repi kätensä irti ja käänsi katseensa julisteeseen, jota Severus oli nähnyt hänen tuijottavan aikaisemmin. Siinä luki isoilla kirjaimilla: Raskaus on mahtava asia, kun se tapahtuu oikean ihmisen kanssa oikealla hetkellä. Oikea hetki ei ole kaikille sama. Hän tuijotti sitä niin kauan, että Jameskin käänsi katseensa siihen. Sanat eivät näyttäneet hätkäyttävän Jamesia.

”Mutta Lily tämä lapsi ei ole mikään tavara, jonka voi palauttaa kauppaan jos tilauksessa on vähän jotain pielessä”, James yritti vielä.

”Juuri siksi minä päätän olla tilaamatta sitä”, Lily vastasi tiukasti.

”Mutta vauva on jo tilattu. Meistä tulisi niin hyviä vanhempia, tiedän sen”, James anoi ja tarttui Lilyn käsiin uudestaan. Lily vain pudisteli päätään ja repi kätensä vapaaksi laittaakseen ne puuskaan rintakehälleen.

”Eikö minun sanallani ole mitään merkitystä?” James syyllisti.

”Ei ole”, Severus puuttui viimein asiaan ja astui Lilyn vierelle. ”Lily on se, joka joutuisi kantamaan, synnyttämään ja kasvattamaan lapsen, jota hän ei halua. Jos sinä et ymmärrä miten väärin se on, et todellakaan ole Lilyn arvoinen”, hän tuomitsi.

”Severus”, Lily sanoi hiljaa, mutta ei niinkään moittivasti.

”Sinäkö muka olet hänen arvoisensa? Sanoo kuolonsyöjäpoika, joka haukkui häntä kuraveriseksi!” James sylkäisi.

”James!” Lily huudahti, mutta kun hän huomasi Severuksen kasvonpiirteiden jähmettyvän, hän vilkaisi Jamesta uudestaan. ”James, mitä sinä tarkoitat kuolonsyöjällä?”

James näytti niin pahuksen tyytyväiseltä itseensä. ”Arvaas kenen minä näin astuvaan Ruikulin taloon? Bellatrix Lestrangen ja Evan Rosierin muun muassa. Tunnettuja kuolonsyöjiä molemmat, vai mitä? Eikös kaverisi Rosier juuri etsintäkuulutettu juuri parista jästimurhasta?” James ilkkui sekä Severukselle että Lilylle siitä, että tämä oli ollut väärässä luottaessaan Severukseen.

”En tiedä mitä tarkoitat”, Severus vastasi jämäkästi.

”Vedä sitten hihasi ylös”, James kehotti ja kohotti kättään Severuksen hihansuuta kohti. Severus otti automaattisesti askeleen taaksepäin. ”Vai pelkäätkö pääkallokäärme -merkkisi haihtuvan valossa?” hän ivasi. Severus vilkaisi Lilyä, joka tuijotti häntä niin petetyn ja murtuneen näköisenä, ettei saanut edes vihaa loistamaan kasvoiltaan. Sen vilkaisun mukana Severus melkein tunsi, kuinka hänen sisuskalunsa putosivat jonnekin kellarikerrokseen.

Severus tiesi jääneensä kiinni, joten tuskin oli turha yrittää kieltää mitään. ”Mitä sinä edes Kehrääjänkujalla puuhasit?” hän kivahti peittääkseen pelkonsa ja vihansa. Kuten hän arvasi, siihen James ei halunnut näyttävän vastaavan. ”Jäljitit Lilyä, etkö jäljittänytkin?”

”Lily Evans”, lääkäri huhuili käytävässä.

”Älä yritä kääntää tätä minua vastaan”, James ärähti. ”Sinä se-”

”Sinä olit jäljittämässä minua?” Lily vihastui Jamesille. Paikalle alkoi kerääntyä lääkärejä ja hoitajia, jotka pyysivät heitä rauhoittumaan.

”Mitä minun olisi pitänyt tehdä, kun katosit monta kertaa viikossa ’asioille’?” James puolusteli.

”Sinun olisi pitänyt luottaa minuun! Herranjumala James, mehän olemme menossa naimisiin! Avioliitto rakentuu luottamukseen!” Lily raivosi. Ei ollut epäilystäkään, etteivät kaikki huoneessa olijat seuraisi nyt heidän kiistelyään.

”Ai kuten sinä olet luottanut minuun tässä vauva-asiassa?” James syytti. ”Ja aiommeko me todellakin unohtaa sen faktan, että Ruikuli on kuolonsyöjä!” James huudahti.

”Meidän on pyydettävä teitä poistumaan”, paikalle tullut hoitaja sanoi topakasti. Kukaan heistä ei edes vilkaissut hoitajaa.

”Minulla on ajanvaraus ja minä aion mennä sinne. Te kaksi saatte painua helvettiin!” Lily kivahti ja marssi lääkärin ohi huoneeseen, josta tämä oli huhuillut. Lääkäri vilkaisi miehiä varoittavasti ja meni sitten Lilyn perään. Muut hoitajat patistivat heitä pois, kunnes Severus ja James olivat ulkona asti. Oli alkanut sataa.

”Jos sinä kuvittelet, että Lily ikinä ihastuisi sinunlaiseesi roskasakkiin, olet helvetin väärässä”, James murisi etuoven suljettua heidän perässään. Sade teki laikkuja miehen silmälaseihin.

”Enpä tiedä, hänen puheistaan päätellen sinä olet se roskasakki”, Severus sivalsi.

Se näytti olevan viimeinen pisara, sillä James vetäisi taikasauvansa esiin. Severus oli varautunut siihen ja tarttunut myös taikasauvaansa, jonka hän veti esiin samalla sekunnilla kuin James. Märät hiukset yrittivät tunkea silmiin, mutta Severus ei liikahtanutkaan, jottei antaisi Jamesille tilaisuutta iskeä.

”Miten mahtaisivat auroriopistossa suhtautua opiskelijaan, joka taikoo jästirakennuksen ovien edessä?” Severus kiusoitteli. James näytti tajuavan saman, sillä hän vilkaisi odotushuonetta lasiovien läpi. Muutama jästi tuijotti ihmetellen. Hammastaan purren James laski taikasauvansa perääntyessään selkä edellä nurkan taakse, jossa hän kaikkoontui poksahduksen saattelemana. Severus laski oman taikasauvansa ja lähti kiireesti vastakkaisen nurkan suuntaan.

Jos James kertoisi auroreille, että hän oli kuolonsyöjä, hänen päivänsä olisivat luetut. Oli vain yksi mahdollisuus: hänen oli kadottava.

[Rowena]

Kiitos paranemisista, oli hirvittävä tauti!

Viides luku: Oi-oi, latinaa osaava Severus! Klassisten kielten ystävälle tämä oli iloinen asia . Latina ei oo mun ykköskieli, mut jäin miettimään tuota kirjan nimeä. En saa siitä ihan kiinni. Tai siis mä kääntäisin sen muotoon "Elämän salaisuudet kuolleelta". Miten sä oot päätynyt tuohon "Elämältä piilotetut kuoleman salaisuudet" –käännökseen? Tämä jäi vaivaamaan, niin pakko kysyä. En oo käyttänyt latinaa pitkään aikaan, niin kyse voi olla ihan mun omasta ruostumisesta.

Brownstean on kuvattu aivan ihanasti! Haluan tuonne! Ihana markkinameininki.
 
Kuudes luku: Sulla on upea taito yllättää lukija silloin, kun sitä vähiten odottaa! James! Ja mikä ajoitus... Tosi hieno yksityiskohta tuo muovikuppi. Se on arkinen asia, mut silti se saa tässä suuren symbolisen merkityksen. Ja ai että, kun korvissaan oikein kuulee sen äänen, mikä syntyy, kun muovikupin puristaa kasaan. Se on tosi väkivaltainen ääni, sopii hyvin tämän kohtauksen tunnelmaan.

Jäipä jännään kohtaan! Odotan innolla jatkoa.

[Nyyhti]

Ooo mitä tykitystä! Koko ajan kun luulin, että tässä oli luvun suurin käänne, tulikin jotain uutta. Jee jee jee kaikkia paljastuksia! Tiedän, että monet eivät tykkää, jos asioita tapahtuu liikaa ja vaikkapa kuvailua on liian vähän, mutta minulle tämä sinun tahtisi sopii kyllä täydellisesti

Severuksen kirjanhankintasuunnitelma vaikutti kivalta, mutta nyt sitten pitääkin jo kadota! Ja Lily, mitähän hän tekee... Jää nähtäväksi :p

[Crys]

Rowena: Heh joo en osaa yhtään latinaa, käytin google kääntäjää ja siis siinä on se huono puoli, että ne käännökset vaihtelee riippuen siitä kääntääkö sitä suomesta latinaksi vai latinasta suomeksi vai englannista latinaksi ja niin eespäin Että siinä miettiessäni sitä kirjan nimeä kääntelin eri sanoja eri kieliltä toiselle ja päädyin tuohon, että menköön nyt tuollaisena Jee kiva että tykästyit tohon muovikuppiin, tykkäsin siitä yksityiskohdasta itsekin paljon (köh mikä omakehu). Kiitos kommentistasi :3
nominal: Mäkin tykkään siitä, että tapahtuu paljon, epähän ainaskaan tule tylsää! (Tosin tässä on nyt vähän rauhallisempi väliluku.) Kiitos kommentistasi


Seitsemäs luku

Severus ei ollut ikinä tehnyt mitään niin kiireellä, kuin pakannut sillä hetkenä. Onneksi hän oli Evanin riehumisen jälkeen tajunnut alkaa pakkaamaan tärkeimpiä tavaroita laajennusloitsulla varustettuun laukkuunsa, sillä muuten hän ei olisi mitenkään selvinnyt ulos viidessä minuutissa.

Oven suljettuaan hän kohtasi pienoisen ongelman. Minne hän menisi? Hän ei kuitenkaan halunnut ajatella sen pidemmin, sillä jokainen sekunti jonka hän vietti Kehrääjänkujalla, oli riski.

Niinpä Severus löysi itsensä Kalmanhaukio kahdeltatoista.

Regulus oli ainoa, joka saattaisi ymmärtää häntä edes jollain tasolla. Severus oli nähnyt pojan kasvoilta paistavan pelon ja joskus kauhunkin, jos ihmisiä kidutettiin tai tapettiin hänen edessään, oli se sitten tehtävissään epäonnistunut kuolonsyöjä tai pahaonninen jästi. Severus tunsi samaa kuvotusta itsekin välillä, vaikka hän olikin jo oppinut hallitsemaan ilmeensä muiden edessä.

Severus koputti Kalmanhaukion oveen, joka avautui nopeammin kuin hän oli odottanut. Oven avautuessa hän ei nähnyt kenenkään seisovan oven takana, ennen kun tajusi katsoa alaspäin.

”Niin”, oven avannut kotitonttu sanoi epäilevästi.

”Nimeni on Severus Kalkaros. Olen Reguluksen ystävä”, Severus esittäytyi. Hän oli käynyt Reguluksen luona muutaman kerran kuolonsyöjien kokoontumisessa ja nähnyt siten myös kotitonttu Oljon vilaukselta, mutta hän ei ollut koskaan vaihtanut sanaa sen kanssa.

”Regulus-herran ystävät ovat tervetulleita”, kotitonttu sanoi ja päästi Severuksen sisään koleaan eteiseen. ”Odottakaa tässä”, se jatkoi ja löntysteli hakemaan Reguluksen.

Regulus saapui eteiseen nopeasti. ”Severus. Yllättävää nähdä sinut täällä-” hän ihmetteli, mutta huomasi sitten Severuksen kantavan laukkua ja tajusi mistä oli kyse. Hän viittoi Severusta seuraamaan häntä olohuoneeseen. Severus jätti laukkunsa portaiden juureen.

”Ovatko vanhempasi kotona?” Severus kysyi pälyillessään harvinaisen hiljaista taloa. Walburga Musta oli tunnetusti erittäin kovaääninen nainen, eikä hän helposti hiljentynyt, edes silloin kun hänellä ei ollut mitään asiaa kenellekään.

”Eivät. He matkasivat viikoksi sukulaisten luokse Edinburghiin”, Regulus totesi ja viittoi Severusta istumaan luihuisenvihreälle sohvalle. Regulus ei hoputtanut Severusta puhumaan, jota Severus arvosti. Hän ei ollut aivan varma mitä kertoa, sillä vaikka Regulus oli hänen mielestään kuolonsyöjistä mukavin, hän oli joka tapauksessa kuolonsyöjä. Valehdella ei kuitenkaan suoranaisesti kannattanut, sillä Pimeyden Lordi joka tapauksessa näkisi hänen valheidensa läpi, joten miksi turhaa valehdella Reguluksellekaan. Niinpä hän kertoi sen version totuudesta, joka kuvasi Lilyn ja Jamesin mahdollisimman huonossa valossa ja että hänen tapposuunnitelmansa oli mennyt jokseenkin pieleen. Severus kertoi vielä tapaamisesta antikvariaatissa, jonka pohjalta hänen tekemänsä suunnitelma olisi nyt pielessä, sillä Lily ei halunnut olla missään tekemisissä hänen kanssaan, joten Lily tuskin auttaisi häntä loitsukirjan löytämiseksi.

”Harmillinen tapaus”, Regulus myönsi pohtien. ”Sain sen kuvan, että se kuraverinen luottaa sinuun, joten oletko varma, ettet saa häntä taivutettua puolellesi ja sitä kautta estä Potterin ilmiantoa?”

”Luuletko, että minun pitäisi yrittää?” Severus ihmetteli. Kuka tahansa muu olisi vain käskenyt hänen tappamaan Lily ensimmäisen tilaisuuden tullen.

”Luulen, että hänet heti tappamalla sinä joudut vielä suurempaan pulaan”, Regulus myönsi. ”Siten varsinkin sinun pärstäsi koristaa Päivän Profeetan etusivua.”

”En usko sen olevan Pimeyden Lordille merkityksellistä sen rinnalla, etten toteuttanut hänen käskyään”, Severus huomautti.

”Mutta jos sinä joudut nyt etsintäkuulutetuksi, et voi hakea liemiprofessorin paikkaa”, Regulus huomautti. ”Kumpi on Mestarille tärkeämpää, Dumbledoren vai yhden kuraverisen kuolema?”

”Haastattelu!” Severus muisti. Se oli tänään kahdeltatoista. Severus vilkaisi seinäkelloa, joka näytti puolta kahtatoista. ”Saanko käyttää hormiverkkoasi?”

”Toki”, Regulus myöntyi ja johdatti Severuksen takan ääreen.

Severus ilmiintyi hormiverkon avulla Tylyahoon, josta hän kiiruhti Tylypahkaan. Hänen ajatuksensa olivat niin sekaisin, että hän pelkäsi Dumbledoren näkevän suoraan hänen lävitsensä, joten hän käytti sen kahdenkymmenen minuutin kävelyn hyväkseen kasatakseen hieman ajatuksiaan. Hän halusi työpaikan, koska mikään ei ollut koulun loputtua tuntunut yhtä innostavammalta ammatilta kuin liemiprofessorin virka. Hän oli työskennellyt puolitoista vuotta Viitta ja Hattu -liikkeessä Viistokujalla, kunnes se oli ajautunut konkurssiin, joten hänellä oli jotain kokemusta työnteosta.

Vahtimestari Voro odotti häntä porteilla jupisten, että hän oli odottanut siellä jo pienen ikuisuuden, vaikka kello oli asta kymmentä vaille tasan. Voron jupinat menivät Severukselta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos vahtimestarin johdattaessa hänet rehtorin kanslian eteen. Severus keskittäytyi luomaan mieleensä kuolonsyöjämättömän elämän, jonka hän voisi näyttää Dumbledorelle tarpeen vaatiessa.

Voro sanoi tunnussanan torakkaterttu ja lähti mitään sanomatta, jättäen Severuksen yksin pyöriville portaille.

Severus hengitti syvään kohotettuaan nyrkkinsä koputtaakseen suuren mahonkisen oven pintaa. Häntä jännitti suunnattomasti, mutta hän pakotti tunteensa piiloon, jotta hän pystyi käyttämään okklumeusta. Jos huhut pitivät paikkansa, Dumbledore onnistuisi varmasti murtamaan hänen mielensä halutessa. Toivottavasti tämä ei halunnut.

Ovet avautuivat itsestään hänen koputettuaan kerran paljastaen rehtorin työhuoneen, jossa oli niin paljon ihmeteltävää, ettei Severus tiennyt minne katsoa. Hän ei ollut itseasiassa koskaan käynyt Dumbledoren kansliassa kouluaikoinaan, joten hän jäi ihmettelemään kaikkea sitä tavarapaljoutta tajuamatta astua sisään.

”Käy sisään Severus”, Dumbledore kehotti. Severus sai viimein jalkansa liikkeille ja äkkäsi työpöydän toisella puolella istuvan Dumbledoren tutuissa puolikuulaseissaan ja violetissa, silkkisessä viitassa.

”Päivää rehtori Dumbledore”, Severus tervehti ja käveli työpöydän luokse. Hän kätteli miestä pikaisesti, kuten oli kohteliasta, ennen kuin istui alas hänelle tarkoitetulle tuolille työpöydän edestä. Dumbledore tutki häntä ystävällisen oloisesti, joka sai Severuksen olon hieman helpottuneemmaksi. Vaikkei hänellä ollut ollut paljoakaan kontaktia Dumbledoreen kouluaikoina, hän oli aina arvioinut tämän suhteellisen helposti lähestyttäväksi.

”Kerrohan Severus, miten päiväsi on sujunut?” Dumbledore aloitti, hämmentäen heti Severuksen. Eikö Dumbledore halunnut tietää miksi hän halusi opettajan paikan tai miksi hän oli mielestään pätevä siihen?

”Tuota, se on ollut vaiheikas”, Severus myönsi, pitäen huolen, että hän piilotti sen todellisen sisällön jopa omalta mieleltään.

Dumbledore hymyili, eikä Severuksen onneksi kysynyt yksityiskohtia. ”Muistit kuitenkin saapua tänne.”

”Kyllä. Vaikka läheltä liippasi”, Severus myönsi. ”Olin odottanut tätä haastattelua viikkokausia innoissani ja hermostuksissani, mutta kun sen vuoro todella tuli, kaikenlaista tapahtui ja se karkasi kokonaan mielestäni”, Severus jaaritteli hermostuksissaan.

”Niin sattuu joskus parhaimmillekin”, Dumbledore myönsi yhä hymyillen.

Kun Dumbledore pääsi oikein asiaan ja Severus pääsi kertomaan harjoittelemansa puheen innostuksestaan liemiin ja opettamiseen, Severuksen jännitys lievensi. Hän tunsi pärjäävänsä suhteellisen hyvin.

Kun kysymykset vaihtuivat akateemisista tuttavalliseksi, se alkoi olla merkki siitä, että haastattelu oli lopuillaan. Dumbledore tuntui varsin mukavalta, ja vaikka Severus ei koskaan päästänyt mieliensä suojia putoamaan, hän pystyi viimein rentouttamaan kehonsa. Rentoutus ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä Dumbledoren seuraava kysymys sai hänet taas jäykistymään.

”Vieläkö sinä liikut ystäväsi Lilyn kanssa?

Kysymys sai Severuksen niin hämilleen, että hänen tarkasti vartioimansa okklumeuksen suojakuori mureni hitusen. ”Tuota, silloin tällöin”, Severus vastasi ja yritti hallita sen monimutkaisen rakkauden, vihan ja surun sekoituksen, joka pyrki läpi. Miten Dumbledore edes tiesi Lilystä? Muistiko tämä hänen liikkuneen Lilyn kanssa? Vai eikö Severus osannut okklumeusta niin hyvin kuin hän luuli? ”Vaikka jotkut ystävyssuhteet eivät kestä läpi elämän”, hän myönsi tyhjentäessään mielensä tunteista.

”Entpä suhteesi muihin kouluaikaisiin ystäviisi?” Dumbledore jatkoi. Hän selvästi tiesi, että osa Severuksen kouluaikaisista ystävistä oli nykyään kuolonsyöjiä.

”Kuten sanoin, jotkut ystävyssuhteet eivät kestä läpi elämän”, Severus toisti.

”Niin, olet aivan oikeassa”, Dumbledore totesi tarkkailtuaan häntä hetken ja nousi sitten ylös sen merkiksi, että haastattelu oli ohi. Severus teki samoin ja tarttui miehen tarjoamaan käteen hyvästelläkseen.

”Ilmoitan päätöksestäni pöllöllä tämän viikon puolella”, Dumbledore kertoi.

”Kiitos”, Severus sanoi ja astui pois pöydän luota. ”Näkemiin ja hyvää päivänjatkoa.”

”Kiitos samoin”, Dumbledore vastasi hymyillen leppoisasti ja istuutui takaisin pöytänsä ääreen.

Severuksen astuttua ulos Tylypahkan ovista, hänellä oli erikoinen tunne siitä, ettei se välttämättä ollut viimeinen kerta.

[Nyyhti]

No ei tämäkään mikään tylsä luku ollut, hyvin kulkee tarina jatkuvasti eteenpäin! Tylypahkastahan Severus saisi turvapaikankin, jos hänet sinne valittaisiin. Tilanne Lilyn kanssa vaikuttaa tällä hetkellä tosi vaikealta. Saa nähdä, miten nämä kaksi onnistuvat jotenkin pääsevän yhteyksiin keskenään

[Crys]

nominal: Jee kiva ettei ollu liian tylsä Jep, Severus ja Lily on vähän solmun vastakkaisilla puolilla, mutta tässäpä jatkoa josta saattaa selvitä jotain Kiitos kommentistasi!
A/N: Tästä tuli vähän pidempi luku, mutta sen vastapainoks seuraava luku on sit lyhempi. Tätä ei oikeen pystyny katkasemaan, joten menköön


Kahdeksas luku

Severus palasi Tylyahoon, mutta heti Kalmanhaukiolle matkustamisen sijasta hän tilasi itselleen ensin kermakaljan Sianpäässä. Kolmen Luudanvarren kermakalja oli toki parempaa, mutta mikäli hänet oli jo etsintäkuulutettu, ei hän voinut ottaa riskiä näyttäytyä niin näkyvässä paikassa. Väljähkössä Sianpäässä kukaan ei katsonut kahteen kertaan, mikäli sattui kulkemaan huppu päässä. Paikalla oli sinä tiistaipäivänä baarimikon lisäksi kaksi asiakasta, jotka molemmat istuivat baaritiskillä.

Severus istuutui nurkkapöytään kermakaljansa kanssa. Hän olisi oikeasti halunnut tilata tuliviskin, mutta nyt oli parasta pitää pää selvänä. Hän ei yhtään tiennyt miten edetä Lilyn kanssa. Pöllön lähettäminen tuskin auttaisi, sillä kirje päätyisi mitä luultavammin takkaan, vaikka Lily olisikin kahdesta se, joka postipöllön vastaanotti. Severuksella ei ollut muuta keinoa ottaa yhteyttä, kun ilmestyä Lilyn talolle. Ainakin hänellä oli naisen antama osoite. Siinäkin oli riskinsä, sillä jos Lily oli asettunut Jamesin puolelle, he olivat takulla suojanneet talonsa ja mitä luultavammin vastassa olisi ryhmä auroreita. Mutta ei Severus voinut antaa asian ollakaan. Ehkä hänen oli otettava riski.

Severus istui bubissa vielä kymmenisen minuuttia tuijottaen kermakaljakolpakkoaan. Se maistui liian makealle, joten loppujen lopuksi hän jätti puolityhjän kolpakon pöydälle ja suuntasi takaisin Kalmanhaukiolle.

Lontoossa satoi. Ei sillä, että hän niinkään sadetta näki ilmestyttyään Kalmanhaukion takkaan, mutta sateen väkivaltainen pauhu kuului Kalmanhaukion ohuiden ikkunoiden läpi Severuksen selittäessä Regulukselle pikaisesti suunnitelmansa.

Regulus piti suunnitelmaa uhkanrohkeana, mutta ei yrittänyt estellä häntä tai pyytänyt päästä mukaan suojaamaan selustan. Ei Severus ollut siitä loukkaantunut, sillä luultavasti hän tekisi samoin asetelman ollessa päinvastainen. Oli ehkä hivenen surullista, että Severus käsitti Reguluksen parhaaksi ystäväkseen, ottaen huomioon, miten vähän he todella luottivat toisiinsa ja tiesivät toisistaan.

Niinpä Severus ilmiintyi sateisen Godrikin notkon ulkopuolelle, josta hän suunnisti loitsun avulla oikean talon luokse. Pisarat rummuttivat hänen kasvojaan melkein vaakasuorasti hänen kävellessään. Hänen askeleensa tuntuivat raskailta, mutta eivät vain sateen ja tuulen takia, vaan myös sen takia, mitä hän pian joutuisi kohtaamaan. Antaisiko Lily hänelle anteeksi? Oliko vastassa auroreita? Hän vilkuili matkalla jatkuvasti ympärilleen, mutta muutamaa sadetta pakoon juoksevaa lasta lukuun ottamatta hän ei törmännyt kehenkään.

Severus avasi pihaan johtavan puisen portin, mutta pysähtyi ennen kuin hän ehti oven luokse. Mikäli hän koputtaisi oveen, James saattaisi tulla avaamaan sen. Hän voisi kenties kurkistaa ikkunoista sisään, mutta se näyttäisi epäilyttävältä, mikäli joku sattuisi paikalle.

Hänen ei tarvinnut tehdä päätöstään, sillä etuovi avautui. Severus tarttui viittansa alla vaistomaisesti taikasauvaansa.

Ovelta tuijotti varsin vihaisen näköinen Lily. Kenties Lily oli asettanut porttiin loitsun, joka ilmoitti, kun se avattiin. Näinä aikoina se olisi fiksua. ”Mitä sinä teet täällä?” Lily töksäytti. Severus hädin tuskin kuuli naisen puheen, sillä sade paukutti rännejä niin voimakkaasti.

”Halusin tulla selittämään”, Severus sanoi ja astui lähemmäs ovea vilkuillen ympärilleen. Ketään ei vieläkään näkynyt, tosin sade kavensi näkökenttää. Vesi liimasi hänen viittansa hupun kiinni hiuksiin.

”Selittämään mitä?” Lily kysyi töykeästi.

”Saanko tulla sisään?” Severus pyysi ja otti askeleen porstualle. Lily ei liikkunut tehdäkseen tilaa.

”Miksi haluaisit? Saattaisit saada jästiviruksia, etkö?” Lily pilkkasi.

”Sinä tiedät, etten ajattele niin.”

”Tiedänkö?” Lily naurahti pilkallisesti.

”Lily kiltti. Saisinko tulla sisään? Vai onko James paikalla?” hän kysyi.

Jamesin maininta sai Lilyn vaihtamaan asentoaan. Hän ei vastannut pitkään aikaan, mutta teki sitten tilaa Severukselle.

Severus astui sisään yhä varuillaan. Hän riisui viittansa eteiseen vain siksi, että ei halunnut kastella koko taloa. Kenkänsä hän piti jaloissaan, mutta kuivasi ne yksinkertaisella loitsulla. Oli parasta pitää kengät jalassa, jos hän joutuisi lähtemään äkkinäisesti.

Lilyn ja Jamesin talo oli maalattu vaaleilla sävyillä ja täytetty yksinkertaisilla huonekaluilla. Se oli samantyylinen valoisa ja kotoisa paikka, jossa Lily itse oli kasvanut. Se oli pintapuolisesti siisti, mutta silmiinpistävää oli se, että jokainen näkyvissä oleva laatikko oli auki, ihan niin kuin Lily olisi etsinyt jotain vimmaisasti.

”James on töissä”, Lily vastasi ja työntyi Severuksen ohi kävelläkseen suoraan olohuoneeseen. Hän istahti vaaleansiniseen nahkanojatuoliin ja laittoi kätensä puuskaan.

Sama avonaisten laatikoiden kokoelma jatkui olohuoneessa. Lily ei pyytänyt Severusta istumaan, mutta Severus istui joka tapauksessa harmaalle sohvalle, jonka selkänojalle oli heitetty kasapäin takkeja. Olohuoneessa oli televisio, jota Severus ei ollut osannut odottaa, mutta Godrikin notko oli ilmeisesti pääasiallisesti jästikylä, vaikka siellä asuikin monia velhoperheitä.

”Töissä? Ministeriössäkö?” Severus sanoi hermostuneena.

Lily tuijotti häntä pitkään ennen kuin hän vastasi. ”Ei hän kerro sinusta”, hän tokaisi. ”Minä pakotin häntä olemaan kertomatta. Puhtaasti kiitokseksi siitä, että olet auttanut minua”, Lily sanoi tiukasti.

Severus nyökkäsi. ”Kiitos.” Hänestä oli inhottavaa katsoa kuinka pettynyt ja vihainen Lily oli hänelle. Se muistutti häntä kovasti seitsemännen luokan kuraverinen -riidasta, joka oli lopettanut heidän ystävyytensä.

”Tämä on sinun viimeinen mahdollisuutesi”, Lily jatkoi. ”Mutta saatan yhä muuttaa mieleni.”

”Ymmärrän”, Severus sanoi ja nielaisi. Hänelle muistui juuri mieleen seitsemännen kouluvuoden tuska ja se, miten yksin hän oli ollut. Hän oli odottanut monta kertaa tunteja Rohkelikkotornin edessä, jotta olisi voinut jutella Lilylle. Kukaan ei ollut ikinä suostunut hakemaan Lilyä tai päästämään häntä sisään. Heidän yhteisillä tunneillaan Lily oli linnoittautunut aina jonkun muun seuraan, useimmiten jonkun kelmeistä, jotta Severus ei ollut voinut edes lähestyä häntä ilman haukkujen ryöppyä. ”Sinun täytyy ymmärtää, että koulun jälkeen olin ihan hukassa ja sinä et suostunut puhumaan minulle-”

”Ai tämä on nyt minun vikani?” Lily ärähti.

”Ei, ei tietenkään”, Severus kiirehti sanomaan. Olihan Lilyllä ollut oikeus olla vihainen hänelle. ”Tarkoitan, että kuolonsyöjiin minut otettiin vastaan tervetulleena ja minusta viimein tuntui, että kuuluin johonkin.” Että minulla oli ystäviä, hän lisäsi mielessään. Hän oli päässyt yli toivottomasta rakkaudestaan, jota hän oli tuntenut Lilyä kohtaan, mutta sen tilalle oli tullut viha. Kuolonsyöjät olivat saaneet hänet vihaamaan Lilyä. Se oli ollut silloin helpompaa, kun hänen ei ollut täytynyt nähdä Lilyä joka päivä, mutta nyt kun Severus tuijotti taas Lilyn karamelliomenanvihreisiin silmiin, hän halusi vain kadottaa sen varautuneen pelon tämän silmistä.

”Murharyhmään”, Lily tuhahti.

Severus ei nähnyt järkeä kieltää sitä. ”En ymmärtänyt aluksi minkä mittaluokan asiasta oli kyse. Ajattelin, että tavoitteemme oli valistaa velhoja puhdasverisyydestä ja sen arvokkuudesta. Sinä et ole tavannut Pimeyden Lordia, et tiedä miten helposti hän löytää juuri ne sanat, jotka sen ikäinen eksynyt poika haluaa kuulla”, Severus kertoi häpeissään. Hän oli ollut silloin niin helposti manipuloitavissa. ”Luulin tekeväni oikein liittyessäni, mutta ymmärrän nyt, kuinka väärässä olin.

Lily puri poskensa sisäpintaa hajamielisenä. Hän veti viimein kätensä puuskasta ja laski ne polviensa päälle. ”Oletko sinä tappanut ketään?” hän kysyi.

”En. En tietenkään”, Severus sanoi hiljaa, toivoen niin kovasti, että se oli totuus. Ne loputtomat kiljaisut, vuotavat kyyneleet ja viimein ne sanat, jotka hänen oli pakko kuulla, jotta hän sai, sai, suorittaa viimeisen vaiheen. Se oli ollut hänen viimeinen kokeensa, ennen kuin hän oli saanut merkin. Hänen oli täytynyt näyttää olevansa merkin arvoinen. ”Olen… olen tehnyt muita pahoja asioita, eikä mikään oikeuta niitä, mutta siinä vaiheessa se oli joko minä tai se toinen”, Severus kuiskasi tuijotellen häpeissään harmaata mattoa jalkojensa alla. ”Minulla ei ole enää muuta mahdollisuutta, kuin jatkaa, sillä kuolonsyöjistä ei voi erota muuten kuin kuolemalla.”

”Voit paeta”, Lily ehdotti, kuulostaen nyt hieman myötätuntoisemmin.

Severus pyöritti päätään. ”Loikkareita katsotaan pahemmalla kuin jästejä. Siinä saattaa mennä vuosia, mutta joskus heidät löydetään ja silloin kohtalo on kauhea”, Severus kertoi, yrittäessään pudistaa pois päästään kuvat siitä, mitä Dean Rosanille oli käynyt. Dean oli rakastunut jästiin ja karannut tämän kanssa. Vuoden pakomatkan jälkeen hänet ja hänen raskaana oleva vaimonsa oli löydetty, eikä Severus halunnut edes ajatella sanoina mitä heille oli tehty samalla, kun toinen oli pakotettu katsomaan.

”Mitä sinä sitten ajattelit tehdä, kun he saavat selville, että kaveeraat jästisyntyisen kanssa?” Lily kysyi.

Severus nosti katseensa Lilyyn. ”Siksi en saisikaan kaveerata kanssasi”, hän sanoi.

”Joten sinä jatkat Voldemortin sylikoirana”, Lily tuhahti ja alkoi näprätä sormiaan. ”Teet mitä hän käskee, koska et voi muuta. No arvaa mitä Severus, jonain päivänä hän pyytää sinua tappamaan. Mitä sinä sitten teet?”

Severus tuijotti Lilyä silmät kostuen. Tietäisitpä, hän ajatteli. ”Olen selvinnyt tähänkin asti”, hän sanoi sen sijaan.

”Mutta mitä sitten, kun se hetki tulee? Tapatko sinä hänen puolestaan?” Lily intti, kasvot vääristyen kauhusta ja inhosta.

Severus pudotti katseensa taas lattiaan ja pyyhkäisi kyyneleen pois silmäkulmastaan. Seinäkello raksutti äänekkäästi. Oliko se raksuttanut koko ajan? Vasta nyt sen tikitykset kuulostivat painostavan kovilta. Sade pauhasi taustalla. Se iski melkein vaakasuorasti pohjoisen puolisiin ikkunoihin.

”Et sinä voi tehdä muuta kuin lähteä Severus. Et, jos haluat pitää elämäsi omanasi”, Lily sanoi pehmeämmin.

”Minne minä menisin?” Severus naurahti surullisesti ja kohotti kulmiaan. Lily näperteli paidanhihaansa… ja vasta nyt Severus huomasi, ettei hänellä ollut kihlasormusta.

Lily huomasi Severuksen katseen.

”Hukkasitko sen?” Severus kysyi tyhmästi. Ehkä siksi avonaiset laatikot.

Lily puraisi huultaan. ”En”, hän vastasi hiljaa.

Severus vilkaisi ympäri huonetta uudestaan, lopettaen tarkastelukierroksensa hänen nojaamiinsa takkeihin, jotka lepäsivät sikin sokin sohvan selkämyksellä. Ne olivat kaikki naisen takkeja.

”Jätit hänet”, Severus tajusi ihmeissään.

Lily ei vastannut mitään, jatkoi vain hihansa näpräystä.

”Miten sitten voit olla varma, ettei hän kerro kenellekään minusta?” Severus intti.

”Ei hän kerro”, Lily vakuutti katse hihassaan, mutta varmuuden alta paistoi syyllisyys.

Oho, Severus tajusi.

”Älä tee tuota”, Lily pyysi.

”Mitä?”

Lily vilkaisi häntä ärsyyntyneesti. ”Tuota. Luet minua.”

”En ole koskaan käyttänyt lukilitista sinuun”, Severus lupasi. Kuudentena vuonna, kun Severus oli alkanut harjoittamaan lukilitistä, Lily oli laittanut Severuksen vannomaan, ettei tämä käyttäisi sitä häntä vastaan. Hän oli pitänyt lupauksen.

”Uskon sen”, Lily sanoi hänen ihmeekseen. ”Mutta en minä sitä tarkoittanut. Sinä luet minua vain katsomalla minua”, Lily selitti tuijotellen taas sormiaan, joiden näpräämisen hän pakotti itsensä lopettamaan. ”Jamesin mielestä minua ei ole yhtään helppo tulkita, mutta sinä luet minua kuin avointa kirjaa”, Lily naurahti surullisesti.

”En voi sille mitään. Hiljaisuutesi on äänekästä”, Severus kertoi. Ei se ollut pahalla tavalla äänekästä. Se oli kuin laulua, jonka äänettömien sanojen merkitykset avautuivat vain niille, jotka tajusivat kuunnella sanojen merkitystä melodian lisäksi. James ei todellakaan ansainnut Lilyä, jos ei ymmärtänyt sitä kieltä.

Lily pyyhkäisi kyyneleen silmäkulmastaan. Severus tiesi, että kyllä Lilykin osasi lukea häntä, ei tämä muuten olisi päästänyt häntä sisään.

”Sinä unhoutitit hänet”, Severus totesi.

Lily nielaisi ja räpytteli silmiään vihaisena siitä, että kyyneleet pyrkivät ulos. ”M-minä… minusta vain tuntui niin pahalta monta vuotta, että minä vain jätin sinut oman onnesi nojaan silloin sen riidan jälkeen”, hän myönsi viimein. Hänen sormensa olivat täynnä punaisia kynnenjälkiä.

”En minä tarkoittanut unohduttaa Jamesia, mutta hän odotti minua sen jälkeen, kun tulin ulos klinikalta ja hän alkoi syyttelemään minua ja…” Lily huokaisi ja keskittyi puristamaan kätensä nyrkkiin ja avaamaan ne. Sitten hän nousi ylös ja haki yhdestä piirongin avonaisesta laatikosta paperinenäliinalaatikon, josta hän otti yhden. Hän niisti nenänsä ja istui sitten nojatuolin sijasta Severuksen viereen sohvalle. Hänen ripsivärinsä oli hieman tuhriutunut silmänkulmiin.

”Sitten hän alkoi haukkumaan sinua ja kertomaan, miten sinut pidätettäisiin ja minä en…” Lily lopetti taas ja pyyhki silmiään nenäliinaan. ”Olen monta vuotta antanut Jamesin manipuloida minua pysymään erossa sinusta, mutta kun hän aloitti sen taas, minä vihdoin tajusin, että ehkä hän on manipuloinut minua vähän muissakin asioissa”, Lily myönsi.

”Pärjäät paremmin ilman häntä”, Severus vakuutti.

”Enpä tiedä”, Lily epäröi ja vilkuili avonaisia laatikoita. ”Minun täytyy lähteä täältä. James ei nimittäin varmasti aio”, Lily totesi, repiessään pieniä paloja paperinenäliinasta. ”Ei sillä, että kestäisinkään jäädä yhteiseen kotiimme.”

Yhtäkkiä Severus sai täysin hullun idean, joka ei todellakaan ollut kuulunut hänen suunnitelmiinsa. ”Tule minun mukaani.”

”Minne?” Lily kysyi varuillaan. Sormet lopettivat nenäliinan näpertelyn.

”En tiedä. Minne tahansa. Kaikkialle”, Severus ehdotti. Ei hän todellisuudessa ollut aikonut lähteä Lilyn sitä ehdottaessa hänelle ensimmäistä kertaa, sillä Pimeyden Lordin vihan kohtaaminen ei ollut ”vapauden” arvoinen, mutta jos hän saisi todella vihdoin olla Lilyn kanssa. Vain he kaksi.

Lily mietti asiaa pitkään, kunnes hän vihdoin käänsi kehonsa kunnolla Severusta kohti. ”Mitä sinä tarkoitit sillä?”

Severus tiesi mistä Lily puhui, mutta kysyi silti: ”Millä?”

”Kun sanoit, että rakastat minua?” Lily toisti. Hänen kätensä lepäsivät hänen polvillaan täysin liikkumattomina, puristaen mytyssä olevaa paperinenäliinaa. Severus ojensi kätensä Lilyn omia kohti niin hitaasti, että naisella oli mahdollisuus vetää ne pois, jos tämä halusi. Lily ei liikahtanut.

”Tarkoitin juuri sitä”, Severus sanoi ja kosketti naisen kämmenselkää hellästi, silti hieman peloissaan siitä, että Lily saattaisi yhtäkkiä nousta ja käskeä häntä poistumaan. Severus nosti katseensa naisen käsistä tämän silmiin. Miten ironista olikaan, että juuri tällä hetkellä hän ei tosissaan osannut lukea Lilyä. Naisen huulet olivat hivenen raollaan ja kulmakarvat ylhäällä hänen katsoessaan Severusta hivenen kulmiensa alta. Severus halusi tehdä tämän oikein nyt, kun oli siihen ryhtynyt. ”Minä olen rakastunut sinuun.”

Lily räpytteli silmiään, mutta muuten hänen ilmeensä ei vaihtunut. Hän ei näyttänyt niinkään yllättyneeltä, joka hieman ihmetytti Severusta, sillä yleensä Lily ei hallinnut tunteitaan, ellei sitten todella halunnut. ”Kuinka pitkään?” nainen kysyi.

Severus nielaisi. ”Aina, oikeastaan. Mutta hieman eri tavalla neljännen ja viidennen luokan kesän jälkeen”, Severus myönsi ja liu’utti kämmenensä Lilyn sormien yli tämän kämmenen alle. Paperinenäliina tippui lattialle.

Lily kiersi sormensa Severuksen kättä vasten, mutta se saattoi olla vain refleksi. Severuksen silmät putosivat katsomaan sitä surrealistista kuvaa heidän käsistään kietoutuneena yhteen, jota hän oli toivonut niin kauan. Hänen sydämensä hakkasi tuhatta ja sataa. Hän oli viimein saanut sanottua sen, mitä oli halunnut sanoa karamelliomenoidentäytteisestä huvipuistoreissusta asti. Kun Severus nosti katseensa heidän käsistään Lilyn silmiin, hän näki tämän hymyilevän.

Severus ei ehtinyt vastata hymyyn ennen kuin tunsi Lilyn huulet omillaan.