Tuulen soittamia sävelmiä (Arthur/Molly, romantiikkaa huumorilla, S)

[Beelsebutt]

Ja kun Arthur pulttasi tuuliviiriä paikoilleen, hänen mielessään muotoutui suunnitelma.


Nimi: Tuulen soittamia sävelmiä
Kirjoittaja: Beelsebutt
Oikolukija: sieerra
Päähenkilöt: Arthur/Molly
Lajityyppi: romantiikka huumorilla
Sanamäärä: < 500
Haasteet: Hahmot & Het10 & Neliapila & Viikottainen
Ikärajasuositus: S (sallittu kaikille)


Sain tähän idean Fifin viikkoraapalehaasteesta, jossa haastesanana oli 'tuuliviiri'. Tästä piti tulla paritukseton tai korkeintaan henkisesti parittaa Arthur kukon kanssa, mutta tästähän tulikin hettiä :F No, apilanlehdykkä se on sekin \o/ Niin ja ideahan on melkein suoraan pöllitty Muumeista, lisäksi yksi Mollyn voivottelu on varmastikin varastettu Nappelilta. Anteeksi :E

sieerralle kiitokset avusta ja tuesta ja semmoista <3

Tämä ficci on julkaistu ensimmäisen kerran jo 8.4.2012.

Hox! En omista Pottereita, J.K. Rowling omistaa, joten kaikki kunnia The Ladylle. En saa tästä rahaa, elekää haastako oikeuteen!




Tuulen soittamia sävelmiä

Se oli kullattu kukko ja se pyöri sutjakasti Arthurin pidellessä sen jaloista kiinni. Ne yhdistyivät kapeaksi metallikärjeksi, joka oli tarkoitus kiinnittää katonharjaan. Arthur oli kerrankin lukenut käyttöohjeet.

"Tipahdat kuitenkin", Molly puuskahti ja silmäili epäilevänä miehensä tuoreinta hankintaa. "Anna kun leijutan sen paikoilleen, on se yhtä jästimäinen silloinkin."

"Eikä!" Arthur älähti ja piilotti viirikukon selkänsä taakse. "Se pitää kiinnittää käsin, sehän on osa huvia!"

Molly tuhahti turhautuneena ennen kuin marssi sisään varmistamaan, että kivunlievityslinimenttiä oli vielä jäljellä. Ei tarvinnut olla kummoinenkaan ennustaja tietääkseen, että sitä tarvittaisiin kohta.

Arthur sen sijaan kantoi tikapuut esiin vajan takaa. Hän painoi niitä vasten Kotikolon seinää niin kauan, että ne upposivat tuuman verran pehmoiseen nurmikkoon, ja lähti vasta sitten kipuamaan. Hetkisen kuluttua hän laskeutui jälleen alas hakemaan unohtamansa viirikukon. Sen kanssa kiipeäminen ei ollutkaan niin helppoa kuin Arthur oli kuvitellut, ja hänen täytyi laskeutua vielä kerran alas pohtimaan tilannetta.

"Mitenkäs sujuu?" Molly kysyi leppoisasti avonaisesta keittiön ikkunasta.

"Hienosti!" Arthur julisti ja siirtyi kulman taakse jatkamaan pohdintaansa.

Ennen pitkää hän päätyi kiinnittämään kukon selkäänsä köydenpätkällä. Heltan terävä reuna raapi ikävästi hänen niskaansa, kun hän asteli varovasti puola kerrallaan kohti korkeuksia. Mutta kun hän ennätti kurkistamaan katon harjan yli, hän jähmettyi aloilleen ällistyksestä. Kuinka hän olikaan voinut unohtaa?

Ja kun Arthur pulttasi tuuliviiriä paikoilleen, hänen mielessään muotoutui suunnitelma.



Samana iltana auringon loimutessa enää hädin tuskin horisontin yläpuolella Arthur veti Mollya kädestä pitäen kohti ullakkoa. He jatkoivat vielä pahan hengen pesäpaikan ohitsekin ja säikyttivät poloisen otuksen niin pahasti, että se unohtui olemaan hiljaa ainakin kymmenen minuutin ajaksi putkien kalisteluun tarkoitettu kettinki kourasta roikkuen.

"Vielä vähän matkaa", Arthur puuskutti.

"Voi hulluuksien hulluus sinun kanssasi", Molly voivotteli yrittäessään pysyä pitkäjalkaisen miehensä perässä. Salaa hän oli kuitenkin tyytyväinen, sillä lasten lennettyä pesästä Arthur enää harvoin innostui mistään näin paljoa. Saati sitten jakoi intohimonsa kohteita hänen kanssaan.

"Katso!" Arthur sanoi viimein, kun oli saanut ohjattua Mollyn turvallisesti katon tasaiselle osuudelle. Hän osoitti sormellaan avautuvaa näkymää, ja Mollyn henki salpautui.

Pitkälle Kotikolon pihan ulkopuolelle ulottuva auringonkeltaisista voikukista muodostuva kaunokirjailtu sana "Molly" loisti auringon viimeisten säteiden valossa. Molly puristi Arthurin kättä kädessään ja tunsi, kuinka hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä.

"Voi Arthur", Molly kuiskasi ja katsoi miestään. Arthurin hymy kirkasti hänen kasvonsa ja sai Mollyn sydämen jättämään lyönnin välistä. Voi Merlin kuinka hän rakastikaan.

"Kylvin ne juuri ennen Percyn syntymää."

"Kaksikymmentäviisi vuotta sitten?!" Molly ällistyi.

"Niin, mutta sitten tuli se koliikki ja unohdin..." Arthurin ääni vaimeni. Hän kietoi kätensä Mollyn harteille ja suuteli tätä poskelle. "Ne ovat sinulle, Mollukkainen, auringoksi pilvisenä päivänä."

"Arthur..." Molly huokaisi ja veti Arthurin kasvot alemmaksi.

He vaihtoivat pitkän ja viipyilevän suudelman, joka sai Arthurin polvet vapisemaan ja Mollyn silmät loistamaan.

"Muutin mieltäni. Taidan sittenkin tykätä tuosta kapistuksesta", Molly sanoi kujeilevasti ja vilkaisi tuuliviiriä silmäkulmastaan. Arthur ei ennättänyt vastata, sillä hänen suunsa suljettiin vuosien tuomalla varmuudella.

Eikä pian heistä kumpikaan enää muistanut viirikukkoa, joka osoitti hiljaisesti ja varmasti myötäisen tuulen suuntaa päästämättä ääntäkään, häiritsemättä ketään.

Kuunnellen tuulen soittamia sävelmiä.





Eeehhehehe, joo, 25-vuotta sitten kylvetyt voikukat, jotka yhä muodostavat Molly-sanan eivätkä oo levinneet holtittomasti joka paikkaan? Noo, sanotaan, että syynä on taikuus : P Sitten vielä myös sellaista, että tämän ficin tuuliviiriin viitataan myös Rahiseva gramofoni (K-18) ficissäni : D

[Fiorella]

Voi miten söpöä! <3 Tulinpa tästä oikein hyvälle mielelle! Molly ja Arthur ovat söpöin pari ikinä!
 

Arthur oli kerrankin lukenut käyttöohjeet.

Harvinaisen huvittava lause. Ihana Arthur!

Ainut pikku juttu, joka pistää mieleen kukkien 25 vuoden aikana leviämistäkin enemmän, on kyllä se, että eikö muka Arthur tai Mollykaan ole lentänyt kotiseutunsa ylitse luudalla 25 vuoteen? Tai Anglialla? Anteeksi kun mainitsin, mutta kun nuo velhot tuppaavat liitelemään jatkuvasti yläilmoissa, niin se tuli väkisinkin mieleen. Mutta vasta nyt kommentoidessa, ei häirinnyt söpöisää lukukokemusta mitenkään. <3

[Beelsebutt]

Fio, he ovat kyllä supersöpö pari <3

Höö, tuota, öö, ovat lentäneet joo! Mutta aina toiseen suuntaan, jolloin kukat jääneet Kotikolon taakse piiloon! Tai sitten iso parvi lintuja on juuri lentänyt kukkaniityn yli, kun he ovat sen hetkellisesti nähneet! Tai sitten tuota. Öö laitetaan se sitten kuitenkin ajattelemattomuuden piikkiin

Hei, mut hienoa että jaksoit lukea ja kommentoidakin, kiitos <3

[Nyyhti]

Awww miten ihana!! Molly ja Arthur ovat tosiaan aivan supersöpö pari, ja tässä oli ihanasti tavoitettu molempien luonteenpiirteitä ja pitkää parisuhdetta. Arthurkin niin supersöpö niiden kukkiensa kanssa, ja hänen hahmoonsa sopii vielä aivan täydellisesti niiden unohtaminenkin! Tuituiii kyllä minä sulin tälle

[zilah]

Voi ihanuus! Nyt kyllä sydän ihan pakahtuu! <3<3<3<3

Minä rakastan Mollya ja Arthuria ehkä eniten koko fandomissa! He ovat vain niin kotoisia ja maanläheisiä ja suloisia, että sydämeni kertakaikkiaan sulaa! Ja tämä tarina näytti heidät parhaimmillaan. <3

Kiitos, Buttis raksu. Oot ihana! <3



zilah

[Crys]

Terveisiä kommenttikampanjasta, olipa ihan löytää tämä sun listauksesta! Voi apua miten suloinen! Heh, onneksi et parittanut Arthuria kukon kanssa, vaikka sekin olisi varmasti ollut mielenkiintoista luettavaa Olen alkanut lämmetä tälläiselle perhefluffille, varsinkin juuri Molly/Arthur paritukseen, koska näissä kahdessa on jotain tavattoman suloista.

Ensiksi ajattelin, että mahtoiko tämä sijoittua aikaan ennen lapsia, kun ihan alussa lapsia ei mainittu, mutta oikeastaan vielä kivempi, että tää sijoittuikin lapsien jälkeiseen aikaan, koska on kiva ajatella, että Mollylla ja Arthurilla on vielä jotain innosuksen aiheita lapsien jälkeenkin, vaikka ne ehkä ovatkin vähän rauhallisempia nyt Onneksi Arthur ei sentään pudonnut alas, vaikka Molly sitä arvelikin.

Siis tollaset kukkotuuliviirit tuo mulle aina ihanan maailaisen ja rauhallisen mielikuvan, joten voin hyvin kuvitella, että sellainen koristaisi kotikolon kattoa

Oho aika pitkäksi aikaa unohtuivat voikukat No mutta uusi lapsi ja sen jälkeen vielä neljä muuta varmasti veivät ajatuksilta kaiken tilan, että ei ihmekään. Sentään viimein muistuivat ja Molly pääsi nauttimaan kukista ja miehensä seurasta

"Ne ovat sinulle, Mollukkainen, auringoksi pilvisenä päivänä."

asdfghjklö! Ihana!

Otsikko oli varsin ihana myös ja sopi tähän hyvin

Kiitos tästä!
-Crys

[Voldemort]

Mä muistan tämän söpöilyn entuudestaan, mutta vuodet on vaan parantanut sitä ja pakko yhtyä zilahiin, että Mollyssa ja Arthurissa viehättää eniten parin kotoisuus, vaikka musta Mollylla on salattuja intohimoja ja kunnianhimoa, joka purkautuu toiveena, että lapsista tulee menestyviä tai jotenkin niin olen hahmon käsittänyt. Mua huvittaa toi, että Arthurin pitää kiinnittää tuuliviiri omin pikku kätösin, mutta ymmärrän sen niin hyvin - rituaalit ennen kaikkea. Eihän se ole yhtään sama asia, jos sen tekee taikuudella.  Viirin virittelyn jälkeen olikin niin ihanan romanttista, että sulamisreaktio oli välitön, vaikka nyt kun luin tuon ficin viimeisen kommenttisi ficin niin alkoi naurattaa. Ei pidä ajatella liikaa, ei se juoni vaan se romantiikka. 

[Beelsebutt]

nominal, hiiii, hyvä että oli sulattava ficci, siihenhän tässä tähdättiinkin!

zilah, aww, kiitos itsellesi ihanainen <3 joo, Molly/Arthur on yksi canon-parituksista, joka iskee niin syvälle että heistä tekee ihan mieli kirjoittaakin! Juuri tällainen pitkä suhde, johon mahtuu kaikenlaista matkan varrelle <3

Crysted, LOL, voi ei, Arthur/Kukko ois kyllä ollut jotain aivan muuta, varmaankin Arthurin lepertelyjä, kuinka hyvä kukko Kukko onkaan ja kääntyileekin natisematta ympäriinsä ja varmasti nämä kaksi jatkavat herttaista elämäänsä lapsien jälkeenkin, sittenhän se elämä kuulemma vasta alkaa

Voldepoo, eipäs yhdytä keneenkään kun tää on S-tasoinen ficcitopa mutta joo, henkisesti voit, kyllä, niin. Mollylla on taatusti vähemmänkin salaisia intohimoja ja kunnianhimoa vaikka muille jakaa! Mutta kun miettii, että mistä Bill lähti liikkeelle ja tavallaan mihin kaikkeen Arthur olisi voinut yltää sosiaalisilla tikapuilla, jos ei olisi mieluummin jäänyt näpertelemään jonkun mukavemman (kuten jästien) parissa. Mutta haluan kuitenkin ajatella, että Mollylle on se perhe ja perheenjäsenten onnellisuus kuitenkin syvällä sisimmässä kaikista tärkeintä. Ehkä se pinnalla kytevä järjestelyntarve sitten väistyy, jos tulee seinä vastaan ja joku lapsista onnistuu selittämään, miksi oma valinta on parempi kuin äidin hänelle tekemä Joo, mua ei ole kovinkaan usein liiasta ajattelusta syytetty, joten ihan normikeissi että moinen epäkohta on ficciin jäänyt kaikkien näiden vuosien ajaksi mutta ei anneta sen häiritä!




Kiitospiitos kaikille kommentoijille, aina se vain lämmittää sydäntä, kun joku lukee hengentuotoksiani ja jaksaa vielä vaivautua pari sanasta sanomaan <33333

[Angelina]

No nyt oli kyllä niin suloista domestic fluffia, että ihan tässä kyyninenkin heltyy :'3 Luen tosi harvoin hettiä, mutta Molly/Arthur on kyllä niin symppis paritus, ettei siitä voi olla pitämättä! Tästäkin tekstistä välittyi heidän vuosien yhdessäolo niin aidosti ja lämmöllä <3

Mua myös nauratti tuo, miten Arthurin on tietenkin pakko kiinnittää tuuliviiri samalla tavalla kuin jästitkin sen tekisi, mutta vielä enemmän huvitti se, että Molly tyytyi tilanteeseen ja lähti silmiään pyöritellen katsomaan, että kivunlievityslinimenttiä on jäljellä :'D Arthurin hahmoa kuvasi loistavasti myös se, miten hän on jo 25 vuotta sitten järjestänyt vaimolleen yllätyksen, jonka kuitenkin lopulta kiireisen lapsiperhearjen keskellä unohti.

Tästä tuli kovin hyvälle mielelle, kiitos <3

[Vendela]

Olipas kivaa että Angie nosteli tämän tekstin päivänvaloon, sillä voiko ihanampaa ja suloisempaa rakkaudentunnustusta ollakaan 😍 Mitä väliä onko tuollainen uskottavaa, sitä paitsi kuten sanoit niin taikuus, koska tärkeintä on kuitenkin hampaissa narskuva sokeri!

Arthur ja Molly jäävät aina niin vähälle huomiolle vaikka ovatkin aivan täydellisen sopiva fluffy-pari 😊 Ihanaa että olet kirjoittanut heistä! Naureskelin tuolle Arthurin itsenäisyydelle että toki jästien tuuliviiri on kiinnitettävä jästikeinoin 😄 Mutta ilman sitä tuo kukkakuviointi olisi edelleen jäänyt unholaan, joten aina paras mikä tapahtuu.

Kiitos tästä, toi hymyn huulille!

Vendela