Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 150/150 raapaletta)

[Okakettu]

Aiempien raapaleiden kohdalla pitää kompata Lunalottaa: Idunna lasten kanssa, niin sympaattista, minäkään en kestä! <3 Kovin surullista vain, että se saa puolestaan Aalan olon entistä kurjemmaksi. Naali-Aalasta on aina ilo lukea, tykkään kovasti siitä miten kuvailet eläimen vaistojen ja ihmismielen sekoittumista (vaikka sinänsä ristiriitaiiset fiilikset, kun Aala selvästi pakenee Naalin hahmoon omaa suruaan sen sijaan, että käsittelisi sitä). Kesä toi vuodenaikana naaliuteen oman lisänsä jotenkin. Entäs tämä uusin raapale sitten, ääää. Tahtoisin uskoa, että lyhyt ero voisi tehdä Aalalle ja Elvarille hyvääkin, mutta tässä tilanteessa se tuntuu epätodennäköiseltä. Saakohan Naali entistä enemmän vallan...   

[Isfet]

Lunalotta, niinpä, aika tuskaista tämä on. Kiitos <3

Okakettu, Aala on kyllä ihan supussa ja solmussa tunteidensa kanssa. Ihanaa kuulla, että tykkäät kuvailusta, on aina vähän haastava tasapainotella siellä. Spoilaan sen verran, että Naalia tullaan näkemään...

A/N: Tajusin, että näitähän on melkein kymmenen valmiina... Alan purkamaan näitä pois, vähän korjaillen. Kun editoin näitä tähän pohjalle, klikkasin vahingossa tätä  hymiötä. Miltäköhän olisi näyttänyt, kun en olisi huomannut ja tuo olisi tullut kesken angstahtavan tekstin vastaan... 

39.
200 sanaa

Aala ei oikein käsitä miten kaikesta tuli taas niin vaikeaa. Aamulla hän antaa Elvarille vain kevyen halauksen, tuijottaa olan yli, eikä jää katsomaan seurueen lähtöä. Sisällä tuntuu kylmältä ja rauhattomalta. 

Kaksi ensimmäistä päivää menevät hyvin. Idunna on poissa suuren osan päivästä ja Aala saa olla rauhassa. Kolmantena Idunna ilmoittaa menevänsä yöksi Lumaen luo, Nuume lähti myös kaatamaan puita ja Eelas vaatii yhä erityishuomiota, vaikka näyttää vihdoin saavan vähän väriä. Aala vastaa nyökkäyksellä, Idunna kantaa käärönsä pois jo päivällä. 

Ja niin Aala on yksin. Hän ottaa korinsa ja lähtee kiertämään ympäristöä kasveja etsiskellen. Varastot ovat jo tämän kukintovaiheen osalta melkoisen kattavat, mutta ei kai hän koskaan saa kerättyä liikaa. 

Illan lähestyessä Naali valpastuu. Se on jättänyt Aalan rauhaan viime yöt, mutta nyt Aala on jo valmiiksi ulkona ja aika kaukana kylästä. Tuuli leyhyttää hiuksia viekoittelevasti, kantaa mukanaan tuoksuja ja Aala luopuu ennen kuin tajuaakaan.
 
Hän ei muista, että Elvar palaa sinä iltana ja huolestuu löytäessään tyhjän mökin. Aala antaa Naalin viedä, jahtaa sopulia kanervikossa ja pujottelee suon poikki. Yö on jo pitkällä ennen kuin hän kiertää takaisin päin. 

Tarpeeksi lähelle päästyään hän kuulee huudon. Aala toistuu tuulessa yhä uudelleen, selkeänä ja sotkeutumatta. Sydän jysähtää raskaana kuin kivi ja painuu vatsanpohjaan.

Elvar.
 

40.
200 sanaa

Aala pääsee taas tilanteen herraksi, hylkää Naalin halun piiloutua ja lähtee juoksemaan ääntä kohti. Pian hän myös haistaa Elvarin tuoksun, tutun hajun maustettuna hädällä ja huolella. Aala lisää vauhtia, pinkoo minkä tassuistaan pääsee, vaikka kompuroikin.

“Aala!”

Nyt hän näkee Elvarin. Tällä on kädessään Aalan kori, josta näkyvät roikkuvan myös hänen vaatteensa. Aala kipittää lähemmäs, ja silloin Elvar huomaa hänet. 

“Aala?”

Aala pysähtyy istuman aivan Elvarin eteen. Tämä ojentaa kättään huojentuneena, mutta sitten hänen ilmeensä kovettuu. 

“Mitä ihmettä, Aala! Arvaa miltä minusta tuntui, kun ketään ei ollutkaan mökissä? Kukaan ei ollut nähnyt sinua, arvelivat menneen tunturiin, ja sitten löysin korin kumollaan tuulen vietävänä ja vaatteet sikin sokin!” Elvar huutaa ja viskaa korin maahan, Naali on vähällä pinkaista karkuun. 

Aala muuttuu ihmiseksi hitaasti, kuin hänen kehonsa vastustaisi sitä. Elvar polvistuu maahan ja tarttuu häntä käsivarresta, nyt Aalan on pakko katsoa suoraan. Vihasta läikehtiviin silmiin, jotka saavat Aalan sisuskalut kutistumaan kokoon. 

“Lakkaisit pakoilemasta ja olisit läsnä! Minä luulin, että me vihdoin saamme asiat järjestymään, että sinä yrität, että minä riittäisin sinulle!” Elvarin ääni särähtää, Aala ei oikein saa henkeä.

“Sinä juokset karkuun jotain mitä et itsekään ymmärrä, enkä minä jaksa yrittää käsittää. Minä olen tosi väsynyt pelkäämään koko ajan!”

Tuuli puhaltaa ylitse kovempaa.

[Lunalotta]

Siitäs sait Aala, kun huolestutit Elvarin. Ei noin saa tehdä, senkin suloinen tyhmä höpsö. No, toivottavasti naali oppii ensi kerralla ettei saa huolestuttaa toisia noin pahasti. <3

[Isfet]

Lunalotta, ehkä AAla ja Naali molemmat muistavat taas ottaa toiset (Elvarin) huomioon paremmin. Kiitos <3

A/N: Taas yksinäinen raapale, katsotaan julkaisenko myöhemmin illalla jo lisää kun saan tarkastettua.

41.
200 sanaa

Aalaa paleltaa. Tuuli on kylmä, eikä hänellä ole vaatteita yllään, mutta sen lisäksi hänen sisintään hyytää. Elvarin ote puristaa yhä, aivan kyynärpään yläpuolelta. Naali säikähti hetkesi piiloon, mutta riuhtoo nyt Aalaa jotta hän pudottautuisi turkkiin, livahtaisi irti ja juoksisi pois. 

Elvar hengittää syvään ja hellittää vähän, pitäen yhä kiinni. 

“Minä en halua satuttaa sinua, mutta olen yhä vihainen, käsitätkö? Olin ihan kauhean huolissani.”

Aala nyökkää kyyneleet silmissään, ja vetää täristen ilmaa sisäänsä. Elvar näyttää tajuavan, että Aala on alasti, irrottaa otteensa ja alkaa poimia hänen vaatteita maasta. Kun Aala pukeutuu, mies käy uudelleen istumaan ja painaa pään käsiinsä. 

Aala ei tiedä mitä tehdä, hän on peloissaan, itkuinen ja tuntee oman syyllisyytensä painon.

Ethän enää huolestuta minua noin. Niin Elvar oli pyytänyt, kun jääkarhu oli raadellut Naalia. Aala oli pudistanut päätään, mutta tässä sitä taas oltiin. Ainoa ero oli, että hänellä ei ole haavaa kyljessään.

Aala käy polvilleen, kietoo kätensä varovasti Elvarin ympärille ja painaa päänsä olkaan. Elvarin nuttu tuoksuu pihkapuille, eivätkä kyyneleet pysy suljettujen luomien sisällä. Elvar vetää Aalan rintaansa vasten ja hengittää yhtä katkonaisesti kuin hänkin. 

Aala ei saa sanottua olevansa pahoillaan, mutta hän pitelee Elvarista tiukemmin kiinni ja toivoo että se riittää. Ja onneksi Elvar pitelee häntä takaisin. 

[Isfet]

A/N: Ja tässä ovat! Näin ollen kuljemme taas parittomassa syklissä, vaikka julkaisen osia pareina... Huoh. Vaikka olen ehkä ainoa, joka tästä seikasta välittää :'D

42.
200 sanaa

Paluumatka tuntuu pitkältä, mutta Aala ei irrota Elvarista hetkeksikään. Hän suorastaan ripustautuu kiinni toisen käsivarteen, ettei vain Elvar lähtisi ja jättäisi häntä yksin (niin kuin hän ansaitsisi.)

Elvar ei sano sanaakaan.

Aurinko helottaa punertavana taivalla, ohuet pilvet yläpuolellaan hehkuen. Violettia ja vaaleanpunaista ripauksella kultaa, mutta Aalan olo on harmaa yhä, kun he saapuvat mökille. 

Elvar sytyttää nuotion tulisijaan, Aala laittaa vettä kuumumaan. Sitten hän kaivelee laukkuaan, etsii rauhoittavia yrttejä jotka kietoisivat hänet lempeään vaippaansa. Sydän lyö liian lujaa ja kämmenet ovat hikiset.

Elvar ei puhu vieläkään. Äkkiä hiljaisuus, joka heidän välillään on aina ollut niin kotoisaa, alkaa tuntua painostavalta. Se tukehduttaa Aalan, eikä veden kiehahtaminen ole koskaan kestänyt niin kauan. 

Aala tekee kaksi mukillista yrttijuomaa ja menee istumaan Elvarin luo. Hän painaa kuksan tämän käteen ja katsoo silmiin, ei halua enää salailla mitään. Viha on valunut Elvarin katseesta, tilalla heijastuu surua ja kipua.

“Teinkö minä jotain? Minä kysyin sitä sinulta, muistatko?”

Aala nyökkää ja pudistaa sitten päätään, miksi Elvar oikein kysyy kaksi kysymystä kerralla? Aala painaa kätensä ensin vasten omaa rintaansa ja sitten Elvarin, sipaisee hiuksia pois miehen kasvoilta.

“Jos sinä välität minusta, miksi teit niin? Miksi Aala?”, Elvar kysyy ääni särkyen.
 
Aala pudistaa päätään itku silmässä, eikä tiedä. 
 

43.
200 sanaa

He eivät nuku. 

Aala nojaa mökin seinään, tyhjentynyt kuksa kädessään. Elvar silittää verkkaisesti hänen hiuksiaan, pyörittelee niitä sormiensa välissä ja hipoo välillä päänahkaa. Se tuntuu uskomattoman hyvälle, eikä Aala toivo mitään muuta kuin että saa olla Elvarin lähellä. 

“Mitä minä oikein teen sinun kanssasi?” Elvar huokaisee.

Aala vääntää suupieliään ylöspäin, mutta hymy jää auttamatta alavireiseksi. 

“Se, että sinuun sattui, mutta minä en osannut, enkä saanut auttaa, tuntui pahalta. Sinä olit kuin jossain kaukana poissa”, Elvar mutisee, jatkaen Aalan hiusten silittämistä.

Aala ymmärtää sen nyt, ymmärtää olleensa typerä ja satuttaneensa Elvaria, vaikka se on viimeinen asia mitä hän haluaa. Elvarin silmät heijastavat hiljakseen lepattavaa tulta, jonka lämpö säteilee heitä kohti. Aala haluaa pyyhkiä huolestuneen kurtun pois Elvarin kasvoilta, unohtuu tuijottamaan. 

“Aala?”

Aala nostaa kätensä Elvarin niskaan, nojautuu lähemmäs ja suutelee. Pitkään, lempeästi ja hitaasti. Elvar vetää häntä varovasti lähemmäs, kunnes he istuvat sylikkäin. Aala nojautuu Elvarin rintaa vasten, painaa suukon vielä korvan alle ja jää siihen. Elvar pitelee häntä aiempaa lempeämmin, painaa nenänsä päälaelle ja lipuu hitaasti uneen. 

Aala hymyilee ja sovittaa hengityksensä samaan rauhalliseen tahtiin. Vast’edes hän kuuntelee Elvaria paremmin, pitää hänet lähempänä, vaikka tekisi kipeää. Toisen sulkeminen pois ei selvästi ole toimiva suojelukeino.

Näin heidän kuuluu olla, yhdessä sylikkäin. 

[Lunalotta]

Toi viimenen lause <33333 Sä osaat kirjottaa ihmisten tunteista niin hyvin ja öö, mun mielestä vettä ei laiteta kuumumaan vaan kuumenemaan? x) Vai onko tää joku murre-ero? Kiitos kuitenkin näistä osista <3

[Isfet]

Lunalotta, kiva että tykkäsit, minustakin lopetus oli söpö ;3 Ja joo, kieliopillisesti oikein olisi kai kirjoittaa kuumenemaan... Ainakin omassa sekalaisessa murteessani kuumumaan on sellainen kotoisen oloinen ilmaisu :'D

A/N: Lisää osia, ylläripylläri. Ei minulla muuta sanottavaa, seuraava on vähän kokoava raapale mutta yrittäkää kestää :>

44.
200 sanaa

Kaikki ei ole heti täydellistä, ei tietenkään, mutta asiat ovat taas paremmin. Elvar hymyilee Aalalle, hipaisee silloin tällöin ohi mennessään sormillaan hänen sormiaan. Aala katsoo Elvaria silmiin ja hymyilee takasin, sitä vaivatonta pientä hymyä.

Idunna etääntyy vähitellen, ja muuttaa lopulta käytännössä kokonaan pois mökistä. Lumae on ottanut hänet omakseen kuin tyttären, ja hän pääsee sieltä helpommin muiden lapsien luo. Idunna kuulemma auttaa myös useissa kotitaloustöissä aina kuin ennättää. Naiset pitävät häntä taivaan lahjana, ja ehkä hän onkin. 

Aalaa hymyilyttää väkisinkin, kun hän ajattelee naisia naima-ikäisten poikiensa kanssa pörräämässä Idunnan tuntumassa. Pojat eivät tosin näytä erityisen vastahakoisilta. 

Se tarkoittaa että he ovat kaksin. Elvar hakeutuu usein yöllä kiinni Aalaan ja pitelee hänestä kiinni, mikä on tavallaan suloista. Mutta Aalalle tulee usein kuuma ja rajoitettu olo, jonka jälkeen hän kiemurtelee irti yrittäen olla herättämättä toista.   

Aala tietää, että Neuvosto jatkaa yhä uuden shamaanin etsimistä, mutta hän ei jaksa olla asiasta erityisen huolissaan. Elvar on hänen kanssaan, he voivat murehtia asiaa sitten jos tulee tarve. Ja kuka tietää, ehkä heille riittää tilaa täällä. 

“Minä olen aika lähellä onnellista nyt”, Elvar naurahtaa halatessaan häntä. 

Aala suukottaa Elvaria suupieleen, olo on kevyempi ja lämpimämpi jälleen. Hän ei ajattele liikaa, levottomuus pysyy poissa. Aalakin on onnellinen. 

45. 
200 sanaa

Elvar veistää puukon kahvaa kyykistyneenä tulen ääreen, niin että lastut lentävät suoraan liekkeihin. Sormet kokeilevat tuon tuostakin työn jälkeä, pyörittävät kahvaa ympäri ennen kuin Elvar vuolee uuden siivun pois. Aalan katse on juuttunut käsien liikkeeseen, eikä hän ensin edes tajua että Elvar puhuu hänelle.
 
“Vaikuttaako hyvältä?”

Aala kurtistaa kysyvästi kulmiaan. Elvar viittaa häntä tulemaan lähemmäs, ja painaa puukon hänen käteensä. 

“Kokeile sitä. Se on sinulle”, Elvar sanoo, ja antaa sormiensa luisua pois Aalan kädeltä. Kun ne koskettavat Aalan ranteen sisäpintaa, molemmat säpsähtävät ilman syytä. 

Aala tapailee kahvaa kädessään. Sen pinta on vielä hieman rosoinen, mutta Aala tietää Elvarin tarkoittaneen ennemminkin yleisvaikutelmaa. Pituus on oikea, ja muoto kaareutuu kämmenpohjaa vasten tukevasti. Terä on vielä hiomaton. 

“Minusta se näyttää hyvältä”, Elvar sanoo hiljaa.

Aala nyökkää, ja ojentaa puukon takaisin. Elvar alkaa vuolla pois ohuita lastuja, tasatakseen pinnan. Aala pakottaa itsensä liikkeelle, ettei hän jäisi vain seisomaan Elvarin viereen. Ruoka ei valmistu itsekseen.

Puukko on valmis jo samana iltana. Elvar lupaa tehdä nahkaisen tupen seuraavana päivänä, Aala suukottaa kiitokseksi Elvarin karheaa poskea. Elvar vie kätensä varovasti Aalan kaulalle, aivan leukaperien alle. Toivottavasti tämä ei tunne miten syke kiihtyy, vaikka tietysti tuntee. Sitten Elvarin huulet ovatkin jo hänen omillaan, eikä moinen jaksa kiinnostaa häntä.

[Lunalotta]

Voi, nyt nää on onneksi taas niin söppänöitä. Ja Elvar ja Aala saa olla ihan rauhassa kahdestaankin! Mainiota, nyt kun et kehitä tähän taas jotain sotkuja niin on hyvä näin :3

[Okakettu]

Ah, kylläpäs tässä ehti tapahtua paljon sitten viime kommenttini, noin niinkuin tunteiden puolesta, mutta ihanaa että lopputulos oli (ainakin näillä näkymin) onnellinen. :') Välienselvittely Aalan ja Elvarin välillä oli surullista lukea mutta kuitenkin odotettu, ja Elvarilla oli oikeuskin suuttua Aalan välttelystä. Näitä uusia raapaleita lukiessa tuli taas mieleen se, miten paljon Elvar on tämän tarinan aikana kasvanut, se miten hän ei pakene tunteitaan tai epämiellyttäviä tilanteita, ja kertoo avoimesti tunteistaan silloin, kun Aala ei siihen kykene.

“Minä olen aika lähellä onnellista nyt”, Elvar naurahtaa halatessaan häntä. 
Aala suukottaa Elvaria suupieleen, olo on kevyempi ja lämpimämpi jälleen. Hän ei ajattele liikaa, levottomuus pysyy poissa. Aalakin on onnellinen. 

<3 Surullisen draaman jälkeen tällaisesta onnesta oli ihana lukea - pidin myös todella paljon viimeisestä raapaleesta ja siitä että Elvar vuoli Aalalle puukon. Jotenkin näille kahdelle ominaista välittämistä. Kaikki on nyt niin hyvin, että vähän hermostuttaa, mitä on luvassa seuraavaksi - tuleeko uusi shamaani sotkemaan kuvioita? Joka tapauksessa, kiitos jälleen!

[Isfet]

Lunalotta, kivaa että söpöys puree :3 Yritän ole kehittämättä heti draamaa, en edes tajua mistä se alun perin taas tuli xD

Okakettu, yritän vielä hetken pitää pääpainon Aalan ja Elvarin suhteessa, joten uutta draamaa ei tarvitse heti pelätä :'> Minusta on kivaa miten olet huomannut Elvarin kasvaneen! Nyt kun Aala ei voi kertoa miltä hänestä tuntuu, on toisen oltava hieman aktiivisempi. Kiitos kommentista <3

A/N: Tuntuu että tarina ei etene yhtään, mutta noin tunnetasollahan on tapahtunut vaikka mitä! Muuttelin näitä aika reilusti että sain sanamäärät kohdilleen, toivottavasti ei jäänyt virheitä.

46.
200 sanaa

Kuumuus ja auringon paahde yllättävät Aalan, kun hän on  metsänreunassa keräämässä kasveja. Rämmittyään takaisin möykkyisen maaston yli hänen vaatteensa ovat tarttuneet nahkeina ihoon. 

Ripustettuaan yrtit roikkumaan katosta pieninä kimppuina Aala tarttuu sankoon ja alkaa kantaa vettä huuhdellakseen itsensä. Hiusten pesua varten hän laittaa vesipadan tulelle.

Aala on kantamassa viimeistä sangollista, kun Elvar laahustaa istumaan mökin edustalle varjoon. Tämä näyttää hikiseltä ja pölyiseltä.

“Katkoimme runkoja”, Elvar vastaa Aalan kulmien kohotukseen, “Ajattelitko peseytyä? Näin korvon lattialla.”

Aala nyökkää.

“Älä kaada vettä pois, kun olet valmis.”

Aala hymyilee ja sipaisee märkiä hiuksia pois Elvarin otsalta. Tämä jää istumaan ulos, kun Aala kaataa viimeisen sangollisen vettä korvoon, huuhtelee tahman iholtaan ja hankaa hiuksiaan yrteillä ja kuumalla vedellä. Aala ei halua enää samoja likaiselta tuntuvia vaatteita ylleen, vaan pukee kevyen villamekon. Hän ottaa mukaansa raikasta vettä Elvarille. 

“Kiitos, kamala jano”, Elvar hymyilee ja juo kaiken parilla kulauksella. Seisomaan nouseminen näyttää kömpelöltä, Elvar irvistää olkapään vääntyessä aavistuksen. Aala kohottaa kulmiaan ja seuraa Elvaria sisälle, käskee ottamaan paidan pois ja tunnustelee olkapäätä. Elvar osaa hallita ilmeensä hyvin, mutta Aala tuntee toisen liian hyvin. 

“Älä näytä noin toruvalta”, Elvar mutisee. 

Olkapää on venähtänyt, tyytyväiseltäkö hänen pitäisi näyttää? Aala pyörittää päätään, joskus Elvar on ihan hölmö. Mutta rakas, onnekseen. 
 

47.
200 sanaa

Olisi helpompaa, jos nivel olisi sijoiltaan. Ihon alla on vamma, jota Aala ei voi silmin eikä tunnustelemalla havaita, ja yleensä ne kipuilevat pitkään. Pienellä liikuttelulla selviää, että Elvar saa käden töin tuskin vaakasuoraan. Halkojen hakkaaminen, painavien asioiden kantaminen ynnä muu saa jäädä hetkeksi.

Peseytyminenkään tuskin luonnistuu. Aala hengittää syvään ja tarttuu kauhaan sekä yrttikimppuun.

“Kuule, ei sinun tarvitse”, Elvar sanoo. 

Aala katsoo Elvaria silmiin niin pitkään, että toinen ymmärtää riisua loppuun. Hän kiertää selkäpuolelle ja aloittaa hiusten pesemisestä. Vesi valuu pitkin vartaloa ja huuhtelee jo osan liasta mennessään. Aala ei katso Elvarin ilmettä kiertäessään pesemään rinnan, viimeiseksi hän jynssää hikeä irti selästä. 

Käsi liukuu vaivattomasti hartian lihaksia pitkin ja pysähtyy kipeälle olkapäälle. Aala pakottaa hengityksensä tasaisemmaksi ja menee penkomaan laukustaan tarpeita salvaa varten. Rentouttava yrttijuomakin voisi olla hyväksi, se vie pois kipua ja turvotusta. 

Elvar kuivaa alavartalonsa kömpelösti ja pukee housut ylleen. Aala kiirehtii ottamaan pyyhkeen, hankaa hiuksia kuivaksi yrittäen olla kiskomatta turhaan. Hän haroo sormillaan takut pois ja leikkaa hiukset viimein lyhyemmiksi. 

Aala pyyhkii veden ja hiukset Elvarin olkapäältä, hieroo salvaa kipeään kohtaan. Vähitellen kivun kiristämät lihakset rentoutuvat, Aala miettii millaista olisi antaa kätensä liukua selkää pitkin kyljelle, ja... 

Aala astahtaa kauemmas ja pyyhkii kätensä. Hänkin tarvitsee jotain rauhoittavaa.

[Okakettu]

Olkapää on venähtänyt, tyytyväiseltäkö hänen pitäisi näyttää? Aala pyörittää päätään, joskus Elvar on ihan hölmö. Mutta rakas, onnekseen. 

<3 <3 Oi että, kylläpä tarjoilit ihanaa tunnelmointia lauantai-illan iloksi! En edes tiedä mitä sanoisin näistä uusista osissa, paitsi että rakastin kaikkea niissä. Aala katsoo Elvaria silmiin niin pitkään, että toinen ymmärtää riisua loppuun, äää, ja kaikki sen jälkeinen! Paljas iho ja jännite ja jotakin rauhoittavaa kaipaava Aala. Ihanaa, että Elvar sai myös viimein tukanleikkuunsa. :') Ei aina tarvitse olla tapahtumassa suuria, varsinkin kun tunnepuolella on meneillään vaikka mitä, kuten sanoit. Kiitos hirmuisen paljon näistä uusista osista!

[Lunalotta]

Jännitteitä ilmassa, paljasta ihoa ja Aalan tarve rauhoittavalle... Herkullista Tää oli nyt tällanen hätäinen "ekat ajatukset tekstiä lukiessa"-kommentti, koska mulle on kohta tulossa ystävä käymään ja päätin selata finin odotellessa (hän tulee siis 3h ajomatkan päästä). Kiitos näistä osista!

[Isfet]

Okakettu, ihanaa että tykkäsit tästä vähän enemmän UST -painotteisestakin tekstistä! Vielä vähän lisää sitä luvassa. Kiitos kommentista <3

Luttis, arvasin että tykkäät ;> Tuo on juuri hyvä kommentti, kivaa saada tietää miltä lukeminen oikeasti tuntui! Kiitos <3

A/N: Vielä yksi osa jatkoa edellisille ;3 Toivottavasti ei tullut liian sekavaa!

48.
200 sanaa

Kuumaa vettä on vielä sopivasti juomaa varten. Aala murentaa valitsemansa kasvit tavallista huolellisemmin, kiroten samalla lämpimäksi muuttuneita poskiaan. Vesi läikkyy, mutta Aala saa kaadettua tarpeeksi kahteen mukiin.
 
“Kiitos”, Elvar sanoo ja ottaa ojennetun kuksan vastaan.

Katseet tarttuvat kiinni toisiinsa. Aala hengittää oudon pinnallisesti, typerä sydän hakkaa hakkaa hakkaa ja Elvar vetää Aalan itseensä kiinni. Hän tuntee paljaan ihon sormiensa alla, huulet omiaan vasten. Aala ei saa ajatuksiaan kasaan, vastaa vain suudelmaan asettaen kätensä Elvarin paljaalle selälle. Iho on kuuma, karvat kutittavat kämmenpohjaa.

Kuksa kolahtaa lattialle. Elvarin sormet hapuilevat hänen leukaansa, korvan taakse, niskaan. Kylmät väreet juoksevat Aalan selkää myöten. Toinen käsi lepää hänen lanteillaan, se, joka on kipeä. Kämmen tuntuu lämpimältä villamekon läpi. 

“Aala”, Elvar kuiskaa hänen huulilleen.

Aala kohottaa katseensa kaulakuopasta Elvarin silmiin. Tämä päästää kätensä valumaan Aalan niskasta, silittää häntä hitaasti. Aalasta tuntuu että hän on unohtanut miten hengittää. 

Vatsanpohja kutistuu kippuraan. Elvarin kosketus saa tuntemukset vilistämään villeinä ympäriinsä, Aalan hengästymään ja pyörälle päästään. Kaikki tuntuu hyvälle, mutta häntä myös pelottaa.

Käsi kupertuu takaisin niskaan, ennen kuin Elvar kumartuu suutelemaan häntä uudelleen. Lempeämmin, viipyilevästi, irrottautuen lopulta kokonaan.
 
“Ei meillä ole kiire”, Elvar vakuuttaa ääni käheänä.
 
Aala hymyilee, nojautuen Elvarin rintaa vasten. Nenässä tuoksuu puhdas iho ja yrtit, suopursu. 

[Okakettu]

Kyllä minulle aina kelpaa UST, etenkin näin hyvin kirjoitettuna. En jostakin syystä ajatellut, että tämä uusi raapale jatkuisi siitä mihin edellinen jäi, sehän oli sitten suoranainen cliffhanger. Mutta siis, parempi näin! Tässä oli kuvattu tosi hienosti Aalan ja Elvarin läheisyyttä, ja nimenomaan sitä fyysisempää puolta, mikä on molemmille vielä uutta. Etenkin tästä kohdasta pidin paljon:

Katseet tarttuvat kiinni toisiinsa. Aala hengittää oudon pinnallisesti, typerä sydän hakkaa hakkaa hakkaa ja Elvar vetää Aalan itseensä kiinni. Hän tuntee paljaan ihon sormiensa alla, huulet omiaan vasten. Aala ei saa ajatuksiaan kasaan, vastaa vain suudelmaan asettaen kätensä Elvarin paljaalle selälle. Iho on kuuma, karvat kutittavat kämmenpohjaa.

Saat aina kerrottua hirmu paljon suhteellisen vähällä. Jo tuo katseet tarttuivat kiinni toisiinsa, siinä yksin välittyy niin hyvin se keskinäinen vetovoima ja ja. Hyvä kuitenkin myös, ettei tarvitse olla kiire. Kiitos jälleen jatkosta! <3

[Isfet]

Okakettu, juu, olisin voinut jättää tuon sikseenkin mutta jatkoinpahan vielä vähän kun alkuun olin päässyt ;> Kiva kun tykkäsit, arvaan että saatat pitää näistäkin osista!

A/N: Nyt annetaan suhteen hautua vähän ja katsotaan taas toisaalle.

49.
200 sanaa

Ovelta kantautuva koputus saa Aalan ajattelemaan, että joku kyläläisistä varmaan kaipaa apua. Hän jättää työnsä, pyyhkii kädet nopeasti mekon helmaan ja menee avaamaan. Oven takana on kuitenkin Idunna, käsissään vastaleivottu leipänen. 

“Hei Aala. Ajattelin pistäytyä käymään, jos se sopii?” Idunna sanoo ojentaen tuomisiaan.

Aala nyökkää, ottaa leipäsen vastaan ja päästää Idunnan peremmälle. 

“Eelas voi paremmin, aurinko saa hänet iloiseksi. Muutenkin meillä menee ihan hyvin”, Idunna kertoo katsellen ympärilleen, “Onko Elvar ulkona?”

Aala nyökkää hymyillen ja kohauttaa sitten harteitaan. Elvar sanoi, ettei rasita kättään liikaa ja pysyy poissa hankaluuksista, mutta Aala ei tiedä tarkkaan missä toinen on. 

“Mukavaa että teilläkin menee hyvin. Te olitte vähän, noh, kireitä kun lähdin”, Idunna sanoo irvistäen pahoittelevasti, sipaisee hiuksiaan korvan taakse.
 
Aala irvistää myös ja astuu vähän lähemmäs. Idunna vaikuttaa erilaiselta, eikä tämä ole vielä paljastanut syytä tuloonsa. Aala hymyilee ja kallistaa päätään odottavasti, niin että Idunna naurahtaa. 

“Minä vähän toivoinkin että olisit täällä yksin. Haluaisin puhua sinulle. Minä... Sinä olet ystäväni, eikö niin? Olet aina yrittänyt olla minulle kiltti, olla tukenani silloinkin kun olin allapäin.”

Aalan suupielet värisevät, kun hän nyökkää. Ystäväni. Se tuntuu kauniilta asialta. Idunnan pieni hymy kasvaa, kun hän tarttuu Aalaa kädestä ja nojautuu lähemmäs, silmät tuikehtien.

“Minä taidan olla rakastunut.”
 

50.
200 sanaa

Aala räpyttelee hetken silmiään ja puhkeaa sitten leveään hymyyn. Idunna näyttää levottomalta, mutta ei hermostuneella vaan jokseenkin säteilevällä tavalla. 

“En tiennyt kelle muulle kertoisin”, Idunna kuiskaa, hymyilee.

Aala halaa ystäväänsä, sillä kerrankin on tapahtunut jotain heidän molempien kannalta onnellista. Sitten hän kohottaa kulmiaan ja virnistää niin kujeilevasti kuin osaa. Se on Aalalle vähän uutta, mutta Idunna punastuu ja hänen sisällään läikkyy riemun kaltaista valoa.

“Hänen nimensä on Mijé”, Idunna aloittaa hymyillen, “hän on todella mukava minulle, samoin hänen sisaruksensa ja vanhempansa. Mutta minusta tuntuu että Lumae pitäisi enemmän Ullesta.”

Idunna lopettaa puhumisen ja vääntelee käsiään. Aala pehmentää ilmeensä mahdollisimman lempeäksi, tarttuu Idunnan käsiin kädellään ja vie toisen rintansa päälle. 

“Minä tahtoisin Mijèn, mutta... Lumae on kuin... kuin äiti minulle”, Idunna mutisee yhä epäröiden. 

Aala nyökkää, osoittaa Idunnaa, koskee jälleen rintaansa ja puristaa kättä tiukemmin. Idunna kurtistaa kulmiaan.

“Oletko varma ettei hän pahastu? Minulle ei jää muuta kuin te, jos...”, Idunna puraisee huultaan ja kääntää katseensa.
 
Aalan on vaikea käsittää sitä. Ei kai Idunna luule tulevansa hylätyksi? Lumae otti tytön vapaaehtoisesti luokseen, koska pitää Idunnasta. Mutta sitä tämä tosiaan pelkää. Tulevansa jätetyksi, kuten aikanaan. Aala muistaa, ettei Idunnan äiti aina kohdellut tytärtään hyvin.

Aala pudistaa päätään ja ottaa Idunnan uuteen halaukseen.

[Okakettu]

Oi kyllä, tykkäsin!! Ensin USTia ja sitten heti perään Aala & Idunnaa, kylläpäs sinä nyt hemmottelet minua. <3 Ahh, näissä osissa oli kaikkea ihanaa, Idunna avautumassa Aalalle, sanomassa Aalaa ystäväkseen, Aalan reaktio! Kujeileva Aala ja halaus ja. Ovathan he kokeneet jo niin paljon yhdessä, että oli jo aikakin, heh. Ja sitten kun vielä miettii, millaisesta alkuasetelmasta he ovat tähän päätyneet, oijoi. Olen niin iloinen. :,)

“Minä taidan olla rakastunut.”

Ihanaa, että myös Idunna vaikuttaa löytäneen jonkun, toivottavasti tämä Mijé tullaan tapaamaan jossakin vaiheessa. En pistäisi myöskään pahakseni extra-osaa tahi vastaavaa Idunnan näkökulmasta tältä osin, jos inpiraatio sattuu iskemään. Oli kieltämättä surullista, että Idunna tuolla tavoin hermoili Lumaen reaktiota menneisyyden takia. Hän ehdottomasti ansaitsee onnensa, jospa kaikki sujuu siis hyvin. Ja onneksi hän sai kerrottua Aalalle asiasta. Kiitos paljon uusista osista!

[Isfet]

Okakettu, ihanaa että löysit kaikkea ihanaa : D Jep, Idunna ansaitsee onnea siinä missä Aala ja Elvarkin, en ole päästänyt tyttöparkaa helpolla. :'> Kiitos kommentista!

A/N: En oel oikein tyytyväinen näihin osiin, dialogiakin on paljon. Mutta koska halusin kohtauksen menevän tietyllä tavalla, niin... Oli miten oli, toivottavasti te viihdytte. Pus <3

51. 
200 sanaa

“Tulisitko sinä minun mukaani? Sinä olet niin rohkea”, Idunna sanoo.

Aala päästää äänettömän naurahduksen. Mitä Idunna oikein tarkoittaa? Ei Aala ole rohkea, hän pelkää koko ajan, pakoilee ja tekee virheitä. Idunna itse on rohkea, lähti kylästä vapaa-ehtoisesti, otti uudet tilaisuudet vastaan aina odotuksella, ei kauhulla kuten hän. 

“Kyllä olet. Sinä uskalsit tehdä väärin, otit vastuun teoistasi vaikka se olisi voinut tarkoittaa teloitusta. Shamaanina laitoit kaiken muun itsesi edelle, kävit vaikka kuoleman rajalla ja valvoit öitä kuumeisten vierellä. Sinä olet vahva, Aala.”

Idunna katsoo häntä kuin itse uskoisi sanomansa. Aala ei tiedä, mitä hänen pitäisi ajatella.

“Tule mukaani, kun puhun Lumaelle”, Idunna pyytää, ja Aala myöntyy.

Kesäilma on lempeä, taivaalla on sadepilviä mutta maa on vielä kuivaa. Idunna kulkee edellä yrittäen näyttää huolettomammalta kuin onkaan. Lumae on sisällä kaikkien lasten kanssa, Nuume jossain poissa. 

“Idunna, kultaseni, mietinkin että -, Aala, mukava nähdä. Eelas voi niin paljon paremmin”, Lumae sanoo ilahtuneena. 

Aala vilkaisee sivulleen. Eelas istuu muiden lasten joukossa käpylehmillä leikkien. Suupielet kurkottavat itsestään hieman ylöspäin, samalla kun Lumae jatkaa.

“Hän on syönyt jo vähän pehmeäksi haudutettua lihaa, ja Idunnasta on ollut iso apu.”

Lumae hymyilee niin leveästi, että pienet silmät siristyvät sikkaraan. Idunna on tosiaankin hölmö, jos pelkää Lumaen hylkäävän hänet. 
 

52.
200 sanaa

Aala nykäisee Idunnaa kyynärpäästä.
 
“Olet niin kiltti minulle. Muuten -”

“Olin jo unohtaa, Mijè kävi täällä. Hän etsiskeli sinua”, Lumae sanoi.

“Niinkö?” Idunna punastui.

“Kyllä vain. Ja Ujken kävi kysymässä keneltä hänen poikansa tulisi pyytää sinua puolisokseen, Nuumelta vai veljeltäsi. Mitä mieltä olet?” Lumae kysyi.

“En ole varma”, Idunna sanoi, “te olette minulle kyllä läheisiä. Ulleko siis tahtoo pyytää minua?” 

“Totta kai, jokainen naimaton miehenpuoli haluaisi tuollaisen vaimon”, Lumae sanoo mutkattomasti, hämmentää keitostaan tulen yllä ja kallistaa päätään. 

“Veljesi pitäisi kuitenkin varmaan päättää asioistasi. Hän ja Nuume tulevat niin hyvin toimeen että he ovat samaa mieltä kumminkin.”

Aala hymyilee. Ehkä Elvar on nytkin Nuumen kanssa jossain. Idunna näyttää unohtaneen asiansa, joten Aala nyhjäisee tätä taas.

“Minä oikeastaan mietin... Mitä mieltä te olette Mijèstä?”, Idunna kysyy vaihtaen painoa jalalta toiselle.

“Mukava nuorimies. Pidätkös sinä hänestä? Hänkin taitaa välittää sinusta”, Lumae myhäilee silmää iskien. 

“Mi-, minä luulin että Ulle olisi...”Idunna takeltelee punastuen syvemmin.

“No, hän on toki rakkaita perhetuttuja, mutta kun valinnanvaraa on, tee se mikä tuntuu oikealta”, Lumae sanoo. 

Idunna syöksähtää halaamaan naista, Lumae silittelee hänen hiuksiaan. 

“Sinä höpsö, Ummi ainakin ilahtuu kun autat häntä lastenhoidossa. Hän pitää veljestään kovin”, Lumae mutisee.

Aala jättää uuden annoksen yrttisekoitusta, ennen kuin lähtee takaisin.

[Okakettu]

Jee, hienoa että jatkettiin yhä Idunna & Aala -tunnelmissa. Onneksi Idunnan ei tarvinnut murehtia Lumaen mahdollista reaktiota tämän pitempään, ja se oli myönteinen Mijèn suhteen - kuten toki kuuluukin, kun kyseessä on Idunnan oma elämä. Nyt vain Mijè itse vielä näyttämölle, olen hirmu utelias hänen suhteensa! Lumae oli tässä ihanan mutkaton, ja pidin todella paljon tuosta alun Aalan ja Idunnan keskustelusta. Molemmilla on omat vahvuutensa ja ansionsa, jotka toinen saattaa välillä nähdä tarkemmin. Idunna kutsumassa Aalaa vahvaksi lämmitti mieltä, sillä kyllä hänkin ansaitsee ehdottomasti tunnustusta, vaikka on tehnyt myös virheitä. Mutta kukapa ei olisi. Kiitos jälleen jatkosta! <3

[Isfet]

Okakettu, kivaa että pidit, toivottavasti saat tyydytettyä osan tiedonjanostasi piakkoin! Näissä raapaleissa ei Mijéa vielä ole, kun nämä menivät taas höpsöiksi. Kiitos <3

A/N: Taas hieman juonettomampaa pätkää.

53.
200 sanaa

Elvarille selviää, että reippaan kävelymatkan päässä metsän takana on pieni järvi, jossa kyläläiset kalastavat kesäisin. Sieltä pyydetään kuulemma kesällä haukea, joskus kuhaakin. 

“Nuume pyysi minut mukaan huomiselle retkelle.”

Aala suukottaa Elvaria suupieleen ja laskee kätensä kipeälle olkapäälle. Elvar virnistää.

“Minä olen aina varovainen. Tiedäthän.”

Aala muksauttaa Elvaria rintaan ja pyöräyttää silmiään. Olisikin, niin Aalan ei olisi tarvinnut vahtia toista sydän sykkyrällä. Elvar painaa hänen huulilleen lepyttelevän suukon. 

“Oikeasti, minä lupaan. Ja tuon kalaa illalliseksi.”

Aalan vatsanpohja tuntuu naurettavan pehmeältä, hän tyytyy nyökkäämään. Elvar käy ilmoittamassa lähtevänsä mukaan, samalla kun Aala jää tarkistamaan varastojaan. Kuten hän arvasikin, osa yrteistä on loppu, eikä kaikkia löydy hänen kuivaamistaan. Pitää taas käydä shamaanimökissä.
 
Aala ottaa laukkunsa ja kävelee lyhyen matkan tyhjillään olevan mökin ovelle. Tällä kertaa hän vetää syvään henkeä, ennen kuin astuu sisään tuttujen tuoksujen ympäröimään huoneeseen. Savu ja yrtit tuoksuvat nykyään myös heidän mökissään, mutta eivät näin kokonaisvaltaisen huumaavasti. Päihdyttävästi.

Kuin huomaamattaan Aala asettaa askeleensa tuttuun poljentoon, kiihtyvän sykkeen tahtiin. Hän tanssahtelee peräseinän yrttihyllylle ja täyttää varastonsa, kädet tärisevät aavistuksen. Aala tuntee olonsa oudon syylliseksi, yrittää hillitä itsensä. 

Elvar on jo sisällä kun hän palaa. Aala ripustaa laukun seinään iskettyyn puutappiin vaitonaisena, Elvar vaikuttaa ymmärtävän ja antaa hänelle tilaa. 

Syvään hengittäminen auttaa.
 

54.
200 sanaa

Aala herää aikaisin aamulla, kun valo on vielä vaaleaa ja hädin tuskin tihkuu sisään mökkiin. Elvar yrittää hivuttautua hiljaa pois hänen viereltään, mutta luopuu Aalan nostaessa päätään. 

“Lähden sinne kalastamaan”, Elvar kuiskaa ja silittää Aalan hiuksia. 

Kun hän yrittää nousta, Elvar painaa hänet takaisin makuulle.

“Nuku sinä vaan”, Elvar sanoo suukottaen hänen poskeaan.

Aala päättää totella Elvarin mieliksi ja sulkee silmänsä. Elvar kiemurtelee nutun päälleen tavallista työläämmin olkapään takia, ottaa kauhalle vettä leiliin ja suolalihaa taskuunsa. Aala kuuntelee ääniä, saapikkaiden jalkaan vetämistä ja sitä kuinka ovi painuu hiljaa kiinni. 

Hän makaa aloillaan pitkältä tuntuvan ajan, kääntää kylkeään ja yrittää rentoutua. Hiljaisuus ja silkka tyhjyys tuntuvat ylivoimaisilta, Aala huomaan kaipaavansa Elvarin  vartaloa ja hengityksen ääntä vierelleen. 

Nukkumisesta ei enää tule mitään, joten Aala nousee ylös, sytyttää tulen keittääkseen vettä. Hän pukee ylleen ja hauduttaa kulhoon yrttijuomaa, jota siemailee kunnes aurinko kiipeää korkealle ja koko kylä herää. Hän hakee vettä ja lisää puita, syö vähän. 

Päivällä häneltä kysytään lääkettä vatsavaivoihin ja Aala tekee pussiin sopivaa sekoitusta. Hän selittää yrttijuomaa tulevan juoda kupillinen aamuisin, vanhus taitaa ymmärtää.

Aala kerää kasveja, ripustaa niitä kattoon. Odottaa. 

Kun Elvar astuu ovesta sisään, Aala kapsahtaa tämän kaulaan. Elvar nauraa ja kietoo kädet hänen ympärilleen, sitoo palaset yhteen.

[Okakettu]

Toistan vähän itseäni, mutta kuitenkin, aiemman draaman jälkeen tällaisesta helposta ja suloisesta yhdessäolosta on erityisen mukavaa lukea. Kontrasti Elvarin aiempaan lähtöön ja poissaoloon on näissä uusissa osissa eritoten suuri ja huojentava, vaikka Aala vähän levoton ymmärrettävästi onkin. Miten suloinen lopetus, ihanaa nähdä nämä kaksi yhdessä onnellisina. <3 Toisaalta Aalan hetki shamaanimökissä pysäytti, se miten menneisyys painaa ja kalvaa yhä, mutta siitä on vain selvittävä. Onneksi Elvar osaa antaa myös tilaa. Kiitos jälleen!