Okakettu, kiitos kommentista ♥ Kyläläisten tuki tosiaankin oli Aalalle ja Elvarille iso juttu, Aalan tuntemuksia käsitellään vielä vähän ensimmäisessä osassa.
Lunalotta, muistan kyllä että et pitänyt alkuun oikein Idunnasta (koska tämä oli ihastunut Elvariin...) mutta hienoa että nyt alat lämmetä! Hänkin on kasvanut hahmona aika paljon tässä sivussa. Kiitos ♥
A/N: En voinut vastustaa kiusausta sörkkiä mennyttä vielä viimeisen kerran, katsotaan mitä tuumitte
Hyvää juhannusta kaikille ♥
142.
200 sanaa
Vasta päivien päästä todellisuus iskee Aalaan. Kyläläiset puolustivat häntä. Heillä
on paikkansa täällä. Tämä on heidän kotinsa, tämä kylä ja sen ihmiset. Vaikka Aala tarkkaileekin huolissaan Elvarista yskän merkkejä ja lapsestaan melkein kaikkea, hengitystäkin, hän on mahdottoman onnellinen. He kutsuvat tyttöä Soljaksi, sillä nimi liukuu Elvarin kieleltä yhtä lempeästi kuin Aala.
”Tiedätkö, viisi vuotta sitten en kuvitellut lainkaan haluavani tällaista, perhe-elämää, tiedäthän. Mutta enpä minä silloin ymmärtänytkään kovin paljoa, näin jälkikäteen ajateltuna”, Elvar hymähtää.
Ei Aalakaan kuvitellut. Hänellä oli oma polkunsa valmiiksi katettuna, kaikki järjestyksessä ennen kuin Elvar liikautti jotain hänen sisällään. Eikä Aala ole varma miten siihen on päädytty, mutta hän on pelottavan onnellinen tyttärensä vierellä Elvarin käsivarret ympärillään.
Kaksi viikkoa heidän rauhansa säilyy rikkomattomana. Sitten, eräänä iltana kylään saapuu odottamaton vieras vailla saattuetta. Aala jättää tyttärensä Elvarin hoiviin ja lähtee heti, muistaen heidän oman epätoivoisen vaelluksensa erämaassa. Ilmassa tuoksuu yöksi kiristyvä pakkanen. Nihke johdattaa hänet Idunnan ja Mijèn mökille. Aalalla on paljon kysymyksiä, mutta Nihke hoputtaa häntä ja kertoo Idunnan selittävän itse.
Lämpö lyö heitä vastaan ovelta, mutta Aalan selkää pitkin karahtavat kylmät väreet. Matkalainen ei ole hänelle vieras, Idunnan katse osoittaa hänen epäilyksensä oikeiksi.
Joret kohottaa väsyneet silmänsä häneen.
”Hei Aala. Hiiskatin hyvä juttu, että löysin teidät.”
143.
200 sanaa
Joretilla on mukanaan kaksi lasta, joista Aala alkaa huolehtia ensimmäisenä. Kyselyn aika on myöhemmin, sillä nelivuotias tyttö, oletettavasti Joretin ja tämän puolison Eilven esikoinen, on pelottavan alilämpöinen. Raajat ovat kylmät ja ruumista tärisyttävät vilunväreet, mutta ainakaan tämä ei ole tajuton. Silloin kaikki on paljon vaikeampaa. Jäähtyminen on varmaan tapahtunut hitaasti, päivien kuluessa. Se on paljon salakavalampaa kuin äkillinen paleltuminen, eikä oireita välttämättä huomaa heti. Tosin Joretin olisi ollut miltei mahdotonta tehdä asialle mitään erämaassa.
Aala viittaa Idunnan keittämään vettä, jonka tämä voi hyvin tehdä vahtiessaan Emíliä. Mijé hakee lisää puita. Aala hieroo tytön kasvoja varovasti, sitten rintakehää. Jalkoihin hän ei uskalla koskea, kylmä veri voi liikkeelle lähtiessään pahimmassa tapauksessa pysäyttää sydämen. Hän täyttää vesileilin kuumalla vedellä ja asettaa sen niskan taakse, sitten toisen kainaloon. Tyttö päästää värisevän henkäisyn, tihrustaa ripsien lomasta Aalaa. Nihke asettuu lapsen viereen, jotta myös naisen keho lämmittäisi tyttöä hitaasti.
Poika on nuorempi, ehkä reilut kaksi vuotta vanha, sekä selvästi paremmassa kunnossa.
”Kannoin häntä paitani alla, lähellä ihon lämpöä”, Joret mutisee kuivien huuliensa lomasta.
Aala nyökkää hyväksyvästi ja antaa lapsen Idunnan ruokittavaksi. Sitten hän vihdoin itse Jorettiin. Mies saa kuumaa yrttijuomaa sekä kuivalihaa ensihätään, kasvoissa on lukuisia ikäviä paleltumia.
Tosin lienee ihme, että he ovat edes selvinneet.
144.
200 sanaa
Nihken täytyy lähteä, mutta tyttö lämpenee vähitellen, pieni poika saa vatsansa täyteen ja Joretin paleltumat alkavat sulaa. Mies irvistää kihelmöinnille tunnustellessaan poskiaan.
”Kiitos. Meidän oli
pakko lähteä”, Joret sanoo käheästi.
Aala vaihtaa Idunnan kanssa yhden katseen, minkä seurauksena nainen pujahtaa ulos. Hetkeä myöhemmin nainen palaa takaisin Elvar ja Solja mukanaan. Aala menee heitä vastaan ottaaksen lapsen pois Elvarin käsivarsilta.
”Hei Aala. Mistä on kys-,”, Elvarin lause katkeaa, kun tämä näkee Joretin.
Aala silittää Elvarin poskea astuen sivummalle. Miehet tuijottavat toisiaan silmiin, kun Elvar lähestyy serkkuaan hitaasti. Joret nieleksii ja kohottautuu pystympään.
”Joret? Mitä sinä teet täällä?”, Elvar kähisee.
”Lähdin etsimään teitä, minun täytyi. Hienoa että voitte kaikki näin hyvin”, Joret sanoo.
Elvar polvistuu halaamaan miestä. Aala muistaa että Joret on ollut Elvarille kuin veli, läheisempi kuin kukaan muu heidän kotikylässään. Heillä on paljon puhuttavaa, mutta nyt aikaa on vain tärkeimmälle. Joret alkaa kertoa tarinaansa verkalleen, sanoja hakien.
”Eilve kuoli pian Helden syntymän jälkeen, johonkin jälkitautiin. Touvan oma lapsi oli menehtynyt, joten hän toimi Helden imettäjänä. Meistä molemmista… No, meistä tuntui että pojassa oli jotain vikaa jo pienempänä, että hän oli kumman hiljainen ja vähän hidaskin. Sitten… Sitten me ymmärsimme, vasta myöhemmin….”
Joret kääntyy katsomaan Elvarista suoraan Aalaan.
”Helde on kuuro.”
