Lunalotta, olen pahoillani että palasin tähän vasta nyt, vakaa aikomus kyllä oli... Katsotaan milloin seuraavat osat ilmestyvät!
Okakettu, kevät tuo muutoksen tuulia... Kuten näistäkin raapaleista huomaa. Nyt saattaa tuntua että upotaan syvemmälle draamaan, mutta vapauttavia (heh heh) nämäkin loppujen lopuksi ovat, ainakin myöhemmin. Kiitos, olipa mukava lukea mietteitäsi taas kerran <3
A/N: Lupailtu jatko! Höpisen lisää tuonnempana, lukekaa jo! *silmänsä peittävä apinaemoji*
108.
200 sanaa
Aala ei pysty nukkumaan kesäisin yhtä hyvin kuin talvella. Valo ja luonnon eläväiset äänet valvottavat häntä, vaikka mökissä onkin aina hämärää.
Hän tahtoisi taas tunturiin.
Aala viipyy paikallaan toinen käsi Elvarin hitaasti nousevan ja laskevan rintakehän päällä, kunnes menettää ajantajunsa. Sitten oven takaa kuuluu matala ”aoo”. Aala höristää korviaan.
Aoo, aoo.Tunturipöllö. Mutta miksi se huutelee kylässä, kun soidinkin on jo ohi? Ennen kuin huomaakaan, Aala on jo astellut ovesta ulos tähyilemään ympärilleen. Hänen ei kuitenkaan tarvitse juuri etsiä, sillä valkoinen lintu lehahtaa katon harjalta aivan hänen eteensä. He tuijottavat toisiaan hetken, ennen kuin tunturipöllö karistaa höyhenensä ja muuttuu vanhaksi naiseksi.
”Sinusta on tullut hieno nuori nainen, Aala”, Senta sanoo.
Aala pudistaa päätään ja hapuilee tukea seinästä.
”Minun olisi pitänyt uskoa vaistoani, ja käskeä sinua luopumaan. Shamaanin polku ei ollut sinulle oikea. Tahdoin vain varmistaa työlleni jatkajan, vaikka en koskaan olisi saanut laskea sitä taakkaa harteillesi. Olisit säästynyt paljolta kivulta.”
Sentan hymy on alakuloinen, kun hän ojentaa kätensä silittämään pehmeästi Aalan raidallisia hiuksia.
”Näissä on yhä enemmän valkeaa kuin ruskeaa. Milloin opit päästämään irti?”
”Mitä minulle jää, jos päästän irti?” Aala kysyy ja lyö sitten kätensä suulleen. Senta hymyilee.
”Tämä on unta, lapsi. Silloin meidän kaikkien on mahdollista olla ehjiä.”
109.
200 sanaa
Aala tietää kyllä, että Senta on kuollut. Mutta silti uskomattomammalta tuntuu se, että hän voi taas puhua, ainakin hetken ja unissaan.
”Olen niin pahoillani”, Aala kuiskaa kyyneleet silmissä.
”Meillä ei ole paljon aikaa, joten ei tuhlata sitä. Minä olen ylpeä sinusta, Aala. Elvar on sinulle hyvä mies, sen takia autoin sinua taannoin noutamaan hänet takaisin Tuonenjoelta. Mutta minä tiedän, mitä sinä kaipaat. Mitä sinulta puuttuu.”
Aala nielaisee hiljaa.
”Et voi suunnata tulevaan, jos katseesi on kiinni menneessä”, Senta sanoo katsoen häntä tiukasti, mutta lempeästi. Aala räpyttelee kyyneitä silmistään.
”Anna kun näytän”, Senta sanoo ja muuttuu takaisin pöllöksi. Sitten hän nostaa Aalan niskasta ilmaan, aivan kuin hän ei painasi mitään, ja lennähtää metsänlaitaan.
Aala näkee eläimen välittömästi. Se on ansassa syvässä, jyrkkäreunaisessa kuopassa. Naali raapii ensin seinämiä kynsillään rauhattomana, mutta istuu sitten alas ja tuijottaa Aalaa haastava katse keltaisissa silmissään.
”Ei”, Aala kuiskaa ja perääntyy.
Tunturipöllö lehahtaa kuusen oksalle jääden seuraamaan tilannetta.
”Ei! En minä voi!” Aala huudahtaa.
Ei Aalasta ole tekemään sitä, ei maksamaan tätä hintaa, ei hän selviä -
Naali vikisee.
Sydän särkien Aala kyykistyy ja upottaa sormensa pehmeään turkkiin, tuntien viimeistä kertaa tutun, levottoman sykkeen. Kun hänen otteensa heltiää napakettu juoksee pois, kuin ei koskaan olisi vankina ollutkaan.
110.
200 sanaa
”Aala, herää! Se on vain unta, herää nyt!”
Aala pakottaa hengityksensä tasoittumaan ja silmänsä auki. Nyyhkäykset ravisuttavat edelleen koko vartaloa, sillä heti herätessään Aala on varma asiasta.
Naali on poissa.
Elvar kohottaa hänen ylävartalonsa käsivarsilleen ja kuivaa kyyneleitä pois. Aala kädet kasvoilleen ja ulvoo hetken äänettömästi. Naali on ollut hänen ainoa henkireikänsä, ja nyt hän päästi sen menemään. Sydämessään Aala tietää tehneensä oikein, mutta se tekee silti kipeää.
”Ei hätää”, Elvar sanoo.
Aala rauhoittuu vähitellen, katsoo Elvaria silmiin.
”Sinä näytät jotenkin erilaiselle. Mitä unta oikein näit?”, Elvar sanoo kulmat rypistyen.
Aala pudistaa päätään, kyse oli paljon enemmän kuin unesta. Elvar vaikuttaa hämmentyneeltä.
”Hiuksissasi on enemmän ruskeaa. Ja silmäsi… Naali on poissa. Onko se kokonaan mennyt?”
Aala nyökkää ja laittaa kädet taas suulleen estääkseen huuliaan vapisemasta.
”Mutta kuinka?” Elvar älähtää.
Aala pudistaa voipuneena päätään ja kietoo kätensä Elvarin ympäri. Elvar lopettaa kyselyn, pitelee häntä käsivarsillaan kunnes Aala nukahtaa uudelleen.
Pöllö palaa välittömästi. Nyt Sentan ääni ainoastaan kaikuu heidän ympärillään.
Se täytyi tehdä, Aala. Henkieläimemme eivät koskaan ole kokonaan meidän.Aala nyökkää pöllölle hiljaa, vaikka menetys raastaa rintaa.
Pidä silmällä veljeäsi. Olen huolissani että hän yrittää todistella itselleen hieman liikaa.Sitten pöllö lentää pois ja Aala uppoaa viimein levolliseen uneen, vailla näkyjä.
A/N2: Että sillä lailla! Päätin julkaista nämä kaikki nyt kerralla, niin kiinteästi ne kuitenkin liittyivät toisiinsa. Luopuminen on aina vaikeaa, joten apua. Ajatuksia, tunnelmia?
