Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 150/150 raapaletta)

[Isfet]

Nimi: Luoksesi jään
Kirjoittaja: Isfet, ja minä myös omistan kaiken
Ikäraja: K11
Genre: angstinmakuista tunturidraamaa, muodonmuuttajia ja suloista romantiikkaa
Hahmot/Paritus: Aala/Elvar, (Idunna)
Yhteenveto: Elvar näkee kuoren ohi ja puristaa Aalan kättä, eikä hänen oikeastaan tarvitse vastustaa.

A/N: Tässä se on, ystävät rakkaat! Ei-niin-kauan odotettu ja kaivattu (tai no, ainakin minä olen kaivannut) jatko sarjalleni Luoksesi palaan (S). Yritin kovasti selittää asioita auki, jottei koko edeltävää raapalesarjaa tarvitsisi lukea tätä ymmärtääkseen. Luonnollisesti tämä spoilaa pahastikin edeltäjäänsä.

Haluan kiittää Lunalottaa, intohimoisinta ihailijaani ja eteenpäin potkijaani. Koska en saanut syntymäpäivätekstiäsi koskaan aloitettua, säästän idean ensivuoteen, ja kehotan nauttimaan myöhäisenä huomionosoituksena tästä sarjasta, jonka loppu on yhtä epäselvä vain usva valkean hangen yllä.

Ensiksi annan maistiaisiksi pätkän, jota voisi kai nimittää jonkinlaisesi prologiksi. Iiks, lopetan höpöttämisen tähän. Kiitos <3


Opettelua. Sitä hän tekee.

Aala opettelee jakamaan jokaisen hetken, jopa nukkumaan yhdessä Elvarin, sekä olosuhteiden pakosta Idunnan kanssa. Hän opettelee rytmittämään päivänsä askareiden sijasta askeleiden mukaan, niiden jotka kuljettavat hänet kauemmas entisestä elämästään, kodistaan.

Turvasta.

Hän opettelee elämään ilman rituaaleja, ilman henkien ohjeita ja käskyjä, ilman apua tarvitsevia, mutta epäileviä kyläläisiä. Aala opettelee elämään ilman ääntään.

Elvar vaikuttaa jälleen varovan enemmän, Aala huutaisi jos voisi tai voisi. Sen sijaan hän hymyilee takaisin kertoakseen kaiken olevan ihan hyvin, edelleen. Hän ei ole hajonnut vielä(kään), vaikka tunteet Aalan sisällä pyörivät, hiipuvat ja taas kasvavat, sekä muuttavat muotoaan ja väriään kuten revontulet.

Ehkä joitain paloja on revitty irti, ja loppuja sekoitettu hieman liikaa. Mutta kuori on yhä ehjä, jalat kantavat ja silmät ovat kuivat.

Elvar näkee kuoren ohi ja puristaa Aalan kättä, eikä hänen oikeastaan tarvitse vastustaa.

[Lunalotta]

Iihihihiihiiiii mitä mä voin edes sanoa <333 otsikkohan on siis mun keksimä (kunniat siitä siis minulle, eikun) ja äää ihanaa että vihdoin aloitit tämän! Luulin, että sä pitkität tän alottamista vielä usealla kuukaudella, mut onneks et! Vois jossain välissä lukea LP:n putkeen Ja eiii en kestä:
 

Haluan kiittää Lunalottaa, intohimoisinta ihailijaani ja eteenpäin potkijaani. 

Ihku ja paras ystävä puuttu tosta no ei vaan, kiitos silti maininnasta, itsekin olet lutu ihana <3

Ja iiii:

Koska en saanut syntymäpäivätekstiäsi koskaan aloitettua, säästän idean ensivuoteen, ja kehotan nauttimaan myöhäisenä huomionosoituksena tästä sarjasta, jonka loppu on yhtä epäselvä vain usva valkean hangen yllä.

Kiitos, tämä kelpaa oikein hyvin ja haluan jopa täyttää 21 että saan nähdä mitä olit mulle keksiny

Ja sitten jos päästäisiin sinne itse tekstin pariin? Musta tää selitti hyvin LP:n asioita, tai sitten se johtuu ihan vaan siitä että oon ite lukenut koko sarjan (lukekaa kaikki muutkin se, se on paras! <3). Aala on henki, he ovat joutuneet pakenemaan tunturiin, ja Elvar ja Aala kuuluvat yhteen. Juuri oikeat asiat tuotu esille <3 Idunna voisi hipsiä heps hops pois, mutta ehkä se vielä kuolee (hui, mitä mä just ajattelin) tai sitten lähtee itse pois. Eihän Idunnan ollut pakko kylästä paeta, oishan se voinut sinne jäädä eikä häiritä Elvarin ja Aalan rakkaudentäyteistä pakomatkaa!

Aala opettelee elämään ilman ääntään.

MITÄ? Kai Aala nyt puhua saa? Vai jäikö multa jotain huomaamatta ja siltä leikattiin kieli pois

Okei, kun luin pitemmällle niin ilmeisesti Aala ei itse tahdo puhua. Ehkä hän on järkyttynyt liikaa? Mutta ei Aala saa hajota, Elvar pitää huolen siitä että Aala pysyy henkisesti kasassa vastoinkäymisistä huolimatta. Niillä on kuitenkin toisensa ja rakkaus on yllättävän vahva voimavara <3

Kiitos tästä alkupalasta, laita pian lisää murunen!

[Isfet]

Luttis, en mä voinut enää pitkittää kun inspis iski! Juuh, ja nimi on sun käsialaa ;> Ja ehkä sun tosiaan kannattaa kerratta ainakin LP:n loppua, ehkä jotain meni ohi? xD Oot kyllä yks ilopilleri, pus <3

A/N: Ensimmäinen varsinainen osa tulee nyt, ja sisältää paljon Naali!Aalaa. Tässä sarjassa mennään sitten enimmäkseen tuplaraapaleilla o/

1.
200 sanaa

Pakkanen on kovettanut hangenkuoren, joka kantaa poron ja heidän rekensä painon. Puhumattakaan Naalin tassuista.

Naalina olemisessa on monia hyviä puolia. Ensinnäkin, porolla on hieman vähemmän kuormaa vedettävänään ja rekeä on helpompi hallita. Toisekseen hänen ei tarvitse kyyhöttää kiinni Idunnan kyljessä. Kolmas syy on, että Aala voi päästää hetkeksi irti, hautautua syvälle Naalin turkin suojiin ja antaa eläimelle vallan.

Naali ei kysele, vatvo turhia ajatuksia tai tunteita. Se elää nyt.

Aala tietää pakoilevansa. Mennyttä, nykyisyyttä, tulevaakin. Aluksi hän juoksi silkkaa vapauden riemua, ylistäen edessä avautuvaa vapaata taivasta. Mutta viehätys on jo kadonnut, siispä hän pakenee. Koska Aalasta tuntuu, ettei hänellä riitä voimia kaiken kantamiseen.

Elvar tietää. Aala huomaa sen pyytävistä katseista, hataralle pohjalle rakennetuista hymyistä ja lempeän varovaisista kosketuksista. Niistä kaikista välittyy menneisyydestä kaikuva pyyntö: Jaa taakkasi minun kanssani.

Mutta Aala ei ole hyvä kasaamaan omaa kuormaansa toisten niskaan, ei kun hänen tehtävänsä oli niin kauan opetella ottamaan huolet muilta itselleen.

Elvar ei anna sen näkyä päällepäin, mutta Aala tietää, että tällä on tarpeeksi tekemistä omien vastuidensa kanssa. Aala pelkää, ettei hän enää tunnu kaiken tämän arvoiselta. Idunna muistuttaa läsnäolollaan, kenties tahtomattaan, siitä helposta elämästä, jonka he jättivät taakseen. Minkä Elvar jätti.

Aalan on vaikeaa uskoa, että rakkaus jaksaa kantaa heidät. 

[Lunalotta]

Voi Aala, kyllä se rakkaus jaksaa kantaa <3 toivottavasti Aala saa voimiaan takaisin pikku hiljaa ja jaksaa uskoa tulevaan. Onneksi on Elvar mukana <3 ja naali!Aala on edelleen supersöpö <3

[ainze]

Kivaa että tuli toinen osa ja voi Aalan murehtimista ja Elvarin huolehtimista. Olet sanut luotua super söpön parin. <3 Vaadin söpöilyä ja romantiikkaa!

Idunna voisi löytää itselleen uuden asuinpaikan ja jättää Elvar ja Aala kahdestaan. Tosin vähän kyllä käy Idunnaakin sääliksi, vaikka lähtikin vapaaehtoisesti.

Mitään rakentavaa en nyt keksi, mutta jatkoa lisää, kiitos!

[Okakettu]

Oi, lisää Aalaa ja Elvaria (ja Idunnaa), jee! Ilahduin kovasti, kun näin, että Luoksesi palaan on saanut jatkoa näinkin piakkoin. Oli todella mukava palata taasen tämän tarinan maailmaan - ja aaa, kuinka tunnelmallisen ja kauniin ja vähän karun oletkin siitä taas onnistunut luomaan. Kuvasit Aalan epävarmuutta ja yritystä tehdä selkoa uudesta elämästä hirmu koskettavasti. Kuten ainze osuvasti sanoi, Aala murehtii ja ja Elvar huolehtii, voih! Antaisivatpa he nyt vain rakkauden kantaa... Mutta toisaalta, ensimmäisen osan lopun tapahtumien jälkeen on vain realistista, että ilmassa on paljon epävarmuutta. Jännää myös nähdä, miten Idunna tähän kuvioon lopulta sovittautuu ja millainen tulee olemaan hänen tiensä.

Hän ei ole hajonnut vielä(kään), vaikka tunteet Aalan sisällä pyörivät, hiipuvat ja taas kasvavat, sekä muuttavat muotoaan ja väriään kuten revontulet

Lainaanpa taas yhden suosikkikohtani, tämä on mielettömän kauniisti muotoiltu. <3 Kiitos, jään odottamaan jatkoa! Ja ai niin, tykkään tosi paljon tämän raapalesarjan nimestä ja siitä miten se jatkaa edellisen teemaa!

[Isfet]

Ihanaa että LP:n lukijat alkavat löytää tänne! :3

Luttis, olet yksi fluffynnälkäinen pikku pörröpallo! Kyllä se siitä ;>

ainze, kyllä tässä päästään hiljalleen varsinaiseen paritukseenkin, kunhan jaksat riippua mukana Kiitos kommentistasi!

Okakettu, aaah, kiva että olet tykännyt palailla tähän! Halusin aloittaa tämän ajoissa ennen kevättä. Kiva että pidät yhä kuvailusta ja hahmoista jajaja... Kiitos <3

2.
200 sanaa

Hengitykset sekoittuvat yhteen, törmäävät lumikuoreen ja palaavat. Aala tiivistää raittiin ilman tuloaukon reunoja, varoo ettei tönäise nukkuvaa Idunnaa. On pilkkopimeää, tottuneet silmätkin erottavat vain muotoja.

Aala istuu varovasti takaisin neidon viereen. Hänen on yhä vaikea olla Idunnan lähellä, ja vielä vaikeampaa on, kun Idunna on Elvarin lähellä. Idunna piti Elvarista. Paljon. Heidän piti solmia liitto, mutta Elvar ei tahtonut. Hän ei halunnut luopua Aalasta, ei vaikka se oli väärin ja silloin vielä salaisuus muille. Ehkä heille itselleenkin.

Tiesiväthän he, ettei se voisi jatkua ikuisesti. Nyt Aalan shamaanivoimista on jäljellä vain yrttitietämystä ja taito kaivertaa amuletteja. Loitsuja hän ei enää saa lausua, eikä pystykään, siitä henget huolehtivat. Lisäksi Aalan hiuksiin, aivan oikean korvan päälle ilmestyi kolme kapeaa, ruskeaa raitaa. Hänen hiuksensa olivat saman väriset, ennen kuin hän otti paikkansa shamaanina ja taikuus valkaisi ne.

”Aala?”

Aala hätkähtää, ja kääntyy varovasti ympäri. Elvar nousee kyynärpäänsä varaan ja haraisee ylipitkät hiukset pois silmiltään.

”Tänä yönä ei ole pakko valvoa”, Elvar sanoo hiljaa.

Aala tietää sen. On kevyt pakkanen, lunta ei sada ja erämaa on hiljainen. Ei vaaraa. Elvar koskettaa hänen olkapäätään.

Aala liukuu nuoren miehen rintaa vasten, antaa kietoa kädet ympärilleen. Elvar silittää hänen hiuksiaan, silmät on helppo sulkea.

Toisen keho huokuu lämpöä.

3.
200 sanaa

Aurinko sulattaa päivä päivältä joen keskellä kulkevaa sulaa uomaa leveämmäksi. Ja päivä päivältä he kulkevat kauemmas sen vartta, yläjuoksulle kohti auringonnousua.

Mutta tänään on se päivä, kun he näkevät asutusta. Savua, joka tupruaa kirkkaalle taivaalle, lumen peittämiä mökkejä.

”Siellä on kylä!” Idunna hihkaisee, kuin ei voisi uskoa silmiään.

Aala tuntee oudon sykähdyksen. Tässä on heidän uusi alkunsa, mahdollisuus. Samassa pelko hulmahtaa läpi rintakehästä, asettuu sykkyrälle puristamaan vatsapohjaa. Entä jos hän pilaa tämän?

Elvar vastaa Idunnalle jotain, mutta Aalan korvissa humisee. Hän havahtuu vasta, kun Elvar puristaa hänen kättään, ja molemmat katsovat häneen huolestuneina.

”Oletko kunnossa? Näytät huonovointiselle”, Idunna kysyy.

Aala nyökkää ja heilauttaa kättään, neito kääntää katseensa eteen. Idunna on oikeasti ystävällinen ja huolehtivainen, niin herttainen, että sisuskaluja vääntää. Elvar sipaisee hiuksia hänen kasvoiltaan, hyväilee leukaluun linjaa sormenpäillään. Aala repii kasvoilleen sen kirotun hymyn, mutta saa ainoastaan surun läikähtämään miehen silmissä.

Aala ottaa ohjakset Elvarilta ja napauttaa poroa lautasille. Idunna riisuu rukkaset, setvii takkuja hiuksistaan. Elämä erämaassa on ollut erityisen vaikeaa tälle, mutta nyt ruskeat silmät loistavat ja posket punoittavat viehättävästi. Idunna on valmis ottamaan vastaan kaiken sen, mikä lipui kotona hänen ohitseen.

Aala väittää itselleen, ettei ole siitä kateellinen.  Ja kun Elvar laittaa käden Aalan uumalle, hän uskoo sen.

[Lunalotta]

Fluffynnälkäinen pieni pörröpallo täällä taas hei <3 (ja pörrönsä tiputtanut löttänä koska en oo pystyny juttelee sulle taas pitkään aikaan, sulla noita kiireitä näyttää olevan xc)
Aww, ihanasti sä oieesti osaat kuvailla kaikkea ja kaikkia <3 kakkos- ja kolmosraapaleiden loput oli taas mun suosikkeja, josta et ehkä yllättynyt koska ah niin söpöä <3
Toivottavasti Idunna ja Aala tulevat toimeen jatkossakin ettei tulisi esimerkiksi mitään riitoja tai muita. Vaikka ymmärrän tietenkin Aalan kateellisuuden.
Jään odottamaan taas uskollisesti jatkoa <3 (ja kiitos Okakettu nimen kehuista :3)

[Isfet]

Lunalotta, kiitos, kyllä edes loppuihin vähän arkifluffyä sirotellaan. Kiitos kommentista <3 (ja älä ole löttänä, laitan sulle ihan pian viestiä!)

A/N: Jatketaanpas sitten! Uusia vaikeuksia kohti, jne. ;>

4.
200 sanaa

Kylä on pieni, mökkejä on kaksitoista. Kun he pysäyttävät reen, uteliaita alkaa kertyä norkoilemaan mökkien seinustoille. Heitä kohti kävelee mies, jolla on leveät hartiat ja suu, sekä ryppyinen otsa.

”Millä asialla liikutte?”, hän kysyy mataluudesta raskaalla äänellä.

”Etsimme levähdyspaikkaa, ehkä mahdollisuutta asettua aloillemme”, Elvar vastaa.

”Keitä nämä neidot ovat?”

”Puolisoni”, Elvar vastaa koskettaen Aalan olkaa, ”ja sisareni.”

Mies varaa painon toiselle jalalleen, kuin punniten asiaa. Idunna istuu aloillaan tyynenä, aivan kuin ilman muuta olisi Elvarin sisko. Pieni valkoinen valhe hyvään tarkoitukseen ei vahingoita ketään.

”Meillä kylän päällikkö ei tee tällaisia päätöksiä yksin. Odotamme shamaanin saapumista”, mies toteaa lopulta ristien kädet rinnoilleen.

Aala hakee rohkeutta pujottamalla sormensa Elvarin sormien lomaan, ja hengittää. Heidän ei tarvitse odottaa kauan, kun suoraryhtinen ja valkotukkainen mies harppoo paikalle. Päällikkö kuiskii hetken shamaanin korvaan, kun tämä katselee heitä silmät tuimasti kaventuneina.

”He eivät voi jäädä”, shamaani ilmoittaa jyrkästi. ”Olette langenneita, hän on rikkonut valansa! Se näkyy hänen tahratuista hiuksistaan ja hehkustaan”, tämä jatkaa ojentaen kättään kohti Aalaa.

Elvar puristaa Aalan sormia lujempaa, saa vaivoin hillittyä itsensä.

”On totta, että puolisoni oli joskus shamaani. Mutta sisareni on syytön, ja kaipaamme vain suojaa kevääseen saakka.”

Päällikkö ja shamaani mutisevat keskenään, kunnes valkotukkainen mies kohottaa kätensä. He toivovat.

[Lunalotta]

Aww, toivottavasti porukka saa suojaa ja leposijaa tuosta löytämästään kylästä! Pelkäsin jo että heidän on jatkettava matkaa, mutta nähtävästi ei (?). Mitäköhän he mahtavat toivoa, onnistuit lopettamaan taas hyvin

[Isfet]

Lunalotta, nyt asiat taas (pitkästä aikaa) selviävät hiukan :3

A/N: Täällä taas! Pientä draamailua luvassa, älkää pitkästykö ihan vielä ;>

5.
200 sanaa

Loppujen lopuksi ei käynyt hullummin, Aala ajattelee. Shamaani totesi, että toisi huonoa onnea käännyttää viaton pois, joten heidät majoitettiin erään vanhuksen rupsahtaneeseen mökkiin. Vanha nainen muutti siksi aikaa edesmenneen veljenpoikansa talouteen.

Heidän pitää lähteä heti kun aurinko lämmittää tarpeeksi, jotta lumipenkat madaltuvat. Elvar ei suostunut luopumaan porosta, joten se on nyt sidottuna mökin nurkkaan ja nyppii neulasia alusenaan toimivista havuista.

Aala ojentaa käsiään liekkejä kohti, sulattaa niissä kuukauden viipyneen kohmeen. Idunna ahmii laihaa mutta kuumaa keittoa hänen vierellään. He levittivät taljat tulen ympärille, torjuakseen sisällä olevaa kosteaa kylmyyttä.

Ovi avautuu päästäen hankaavan äänen, Elvar tömistää lumen saappaistaan ja tuo puut lähemmäs kuivahtamaan. Sitten hän istuu Aalan toiselle puolelle, kurottaa myös käsiään lämpimään.

”Tekisitkö vähän yrttijuomaa?” Elvar pyytää ääni kähisten.

Aalan suupielet nousevat ilman pakottamista, kun hän nyökkää huvittuneena ja lähtee etsimään oikeita kasveja pakkauksistaan. Kurkku kuulosti sen verran kipeältä, että kanervan lisäksi hän tarvitsee tiettyä jäkälää. Vesi kuumuu pian liekkien yllä, Aala lisää kasveja tarpeeksi kaikille.

”Kiitos, tuoksuu hyvälle”, Idunna huokaa ottaessaan vastaan oman kuksansa.

Aala koskettaa pikaisesti tytön rannetta, Idunna vastaa hymyllä. Kun Elvar painaa hetkeksi huulensa Aalan omille, tämä kääntää katseensa pois ja ottaa isomman kulauksen liian kuumaa juomaa.

Aala ei tiedä miten hän pitäisi olla tai tuntea.

6.
200 sanaa

Aala ei ole tottunut hitaisiin aamuihin. Hän herää aivan liian varhain selkä kipeänä, tunkee hetken mietittyään saappaat jalkoihinsa ja lähtee hakemaan joesta vettä.

Aamu on vielä syvää sinistä, mikä värjää kalpeat kädetkin. Hän kulkee varovasti jyrkälle töyräälle, etsii tukevan kohdan ja kurottautuu ottamaan vettä. Hän pirskottelee sitä kasvoilleen, jääkylmää ja raikasta. Horisontissa kuultaa vaaleampaa väriä, tähdet hiipuvat tulevan valon tieltä.

Aala tietää, ettei hänen pitäisi koetella onneaan. Mutta kaamos loppuu aivan liian nopeasti hukattavaksi, eikä ulkona ole vielä ketään.

Paitsi että on. Joen vastarannalle, jonkin matkan päähän alavirtaan, nousee jotain valtavaa ja valkoista. Aalan sydän hakkaa, kun karhu kääntyy häntä kohti. Se astelee jäätä pitkin hitaasti, mutta Aala huomaa, etteivät liikkeet ole täysin eläimellisiä.

Kun karhu istahtaa vain kahden käsivarren päähän, Aala tunnistaa viimein shamaanin syyttävän katseen. Karhu murahtaa hiljaa, ja nyökkää kuonollaan kohti mökkiä. Se on käsky, ei pyyntö tai kehotus. Aala pakottaa itsensä kääntymään arvokkaasti, askelensa hitaiksi ja vakaiksi, ettei läikyttäisi vettä.

Sisällä hän juo ison kulauksen kylmää vettä. Sydän vain hakkaa, hakkaa ja hakkaa, kuin saaliseläin olisi äkisti herännyt Aalan sisällä. Mitä Naali voisi karhulle? Kädet tärisevät, kun hän hivuttautuu makaamaan Elvarin kainaloon, sovittaa hengityksensä samaan tahtiin nukkuvan kanssa.

Ensimmäistä kertaa Aala toivoo, että kevät tulisi pian.

[Lunalotta]

Aww, Aala tapasi toisen shamaanin. :3 Vaikka se käskikin Aalan pois niin oli siinä kohtaamisessa jotain taianomaista silti :3
Mä rakastan sun kuvailutapaa <3 sait noiden asuinmökin vaikuttamaan niin kotoisalta mun mielessä :3

[Sielulintu]

Luin edellisen Aalasta ja Elvarista kertovan raapalesarjan en nyt ihan yhdeltä istumalta, mutta melkein. Nyt sitten huomasin, että oot alkanut kirjoittaa siihen jatkoa, mikä oli ihan mahtava yllätys.
Tykkään tosi paljon sun tavasta kirjottaa ja kuvailla asioita. Sekin, että tarina on raapalesarjan muodossa ja sanamäärät osissa ovat siksi pieniä, saa joka sanan tuntumaan tosi merkitykselliseltä ja kaikkeen kiinnittää ihan eri tavalla huomiota. Raapalemuotoisuus sopii musta tähän jotenkin tosi hyvin, ja sä osaat todellakin tän raapaleitten kirjottamisen ihan mielettömän hyvin. Erityisesti mulle on jäänyt mieleen monen raapaleen lopetukset, joissa on tosi usein jotain sellasta, mikä jää mieleen pidemmäksikin aikaa. Tunnelman, tarinan juonen ja hahmojen lisäksi rakastan tässä erityisesti tätä kaikkea lappimystiikkaa, shamanismia ja sensellaista. Itse oon ihan toivottoman kiinnostunut kaikesta shamanismiin ja tällaisiin vanhoihin luonnonuskontoihin liittyvästä, niin että tän tarinan shamaanit kaikkine eläinhahmoineen on musta todella upea lisä tekstiin.
Jään tätä aivan varmasti seurailemaan.

[Okakettu]

Hienoja uusia raapaleita jälleen! Sait tosiaan luotua asuinpaikan tunnelmasta jotenkin hirmu lämpimän ja kotoisan - olosuhteet eivät toki ole täysin kohdillaan ja paikka todellisuudessa kaikkea muuta kuin koti, mutta jotenkin siitä huokui silti hahmojen huojennus siitä, että viimeinkin on kunnollinen paikka jossa levätä ja lämmitellä, edes jonkin aikaa. Pieni hetki Aalan ja Idunnan välillä oli myös suloinen, toivottavasti heidän ystävyydestään/ystävystymisestään saadaan kuulla vielä lisää! Aalan ja shamaanin kohtaaminen oli myös mielenkiintoinen, saas nähdä mihin suuntaan tarina tästä kehittyy.

Aamu on vielä syvää sinistä, mikä värjää kalpeat kädetkin. Hän kulkee varovasti jyrkälle töyräälle, etsii tukevan kohdan ja kurottautuu ottamaan vettä. Hän pirskottelee sitä kasvoilleen, jääkylmää ja raikasta. Horisontissa kuultaa vaaleampaa väriä, tähdet hiipuvat tulevan valon tieltä.

Tämä sinun kuvailusi, oi että, rakastan! Viimeinen lause eritoten on kaunis. <3

[Isfet]

Luttis, ihanaa että olet tykännyt kuvailusta! Kiitos <3

Sielulintu, aah, ihana kommentti. Kivaa kuulla että olet lukenut LP:n, ja tullut sitten sieltä tänne! Tykkään kirjoittaa raapaleita, kivaa että se myös toimii ja välittyy lukijalle! Hienoa että kommentoit, piristi hurjasti <3

Okakettu, kiitos! Aalasta ja Idunnasta on toki tulossa myös lisää, pidän tilannetta niin kutkuttava ettei sitä voi jättää sikseen ;3

A/N: Nyt on taas kausi, ettei mikään muu inspiroi kuin tämä. Nautitaan siitä niin kauan kuin sitä kestää ;>

7.
200 sanaa

Herätessään uudelleen Aala tuntee Elvarin hymyyn kaartuvat huulet otsallaan. Hän hengittää hetken syvään, hieraisee nenänpäätään Elvarin poskeen ja kuuntelee käheää naurahdusta hymyillen.

Kun hän avaa silmänsä, Elvar näyttää onnellisemmalta kuin aikoihin. Mutta taustalta kuuluva Idunnan hengitys on liian tasaista, joten Aala nousee ylös pestäkseen kasvonsa toistamiseen. Elvar alkaa järjestää heille syötävää, ja vähän myöhemmin Idunna venyttelee näyttävästi ja lähtee käymään ulkona.

Heidän käskettiin pysytellä pois tieltä, pois silmistä ja mielestä. He ovat huono esimerkki jo heti tänne tultuaan. Aala sentään oli useamman vuoden shamaanina, ennen kuin antoi itsensä rakastaa Elvaria enemmän kuin mitään. Silloin hänestä tuli huono esimerkki ensimmäisen kerran, ja nyt kaikki näkevät sen jo päältä päin.

”Älä mieti liikaa. Kaikki järjestyy kyllä”, Elvar kuiskaa.

Aala pyöräyttää silmiään, antaa Elvarin vetää hänet halaukseen. Sitten hän asettaa kätensä miehen kasvojen molemmin puolin, varvistaa ja suutelee pitkästä aikaa kunnolla. Pitkään ja hellästi, huulet hapuillen toistensa makua. Aala ei muistanut sen tuntuvan näin hyvältä, näin lämpöiseltä ja oikealta.

”On ollut ikävä”, Elvar mutisee.

Ja Aala ymmärtää. Hänhän se kasasi muuria heidän väliinsä, miten järjetöntä. Idunna nykii jumiutunutta ovea ja Elvar menee avaamaan.

Ulkona sataa lunta, pilviä kertyy yhä enemmän. Hiutaleet ovat paksuja, keveitä ja valkoisia.

Aala löytää takkuisista hiuksistaan aavistuksen lisää ruskeaa.

[Lunalotta]

Mitä tarkottaa varvistaa? Kaiken muun ymmärsin Ihana toi suutelukohtaus <3 ja Aalan hiukset vaan ruskistuu :< Mutta jos niistä tulee jossain vaiheessa kokonaan ruskeat niin varmasti ovat silti nätit nekin

[Isfet]

Lunalotta, pusut on söpöjä, ja varvistaminen on varpailleen nousemista :3 Kiitos taas <3

A/N: Näiden kahdensadan sanan raapaleista tulee näköjään vielä helpommin ilmavia rakenteeltaan :>

8.
200 sanaa

Aala ei osaa pitää käsiään toimettomina. Aina ennen hänellä on ollut jotain tehtävää, kuten amulettien kaivertamista, yrttikimppujen sitomista ja nahkapussien ompelemista. Hetken tuskailtuaan Aala ottaa puukkonsa ja halon, alkaen työstää puulusikkaa. Syntyvät lastut hän kerää pärekoriin, jotta niitä voi käyttää sytykkeenä.

Idunna istuu lähempänä tulta, ja kohottaessaan katsettaan Aala näkee tämän pyyhkäisevän poskeaan. Idunna osaa olla hyvin hiljaa, mutta vapiseva hengitys kavaltaa hänet. Aala puree huultaan ja katsoo poispäin, mennäkseen kuitenkin lopulta neidon viereen.

Idunna tuijottaa punaisina hehkuvia hiiliä, joiden ympärillä tanssahtelee vielä matalia sinisiä liekkejä. Aala huomaa kaipaavansa rituaalitanssejaan, työntää oman ikävänsä pois ja koskettaa kyynärvartta saadakseen huomion.

”Ei hätää, minä olen vain typerä”, Idunna kuiskaa, pyyhkäisten pois jälleen uuden kyyneleen.

Aala pudistaa päätään, ja Idunna jatkaa ääni väristen.

”Olen minä. Ei pitäisi ajatella, miten heillä menee. Mutta nuorin veljeni täyttää pian kolme, ja minä – minulla on ikävä.”

Aala on neuvoton. Tilanne on vieras hänelle, mutta ehkä käden puristaminen ei riitä.

”Kiitos kun yrität olla minulle kiltti. Se ei varmasti ole helppoa. Vaikka en minäkään aina jaksaisi katsella teitä yhdessä”, Idunna naurahtaa surkeasti.

Aala yrittää hymyillä pahoittelevasti, koskettaa ajatuksissaan Idunnan hiuksia. Tämä on juuri selvitellyt niitä, sormet sujahtavat läpi helposti.

Aala letittää Idunnan korvien päälle palmikot, molempien hymyillessä hiljaa.

9.
200 sanaa

Kuusi päivää sisällä on tehdä hänet hulluksi. Aala tietää, että shamaani tahtoo pitää erityisesti hänet poissa, Idunna tai edes Elvar ei ole niin suuri uhka. Aala on valapatto.

Elvar juttelee Idunnalle, mutta Aala ei voi valittaa, koska itse pyysi sitä. Aalasta ei ole puhumaan, eikä pelkkä kuunteleminen aina riitä. Kuitenkin, kun he istuvat sillä tavoin lähekkäin ja Idunna hymyilee, Aalan tekisi mieli heitellä tavaroita seinää päin. Hän uskoo päässeensä yli vaiheesta, jossa hän tahtoi heitellä niitä Idunnaa kohti.

Lopulta hän ei enää kestä, vaan kaataa lopun veden poron juomasankoon, vaikka se läikkyy vähän yli. Sitten Aala koskettaa Elvarin olkapäätä, ja näyttää tyhjää sankoa.

”Minä voin hakea”, Elvar tarjoutuu, mutta Aala pudistaa päätään ja menee itse, katsomatta taakseen.

On ehtinyt tulla jo pimeää, mutta lumeen on painunut polku joelle. Aala täyttää sangon uhmakkaasti, kuulostellen raskaita askeleita.

Mitään ei tapahdu, jossain huhuilee pöllö. Aala pystyi ennen muuttumaan myös tunturipöllöksi, mutta ei enää sen jälkeen kun shamaanin voimat riistettiin häneltä. Naali on puolestaan hänen oma hahmonsa, kasvanut niin tiukkaan kiinni, ettei se suostunut irtoamaan.

Aala kaipaa juoksua. Olisi kuitenkin äärimmäisen vastuutonta ottaa Naalin hahmo itselleen nyt, kun heidän läsnäolonsa ei ole toivottua. Aala kääntyy, ottaa muutaman askeleen takaisin.

Naali karkaa, ämpäri kaatuu kumoon.

[Lunalotta]

Aww. Se miten Aala ja Idunna kommunikoi keskenään. Ja miten Aaala kuitenkin yrittää olla kioltti vaikka vaikeaahan se on. Mutta entä jos näistä kahdesta tulee sitten jonkun kumman kautta ystäviä? Olisi hienoa jos ne sais jonkun yhteyden ja tutustuisivat toisiinsa paremmin ja niin edespäin.
Mutta voi Aala, varmasti ikävä shamaanijuttuja. Mutta ei kai se nyt vastuuttomasti lähtenyt naalina juoksentelemaan? Kauhean vaarallista sellanen!

[Isfet]

Lunalotta, ihanaa että sinäkin alat lämmetä Idunnalle ;3 Saat nyt kuulla mitä Aalalle käy...

A/N: On taas ollut kaikkea, minkä vuoksi en ole ehtinyt koneelle julkaisemaan jo kirjoitettuja osia. Ja kaiken kirjoittamiseen liikenevän ajan (lue=varastetun ajan) olen käyttänyt tähän sarjaan... Jatkoa on siis tulossa!

10.
200 sanaa

Aalalle ei ole pitkään aikaan käynyt tällä tavoin, Naali ei riistäydy usein vapaaksi ilman hänen tahtoaan.

Pakkanen on laskenut vähän, mutta lumi pöllyää silti ympäriinsä, kun Naali pomppii, juoksee ja riehuu ympäriinsä. Aalan pitää tosissaan tehdä töitä, jotta hän pääsee niskan päälle, ja saa itsensä pysähtymään huohottaen.

Aalan eläimellisellä puolella ei ole sanoja, mutta hän tuntee sen vetoavan kutsun. Ei palata ihan vielä, ja Aala antaa periksi liian helposti. Naali juoksee kauemmas kylästä, haistelee talvea. Kehossa on liikaa patoutuneisuutta, pitää juosta lisää ja hyppiä hangessa, kieriä –

”Urrh, mrrrhr!”

Naali jähmettyy. Karhu pääsi huomaamatta lähelle, eikä se näytä ystävälliseltä. Murina lähtee syvältä rintakehästä, hampaat ovat suuret ja valkoiset kuin turkki. Naali peruuttaa, takamus tömähtää maahan. Sydän räpiköi kuin pelästynyt pikkulintu, veri kohisee päässä.

Shamaanin silmissä on tuomitseva katse, kun valtava tassu läimäyttää Naalin sivuun. Kynnet jättävät punaisia naarmuja valkoiseen kylkeen, suusta pääsee uikahdus. Karhu murisee lisää, tarttuu hampaillaan Naalia niskasta ja lähtee retuuttamaan sitä pois. Pyristely saa hampaat pureutumaan kiinni tiukemmin.

Karhu loikkaa jääkylmään veteen. Naalin pelko on vallannut koko pään, Aalalle ei ole tilaa. Mökin kohdalla Karhu nakkaa märän Naalin rannalle.

”Aala!” joku huutaa, ja Naali melkein puree ojentuvaa kättä, ennen kuin tunnistaa Elvarin.

Karhu murisee viimeisen kerran, ja häipyy.

11.
200 sanaa

Naali tärisee, kun Elvar nostaa sen maasta. Se tuntee, kuinka Elvar painaa turkin rintaansa vasten ja kävelee ripeästi mökkiä kohti.

”Aala - voi Aala, sinä olet yksi typerys”, Elvar mutisee, sydän lyö kiireesti Naali tassun alla.

Elvarin tuoksu ja kädet saavat Naalin rauhoittumaan sen verran, että Aala käsittää taas mitä tapahtuu. Idunna avaa oven ja huudahtaa voi taivas, mikä kuulostaa aika pahalta.

”Meidän pitää pyytää apua –”

”Eivät ne meitä auta, se oli varmasti shamaani”, Elvar vastaa katkerasti.

”Laske hänet tuohon ja hae vettä”, Idunna sanoo yllättävän päättäväisesti.

Kun Elvar on juuri sulkenut oven, Idunna polvistuu hänen eteensä.

”Aala, sinun pitää muuttua ihmiseksi, kuuletko?”

Aala keskittyy kovasti, irvistää venyvien haavojen kivulle ja vapisee. Idunna kääntää hänet vatsalleen, peittelee ja raahaa lähemmäs tulen lämpöä. Elvar palaa ja alkaa keittää vettä, samalla kun Idunna etsii käsiinsä rahkasammalta ja yrttejä.

”Siinä osaisit tämän paljon paremmin”, Idunna mutisee kokeillessaan Aalan haavoja.

Elvar antaa suukapulan Aalan hampaiden väliin, ja kuumaan yrttiveteen kastetun rievun Idunnalle. Aala puree kapulaa ja puristaa Elvarin kättä, kun Idunna puhdistaa haavat perusteellisesti. Idunnan kädet tärisevät, lopuksi hän pyyhkii kaikki uudestaan, ja laittaa sammaleesta hauteet kyljelle ja niskaan.

Aala tuntee Elvarin käärivän hänet tiukemmin peitteeseen ja pitelevän tiukasti sylissään. Sitten hän nukahtaa.

[Okakettu]

Hui, draamaa! Vaikuttaa vähän siltä, että kolmikon oleilu kylässä tulee jäämään lyhyeksi, ellei Aala opi kanavoimaan levottomuuttaan jollain muulla tavalla. Shamaanin teko tuntui aika rajulta, mutta kyllähän Aala koetteli onneaan... Yhtä kaikki, kamala tilanne, kun itse kukin on turhautunut ja surullinen. Tykkäsin ihan hirmuisesti kasiraapaleen Aalan ja Idunnan välisestä tuokiosta, vaikkeivat kaksikon välit vielä täysin mutkattomat olekaan. Idunnan päättäväisyydestä viimeisimmässä osassa oli myös todella mukava lukea, olen alkanut tykästyä häneen hahmona tosi paljon. Kiitos jälleen uusista raapaleista!