III
Se oli vain nuhjuinen satama, jolla he pysähtyivät, mutta maa jalkojen alla tuntui hyvältä. Regulus katseli satamaa kuin se olisi ollut kaunis maalaus. Jatkuva meren tuijottaminen oli käynyt pitkästyttäväksi, vaikka hänellä olikin ollut tavoite, mitä kohti matkustaa. Nyt lokkiparvien rääkäisyt ja muut sataman äänet olivat tervetullutta vaihtelua tuulelle ja aalloille. Kyseessä oli velhokylä, jonka rantaan he olivat ankkuroineet. Se tuskin oli paikka, jonne Sirius oli jäänyt, mutta se oli vain yksi välisatama, jolle he pysähtyisivät.
Laivojen rahteja purettiin ja lastattiin ja merirosvot lähtivät kukin taholleen. Laivakokki apupoikiensa kanssa täyttääkseen ruokavarastoja, osa juomaan kolpakolliset kylmää olutta ja toiset etsimään muita tarpeellisia tarvikkeita, jotka olivat lopussa. Reguluksella ei ollut mitään, mitä hän olisi tarvinnut, mutta hän aikoi käyttää aikansa vaeltelemalla satamassa.
Askeleet veivät ohi kalakojujen ja kapakkien sekä vanhojen varastorakennuksien. Käveltyään jo kauan, Regulus päätyi kalliolle, jota aallot kuluttivat jokaisella pyyhkäisyllään. Aurinko oli kuuma ja ilma kostea, mutta Regulus tahtoi nauttia ulkoilmasta. Hän kiipesi kalliolle tuntien hien valuvan niskaa pitkin ja otsalla, mikä sai hiukset liimautumaan kasvoille. Regulus tiesi, ettei näyttänyt enää samalta nuorukaiselta kuin silloin, kun he olivat viimeksi tavanneet Siriuksen kanssa.
Hänen partansa oli pitkä ja takkuinen, mustat hiukset valuivat valtoimenaan olkapäille ja piirteet olivat vanhentuneet. Regulus mietti, että Siriuskin oli varmasti muuttunut. Azkabanin ja ajan kuluttamana. Aika oli pyyhkäissyt Reguluksenkin yli, eikä hän enää ollut poika, vaan mies. Regulus tunsi merituulen kasvoillaan ja kohotti katseensa kohti merilokkeja, jotka halkoivat taivasta siivillään.
Meren tuoksu oli täälläkin vahva, mutta se ei ollut samanlaista kuin laivalla. Täällä oli myös maan tuoksua, mikä oli tervetullutta vaihtelua. Regulus oli oppinut pitämään merirosvoista ja laivan tunnelmasta, mutta hän oli kaivannut maata ja rantautumista. Vaikka he olivat ankkuroineet, Regulus tunsi olonsa rauhattomaksi. Ympäristön olisi pitänyt olla rauhoittava, mutta Sirius oli voimakkaampana mielessä.
Rantautuminen tarkoitti Siriuksen ajattelemista ja sitä mahdollisuutta, että hän löytäisi veljensä. Tutkittuaan karttoja yksi toisensa jälkeen, Regulus oli pyrkinyt arvioimaan, mihin Sirius oli mennyt. Kaikki saaret ja maailman suuruus pelottivat häntä, eikä hän enää tuntenut veljeään — tai Sirius häntä. Silti hänen tahtonsa oli vahvempi kuin epätoivo. Regulus muisteli Siriusta ja tämän naurua, joka oli menneestä. Muisto oli hämärä, mutta lämmitti siitä huolimatta, kuten paahtava aurinko hänen yläpuolellaan. Mikään tuskin olisi kuin ennen, eikä Sirius välttämättä antaisi anteeksi hänelle.
Siitäkään huolimatta, että Regulus oli kääntänyt selkänsä pimeyden lordille ja matkannut yli Atlantin valtameren veljensä perässä saatuaan tiedon, että Sirius oli karannut vankilasta ja kuullut tämän matkaavan länteen. Oli selvää, ettei Sirius ollut täällä, koska kyseessä oli velhosatama, mutta jossain Siriuksen oli silti oltava. Regulus matkustaisi merirosvojen kanssa niin pitkälle kuin voisi, mutta jossain vaiheessa hänen pitäisi jättää laiva, joka oli tuntunut turvalliselta. Merellä hän oli hengittänyt kunnolla ensimmäistä kertaa aikoihin, mutta se ei kestäisi ikuisesti. Päästäkseen tavoitteeseensa Reguluksen pitäisi kiertää satoja satamia ja kävellä jästien keskuudessa turvautumatta taikuuteen, sillä sinne Sirius oli varmasti mennyt. Jästien keskuuteen, sillä koko velhomaailma tunsi hänen nimensä ja kasvonsa.
Auringon alkaessa jo laskea, Regulus huomasi, että oli istunut tunteja kalliolla. Tuulenvirekin oli tyyntynyt, mutta hän tiesi joutuvansa palaamaan laivalle yön tullessa. Osa merirosvoista varmasti viettäisi yönsä porttoloissa noitien hellässä huomassa, mutta Reguluksen tulisi olla laivalla ja odottaa auringon nousua, kun he palaisivat merelle. Kun he olivat päässeet ensimmäiseen satamaan, muut satamat olisivat lähempänä ja he rantautuisivat useammin ja Regulus olisi lähempänä tavoitettaan.
Kävellessään takaisin laivalle Regulus imi itseensä sataman tuoksut, jotka saattoi haistaa ja astuessaan laivalle hän katseli, miten viimeiset noidat ja velhot poistuivat sisätiloihin tai takaisin laivoihinsa, jotka odottivat lähtöä aamunkoitteessa. Noustessaan laivaan Regulus mietti, mitä sitten tapahtuisi, kun hän tavoittaisi Siriuksen. Siihen kysymykseen hän ei keksinyt vastausta, mutta ehkä se löytyisi mereltä, kun laiva taas keinuttaisi häntä eteenpäin ja he viimein rantautuisivat satamaan, johon Siriuskin oli rantaunut.
Maailmassa oli loputtomasti satamia ja rantoja, mutta jossain niistä Sirius oli, eikä Regulus luovuttaisi. Hän oli päättänyt anoa anteeksiantoa ja kertoa, ettei koskaan ollut unohtanut veljeään, eikä tämä enää olisi enää yksin. Regulus oli vannonut, että tukisi veljeään ja todistaisi, että tämä oli syytön mies. Regulus oli ollut kuolonsyöjä, mutta hän tiesi Peterin elävän ja palattuaan Siriuksen kanssa Englantiin, hän saattaisi paljastaa itsensä ja petturin taatakseen Siriukselle vapauden.
