Fandom: Black Jack
Disclaimer: En omista hahmoja enkä maailmaa, enkä saa leikkimisestä muuta kuin hyvää mieltä.
Otsikko: Korjaamatonta
Kirjoittaja: Kaatosade
Paritus: Black Jack/Pinoko
Ikäraja: K-11
Genre: draama
Varokaa: Pinokon ikä on tulkinnanvarainen, mutta kai tämä paritus pedofilialätkänsä ansaitsee
Summary: "Pinoko, meidän täytyy puhua tästä."
A/N: Sain idean tähän ficciin heti, kun olin Lainaushaasteessa saanut lainaukseni (alla). Ja nyt vihdoin sain tämän jopa kirjoitettua ja ehdin ajoissa, jei! Osallistuu myös One True Something 20 #2 -haasteeseen, missä kirjoittelen lääkäreistä. Maailmassa ei ole tarpeeksi tätä paritusta.
“We have to live today by what truth we can get today and be ready tomorrow to call it falsehood”
― William James
Korjaamatonta
Black Jack oli muovannut Pinokon kasvot lehdessä näkemänsä kuvan perusteella. Hän oli valinnut juuri ne kasvot, koska oli pitänyt kuvan tyttöä suloisena.
Luoja, mitä hän oikein oli ajatellut?
Hän olisi yhtä hyvin voinut sitoa löysän hirttosilmukan oman sydämensä ympärille, sellaisen, joka hiljalleen kiristyi joka sydämenlyönnillä. Eikä ollut olemassa mitään, mitä hän olisi voinut tehdä korjatakseen tilanteen.
"Pinoko, meidän täytyy puhua tästä", hän sanoi, ja toivoi hartaasti, että he olisivat voineet puhua kuin kaksi aikuista. Ehkä istuskellen vastakkaisissa tuoleissa ja juoden samalla hyvää viiniä. Mutta ei; kun Pinoko päätti istua hänen sylissään, mikään ei auttanut. Estelystä huolimatta Pinoko kiipesi aina takaisin hänen polvelleen. Ja oli niin pahuksen suloinen.
Se sai keskustelunaiheen tuntumaan entistäkin oudommalta.
Pinoko ei vastannut, vaan tuhahti ja katsoi mielenosoituksellisesti poispäin kädet puuskassa. Miksi senkin piti olla niin pahuksen suloista?
Black Jack arvasi, ettei tästä – tästäkään – keskustelusta seuraisi minkäänlaista muutosta, mutta hänen oli pakko yrittää. Vaikeneminen olisi ollut tilanteen hyväksymistä. Hän veti syvään henkeä kerätäkseen itsensä.
"Et voi noin vain julistaa kaikille, että olet vaimoni", hän sanoi.
Hän ei oikein ikinä tottunut niihin hetkiin, kun joku ihasteli kuinka suloinen lapsi Pinoko oikein olikaan ja kysyi oliko tämä hänen tyttärensä. Vielä vähemmän siihen, että Pinoko tapasi astua uhmakkaasti eteenpäin ja ilmaista oman käsityksensä heidän suhteensa laadusta. Käsityksen, joka kaikilta puolin katsottuna oli varsin skandaalimainen.
Useimmat kuulijat tapasivat näyttää hölmistyneiltä. Jotkut saattoivat jopa ajatella, että olipa söpö kotileikki.
Ja sitten oli joitakuita, jotka katsoivat Black Jackia kuin hän olisi ollut maailman friikein pedofiili, jolla kaiken lisäksi oli rabies ja isorokko ja jota piti välttää kaikin mahdollisin keinoin.
Hänen uusin potilaansa oli viimeksi mainittua laatua, ja hänen mittansa alkoi olla täynnä. Heidän täytyi puhua tästä.
"Kuunteletko sinä, Pinoko? Taisit järkyttää neiti Kimuraa."
Pinoko käännähti vihdoin katsomaan Black Jackia ja osoitti häntä pikku sormellaan. "Hän ylitti flilttailla kanssashi! Vaimonashi en hyväkshy sellaishta!"
Black Jack lyyhistyi voimattomammin vasten tuolinsa selkänojaa. Jestas. Hän ei edes tiennyt, mistä hänen pitäisi aloittaa. Siitä, ettei vaatteiden riisuminen tutkimusta varten ollut lähelläkään flirttailua? Pinoko tiesi sen ihan hyvin sanomattakin, mutta heittäytyi silti dramaattiseksi aina, kun naispotilas oli vähänkään sievä.
Se tapasi johtaa siihen, että Black Jack tiedosti taas kerran ongelmansa Pinokon kanssa, mikä johti siihen, että heidän oli puhuttava. Mikä puolestaan ei ikinä johtanut yhtään mihinkään.
"No, hän sattuu nyt olemaan potilaani, ja minä puolestani en voi hyväksyä sellaista, mikä järkyttää häntä ja vaarantaa hänen toipumisensa. Jos et osaa käyttäytyä, en ota sinua mukaan huomenna."
Hän tiesi valinneensa väärän lähestymistavan jo ennen kuin Pinoko heittäytyi ulvoen hänen rintaansa vasten ja takoi sitä pienillä nyrkeillään. Pinoko saattoi väittää olevansa aikuinen, mutta ei taatusti ollut keskenkasvuisten itkupotkuraivokohtausten yläpuolella. Hän puristi tuolin käsinojia pitääkseen kätensä kurissa samalla, kun Pinoko parkui hänen haluavan pettää vaimoaan neiti Kimuran kanssa ja käytti hänen valkoista kauluspaitaansa nenäliinana.
Eikä hän vieläkään tiennyt mitä olisi voinut tehdä tilanteen korjaamiseksi. Hän päätyi etsimään oikean nenäliinan ja ojentamaan sen Pinokolle, kun tämä oli ulvonut tarpeekseen ja siirtynyt väsyneeseen niiskutukseen.
Miten hitossa Pinoko onnistui näyttämään suloiselta silmät punaisina, nenä vuotaen ja hiukset sotkussa oli täysi mysteeri. Silmukka Black Jackin sydämen ympärillä tuntui kiristyvän taas vähän lisää.
"Minä käyttäydyn nätishti huomenna", Pinoko lupasi.
Black Jack ei mitenkään pystyisi jättämään Pinokoa kotiin tämän jälkeen. "Hyvä on. Mutta vain jos lupaat olla sanomatta hänelle että olet vaimoni, vaikka hän sanoisi mitä."
"Shinä haluat pitää sen salaishuutena?"
Black Jack kavahti henkisesti taaksepäin. Pinoko rakasti romanttista viihdettä, jonka juoni oli tupattu täyteen suuria salaisuuksia ja luvattomia suhteita ja kaikkea vastaavaa. Pinoko saattaisi pitää suunsa kiinni ihmisten ilmoilla, koska nauttisi siitä ajatuksesta, että heidän 'suhteensa' oli salainen, ja tuntisi olevansa saippuasarjan tähti. Se saattaisi tehdä Black Jackin elämän helpommaksi. Mutta eikö se ollut juuri sitä, mitä pedofiilit aina sanoivat uhreilleen? 'Älä kerro kenellekään. Se on meidän salaisuutemme.'
Hän kieltäytyi olemasta ihan niin karmiva.
"Ei, tarkoitan, että et voi olla minun vaimoni!"
"Minkä takia?"
Black Jack ei koskaan ollut perustellut sitä ääneen. Kaikkiin perusteluihin pystyi aina tökkimään reikiä, ja sen jälkeen liikuttiin hyvin heikoilla jäillä. Ainoa perustelu, jota ei mitenkään voisi kiertää, kuului 'En halua koska en rakasta sinua', eikä hän uskaltanut pohtia edes hiljaa mielessään oliko se totta vai ei.
Jos se ei ollut totta, se tarkoitti että hän itse asiassa...
"Se olisi väärin", hän sanoi.
"Minkä takia? Olen kahdeksantoishta!"
Eräällä tapaa laskettuna, niin. Pinoko oli silti elänyt omassa kehossaan vasta reilun vuoden, pystynyt tekemään omia valintojaan ja keräämään elämänkokemusta. Ei millään lailla kypsä pitämään huolta itsestään tai ottamaan vastuuta kuin aikuinen. Black Jack tunsi olevansa holhooja.
Osittain, ainakin.
Hänen pitäisi tuntea olevansa vain holhooja eikä mitään muuta.
Parasta olla astumatta sille polulle.
"Hyvä on, hyväksytään että olet kahdeksantoista. Mutta olen silti liian vanha tapailemaan ketään kahdeksantoistavuotiasta."
Paitsi että monet hänen varakkaista potilaistaan pröystäilivät vaimoilla, jotka saattoivat hyvinkin olla juuri kahdeksantoistavuotiaita... ja olivat itse huomattavasti vanhempia kuin hän oli.
Tällaisten ajatusten kanssa flirttailu oli vaarallista.
"Se vain olisi väärin", hän sanoi ennen kuin Pinoko ennättäisi tehdä pointin eliitin nuorista vaimoista.
Hänen mielessään kävi, että hän oli elämänsä aikana tehnyt lukemattomia kertoja väärin, ainakin yhteiskunnan sääntöjen mukaan. Ja suuri osa niistä väärin tekemisistä oli ollut hänen mielestään oikein.
Tällaiset ajatukset olivat vielä edellistäkin vaarallisempia.
Pinoko mietti hetken, väänteli märkää nenäliinaa käsissään. Lopulta Pinoko katsoi Black Jackia suupieli tunteesta väpättäen. "Entä josh kasvaishin isokshi?"
Jos vain. Se kieltämättä muuttaisi kaiken, tekisi kaikesta helpompaa. Tai ehkä vieläkin sotkuisempaa, Black Jack ei tiennyt. Eikä koskaan saisikaan tietää, koska tätä hän tosiaan oli ajatellut useaan otteeseen.
Häneltä ei ollut kestänyt kauankaan käsittää, että aikuinen mieli ikuisen lapsen kehossa oli ongelmallinen konsepti. Siitä seurasi sekä sosiaalisia ristiriitoja että fysiologisia ongelmia. Kaikkiaan olisi parasta, jos Pinoko voisi kasvaa, mutta tätä koossa pitävä keinoranka oli sen kokoinen kuin oli. Pieni. Käytännössä se oli korjaamatonta.
Teoriassa hän voisi ehkä vaihtaa sen suurempaan. Leikata auki, siirtää aivot ja hermoston ja joka ikisen elimen uuteen kehoon. Mutta se olisi tarpeettoman vaativaa ja riskialtista. Pinoko oli jo kerran joutunut toipumaan sellaisesta eikä ollut mitään syytä altistaa tätä komplikaatioille toiste. Hän oli päättänyt, että turvautuisi siihen ratkaisuun vain, jos jotain tapahtuisi ja se olisi ainoa keino pelastaa Pinokon henki. Hän ei ottaisi sellaista riskiä ihan vain kasvamisen vuoksi, niin houkuttelevaa kuin ajatuksella leikkiminen olikin.
"Ikävä kyllä se on mahdotonta."
Keskustelun olisi pitänyt olla ohi. Alistumisen sijasta Pinoko kuitenkin näytti päättäväisemmältä kuin koskaan.
"Mutta etkö shinä aina shano, että tiede menee koko ajan eteenpäin", Pinoko sanoi. "Olen nähnyt monta kertaa, kun olet tehnyt leikkaukshia, joita on aiemmin shanottu mahdottomikshi."
Black Jack säpsähti. Hän ei pystynyt kiistämään tuota väitettä. Lääketieteen tutkimus eteni ympäri maailmaa sellaisella vauhdilla, ettei hänkään tahtonut kaikilta osin pysyä perässä, saati pystynyt arvaamaan mitä keksittäisiin seuraavaksi. Ja mitä häneen itseensä tuli, hän oli aina ollut taipuvainen yrittämään mahdotonta. Leikkimään jumalaa tai vähintään Victor Frankensteinia.
Ehkä tekniikan kehittyessä ja komplikaatioiden riskien pienentyessä...
Ehkä.
"Olen lääkäri, en ennustaja. En ryhdy arvailemaan mitä huomenna tapahtuu."
"Josh joshkus kasvan isokshi, voinko shanoa että olen vaimoshi?"
Pinoko katseli häntä toiveikkaana ja oli niin pahuksen suloinen. Mitä helvettiä hän oikein oli ajatellut valitessaan nuo kasvot? Oliko sen taustalla jokin syvälle hautautunut kieroutunut syy, joka ei ikinä kestäisi päivänvaloa?
Hän kuvitteli miltä nuo kasvot näyttäisivät varttuneempina, aikuisina. Ehkä.
Jos hän myöntyisi, Pinoko vihaisi pientä kehoaan entistäkin enemmän ja yrittäisi keksiä minkä tahansa keinon päästä siitä, mikä olisi liian vaarallista. Sitä paitsi asiaan liittyi edelleen psykologisia kiemuroita, ja oli myös mahdollista että asiat muuttuisivat sitä ennen.
"Katsotaan sitten, jos se tapahtuu", hän sanoi.
Hän ei halunnut sanoa mitään korjaamatonta.
